Luukku 19: Meidokuulumisia

Kirjoittanut
Luminescence

Hei kaikki!

Täällä meidovastaava Ilse. Viime kerrasta onkin aikaa, joten nyt saattaisi olla hyvä hetki hiukan kertoilla mitä meidokahvilalle ja sen meidoille kuuluu. Meidokahvilan järjestäminen on pitänyt minut menneinä sekä varsinkin kuluvana kuukautena kiireisenä. Joskus kiirekin on ihanaa ja varsinkin silloin kun saa tehdä jotain ihanan asian eteen ihanien tyttöjen kanssa. Omat työni alkaakin olemaan suurimmalta osalta tehty ja jäljellä on enää pientä mukavaa puuhastelua.

Mitä kaikkea on sitten tässä menneiden kuukausien aikana tapahtunut? Aloitin tietenkin hakemalla meidot ja valitsemalla mekot. Meidoja tuli valittua alkuperäistä suunnitelmaa enemmän, sillä halusin muutaman meidon pystyvän kiertelemään Sibeliustaloa tuomassa näkyvyyttä Cafe Ichigolle. Mekoksi valikoitui talven ja Frosti-chanin väreihin ihanasti sopiva vaaleansini-valkoinen unelma. Mekkojen ja meidojen valinnan jälkeen kiireisinä on pitänyt meidojen oma erittäin aktiivinen ryhmä Facebookissa, jossa on tullut juteltua tyttöjen kesken kaikesta meidoiluun liittyvästä. Vaikka ollaan tavattu osan meidoista kanssa vasta kerran, tunnen nyt jo suurta yhteenkuuluvuutta ja hellyyttä meidojani kohtaan.

Laatikollinen mekkoja.

Laatikollinen mekkoja

Viime lauantaina meidot yhtä lukuun ottamatta kokoontuivat Tampereelle meidokoulutuspäivään, jossa käytiin läpi meidoilun perusteita asiakkaiden puhuttelun ja heille tarjoilun parissa, otettiin tuleviin meidoprofiileihin yksilökuvat ja juteltiin meidokahvilan yksityiskohdista kermakkojen paikasta ruokataikoihin ja koristeluun. Yksi päivä näiden ihanien tyttöjen kanssa tuntui ihan liian lyhyeltä ja kaikien muiden syiden ohella odotankin Frostbitea innolla nähdäkseni heidät taas.

Paljon tulee pysymään samana, mutta myös uudistuksia tullaan Cafe Ichigossa kokemaan. Uusi vastaava tuo tietysti mukanaan aina jotain uutta ja itse otin vastaavuuteni nimenomaan haasteena tehdä meidokahvilasta parempi kuin koskaan. Osa uudistuksista on vielä kehittelyasteella, joten en niistä uskalla vielä tänne sen tarkemmin kirjoitella, mutta aiomme tyttöjen kanssa panostaa kahvilan ulkonäköön entistä enemmän. Tyttöjen kanssa kokonnutaan jo perjantaina askartelemaan pöytiin talvisia lumihiutaleita ja jokaiseen pöytään tulevasta isommasta koristeesta on heitelty erilaisia ideoita. Itse aion ommella jokaiseen pöytään kaitaliinat tuomaan hiukan väriä. Meidojen kanssa tulee olemaan myös mahdollista pelata varsinaisen kahvittelun jälkeen pieniä, korkeintaan muutaman minuutin kestäviä pelejä. Kaiken kaikkiaan yrityksenä on tehdä maidokahvilassa vierailusta entistä kokonaisvaltaisempi ja henkilökohtaisempi kokemus. Hintataso Cafe Ichigossa on sama kuin Kanrestan omassa kioskissa, joten kannattaa ehdottomasti nauttia kakut ja kahvit meidon tarjoilemana. Muistakaa muuten pysyä tarkkana, sillä meidoprofiilit ilmestyvät ihan lähipäivinä.

Frostbiten meidot

Iloiset meidot tahtovat palvella juuri sinua!

Tahtoisin vielä kysyä teiltä: Mitä te tahtoisitte kokea Cafe Ichigossa?

Kommentit

Jaa
Jos vain meidot suostuvat ja osaavat niin olisi kyllä hauska jos tarjolla näitä eri käyttäytymisiä kuten tsundere, ujo, prinsessa jne. :D Jos ei Frostissa niin sitten Kesädesussa.
Meg
Olis kiva saada vaikka kesän desuun myös butlereita<3 Kauniita naisia komeissa asuissa..hurrhurrhurr<3
Jaa
Kyllä mielummin miehet butlereiksi.

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!