Valoa, ääntä ja yllätyksiä

Kirjoittanut
marsu

Hei jälleen kaikille, av-vastaava huhuilee täällä. Viime vuoden Frostbiten iltabileet räjäyttivät pankin ja päätimme jatkaa samalla hyvällä kaavalla myös tänä vuonna. Iso kiitos siitä työstä kuuluu iltabilevastaavallemme sekä upealle tekniikkatiimille. Minulle on tullut paljon kyseilyitä siitä, mitä kaikkea iltabiletekniikassa käytetään. Toivottavasti tämä blogipostaus avaa hieman sitä millaisilla leluilla me leikimme. Julkistan myös erään hyvin tärkeän asian joka koskee iltabileitä ja keskiyötä.

Kuten pääsalissa, myös iltabileissä käytetään efektinä sekä tunnelmaa luomaan savua, jota myös efektisavuksi tai teatterisavuksi voi kutsua. Tämä savu muodostuu pääosin vesihöyrystä ja se saadaan liikkeelle käyttämällä hyvin voimakasta puhallinta. Savu on ihmisille harmitonta. 

Valotekniikkaa ollaan kasvatettu viime vuodesta, sillä halusimme kokeilla mitä tapahtuu jos lisäämme valoja ja laitamme niitä hieman eri paikkoihin kuin viimeksi. Tänä vuonna voit bongata valoja muun muassa infon katolta. Iltabileissä meillä on käytettävissä liikkuvia valoja sekä ledivaloja. Liikkuvilla valoilla tarkoitetaan valoja, joita ohjataan alhaalta muuttamalla niiden väriä, muotoa sekä liikettä. Näiden lisäksi myös lava on valaistu sekä paikalle tuodaan strobovaloa antamaan sitä jotain pientä extraa. 

 

Lights and smoke, oh myViime vuoden huipputunnelmia

Äänentoisto on myös olennainen osa bileitä. Tälläkin kertaa panostamme siihen niin että basson voi halutessaan tuntea bilelavan edessä, mutta kauempana voi nauttia bileistä ilman liikaa äänenvoimakkuutta. Mikäli äänenvoimakkuus tuntuu liian isolta, on infotiskiltä saatavissa korvatulppia. Laitteistoa meillä on yläpäät sekä subwooferit. Kaiutintolppa koostuu siis näistä kahdesta ja ne ovat kytketty toisiinsa. Kun tällainen tolppa on valmis, se kytketään äänimikseriin, josta voidaan säätää äänenvoimakkuutta sekä (äänitiskin koosta riippuen) montaa muutakin asiaa. Jotta myös DJ:t kuulevat miltä heidän soittamansa musiikki kuulostaa, on heille tarjolla monitorikaiuttimia, jotka auttavat esiintyjää kuulemaan miltä musiikki kuulostaa bilettäjille.

Koska iltabileissä on useampi DJ, tullaan juhlissa näkemään myös tekniikan taidonnäytteitä vaihtojen lyhyydessä. Mutta kaiken tämän suunniteltuamme tuntui siltä että jotain puuttuu. Niinpä päätimme ottaa mukaan suursuosion saaneen videoseinän. Videoseinä koostuu yhdeksästä isosta televisiosta (46 tuumaa per kappale), jotka on kytketty toisiinsa. Kaikkia näitä televisioita ohjaa järjestelmä, josta määritetään mikä osa kuvaa näkyy milläkin ruudulla, jotta pyöritettävä video on yhtenäinen ja helposti katsottavissa. 

Videoseinä

Videoseinä koko komeudessaan


Ja sitten viimeiseen, eli siihen yllätykseen. Tänä vuonna Metsähallin katosta löytyy jotain hyvin jännittävää, sillä aiomme nostaa viisisataa (500!) ilmapalloa korkeuksiin ja kellon lyödessä keskiyö, tiputamme ne conittajien keskuuteen. Mutta, legendaarisen Ostoskanavan sanoin, ei siinä vielä kaikki. Yksi näistä palloista on hieman erilainen, sekä ulkoisesti ja sisäisesti. Se eroaa muista värillään ja sen sisään on piilotettu huimaan palkintoon oikeuttava lahjakortti. 

Jos sinä olet se onnekas, joka keskiyöllä pallon nappaa, pidä hyvää huolta siitä ja tuo se päättäjäisissä lavalle ja maine sekä kunnia (ja se upeaakin upeampi palkinto) ovat sinun.

Nähdään iltabileissä!

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!