Viiden vuoden Desuaika

Kirjoittanut
Ana

Viitisen vuotta takaperin elettiin loppukevättä 2008. Useammassakin conissa afroissa ja puvuissa palloilleiden sekä muiden internetin supersankareiden irkkikanavalla #afrodesulla käytiin tiukkaa keskustelua suomalaisista animetapahtumista. Keskustelun lomassa leikiteltiin myös mahdollisuudella järjestää oma tapahtuma, jossa kaiken saisi tehtyä juuri kuin itse tahtoo. Keskustelun päätös meni melko lailla seuraavasti:

Desucon syntyi tässä

"Siitä se sitten lähti"

Viisi vuotta myöhemmin tuntuu aika uskomattomalta mitä kaikkea tuosta kuvaa edeltäneestä, puolisen tuntia kestäneestä keskustelusta seurasi. Kesän Desucon onkin nimittäin vuorossaan jo 12. Desutapahtuma (5 kesädesua, 2 Frostbiteä, 3 DesuTalksia ja 2 DesuCruisea). Alkaa olla vähän sellainen fiilis, että onhan tässä jotain jo tehtykin.

Erityisen paljon tykkään Desuconin alusta juuri siksi, että koko ideahan on ihan kreisi. Kuka hullu nyt järjestäisi omaa coniaan kun niitä on muutenkin Suomi pullollaan? Onneksi samanlaisia sekopäitä on riittämiin! Desuconia ennen ja sen jälkeen on saatu ympäri maata niin paljon erilaisia coneja etten suoralta kädeltä mitenkään muista niitä kaikkia.

Alkuperäinen idea pähkinänkuoressa

Desuconin alkuperäisiä järjestäjiä? Suunnitelmallisuutta suunnilleen yhtä paljon.

Menneen fiilistelystä saa vieläkin hienompaa kun miettii mitä kaikkea tuosta toukokuisesta keskustelusta vuonna 2008 vielä seuraa! Desuconin alkuteeseihin kirjattiin, että heti kun homma alkaa tuntua pakkopullalta, loppuu Desuconien tekeminen siihen. Ainakaan vielä tällaista ei ole ihmeemmin näkynyt.

Suurin ongelmamme Desuconissa ja muissa tapahtumissamme on yhä se, ettemme vastaavina ehdi conissa osallistumaan kaikkeen siihen mihin tahtoisimme. Itse asiassa suurimpia syitä ohjelmien videoimiselle on, että vastaavamme näkevät nekin ohjelmat, joita seuraamaan eivät omien hommiensa vuoksi ennättäneet. Tykkäämme tapahtumasta vähän liikaakin!

Viikko sitten katselimme hämmentyneinä ja hiukan peloissammekin kun kesän Desucon myi itsensä loppuun alle kolmessa vuorokaudessa (tarkemmin n. 57 tunnissa). Tämän pohjalta luulen, että Desuconeille riittää suosiota myös conikävijöiden puolesta. Kiitoksia tästä teille kaikille! Vaikka Desuconeja on nimittäin älyttömän mukavaa tehdä, ei siinä olisi kauheasti pointtia, jos luentosalit jäisivät tyhjilleen.

Yleisöä Desuconissa

Näky lienee tuttu kaikille Desuconeissa ohjelmaa seuranneille.

Mutta palataan vielä hetkeksi menneeseen! Yksi Desuconin historian huikeimmista hetkistä nähtiin ennen kuin ensimmäistäkään Desutapahtumaa oli vielä edes järjestetty. Syksyllä 2008 mm. Paprikan, Paranoia Agentin ja Perfect Bluen kaltaisten mestariteosten takana häärinyt ohjaajalegenda Satoshi Kon vieraili Suomessa. Desuconin porukkaa oli paikalla niin visiitillä kuin sitä seuranneessa lehdistötilaisuudessakin.

Reissusta jäi talteen miehen haastattelu ja videotervehdys Desuconille. Näytimme tervehdyksen Desuconin 2011 avajaisissa, kun Kon oli edellisenä syksynä menehtynyt äkillisesti syöpään. Nettiin sitä emme ohjaajan  toivetta kunnioittaaksemme laita vieläkään.

RIP

Lepää rauhassa

Pari päivää sitten muuttolaatikoita pakatessani löysin arkistojen kätköistä toisen vierailulla syntyneen teoksen, jonka olemassaolon olin jo unohtanut: Satoshi Kon nimittäin piirsi Desuconille myös Tervetuloa-otsikoidun piirroksen! Näin viidennen kesän Desuconin kunniaksi onkin jo korkea aika näyttää se myös kävijöillemme.

Tämän piirroksen ja paljon muutakin löydätte Sibeliustalolta tänä kesänä coniperjantaina, kun Metsähallin 2. kerroksen parvella on nähtävissä desuhistoriallista materiaalia sisältävä ja Desuconin tähänastisista vaiheista kertova näyttelymme "Parikymppiset märkäkorvat pilaa koko homman!"*.

Tervetuloa Desuconiin! Tehdään yhdessä kesän conista niin huikea kokemus, että sille pärjää eeppisyydessä ainoastaan 5 tätä kesää seuraavaa Desuvuotta yhdessä!

 

* Näyttelyn nimeksi päätyneen kommentin lausui Desuconista eräs henkilö asiasta ensimmäistä kertaa kuultuaan. Ei muistella pahalla, mutta riemua ko. lausahduksesta on järjestäjien piirissä kyllä saatu! :D

 

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään DesuProfiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!