Frostbiten tulevaisuus

Kirjoittanut
niidel

Terve kaikille, olen Jussi "niidel" Kari! Olin muutaman ensimmäisen Desuconin pääjärjestäjä ja heinäkuussa minut äänestettiin uudestaan Desuconin taustaorganisaation, Kehittyvien conien Suomi ry:n puheenjohtajaksi.

Desuconin teemana on aina ollut järjestää korkeatasoista animeohjelmaa aktiivisille animeharrastajille. Muutamat ensimmäiset vuodet homma toimi oikein hyvin: kun Desuconista ei ollut vielä kuullut kovinkaan moni, paikalle tulivat vain ne kaikista aktiivisimmat harrastajat. Desuconin suosion levitessä on kuitenkin tullut ongelma, jota ei ennen ollut. Tapahtuman löysivät nimittäin myös ne, joita itse tapahtuman aihe ei ihan hirveästi ole kiinnostanut. Jos palautteessa todetaan, ettei löytänyt conista mitään itseään kiinnostavaa ohjelmaa, on jossain vikaa.

Mutta vika on tietysti tapahtumassa. Kävijät tulevat siihen tapahtumaan, minkä kokevat itselleen mieluisaksi, eikä heitä voi tästä syyttää. Se on luonnollista ja suorastaan odotettavaa. Tapahtuma ei lopulta voi muuttaa kävijöitään. Sen sijaan tapahtuman pitää muuttua niin, että sinne tulee niitä ihmisiä, joita sinne halutaan. Tässä tapauksessa siis aktiivisia animeharrastajia.

Ongelma on korostunut erityisesti Frostbiten osalta, joka aikoinaan suunniteltiin entry-level-animetapahtumaksi. Sellaiseksi, johon voi tulla, vaikka ei paljoa animesta tietäisikään. Frostbiten tarkoituksena oli enemmänkin opettaa ja kasvattaa, miten animea ja mangaa voi harrastaa ja miten siitä saa irti enemmän. Tämä sopi kuitenkin huonosti yhteen sen kanssa, että Desucon oli yleisesti ottaen suunniteltu nimenomaan aktiivisen animeharrastajan tapahtumaksi.

Näistä syistä Desucon Frostbiten konsepti muuttuu. Tähän asti Desucon Frostbite on ollut erityisesti aloittelevalle animeharrastajalle suunnattu tapahtuma, mutta nyt se meininki päättyy.

Desucon Frostbite 2014 tulee olemaan Suomen ensimmäinen K-18-animetapahtuma.

Mitä tämä ei tarkoita? Tämä ei tarkoita sitä, että Frostbite muuttuisi pelkäksi seksin ja väkivallan tapahtumaksi, jossa kaikki ohjelmanumerot koskisivat pelkästään näitä kahta teemaa. Sen takia ohjelmat julkaistaan jälkeenpäin myös YouTubessa Desukanavalla (tsekkaa Desuconin tunnus tästä!), mistä jokainen voi sitten omalla vastuullaan ne käydä katsomassa. Tarkoitus on levittää animeharrastuksen ja diipin anime-/mangaohjelman ilosanomaa edelleen. Tämä ei myöskään tarkoita lopullista suunnanmuutosta. Tämä on yksi Frostbite, ei maailmanloppu.

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Sitä, että tuleva Frostbite ei ole enää entry-level-tapahtuma, vaan täysi-ikäisen animeharrastajan oma tapahtuma, joka keskittyy käsittelemään animea syvällisesti. Ohjelma on aina ollut Desuconin raison d'être ja erityisesti sen suhteen ohjelmanpitäjille aukeaa uusia uria. Enää ei tarvitse pelätä sitä, että jonkun kävijän äiti pahastuu tai että joku puolestaloukkaantuu siitä, että näin olisi voinut käydä. Samalla ohjelmanpitämisestä tulee tyydyttävämpää myös ohjelmanpitäjille, sillä kävijäpalautteen perusteella yli 18-vuotiaat kävijämme käyvät ohjelmissa tuplaten alle 18-vuotiaisiin kävijöihin verrattuna.

Manner-Euroopassa tätä ei ole tehty koskaan ja maailmanlaajuisestikin K-18-conit ovat harvassa. Kehittyvien conien Suomi ry tarttuu kuitenkin haasteeseen ja ravistelee koko Euroopan conikenttää näin toden teolla.

 Kuutis

Yli 18-vuotiaat toivotan lämpimästi tervetulleeksi - tehdään tästä yhdessä jotain mullistavaa, mitä ei ole vielä Vanhalla Mantereella nähty! Siis tervetuloa uuteen, uljaaseen Frostbiteen!

Kommentit

Etsu
Radikaalia, mutta pakko myöntää, että paras Desuihin liittyvä uutinen vähään aikaan :) Enkä edes jaksa tarkentaa, miksi.

Olo on vähän niinkuin silloin kun Pokémon Black ja White julkistettiin - timanteista ja jalometalleista mustaan ja valkoiseen - radikaali, mutta hyvä veto.
Kyrsiintynyt
Miksei edes tuona kyseisenä vuonna täyttävät pääsisi coniin? Koska periaatteessa siinähän jo ollaan 18 vuotiaita. Vai halutaanko tässä vaan nyt viilata pilkkua...
Ichi
Tämä on oikeastaan aika mielenkiintoinen kokeilu :) odotan innolla miltä seuraava Frosti näyttää!

Sen verta kysyn, että vaikuttaako tämä taidekujaan myös? Tuleeko frostiin kujaa ollenkaan? O_O Ja jos tulee niin se on oletettavasti myös K18 myyjien osalta?kin?

Ainoa toive tosiaan vain on, että kuja on edelleen mukana conissa :)
Iloinen Desulainen
Miksi näin? Miksei vaikka K-15? Silläkin vähennettäisiin paljon nii pieniä kawaii desu-nee - ihmisiä. Ei siis millään pahalla heitä kohtaan, mutta tämä pilaa ilon niiltä oikeilta animen ystäviltä jotka eivät vielä ole 18 täyttäneet.
Kaylee
Mutta DesuCruise on jo olemassa! :c
T. vasta nyt 21v.
Otaku
Ei näin, desucon! Koko idea on täysin älytön, miksi karsia joukosta innokkaat cosplayaajat ja otakut vain heidän ikänsä takia. Ikä ei kerro animeharrastuksen aktiivisuutta, myös täysi-ikäiset voivat olla amatöörejä. Karsimalla alaikäiset pois saatte vain huonoa mainetta ja vihaajia. Ehdotan siis, että Frostbite pysyisi ennallaan, itse ainakin pidin tämän vuoden Frostbitestä kovasti, ja olen kuullut muiltakin vain positiivista palautetta. Jos joitakin ei ohjelma miellytä, tapahtumaan ei ole pakko tulla. Vika ei ole silloin järjestäjien, eikä alaikäisiä kävijöitä tulisi rankaista näin, onhan Frostbite monelle vuoden odotetuimpia coneja.
Terhi Vitakoski
Hei.

Ymmärrän sinänsä teitä siinä, että olette miettineet tätä ohjelman kannalta, mutta eikö 18 ole turhan jyrkkä raja? Onhan se totta, että nämä pienimmät ja nuorimmat conilaiset ei arvosta niin paljon tätä ohjelma puolta, mutta ei se silti tarkoita että kypsät alle 18-vuotiaat ei saisi tulla vaikka heitä kiinnostaisi? Minusta tämä ei ole reilua. Miksei se voisi olla vaikka K-16? Eikö 16-vuotiaat ole tarpeeksi kypsiä? Luulisi, että lapset/nuoret tietää kyllä mitä on käynyt kuuntelemassa, niin ei vanhempien tarvitse siitä alkaa valittamaan. Se on ollut nuoren oma päätös.
Minusta te teette väärin, jos laitatte noin jyrkän rajan ainoaan talviconiin. Eikö sitten nuorimmille voisi järjestää omaa conia tai jotain vastaavaa. Kaikilla kuuluisi olla oikeus harrastaa harrastustaan, mutta nyt tämä ikäraja estää monia monia nuoria harrastamasta. Se ei ole oikein.
Ramika
Jes. Hyvä ratkaisu.
Missnuma95
Vau .. Onneksi täytän marraskuussa 18..

Milloin tulee rannekkeet myyntiin jos saan kysyä? just pelkään ku täytän 18 tos talvella ja sit kaikki rannekkeet on kerenny mennä D;

Hyvä idea ( uskon kai) .. itse en ole päässyt coneihin joten tämä tuo varmasti paremman mahdollisuuden päästä sinne tutustumaan vakavasti kaikkeen <3
mökö
Alaikäisenä voin todeta tähän että kyllä itseäkin kävi aluksi ärsyttämään koko päätös, mutta ymmärrän Jussi Karin perusteet asialle. Ajatelkaa nyt. _Jokainen_ con suomessa on ikärajaton, joten en näe ongelmaa siinä että yksi (1) con on ikärajallinen. Joo, siitä on pitkä aika seuraavaan coniin, mutta hei, hyvää kannattaa odottaa. Itse Desuconhan säilyy kuitenkin lahdessa, niin en näe tässä päätöksessä mitään suurta syntiä.
Maniac
Eikä.. Kyllä mä tän päätöksen jollain tasolla ymmärrän, mutta jotkut alle 18-vuotiaat on oikeasti kiinnostuneita animesta ja mangasta ja itse olen erityisesti cosplaysta. Ja olen vasta 15, tällainen päätös vie aika paljon multa pois.. Aika lailla koko harrastuksen. Sattuuhan se aika pahastikin. Mutta jos kerran päätös on tehty, siihen on varmaankin hyvät syyt, joten.. Ei kai sitä voi muuta sanoa kuin että hyvää conia kaikille yli 18-vuotiaille.
Pettynyt
Veikkaan että lipputulot rippuu aika radikaalisti :/
Katja
Varmaan hyvä uudistus niiden mielestä, ketkä ovat yli 18-vuotiaita. Surullista muiden kannalta. Aktiivisesti oon kattonu millon tulee Frostista uutisia ja tää uutinen latisti tunnelmaa ihan hirveesti. Talvella ei oikeen oo muita hyviä coneja jotka ois tarpeeksi lähellä, niin ei oo mitään sellasta kivaa mitä odottaa moneen kuukauteen. Eihän sille enään mitään voi, mutta toivottavasti Desucon ei ole K-18.
qwen
Ymmärrän, ett joukosta on karsittava kaikkein nuorimmat, jotka wivät välttämättä osaa arvostaa ohjelmaa, mutta k-18 on liian jyrkkä raja. Parempi ikäraja olisi k-15, jolloin hyvin paljon kokeneita animeharrastajia pääsisi mukaan. Tämänhetkinen ikäraja karsii pois myös täysikäisiä, jotka eivät halua tulla coniin ilman paria vuotta nuorempia ystäviään
Sande
Kieltäkää cosplay. Tai rajoittakaa se anime-onlyksi. Jos haluatte olla oikeasti vakavasti otettava, aktiivisille animeharrastajille tarkoitettu coni, poistaka cosplay ohjelma. Mutta ette uskalla. Koska tosia asia on, että 90 % ihmisistä tulee paikalle cossaamaan - ei ohjelman vuoksi.
Duck
Kuten jo sanottu, kyseessä on yksi con kokeilun vuoksi. Suomessa on muitakin animetaoahtumia kuin Desucon frostbite! Ja tämäkin on K18 vain tämän yhden kerran. Omasta mielestäni kokeilun arvoinen juttu vaikken itse luultavasti paikalle pääse tulemaan täysi-ikäisyydestäni huolimatta. Omasta mielestäni K16 olisi kuitenkin parempi ikäraja.
Ja toiselle kommentoijalle: Eihän kaupastakaan saa K18 -tuotteita ennen kuin oikeasti täyttää sen 18, joten en ymmärrä kommenttiasi? Pitäisikö kauppojenkin lopettaa pilkun nussiminen ja myydä myös alle 18 -vuotiaille koska nämä jo periaatteessa ovat täysi-ikäisiä? :)
Kiehuva conilainen
Hei! Okei eli joo ymmärrettävää kyllä tuollaisen asian tekemisen sinänsä mutta kuten Terhi Vitakosti jo aiemmin kommentoikin,niin ikäraja menee melko yli rajojen.Siis kuinka voitte katsoa ketkä ovat kunnolla yms? Tää loukkaa melkoisesti niitä conilaisia,jotka on todella kunnolla koko conin ajan,käy ohjelmissa jne. vaikka eivät olekaan 18-vuotiaita. Myöskin monien suunnitelmat conia varten voivat kaatua tämän takia. Miksei asiaa kokeiltaisi johonkin pienempään coniin....Ja ikäraja olisi parempi k-15-16.....
Animuharrastaja jo 6 vuotta.
Itse alle 18- vuotiaana aktiivisena animeharrastajana totean, että teitte aika jäätävän tempun nuorille harrastajille. Se, että onko täysi-ikäinen vai ei, ei mielestäni kerro sitä, kuinka kypsä, tai kuinka omistautunut on harrastukselleen. Desucon ja Desucon Frosbite ovat olleet meikäläiselle lähes ainoita coneja mihin pääsen vuosittain ja jos nyt tuo toinen riistetään vuoden-kahden takia ja sen takia, ettenkö olisi muka tarpeeksi kypsä, sitä ketutuksen määrää en voi edes sanoin kuvailla.
ehdotus
Miksei conilaiset voisi itse äänestää asiasta? Äänestysvaihtoehtoina vaikka ikärajaton, k-15 ja k-18.

Itse olen täysi-ikäinen mutta olen silti ikärajattoman kannalla, enkä ole tulossa frostiin mikäli se on k-18.

Ja vielä sellainen pointti, että frosti on suurinpiirtein ainoa talvicon, ja mielestäni myös alaikäisten pitäisi päästä nauttimaan conittamisesta talvella.
kazakstan
Omasta mielestäni kiintoisa kokeilu! Harmi etten itse luultavasti pääse todistamaan tapahtumaa kun en taida Suomessa tuolloin majailla. Mutta kuten sanottu, itse pidän ajatuksesta nimenomaan aikuisille suunnatusta, ohjelmapainotteisesta conista. En itse enää hirveästi coneja kiertele, mutta Desuconissa tulee vierailtua nimenomaan laadukkaan ohjelmiston vuoksi. Mutta aina pätee "we have to go deeper"...

Mielenkiintoista nähdä, miten kokeilu tuleekaan käytännössä toimimaan :) Ja jes, kättentaputukset jos ohjelmat tosiaan tulevat sinätuubaan myöhemmin kaiken kansan ihmeteltäväksi! Ulkosuomalainen harrastaja kiittää ja kumartaa syvästi.
miumau
Tarkottaako tää nyt sitä et cossaaminenki on kielletty? Koska sehän aika usein vie ihmisiä ohjelmia katsomasta (puku jolla vaikea istua yms.) Kun pointti näyttää olevan vain saada puhe-ohjelmat täyteen. Ehkä niissäkin osassa vikaa myös esim. aiheissa eikä välttämättä vain kuulijoissa....
*sigh*
Nyt pitää sitten odottaa vielä 2 ja puol vuotta että pääsen desuun :)
Kiitos.
KonaKona
Yllätyin tästä uutisesta positiivisesti :3
Toivottavasti ohjelmakin voi olla hieman edellisvuosia "härskimpää"
JÄRKYTTYNY
Mun suora mielipide on, että mun talvi meni just pilalle, ja katotaa jaksanko kesän coniin edes tulla vai onko sekin jo kohta k18 -__- Onneks en kerenny vielä cossia ostaa.
T.13v cossaaja joka on ERITTÄIN JÄRKYTTYNYT
dbk
Hyvä veto, itse kävin Desuconissa ensimmäistä kertaa tänä kesänä ja itse arvostan ohjelmia kuin mitään muuta missä tahansa tapahtumassa.

Mikäli ohjelma ei kiinnosta kävijöitä, on vikaa silloin kävijöissä ei tapahtumassa.

Järjestäjät sekä ohjelmien pitäjät näkevät todella paljon vaivaa niiden pitämisessä ja tekemisessä/suunnittelemisessä.
Harmi että kaikki eivät pysty kunnioittamaan EVVVK ja v*ttu mitä p*skaa asenteellaan.

Nuoremmissa on myös sekin että eivät osaa pitää huolta tapahtumapaikoista. Ennen Desuconin alkua luin blogin jossa kirjoittaja avautui siitä että nämä pienet kullannuput tukkivat kävelyväylät, jättävät roskat minne sattuu (vaikka se roskis olisi käden ulottuvilla), sekä ovat vaivautuneita jos joutuvat (omaa) häveliäsyytä hiveleviin tilantesiin (cossien vaihtaminen vessoissa, pukukopeissa joissa on muita).

Kyllä jo 18-vuotiaan pitäisi olla tottunut omaan vartaloon ja valmis olemaan tilanteessa jossa omia rajoja saatetaan rikkoa. 15-16-vuotiaat eivät (kaikki) ole vielä sinut itsensä ja oman vartalonsa kanssa, saatikka sitten hyväksyvät toisen ihmisen paljastelun tai rajun vaatetuksen. Ja nuoremmat vielä vähemmän.

Samoin 18-vuotiaan pitäisi jo olla sen verran kypsä että osaa ottaa vastuun tekemistään asioista sekä osaa pitää huolta itsestään, muista ja ympäristöstään.

Omasta mielestäni animetapahtuman tarkoitus on että voidaan puhua ja tehdä asioita jotka liittyvät animeen. Eikä hengata siellä vaan jossain kawaaii puvussa ja olla vaan söpö ilman että tietää aiheesta jotain. Sorry Pokemon-fanit, Picachu on ihq mutta pitäisi muutakin tietää animesta.

Tsemppiä järjestäjille!
Desukansalainen
Omasta mielestäni tämä on aivan typerä, mutta samalla jotenkin kiehtova idea. Ainoa hyvä puoli, näin alaikäisen näkökulmasta on se, että näkee edes ohjelmat jostain, mutta siihen se sitten jääkin.. Parasta desuissa on aina se yhteishenki siellä paikan päällä ja ne kaikki cosplayaajat joita näkee ja pääse ihastelemaan kaikkea, ja tutustumaan uusiin ystäviin. Mutta tämä on ihan okei jos tämä siis pysyy vain kokeiluna, mitä minä en epäile. Koska te tulette huomaamaan, että teidän lipputulot eivät ole läheskään sitä luokkaa mitä ne ennen ovat olleet, eivät edes lähellä sitä. Ja omasta mielestäni tuo k-18 on myös hyvin radikaali vaihtoehto, parempi olisi k-15/16 kuten täällä edellä on jo mainittu. (: Ja se vielä, että itse kävin viime desussa ja frostissa kaikissa itselle mielenkiintoisissa ohjelmissa (Joita oli todella paljon), mutta tietenkään kaikki ei voi kiinnostaa kaikkia, joten iso osa jäi käymättä, koska sitä tarjontaa oli todella paljon, mikä on vain hyvä. Kirsikaksi kakun päälle sanon sen, että tämä voi oikeasti toimia ja olla todella hyvä heureka-idea, mutta voi olla myös päinvastainen, mitä minä odotan kommenttien perusteella tapahtuvan.. 1/10 on positiivisen kannalla, kun taas 7/10 on ehdottoman ei:n- kannalla ja 2/10 on jotain siltä väliltä. Ei minulla muuta~~. -Desukansalainen
Lemon
Frostbite 2012: "Coni kaikille"
Miksi!?
No onhan kesä desu,ellei sekin ole kohta k18 -__-
-___-
Mulla on tällä hetkellä ihan karsee fiilis, mulla on cossi jo vähä alle puolessa välissä tehtynä, JUST NIMENOMAAN FROSTIA VARTEN, tää on musta surkeeta kohtelua meitä nuorempia kohtaan, ja nää nähtäväksi tulenko enää desuihin. Vihdoinki olisin päässy näkemään mun kavereita pitkästä aikaa. Ei näin desu.
Yuvonne
Desucon Frostbite on oikeastaan ainut talvicon joka on vähän kookkaampi, mutta nyt se otetaan alaikäisiltä pois? Itse olen täysi-ikäinen, mutta itse toivon että tämä K18 jäisi vain yhdeksi kokeiluksi, koska suomen conikansa kumminkin koostuu hyvin paljon nuoremmista ihmisistä. Vaikka tilastot kertoisivat että itse paneeleissa ja tämmöisissä kävisivät yli 18 vuotiaat enemmän kuin nuoremmat, itse conia ei kannattaisi pistää yhden osion takia ikärajalliseksi. Itse kannattaisin mielummin vaikkapa K15
Toni
Tämä on täyttä **skaa, mitä järkeä pilata suomen paras coni estämällä nuorten pääsy tapahtumaan. Olisi edes k-15 tai k-16, sen voisin ymmärtää.

T: 20-vuotias conikävijä.

Voi Desu, voi minkä teitte. Pettynyt.
Pettynyt 2
En nyt sanoisi tätä kovin reiluksi. Itse kaveriporukan ainoana alaikäsenä (17v), kaikki muut kaverit yli 18.... kiva jäädä sitten ulkopuolelle taikka estää koko porukkaa menemästä c: Täytynee etsiä toinen laadukas talvi con (ai niin, sellaista ei olekaan.) Sitäpaitsi mitä nyt ymmärsin tarkoitus on siis supistaa kävijöitä "aidosti asiaan kiinnostuneisiin". No mikä estää asiasta kiinnostumattomien/aloittelijoiden/ulkopuolisten tulon k18 coniin? Tämä ei haittaisii jos kyseessä olisi joku pikku con mutta Frosti on ollut ihana piristys keskellä ankeaa talvea, sellainen talven valoisa kohokohta johon on voinut tulla tapaamaan ystäviä ja irtoutumaan arjesta. Nyt pitää sitten Traconin jälkeen ofotella taas puolivuotta.
Ichi
Mua harmittaa kyllä nuorten harrastajien puolesta....

Mutta toivoisin että ihmiset näkisi tässä pari seikkaa;

Isoin, tämä tapahtuu vain KERRAN! Tätä kokeillaan nyt vuoden 2014 Frostin kanssa. And thats it. MAAILMA EI LOPU TÄHÄN. Ja jos koko harrastus on kiinni YHDESTÄ frost bitesta niin ööh....

Ja siis... Voin vain kuvitella että millaista palautetta ja paskaa järkkääjät ovat saaneet vihaisilta vanhemmilta. Kun kyse ei ole siitä että osaako nuori itse päättää että onko ohjelma soveliasta sen ikäselle mutta kun kyse on siitä että vanhemmat ovat laillisesti vastuussa lapsestaan kunnes he täyttävät 18, ja tuskinkaan kovin moni tietää siitä että miten paljon K18 materiaalia animessa ja mangassa on ja miten paljon niitä käsitellään coneissa. Ja kun he saavat siitä tietää niin pystyykö kukaan oikeasti arvaamaan edes millaisen läksytyksen järkkääjät saavat järkyttyneiltä vanhemmilta??
Siellä on salettiin huudettu että järjestäjät altistavat nuoria pornolle. Aivan varmasti!! Ja sitä ei kovin kauaa jaksa kuunnella ennen kuin päädytään kokeilemaan jotain tällaista.

Joten sen verta toivoisin että ihmiset yrittäisi ymmärtää järkkääjiä myös. Syyt miksi tähän päädyttiin ovat varmasti paljon monipuolisemmat kun kukaan meistä edes voi arvata. Ei ole ihan simppeliä järkätä conia ja sitten vielä ottaa vastaan mitä sen jälkeen seuraa kun vanhemmat saa tietää että millaisissa tapahtumissa ne nuoret käyvät....


Ja sen sijaan että nuoret alkavat itkemään että tämä yksittäinen tapaus tappaa koko harrastuksen, (joka kieltämättä ehkä hieman jopa naurattaa) niin voisi pistää viisaat pienet päänsä yhteen ja kehittää vaikka ison cosplay miitin tai minkä nyt ikinä miitin joka vaikka alkaa sibeliustalon edustalta että pääsee tapaamaan ne yli 18vuotiaat kaverit ja sitten jatkaa nuorempien omaan miittiin jonnekin jne!!

Tämä on vähän kun kuuntelisi jossain Idolssissa kun 14v itkee sitä että "tämä on mun AINOA mahdollisuus menestyä!!"... Ei ole.
Tämä tapahtuu nyt tämän kerran. Ja sittenpähän nähdään onko siinä edes mitään järkeä vai ei.

Yhtä hyvin olisi voinut tulla ilmoitus että koko tapahtuma on peruttu kuten bakaconille kävi! (tarkoittaen että joskus tulee yllättäviä ja epämiellyttäviä uutisia jotka sotkee omat suunnitemat!) We are just going to have to live with it.

irro
Hei, rohkea veto Desu! En yleensä ole kamalan innostunut coneista juuri sen takia että ohjelma on aikalailla meh, mutta tätä odotan mielenkiinnolla. Hieman sääli niiden alle 18-vuotiaiden kannalta jotka pitävät itseään kypsinä K-18 tapahtumaan. Lohdutuksena voitte katsoa ohjelman (ilmeisesti) Youtubesta.
cössääjä
"Kieltäkää cosplay. -- Koska tosia asia on, että 90 % ihmisistä tulee paikalle cossaamaan - ei ohjelman vuoksi."

Näinpä.
Jos paikalle halutaan vakavaa animeohjelmaa ja vakavia animeharrastajia kuuntelemaan näitiä ohjelmia, kaikki iästä riippumatta pääsisivät, kun cossaajat eivät olisi vieämässä tilaa heiltä.

Terveisin 21v cossaaja joka käy coneissa cosplay-ohjelman ja cossaamisen takia, ja joita ilman jättäisi tulematta.

Pahoittelen, jos lähes identtinen kommentti tuli jo johonkin väliin, oletan että kommentin lähettäminen äsken epäonnistui joten kirjoittelin uudestaan.
arre
Ei, ei ja ei. K-18 on aivan liian korkea ikäraja, jota vastaan on myös paljon täysikäisiä. Parempi vaihtoehto olisi k-15 tai äänestys kävijöiden kesken. Desucruise on k-18, sinne voi rauhassa mennä nauttimaan aikuismateriaalista, jos on niin kova puute.
Anakichi
Mistä te noita lukuja vetelette? Jos 90% conilaisista olisi paikalla vain cossaamassa, vain sama kourallinen ihmisiä kiertäisi paneeleja.
piu
Itte oon nyt selvinny alkujärkytyksest ja meikääkin kyl _harmittaa_tosi_paljon et tämmönen ratkastu tuli mut... no problem. Saahan K-18 coneikin olla.. C: Mut niinkun aijemmin sanoin niin harmittaahan tää koska tää oli talven kohokohta ittelläkin... ja pisti cossi suunnitelmat uusiks ^ ^;; mut ainaki tuli viel vähä lisäaikaa puvulle :'DD jos sit Kesädesuun.. Ja jos positiivisesti ajattelee niin tää oli vaan yks kokeilu mut jos se sittä jäiskin niin ei tartte oottaa ku 2 vuotta niin pääsee Frostiin taas! ^ ^;
Ernst
Loistava päätös. Itse olen lopettanut coneissa käymisen juurikin siksi että nuoremman kävijäkunnan kirkuminen, meuhkaaminen ja mekkalointi ei kovastikkaan miellytä korvaa ja silmää. Onhan tämä myös luultavasti järjestäjien kannalta hyvä ratkaisu kun ohjelmaa voi järjestää hieman suppeammalle yleisölle. Toivon tosiaan että järjestäjät eivät aio tehdä myönnytyksiä valittavalle osapuolelle ja muuta ikärajaa 15 tai 16 ikävuoteen. Ehkä tämä on se tapahtuma joka katkaisee monen vuoden conilakkoni.
Potatoecat
Noniin kiitos taas tästäkin. Voi toisaalta olla että ihmisille ei löydy oikeanlaista ohjelmaa koska TE ette osaa sitä järkätä. Itse tulen paikalle cossaamaan ja valokuvaamaan muitten asuja. Vain joskus harvoin löydän jonkun kiinnostavan luennon.

Nyt sitten taitaa jäädä vaan Tracon mihin pääsen käymään koska en saa niin helposti porukoilta kyytejä kaikkiin pieniin coneihin.
Revy
Vaikka väittäisin ymmärtäväni nuorempien ärsytyksen, sanoisin myös että kannattaa vähän laittaa asioita perspektiiviin. Ensinnäkin tämä on kokeilu. Toisekseen Frostbite ei ole Suomen ainoa con joista kaikki muut ovatkin sitten ikärajattomia. Entä sitten vaikka se on tällä hetkellä ainoa talvella tapahtuva con; miksi ei voisi järjestää keskinäisiä photoshootteja jotka useimmiten ovat jopa hauskempia kuin itse conit?

Vähän avaramielisyyttä pliis. Itse ainakin olen ajatellut jättäväni conit tästä lähin kokonaan väliin mutta nyt voisin jopa ehkä pistäytyä. (Tietenkin ohjelmasta riippuen, heh.)
Lurkki
koskaan en ole vielä coniin päässyt ja nyt olin vakavasti suunnitellut tulevani Frostiin. Ikä täyttyy coniin mennessä, mutta ystävilläni vasta loppuvuodesta. Ymmärrän, että raja pitää vetää johonkin, mutta oma saapumiseni tapahtumaan taitaa nyt sitten jäädä, kun joutuisin yksin tulemaan. Frostiin menevillä tulee kuitenkin oletettavasti olemaan hauskaa, kun kohderyhmä on selkeämmin rajattu.

Suomessa coneja kuitenkin jo on useampia, joten yhden muuttaminen ikärajalliseksi ei luulisi murskaavan kenenkään anime-harrastusta.
gef
Jos ei kestä ihmisten puhetta, ei kannata tulla suureen sosiaaliseen tapahtumaan. Silloin voi mennä ihan rauhassa kellariin nauttimaan erakoitumisesta ja hiljaisuudesta
vivutsi / yuni
Tää on niin tyhmä päätös että ei oo tyhmempää koskaan ollu! Voi vee teijän kaa ihan oikeesti, Frosti on ainut talvi con, onko se pakko asettaa testi coniksi, miksei kesä desu koska kesällä on paljon muitakin coneja!!! Käyttäkää järkee ja ajatelkaa muitakin kuin vain omaa napaa! Pitääkö kaikkialla on pornoo ja alkoholia?! Empä usko! Jos se on jollekkn intohimo niin menis desu cruiselle tai kotona kahtos jotain semmosta ja ryyppäis..!? Onse kumma kun kaikki alle 18 vuotiaat on automaattisesti kakaroita, amatöörejö, sotkijoita ja ei niin kiinnostuneita cossamisesta jne. Voi hyvä tavaton! On sitten lapsellista puuhaa!!!!!!!
uguukawaiiloliconk-onanimurunkkari
Nyt siis viimein uskallan tulla, enkä joudu pikkulissujen pilkankohteeksi ;_;
Tuonenkalla
Radikaali veto, mutta täytyy sanoa että omalla tavallani olin superinnoissani! Ihan vaan koska hei - Desucon yllättää aina. Nyt se sit yllätti näin.

Ja älkää nyt rakkaat ihmiset vetäkö hernettä nenään sen takia, että yksi (1) con KAIKISTA suomen coneista, on yhtäkkiä kerrankin KOKEILUmielessä ikärajallinen. Ymmärrän, että ainoa talvicon olisi kiva olla ikärajaton, mutta tässä asiassa voisi myös yrittää puhutella muitakin coneja vaihtamaan tapahtumansa talviaikaan, tai ainahan osaava porukka voi järjestää oman conin jos ei olemassaolevat kelpaa.

Enkä uskokaan, että Desucon jatkaa tällä K-18 ikärajallisella linjalla, jos tämä kokeilu tästä nyt epäonnistuu (tapahtuma jää kovasti tappiolliseksi yms.)
Tai no, se nyt toki on vain minun uskoni asia, mutta.

Kattotaan miten käy.

Kiinnostuneena kuitenkin odotan, ja pitää tähän nyt sinänsä taidekujailijana myös syventyä, sillä tarkoittaahan tämä taidekujallekin (mikäli se edelleen järjestetään?) ihan uudenlaista tilannetta. Asiakaskunnan muutosta.
Potatoecat
Aika kovaa yleistämistä se että kaikki alle 18 vuotiaat olisivat wnb ernuja jotka koikkelehtivat ja kiljuvat & muutenkin häiriköivät.
Conittaja vuosimallia-80
Ei se, että lätkäistään ikäraja tapahtumalle takaa sitä että ihmiset menisivät kuuntelemaan paneeleja enemmän. Jos paneli on tarpeeksi kiinnostava, sinne silloin mennään. Itse edustan jo reilusti vanhempaa anime, manga harrastajaa ja en näe kyllä mittään järkeä tuossa ikäraja systeemissä. Suomen anime sekä manga harrastajat kumminkin aika suurinosa koostuu alle 18 vuotiaista. On tyhmää alkaa syyttämään nuorisoa siitä jos paneleissa ei käydä eikä osata käyttäytyä / roskaavat. JOKAISESTA ikäluokasta löytyy törppöjä jotka eivät noudata sääntöjä, roskaavat ym. Olipa tuossa eräässä Frostissa yöohjelman aikaan kesken ohjelman kolmen ihmiset seurue, aivan kännissä, tulivat mölisemään paneliin. Ja ei edes järkkäri tullut puuttumaan asiaan, vaikka näkikin tuon porukan ovensuusta, panelisti jatkoi panelia, mutta tämä joukko vain mölisi koko loppu paneelin ajan sitten kaikesta mitä ei voi edes julkaista täällä.

Olen aina luullut että conittaminen, anime sekä manga harrastus kuuluu kaikille, ikään, sukupuoleen ym katsomatta. Että se olisi kaikille, eipä näin näy olevan.

Itseäni harmittaa sen verran koko tämä K-18 juttu, sillä tarkoitukseni oli viedä veljenpoika mukaan Frostiin, sillä hän on innokas anime fani. Taitaapi olla että jätän tämän conin sittenkin väliin.

Saapi nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, jos oikeasti tälläisen linjauksen ottavat. Olisivat sitten voineet järjestää ihan toisen, oman conin, joka on K-18, jos nämä ihmiset sellaisen haluavat.

Ja vielä kysymys, onko tämä silti päihteetön coni? vai tullaanko tuolla myymään alkoholia? Eipä tekisi mieli katsoa örveltäviä kanssa conittajia koko viikonloppua.
Superpallo 18-v.
Taisi äsken postaukseni epäonnistua joten kirjoitanpa uusiksi. :DD

Joka tapauksessa, minusta tämä on aikas typerää.

Jos vähäpukeiset cossit häiritsevät (ihan kuin paidattomia miehiä tai lyhyissä hameissa meneviä tyttöjä näkyisi katukuvassa...) voisi nettisivuille laittaa varoituksen, että sellaisia tapahtumasta voi löytyä. Jos epäilyttää, ei tarvitse tulla. Jos asiasta on varoitettu olisi vastuu itsellä/vanhemmilla. Enkä usko että niin paljon paljastavampia pukuja löytyy Frostbitestä kuin vaikka kesän Desussa.

Ja ohjelmista sen verran, että niissä coneissa missä minä olen ollut (en ole Desussa tai Frostissa ollut...) on roisimmilla ohjelmilla ikärajat. Ei tällöin pääsisi vanhemmat valittamaan, että oma kullannuppu meni katsomaan jotain sopimatonta K-18 matskua.

Conikansan käyttäytymisestäkin haluan mainita. Säännöt on olemassa ja jos niitä rikotaan niin potkitaan ulos. Niin simppeliä se on. Pakko sanoa myös, että on niitä epäasiallisesti käyttäytyviä yli 18-vuotiaitakin nähty...

Kello on jotain yksi yöllä joten en ota tekstin selvyydestä mitään varmuutta. Kuitenkin luulisin, että pointtini on tullut selväksi.
Jorma Kalevi Kolehmainen
itseasiassa tämä taitaa olla ainoa desucon minne viitsin ahterini repiä. Ajatus vaahtosammuttimien keskellä näin jo kypsään ikään kerenneenä jotka vetävät juurikin tätä nande dattebayou ninja-ass desu nyo kawaii deshou scheissea on.. luotaan työntävä. Ajatus siitä että pääsisi animetapahtumaan missä näitä kaikenmaailman kagenobunshinshitsu janttereita ei ole vaan kaikki ovat täysi-ikäisiä ja ohjelma sen tasoista vaikuttaa mahtavalta. Erinomaiselta oikeastaan. Pidetään se kesäcon lasten leikkitarhana ja tehdään frostista se aikuisten ihmisten leikkikenttä missä ei tarvitse pelätä että se naapurin Pertti-Korianteri Narutoksi pukeutuneena näkee vahingossa jossain julisteessa nännin ja sitten hänen äitinsä Erika-Vilhelmiina von Revaherse tulee ja itkee kukkahattunsa hajalle siitä miten oli taas niin säädytöntä ja hirveää pornoilua koko touhu.
Molemmat peukut pystyyn ja leveä trollsmile perään. Tämä on hienoa.
Ernst
Itseasiassa ajatus alkoholillisesta conistahan on varsin veikeä. Japanissahan on varsin mielenkiintoinen olutkulttuuri, sakesta nyt puhumattakaan. Näitähän voisi hyödyntää ohjelmassakin. Kevyt olut- ja sake-tarjoilu toisi varmasti lisää rahnukkia kassaankin. Örveltäjät nyt tuskin koituisivat niin pahaksi ongelmaksi jos järjestyksenvalvojat ovat tehtäviensä tasalla.
PS. Sekin kertoo jo jotain alaikäisten conittajien kypsyydestä kuinka vihamielisesti ajatusta kohtaan on hyökätty. Jotkut ovat näköjään lukeneet uutisenkin vähän pikaisesti kun joistain viesteistä paistaa luulo että kaikki tulevat FröstiDësut olisivat K18 vaikka nimenomaan mainittiin että yhden tapahtuman kokeilu. Ei tietysti sovi yleistää, Ihan hyvääkin suhtautumistakin junnuilta löytyy kunhan jaksaa etsiä vihapostien välistä.
swagOD
Tämähän on jo törkeää! Ystäväni on 16-vuotias ja hänellä on luusyöpä, rutto ja HIV, ja lääkärit ovat sanoneet että hänellä on elinikää korkeintaan kuusi kuukautta. Hänen ainoa toiveensa olisi ollut päästä Desuconiin, ja sitten tätä tapahtuu? Eikö sinulla ole tunteita niidel?
Fuuga
Vaikka tämä ei suoranaisesti tule minuun vaikuttamaankaan koska täytän tässä kuussa sen 18v, pidän silti tätä hyvin huonona uudistuksena, erityisesti koska kyseessä on yksi ainoita talviconeja.

Jos kerran ohjelmiinne haluaisitte lisää käviöitä niin eikö olisi ollut paljon helpompaa pistää galluppia pystyyn ja kysellä mikä porukkaa kiinnostaa? Sen sijaan asettatte täysi-ikäisyyden rajan ja perustelette tätä sillä että haluatte coniin ''aktiivisia animeharrastajia'' ja conin jossa animea käsitellään ''syvällisesti''. Ilmeisesti teidän logiikanne mukaan alaikäiset eivät kuulu näihin aktiivisiin harrastajiin saati ole kykeneviä tähän syvälliseen ajatteluun.

Anteeksi vaan mutta minusta tämä näyttää vain tyhmältä tekosyyltä bannata ''ärsyttävät'' alaikäiset (ja heidän ''pahastuneet äitinsä'' ) conista. Olisitte nyt sentään suoraan sanoneet että tahdotte k18 conin Suomeen ettekä sysänneet syytä alaikäisten harrastajien niskoille.

Omasta mielestäni yksi conien parhaista puolista on ollut juurikin tämä ikäneutraaliuus. Arkielämässä harvemmin tulee tälläisiä tilanteita joissa eri ikäluokkien edustajat kokoontuvat yhteisen harrastuksen ääreen näin avoimesti. Kaikkia on yhdistänyt juurikin se kiinnostus yhteistä harrastusta kohtaan mikä mielestäni on todella hienoa.

PS: Viime Frostissa tuli myös käytyä ohjelmissa vaikka olinkin alaikäinen ja lasken itseni iästä huolimatta aktiiviviseksi harrastajaksi.
Ichi
Ersnt:
"PS. Sekin kertoo jo jotain alaikäisten conittajien kypsyydestä kuinka vihamielisesti ajatusta kohtaan on hyökätty. Jotkut ovat näköjään lukeneet uutisenkin vähän pikaisesti kun joistain viesteistä paistaa luulo että kaikki tulevat FröstiDësut olisivat K18 vaikka nimenomaan mainittiin että yhden tapahtuman kokeilu. Ei tietysti sovi yleistää, Ihan hyvääkin suhtautumistakin junnuilta löytyy kunhan jaksaa etsiä vihapostien välistä."

Tätä pohdin itsekkin x)
Desukansalainen
@swagOD
"Hänen ainoa toiveensa olisi ollut päästä Desuconiin"

Tällein myöhäisillan vittuiluna sanottakoon, että kysehän on siis Desucon Frostbitesta. Ja jos hänellä on ENINTÄÄN kuusi kuukautta elinaikaa, enpä usko, että olisi muutenkaan päässyt tulemaan, anteeksi nyt vain. -Desukansalainen
yoloswaggie
Voihan niideli minkä nyt menit tekemään.
Shimmonen
Miksi pilata vanhaa kun voi rakentaa uutta?
Perustakaa KOKEILUcon johonkin muuhun ajankohtaan, vaikka syksyksi Traconin jälkeen. Siinä on pitkä tauko. Nimi voisi olla Desucon Senior, siellä voi sitten puhua vapaasti lonkeroista ja pitää putki päällä kolme päivää. Aloittelijoiden con on oikeasti hieno idea, jolla saadaan uusia harrastajia, ja näin meno jatkuu. Jos joku konkari valittaa että jaajo ja naruto ei oo kivoja puheenaiheita ni jättää sitte välistä ja menee seuraavaan. Ei se maailma niillä aikuisillakaan kaadu jos ne jättää yhen conin välistä sen takia, että siellä on liikaa pikkusia. Myös teille aikuisille, jotka ette niitä teinejä kestä, miettikää omaa aikaanne; Eikö olisi ollut ihan kiva, jos animeharrastustasi oltaisiin tuettu ja kannustettu jatkamaan sen sijaan, että vanhemmat sättisivät, kuinka keskität kaiken aikasi johonkin japanipas... vain sen takia, etteivät tienneet asiasta oikeasti mitään vaan ovat kuulleet,että pokemonin takana on ahneet sedät, jotka haluavat vain rahat pois.
Revy
Luonnollisestihan K-18-ikäraja tarkoittaa sitä että olemme kaikki sitten kaatokännissä siellä. /sarkasmi

Ihan oikeasti, ymmärrystä vähän kehiin. Tottakai meistä täysi-ikäisistäkin löytyy omat urponsa mutta väittäisin aika vahvasti että suurin coniviihtyvyyttä laskeva tekijä (itselleni siis) on ollut nimenomaan nuorempien kävijöiden välillä kipurajaan yltyvä äänenkäyttö. Normaali keskustelu sun muu on aivan eri asia kuin se järjetön huutaminen ja ympäriinsä juoksentelu.

Edelleen: kyseessä on _yhden_ conin kestävä kokeilu jota ei mahdollisesti tehdä enää koskaan uudelleen. Coneja on pilvin pimein, ei yhden Frostin missaaminen luulisi kenenkään elämää kaatavan.
Ichi
On se kiva kun ensin sätitään ala-ikäisiä huonokäytöksisiksi mutta sitten (ilmeisesti) vanhemmat menee sitten haukkumaan rumasti ja ilkkumaan että vituttaako... -___- hyvä osoitus siitä ettei kypsyys katso ikää...

Ja muuten aika hiton hyvä pointti Shimmonen, kokeilu con! Oikeasti! Desu Senior voisi olla menestys! Eikä ottaisi nuoremmilta pois... Vaan antaisi nimenomaan TILAA kaiken ikäisille harrastajille.
Koska väitän tosiaan että näitä senior harrastajia on aikamoinen määrä. Heitä ei vain huomaa, kun vanhemmilla ei ole tapana olla niin kovaäänisiä mielipiteistään kun nuoremmilla. Sitä vaan vetäytyy hiljaa pois kun ei jaksa tapella.

Olisiko siinä liikaa vaivaa jos Desuja olisikin kolme? Kesä, Frosti ja Senior :D Miksi ei??? :3 <3
Sou
Eihän tuo uudistus ole vaan kokeilu.
Nostan hattua rohkeudesta.
kissisanoo
Mietityttää vaan että miksi tää kokeilu piti laittaa justiinsa talven ainoalle conille?
uhrilahna
Itse ymmärrän tavallaan koko K-18 jutun idean, mutta kyllä se loukkaa vähän tämmöstä 15-veetä joka oli menossa paneelia pitämään kaverin kanssa ja sitte tämmöstä tapahtuu ku on ohjelmapitopaikat ja kaikki varattu. Ja varsinkin tuo "Kaikki alaikäset on wnb-kawaiidattebayoneeneeotakuernuja"-lokeroiminen on typerää. Tosissaanko täysi-ikäisiltä kuulee vielä tommosta? Seriously grow up c: Ja muistakaa et tää o vaa yks con muiden joukossa, ja et kesädesu vielä on ja pysyy. Mut mietin vaa et kyl ne alaikäsetki niis paneeleissä ja luennoilla käy, itsekin, ja kyllä harmittaa vähän tää frosti mut jääpähän enemmän rahaa seuraavaan coniin.
Shimmonen
Revy. Jep, sarkasmi. Mutta jos oikein lähetän mielikuvitukseni lentoon niin kun vanhemmat kuulevat että Aloittelijoiden con on muutettu Aikuisten coniksi, päähän pyrähtää heti ikävimmät ajatukset, ja vanhemmat alkavat miettiä, uskaltaakohan päästää lapsiaan muihin coneihin. Tätäkö ajetaa takaa? Nämä meluisat riiviöt saattavat oikeasti kasvaa harrastukseensa niin paljon, että alkavat kypsentyessään järjestämään ohjelmaa ja pitämään coneja yllä! Ensin olin ihan nyyppä ja jakelin kunniakirjoja cosplaytapahtumissa, kasvettuani halusin alkaa olla työryhmässä mukana, joten vänkäröin. Kaverini taas puolestaan on alkanut järjestää ohjelmia. Nyt on oma valmistuminen käsillä, ja työpaikka edessä, etten enää ole varma kerkeänkö enää minnekään coniin tässä välissä, mutta on ihana nähdä, kuinka conit elävät kaikenikäisistä ihmisistä sen saman kiinnostuksen takia!

Kissateisanoomiau: XDLOL! Errittäin hyvä kysymys.
Miizou
Hyvä veto. Nyt on ihan hyvät mahkut saada oikeasti ihan uudenlainen conikokemus.
Aiemmat Frostbitet kun tuntuivat olevan samaa settiä kesäisen Desuconin kanssa, enkä itse(kään) näe järkeä järjestää samaa conia kaksi kertaa vuodessa.
Hachiko
Omasta mielestäni tapahtuman ikärajaksi olisi riittäny K16. Tuolloin ollaan jo sen verran kypsiä, että osataan käyttäytyä asiallisesti. Poikkeuksia löytyy, mutta niitä nyt löytyy joka ikäpolvesta! Koska baaria tai "aikuisohjelmaa" ei voida iskeä keskelle conia kaikkien kävijöiden viihtyvyyden vuoksi, niin eikö tapahtumalle voinut esim. laittaa K16 merkintää ja rajata jokin alue/kerros alkoholitarjoiluita ja vähän ronskimpaa ohjelmaa varten? Mielestäni tämä olisi toiminut paljon paremmin ja rajannut nämä "epätoivotut hengaaja weeaboot" pois.

Mielestäni on myös hyvä idea tehdä vähän varttuneimmille conittajille oma coni, mutta oliko sen pakko olla Desucon Frostbite, jota oltiin jo alettu suuntaamaan vähän nuoremmille harrastajille? Frostbite on myös ainoa lumiseen vuodenaikaan järjestettävä con. Monille saattaa käydä esim. niin, että Traconin jälkeen odotellaankin sitten yli puoli vuotta seuraavaan coniin pääsyä, sillä kunnollisia talviconeja ei vain ole.

Tämä on tietenkin kokeilu, jossa katsotaan, että miten homma toimii. Ei tämä myöskään maailmaa kaada, mutta pitää sitä kuitenkin muiden pettymys ymmärtää. Vaikka jotkut vain naureskelevat muiden "cossisuunnitelmat pilalla ja kaverit conin ulkopuolella" jutuille, niin kai nyt kaikki pystyvät samaistumaan siihen, kuinka suunnitelmat menevät pilalle ja seura jää tapahtuman ulkopuolelle. Tietenkin sellainen harmittaa!

Alkaa myös suututtamaan tuommoiset asiattomat kommentit, mitä jotkut ovat tänne laittaneet. Hienoa, teillä on ehkä fyysisesti ikää osallistua coniin, mutta tuollainen käytös ei ole kyllä millään tavalla täysi-ikäisen tasolla! Yrittäisitte edes käyttäytyä tai pitämään mölyt omassa masussanne! :)
Ichi
Miksi muuten kaikki puhuu koko ajan alkoholista??? :''D

Kun eihän järkkääjät sitä maininneet eikä kukaan ole suunnittelemassa alkoholipitoista conia!! :''D

Kommentoijat sen otti puheeksi.

Lukiko kukaan kunnolla tota tekstiä edes?? x''DD Että mistä tässä nyt oli kysymys....
Tomi "DHawk" Sjöblom
Poistelin hieman asiattomuuksia. Pidetään blogin keskusteluosio siistinä ja kaikkia osapuolia kunnioittavana, vaikka aihepiiri toki herättääkin tunteita suuntaan jos toiseenkin.

Suuren kommenttimäärän vuoksi emme ehdi aivan kaikkeen ottamaan välittömästi kantaa. Tulemme kuitenkin käymään palautteen ja heränneen keskustelun huolellisesti läpi ja antamaan lisäkommentteja aiheesta aivan lähitulevaisuudessa.
Aku R.
Te, jotka harmittelette ainoan talviconin katoamista.

Mitä jos tekisitte oman conin? Desuconkin lähti siitä, kun olemassaolevat ei kelvannu.
Luentoburger
Tsemppiä kokeilulle, toivottavasti kävijöitä riittää.
puolensajapuolensa
Ymmärrän hyvin tapahtuman järjestäjiä siinä, miksi ikärajaus tehdään, mutta huolestuin kuitenkin uutisesta.

Olen itse 21-vuotias animeharrastaja, mutta en ole koskaan ottanut harrastustani niin vakavasti, kuin monet tuttuni. Olen käynyt kolmatta Desuconia lukuun ottamatta jokaisessa Desu-conissa ja frostbitessa ja olen aina pitänyt conitunnelmasta. Tunnelma on avoin ja kannustanut harrastamaan. Nyt pelkään kuitenkin, olenkohan frostin kohderyhmää, eli olenko tarpeeksi aito harrastaja. Olen yleensä käynyt conien paneeleissa, mutta pidän kovasti myös muista ohjelmatyypeistä. Myyntipöydät ja cossaus tuovat tapahtumaan lisää sisältöä.

En kokenut frostia erityisesti sellaiseksi tapahtumaksi, "- - joka aikoinaan suunniteltiin entry-level-animetapahtumaksi. Sellaiseksi, johon voi tulla, vaikka ei paljoa animesta tietäisikään. Frostbiten tarkoituksena oli enemmänkin opettaa ja kasvattaa, miten animea ja mangaa voi harrastaa ja miten siitä saa irti enemmän." Frostin ohjelma oli hyvin pitkälti samantasoisia luentoja, kuin kesädesussakin.

Lisäksi minua harmittaa, etten voi ottaa pikkusiskoani mukaan coniin. Conit ovat olleet parina viime vuotena sellaista sisarusten kanssa yhdessäoloa ja -tekemistä. Olen myös kuullut ei-conikansalta Lahdessa kehuja Desuconista, siksi, että alaikäiset saavat vaihtoehtoista tekemistä, kaupungilla nuokkumisen lisäksi. Onneksi tämä on todennäköisesti vain kokeilu.

Ymmärrän toki, että koni rauhoittu todennäköisesti paljon, kun metsähallissa ei kokoajan soi Carameldansen mikä onkaan ja 10-vuotiaat lapset eivät säntäile ja kilju käytävillä. 18-vuoden ikäraja on kuitenkin todella korkea. Ikä ei kerro siitä, kuinka aktiivisesti harrastaa. Toisaalta ymmärrän, että johonkin raja vedettävä, jos muutos halutaan saada aikaiseksi.

En väitä että oma mielipiteeni olisi parempi kuin muiden enkä muutenkaan ota vastuuta siitä, jos joku haluaa jostain pahastua. Enkä yritä tyrmätä järjestäjien ideoita, vaan esitän vain avoimesti mielipiteeni. Lopuksi vielä moralisoin tätä keskustelua: Ikävät kommentit ikärajan molemmin puolin ärsyttävät. Myönnän, että osa alaikäisistä ovat lapsellisia, kun he kirjoittavat harrastuksensa lopahtavan tähän paikkaan. Kuitenkin myös se on erittäin lapsellista, että yli 18-vuotiaat tulevat tänne kommentoimaan: "Wääh wääh te kaikki 11 vuotiaat ihqut, ottaako päähän?"
tai siitä, kuinka 18-vuotiaan tulee olla sinut vartalonsa kanssa. Itse olin erittäin sinut vartaloni kanssa teini-iässä, toisin kuin ystäväni, joka hyväksyi vartalonsa vasta 20-vuotiaana.
Avoin keskustelu on aina hyvästä. Antakaa siis muidenkin kertoa mielipiteensä!
Perämoottori
Varsin muikea kokeilu. Lipputulot tulevat tippumaan mutta kyllä sitä kehtaa edes kerran kokeilla. 5/5.
ei pahalla
olin tämän vuoden desuconissa vaan sen takia että tyttöystäväni osallistui kyseiseen tapahtumaan + olin myös 18 vuotias... en itse ole ikinä katsonut animea paitsi yhen sarjan alusta loppuun nimeltä wolf's rain ja siinä ne sitten onkin... ja siis tietokoneella tulee kyllä pelailtua ja niin pois päin, mutta en silti pukeutunut minkään näköiseen cosplay asuun tai mitään, vaan halusin viettää nuo päivät tyttöystäväni seurassa, koska tiesin hänen kuitenkin sinne menevän... itse koen että tuo kyseinen muutos on kyllä aika omituinen, koska voin esimerkkinä antaa itteni + omasta mielestäni, vaikka olenkin 18 vuotias niin olen aika pentu, joten miksei samantien laiteta raja vaikka +26? xD puolustelemaan tulin ihan vain siksi koska facebook seinäni on nyt täynnä tätä linkkiä ja sitä kuinka ihmiset on harmissaan kun eivät pääse tapahtumaan joka on vain 2 kertaa vuodessa ja voin sanoo niille jotka ei tiedä, se ei siis ole kovin usein xD ja valitettavasti yksi näistä ihmisistä jotka linkin on seinälleen laittanut koreilemaan on minun tyttöystäväni, joka on alaikäinen, mutta silti HYVIN aktiivinen desulainen ja järjestää miittejä sun muita pitääkseen yhteyttä ihmisiin, joita on löytänyt desuista tai ylipäänsä kavereihin ja oon vähän harmissani ettei tuonne nyt tämän takia sitten pääse, mutta mitäpä minä asialle voisin tehdä :(
Dark&Edgy
Olen katsonut animea jo 8 vuotta, mutten ole koskaan alaa aktiivisesti harrastanut ja viime desuunkin tulin tällä nimenomaisella asenteella. Olen 21-vuotias.

Ikäraja saattaa pelastaa tilanteen, vaikka jättääkin aktiivisemmat nuorimmat pois pelistä. Harmi sinänsä.

No ei ne iltabileisiin olis kuitenkaan päässyt. (Desuconin parasta antia)
Erissa
Ootteko tosissanne ... Voi He******* .. Oon alottanu jo cossiakin ja ei ollu mikää hirveen halpa tehä ... SE ON SELVÄ ET TÄN JÄLKEE LOPETAN DESUSSAKI KÄYMISEN -.- en oo aina vuotta venaamassa ... Voin sanoo et tää tulee oikeesti vähentää käviöitä ihan järkyttävästi .. haha onnee vaa sillekki conille, varmaa on sit aika tylsä .... On kiva ku eka menee iltabileet ja nyt menee koko con !! Viette oikeesti meijän ikäsiltä (alle 18) CON MAHOLLISUUDET !! Toivottavasti pilasin päivänne, eipä paljoo kiinnosta jos järjestäjät on näin huonoja päättää asioita
desulainen_
En ymmärrä järkeä lopettaa nuorimpien coni kävijöiden harrastus. Itse ärsyttää suunnattomasti koska ei kaikki k18 sinne tulevat ole varmasti "kokeneita" .. jää odotetuin coni multa ja toooosi monelta kaverilta tän takian väliin. Voin sanoa suoraan että v*tuttaa. Uskoisin myös et rannakkeitten myynti lopahtaa. Toivottavasti muut conit eivät oo enää tälläisiä, kiitos
mithra
Jännä kokeilu, odotan innolla.

Kävijäkunta voi tosiaan olla vähän rauhallisempaa kuin animetapahtumissa yleensäkin. Ehkä se "free hugs"-tyyppinen teinisöpöily sietäisikin jäädä pois edes jostain animetapahtumasta. Finnconista tykkään sen takia, kun siellä kävijäkunta on rauhallisempaa ja vanhempaa, ja on yleisesti ottaen siistimpää ja väljempää. Animetapahtumissa tuntuu aina olevan kuin sillit suolassa ja kaikkialle pitää jonottaa.

Mikäli huomataan, että homma ei skulannutkaan niin kuin odotettiin, mikään ei estä palaamasta ikärajattomuuteen seuraavalla kerralla.
Emiri
Oho. Olin jo pohtinut, jaksanko tulla frostbiteen, mutta nyt ainakin täytyy tulla. Olenkin jo odottanut, että jollain conilla olisi rohkeutta olla miellyttämättä kaikkia.

En jaksanut lukea kaikkia kommentteja, mutta yksi valituksen aihe tuntuu olevan se, että miksei edes sinä vuonna 18 täyttävät pääse vaan että pitää olla 18 coniin mennessä. Siihen on ihan hyvä syy. Jos siellä aiotaan pitää minkäänlaista k-18-materiaalia sisältävää ohjelmaa, ja osa conilaisista olisi alle 18, täytyisi ohjelman ovella tarkistaa kaikkien paperit. Jos taas kaikki conikävijät ovat järjestään 18 vuotta täyttäneitä, ei tällaista turhaa hässäkkää tarvita.

Lisäksi... Suomessa järjestetään varmaankin n. parikymmentä conia, ja kesällä Desustakin ikärajaton versio. Miten ihmeessä tämän yhden tapahtuman muuttaminen k-18 -tapahtumaksi millään asteella pilaisi kenenkään harrastusmahdollisuuksia, kun on pilvin pimein ikärajattomia tapahtumia tarjolla?
Erissa
Lisään vielä tohon mun aijempaan kommenttiin, et hyvä ku tällä viette meijän nuorempien mahollisuudet harrastaa japania seurassa.. Nyt pitää taas tyytyy pelkkään animeen ja mangaan koska hei, joku vei meijän ainoon tapahtuman jonne olyais voitu päästä... Kiitos vain tosi paljon tästä !! Mulla olis teille niin paljon ragettavaa et pää poksahtaaa kohta mut jätän sen sitte johonki mielenosotukseen ......... Toivottavasti älyytte miten paljon aikaa tässä on käytetty aikaa esim. Cosplayn tekemiseen (ja miten paljon rahaa siihen on mennyt) tai jos olisi halunnut ensimmäisen kerran osallistua AMV kilpailuun, mun tapauksessa ostin aika kalliin ohjelman ja nyt tuli tää.. Kiitos paljon et mulla meni rahat hukkaan tän conin takia.......
DrSaunders
Huhhuh mitä valitusta nimimerkiltä Erissa:
> tällä viette meijän nuorempien mahollisuudet harrastaa japania seurassa

Kukaan ei ole vienyt teiltä mitään. Jokainen, ikään katsomatta, voi kokoontua ystävien kera johonkin ja juhlistaa omaa harrastustaan katsomallaan tavalla. Se, että Frostbite muuttuu nyt ENSIMMÄISEN kerran K-18-tapahtumaksi, ei vie teiltä mitään pois.

>Mulla olis teille niin paljon ragettavaa et pää poksahtaaa kohta mut jätän sen sitte johonki mielenosotukseen

Juuh elikkäs meinaat oikein Eduskuntatalon eteen mennä marssimaan? " Ja mietin, että ehkä Hitlerin olisi sittenkin pitänyt voittaa se sota", kuten jossain joku sanoi kerran.

>Toivottavasti älyytte miten paljon aikaa tässä on käytetty aikaa esim. Cosplayn tekemiseen (ja miten paljon rahaa siihen on mennyt

Pue se päälle esim. kesän 2014 Desuconiin? Missä suuri ongelma? Plus, saat lisää aikaa viimeistellä asuasi.

> jos olisi halunnut ensimmäisen kerran osallistua AMV kilpailuun, mun tapauksessa ostin aika kalliin ohjelman ja nyt tuli tää.. Kiitos paljon et mulla meni rahat hukkaan tän conin takia

Juuh elikkäs sama kuin edellä, et ole menettänyt mitään, päinvastoin saanut lisää aikaa viimeistellä tekelettäsi.

2/10 trolli koska alennuin vastaamaan, mutta shoutout Otakunvirka-jengille: odotan innolla ep 14 ilmestymistä koska tämä "suuri draama" luo varmasti ainakin ½ tunnin keskustelut!
TANE
Kysytäänkö nykyään ovella sitte paperit? =D Tarviiko kujalla enään piilotella K-18 materjaalia?

ATM
"Suomen ensimmäinen K-18-animetapahtuma."

Muistan kyllä olleeni K-18 animetapahtumassa Suomessa aikaisemminkin, joskus vuosikymmen sitten.
Ottocon Turussa nimittäin, muutapa en kyllä muistakaan kun olin niin kännissä.
loppuvuodestasyntynyt
On joo totta että esim. eri paneeleita ja ohjelmia käy katsomassa pää asiassa 18 vuotta täyttäneet...mutta onko se syy laittaa noinkin jyrkkä ikäraja? Itse käyn tasan 3 conissa per vuosi joista yhteen menen vain jos pääsen vänkäriksi....eli jos en vänkäriksi pääse niin ensivuonna ainut coni tulee olemaan kesä desu kun vasta loppuvuonna täytän 18. Omasta mielestä olisi jees jos ne jotka täyttävät sinä vuonna 18 pääsisivät myös mukaan. Ei ole kiva että ihmiset jotka ottavat harrastuksen tosissaan eivät pääse coniin sen takia että on muutaman kuukauden liian nuori.
Emiri
loppuvuodestasyntynyt: Tiedän tunteen, mutta kyseessä on laki. Lue kommenttini tuosta hieman ylempää.
Mauri
Oisittepa jättäneet tuon kokeilun kesädesuun, niin lippuja olisi ehkä riittänyt minullekin. :--D

No ei vaan, vähän kyllä huono maku jää tästä päätöksestä - elitismi haisee
sorry but not sorry
Mielestäni Desucon vaan ampuu itseään nilkkaan tässä asiassa aika pahasti. Ymmärrän kyllä, että tää on vain kokeilu, ei maailmanloppu tai mitään, mutta oikeesti. Ja vaikkapa vain tämän kommenttipalstan perusteella voi sanoa ettei ne yli 18v kävijätkään järin järkeviä ole kun tulevat aukomaan päätään nuoremmille kävijöille, jotka oletettavasti ovat pettyneitä menetettyään mahdollisuuden päästä coniin.
sorry but not sorry
Ja sen lisäksi, miksi con puuttuu siihen mitä kävijät haluavat tehdä? Ei se teidän ohjelma nyt niin ylimaallisen hienoa ole, että pitää alkaa sulkea kävijäkuntaa ulos. Ja eikös tapahtumasta maksanut saa ihan itse päättää mitä siellä tekee? Voihan conista nauttia muin keinoin kuin vain salissa istuen.

Ja onhan teillä ollut jo con, joka keskittyy vain ohjelmaan, DesuTalks nimittäin. Käsitykseni mukaan kysyntä ei ole ollut mitenkään hirveän suurta. Hassua, vaikka tarjolla on ollut vain sitä parasta mahdollista Desuohjelmaa...
Eiii
Ymmärrän miksi näin tehdään, enkä pidä sitä täysin vääränä. Loppupeleissä saatte kuitenkin vain paljon vihaa päällenne, sillä niin saatte minultakin. Se että käviät ovat täysikäisiä ei kuitenkaan tarkoita, että he katsoisivat animea erityisen aktiivisesti. Olen kyllä itse alaikäinen, mutta viime Desun speedmeetingissä käydessäni totesin, että katson luultavasti enemmän animea, kuin moni täysikäinen siellä. Desulla kuitenkin on jo Talks ja Cruise, mihin conihengaajat eivät eksy. Desucon on kuitenkin hyvä con, jossa on mielenkiintoiset kunniavieraat ja laaja luento valikoima. Ja kunniavieraista puheen ollen en usko, että jokainen Seiji Mizushimaa katsomassa käynyt ollut täysikäinen tai, että kaikki täysikäiset sinne olisivat menneet. Siellä ei nimittäin ollut ketään, vaikka hän oli ensimmäinen ohjaaja Desu vieraana. Ja se ettei yksi Frosti ole meiltä mitään pois on myös puhdasta roskaa, koska itse ainakin käyn vain Desuissa ja Traconissa. Muut conit ovat kuitenkin pieniä ja minuun nähden todella kaukana. Enkä usko että, keneltäkään voi olettaa heidän käyttävä noin 130 euroa ja yhdeksän tuntia, jotta he pääsevät Animeconiin ja takaisin. Olen kuitenkin aktiivisesti animea katsova, seitsemän vuotta animea harrastanut alaikäinen, joten eihän minun "teinisöpöily" mielipiteelläni ole väliä.
Phaild
Nyt karkaa Desullakin muumit laaksosta. Käsittääkseni kun Frostin kuului olla se nimenomaan nuorille suunnattu. Olin kyllä kuullut että teette k18 conin mutta kuvittelin teidän muuttavan kesädesun. Tsk tsk.

Aika paljon on kuulunut nurinaa ja boikottisuunnitelmaa, saa nähdä kauanko menee lippujen loppuunmyynnissä tällä kertaa.

Mitä ohjelmaan tulee tämä kohta 25v harrastaja on vuosikausia kiertänyt tapahtumissa 90% ohjelman takia mutta viimeisimmissä Desuissa on tuntunut että olisi samaa vanhaa burgerointia kierrätetty eikä jaksa käydä sitä uudestaan ja uudestaan kuuntelemassa. Parempaa ohjelmaa = enemmän kuuntelijoita, eiks jeh?

Nyt vielä odotetaan millon teidän cosplaykarsinnoissa kielletään länsimaalaiset hahmot - tai kielletään koko cosplay.
Narutardiloid
Hajosin lukiessani tätä.. Aina luullut, että Desucon on yksi ylimielisin kakka, mutta tämähän vain vahvistaa luuloni. Mä oon käynyt Desuissa ensimmäisestä alkaen ja käynyt yhteensä ehkä kolmessa paneelissa plus pukukisat. Ja olen ollut täysi-ikäinen, kun aloitin conittamisen 7 vuotta sitten. Joten mitä tämä kertoo minusta? Olen ikäluokkani törppö, joka tulee vain hengaamaan coneihin ja viemään paikan niiltä, joita oikeasti kiinnostaisi ohjelmat. Ja teen tämän nyt Frostiinkin. Teen poikkeuksen, jos siellä on oikeesti hyvää ohjelmaa eikä mitään kuraa. Ikärajahan ei mikään ongelma. Cossaaminen kieltoon, niin se karsii teiltä epämieluisat kävijät. Hyvä idea, kyllä?

Desu, DESU. Miksi teillä on DesuCruise sekä Desutalks? Että voitte mölistä teidän tosi AIKUISESSA seurassa. Siksi niihin en koskaan ole saapunut, ei kiinnosta pelkkä pölinä jossain tunkkaisessa auditoriossa koko päivän. Frostbite, aloittelijoiden con, upea talvicon(ainoakin tällä hetkellä), laitetaan siihen ikäraja, koska kaksi edellä mainittavaa tapahtumaa ei riitä turhien paneeleiden höpöttämiseen. Höpönpöpönpöppö, te ette tarvitse k-18 conia, koska haluatte kokeilla jotain uutta, vaan haluatte herättää haloota. Niin teitte ja nauran pääni irti siitä teille. Toivottavasti saan sen takaisin kiinni Frostibiteen, koska aion tulla hengaamaan ihan teidän kiusaks. Teen varmaan vielä jonkun ihkun Naruto/Miku Hatsune/Luffy/Pinky Pie yhdistelmäcossin teitä varten, että voin hengata ulko-ovilla.
LEdTheFullmetalkid
Saattaahan tämä toimiakkin mutta useimmille tämä tietää koko ensi vuoden cosplaykalenterin muuttamista ja paljon mieli pahaa.
Itselläni on paljon alaikäisiä kavereita jotka ovat todella närkästyneitä.
Omasta mielestäni pelkkä K-16 ikäraja riittäisi sillä useimmat 16 vuotiaat ovat mieleltään jo aika "pilalla" ja arvostavat enemmän ohjelmaa kuin nuoremmat kävijät.
K-18 ikäraja estää myös oikeasti anime ja manga kulttuurista kiinnostuneita lähtemästä rohkeammin mukaan sillä tuo ikäraja antaa aina väkivaltaisen ja seksipainotteisen leiman.
Toivon todella että tätä uudelleen harkittaisiin, sillä keinoja on muitakin.
Ainahan voidaan olla kriittisempiä sen kanssa mitä ohjelmaa coniin otetaan. Jos ohjelma on monipuolista (niinkuin viime Frostissa ja vuoden 2012 Desussa) niin ei tule tätä "ei ollut kiinnostavaa ohjelmaa" probleemia.
Surullinen conittaja
HIRVEÄÄ! Minua ainakin jää tämä harmittamaan todella paljon! Tämän vuoden desuconiin emme siskoni kanssa ehtineet ostaa lippuja joten olemme innolla odottaneet frostbitea. Täytän vasta ensivuonna maaliskuussa 18 ja siskoni vasta 15! En haluaisi että ainoa tapahtuma mitä joka vuosi odotamme olisikin vain täysi ikäisille :( . PS. Minä ja siskoni käymme aina kaikissa mahdollisissa ohjelmissa koska ne ovat oikeasti mielenkiintoisia!
Joku
Kommentin lähettäminen ei äsken tainnut onnistua, toivottavasti ei nyt tule sitten toista kertaa sama kommentti.

Ei sitä voi sanoa kuin että harmittaa. Itse en vielä ole täysi-ikäinen, eivätkä ole ystävänikään. Olisimme olleet Frostiin muuten tulossa, mutta nytpähän se sitten jää tällä kertaa väliin. Ei sille voi mitään, mutta Traconin jälkeen tulee olemaan ihanan pitkä aika ilman coneja. Frostbite oli monelle vielä sellainen asia jota talvessa odotettiin eniten.
Mutta jos tällä K-18 ikärajalla pyritään saamaan coniin vain "oikeasti kiinnostuneita ja aktiivisia animeharrastajia"... Onko se joku maaginen raja, että kun täytät kahdeksantoista olet automaattisesti "oikea animeharrastaja" ja kun olet alaikäinen olet vain wannabee ernu, josta halutaan päästä eroon. Tekstistä jäi juuri sellainen maku suuhun.
Samoin asia tuosta käyttäytymisestä. Kuten täällä onkin jo sanonttu, jokaisesta ikäluokasta löytyy aina ihmisiä jotka eivät osaa käyttäytyä ja nodattaa sääntöjä. Kahdekstantoista ei ole mikään maaginen raja tähänkään.
Ja eikö se olisi parempi että ihmiset jotka eivät noudata sääntöjä vain poistettaisiin conipaikalta.
Omasta mielestäni conien ainoana tarkoituksena ei myöskään ole istua kuuntelemassa luentoja (tietysti jos joku haluaa viettää coninsa luentosaleissa, niin sekin on yhtää oikea tapa :D), vaan myös viettää aikaa samanhenkisten ja samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Tutustua uusiin ihmisiin ja saada jopa elinikäisiä ystäviä. (:
Monet, itseni mukaanlukien, myös cossaavat. Mielestäni nämä asiat eivät millään tavalla sulje toisiaan pois.
Tiedän kuitenkin sen, että tämä on vain kokeilu, vain yksi coni, eikä maailmanloppu. Mutta kyllä se silti harmittaa, ei sitä käy kieltäminen.
Confus
Täälläkin yksi täysi-ikäinen, jota tälläinen päätös sattuu. Vanhemmalle väelle on jo Cruise ja Talks. Kokonaan uusi K-18 con ei kuulostaisi minusta ollenkaan huonolta idealta ja tavallaan ymmärrän kyllä miksi tähän on päädytty, mutta aloittelijaystävällisen Frostbiten konseptin kääntäminen päälaelleen tuntuu niin kovin väärältä. Ikä ei kerro kaikkea kypsyydestä ja tiedän monta fiksua, hyvin käyttäytyvää ja oikeasti asiasta kiinnostunutta pikkuista, jotka nyt jäävät ulkopuolelle. En tiedä alanko näin 8 vuoden coneissa käymisen jälkeen tulla vähän vanhaksi tähän, mutta minusta ne rasittavatkin pikkuernut tavallaan vain kuuluvat asiaan. Ei heiltä saa ottaa näin suurta iloa pois.

Ja tämä nyt kuulostaa julmalta, mutta jos puheohjelmaa ei katsota tarpeeksi niin eikö se vain tarkoita että se ei ole ollut tarpeeksi mielenkiintoista? Ei kai se ole kävijöiden syy? Conit ovat niin paljon muutakin kuin asiaohjelmaelitismiä ja MyAnimeList-palkkien vertailua. Itseäni tämä ei järkytä niin paljon että conista jäisin pois, mutta jos kiinnostavaa puheohjelmaa ei ole niin vietän conini juuri niin kuin aina ennenkin, eli hengaillen, taidokkaista cosplayasuista nauttien ja kavereita tavaten. Sitä ette onneksi voi kieltää.
Hahah
Mun syy miksen käyny paneeleissa oli, etten yksinkertasesti löytäny missä niitä oli(Olin siis ekaa kertaa Desuconissa) = Ekaa kertaa conissa olevien on TOSI vaikeeta suunnistaa siellä coni paikalla(en olis löytäny myyntisaliakaan ilman kaveri joka on Desussa jo pari kertaa ollut.)
justjoo
se, että jengi ei käy kattomassa ohjelmia johtuu varmaankin siitä ohjelman tasosta..
desuun tulen lähinnä katsomaan kavereita, muutamassa ohjelmassa olen käynyt, mutta lähtenyt aina muutaman minuutin sisään kun ohjelma alkaa pitäjien ilmoituksella että hehlol tää tehtiin junassa matkalla tänne ja ottakaa tästä kasa paskoja sisäpiirivitsejä! myöskin meitä ei kiinnosta tää aihe ollenkaan vaan haluttiin vaan ilmanen sisäänpääsy örtöylrölsjkal
en todellakaan maksa moisesta paskasta kiitos vain.
Käpykaartilainen
Aloitanpa näin: Jäitä hattuun nyt, ihmiset.

Dhawk tuolla taisi jo poistella ilkeimmät kommentit mutta yrittäkäähän nyt olla ilkkumatta alaikäisiä kävijöitä. Kyllä pettynyt saa olla ilman että siitä saa haukkuja niskaansa.

Ja pettynyt sietäisi myös olla ilman, että haukkuu järjestäjiä! Niidelhän muuten kirjoittaa ihan reilusti ja kohteliaasti "Kävijät tulevat siihen tapahtumaan, minkä kokevat itselleen mieluisaksi, eikä heitä voi tästä syyttää." - joten, mistä oletus että alaikäisiä kävijöitä halutaan nyt syyllistää ja rangaista siitä, ettei tapahtuma ole ole päässyt alkuperäisiin tavoitteisiinsa? Tällainen oletus paistaa hyvin monesta kommentista täällä ja muuallakin.

Kysehän taitaa nyt yksinkertaisesti olla siitä, että Frostbiten järjestäjät haluavat tehdä mahdollisimman aikuisen väen aikuisen näköisen tapahtuman siksikin, ettei sellaista ole koskaan ennen tehty. Rajan vetäminen 18 vuoteen mahdollistaa paljon aiempaa rauhallisemman ja syvällisemmän tapahtuman, vaikka mitään yleistystä ei voikaan tehdä esim. "kaikki alaikäiset ovat meluavia ernuja".

Paljon on itketty myös sitä, alaikäiset "conittajat" suljetaan pois tapahtumasta. Niidel perustelee asian mielestäni riittävän hyvin: Konsepti ei toiminut niin kuin piti eivätkä aktiiviset animeharrastajat, joille tapahtuma on ensisijaisesti suunnattu, päässeet enää tai halunneet tulla sankoin joukoin tapahtumaan (kuinka kävi viime Desuconin kanssa...taisi myydä about 3 päivässä loppuun. Se ei ole kenenkään etu!

Jo noin yleisesti "conittaminen", sikäli kuin sillä tarkoitetaan tapahtumissa hengailua kaverien, pukujen, yleisen ilmapiirin, yleisesti jonkin muun kuin itse asian takia on tapahtuman järjestäjille ja aktiiviharrastajille hyvin rasittavaa. Uskallan väittää! Minkään tapahtuman järjestäjällä ei ole mitään velvollisuutta järjestää tapahtumaa kaikille sinne haluaville. Sen sijaan tapahtuman on hyvä palvella juuri heitä, joille se on tarkoitettu.

Harmillistahan tämä on monille alaikäisille, varsinkin melkein 18-vuotta täyttäneille jotka eivät aivan pääse tapahtumaan. Kuten sanottua, pettynyt saa mielestäni olla, ihan perustellustikin, kunhan muistaa myös perustella pettymyksensä asiallisesti.

Loppuun tunnustus: Kyllä, olen aiemmin ollut myös Desuconin kanssa jossain tekemisissä ja kirjoitan tarkoituksella salanimellä. Tulevan Frostbiten järjestäjä en ole, tuskin vänkärikään.
Jokutyyppi1
Ei me mitään Frosbiteä tarvita, tehään oma con jonka nimi on satacon (saatanan tunarit) ja itketään cossit päällä peittojen alla sitä kun ei päästä Frostiin.
IKI
noni. anteeksi jos mun rähjäykseni käy kenenkään päähän, mutta tää pitää saada pois sydämeltä.
Frostbite oli minun ensimmäinen desutapahtumani ja oon käyny sen jälkeen ainoastaan desutapahtumissa, kesädesu ja frostbite olivat molemmat minulle vuoden parhaimmat tapahtumat ja olen odottanut niitä innolla. Olen saanut näistä tapahtumista ystäviä ja kokemuksia joita en vaihtaisi mihinkään muuhun, seurustelukumppaninikin löysin näistä seuroista, ja nämä tapahtumat ovat ainoita kertoja vuodessa jolloin näen nämä ihmiset. Vatsasta vääntää ajatellessani että KUKAAN näistä ihmisistä, mukaanlukien minä itse, ei pääse tähän "uuteen" ja "kypsempien ihmisten" frostbiteen. Ymmärrän täysin syyn miksi haluatte kokeilla tämänlaista ratkaisua, mutta huomioikaa kävijäkuntanne ennen kuin aloitatte tällaisia projekteja. Ehkä Paneelejen ja ohjelmien tyhjyys ei johdu kävijöistänne, vaan niistä ohjelmista itsestään. Sanon tässä myös että näille "kypsemmille" ihmisille on jo kaksi tapahtumaa, joihin me nuoremmat emme pääse. Huomioiden muidenkin ihmisten kommentit, voin myös sanoa, että on naurettavaa että oletatte että kaikki alle 18 vuotiaat ovat lapsellisia ja eivät osaa käyttäytyä. Huff, tämä mun ranttini on nyt tässä ja toivon että tämä blogipost on vaan vitsi.
vocaloidfani
Mielestäni K16 coni olisi ehkä parempi...Olen itse 18, joten ei oikeastaan haittaa, mutta käyn yleensä vain Traconissa, koska se on lähempänä kotipaikkakuntaani. Toivon silti,että tähän tapahtumaan ei kuitenkaan sotkettaisi tätä suomalaista alkoholikulttuuria, koska eiköhän ne iltabileetkin riitä ihan hyvin?
Elina
Oi että, on kyllä päivän piristys nää kommentit, sen verran kieroutunut olen. Eilen illalla en tajunnutkaan, että joku tästä vetää herneen nenään. Mutta täytyy vielä samaan hengenvetoon todeta, että tunnen kyllä sympatiaa alaikäisiä kohtaan, ja tunnen alaikäisiä, jotka olisivat kuin kalat vedessä myös k18-conissa.

Sivunmennen sanoen, eikös tuolla ylhäällä mainita että Frostbite ei ole palvellut gateway-conina, vaikka ilmeisen suosittu onkin ollut? Mun mielestä sellaisessa tilanteessa on aika loistava idea kokeilla jotain muuta konseptia.

Ikärajoja aloin miettimään, ja jonkinasteiseen aikuistamiseen riittäis mun puolesta k13, karsis nuorimmat kuitenkin. Tai k16, niin likaiset sedät ja tädit vois vapaammin arvostaa, nyt lähtee paljon nättejä vähäpukeisia teinejä pois, semmonen keskeneräisten ihmisten androgyyniys (myös ei-androgyyniys, ainakin tytöillä) on kaunista :<

Mutta 18 on ikärajoista helpoin, luulisin. Itse olisin vielä 18-vuotiaana protestoinut tätä vastaan, mutta nyt kun tuosta ajasta on vuosia, alan ymmärtää noin korkeaa ikärajaa. Finnconin nähtyäni ymmärsin kuinka ihanaa voi olla rauhallisessa conissa.

Oletan muuten että tapahtumassa ei tarjoilla alkoholia, ei se fiksun ohjelman kanssa yhteen kuulu. Tapahtumapaikan ulkopuolelta löytynee kuitenkin alkoholia ja samanmielistä seuraa.
Jimmy
@Eiii
Jospa linkkaisit sen MAL-listan niin siellä se sun "7 vuotta" näyttää varmaan tältä http://puu.sh/3V2mr.png

@confus
>Conit ovat niin paljon muutakin kuin asiaohjelmaelitismiä ja MyAnimeList-palkkien vertailua
Kai tiesit, että se itse harrastus on aikalailla se "mal palkki" vaikka ei suoranaisesti sen vertaamista tarkoitakkaan. Sinulla ei ole edes yleistietoa animesta jos et ole päässyt vaivaisen sadan days yli. Miten sinun kanssa voi keskustella mistään kun et ole mitään nähnytkään?

pls ernut kattokaa sitä animea tai lukekaa sitä mangaa kotona niinku kaikki muutki decent ihmiset nii ehkä teidät joku päivä sinne conii halutaa. Komerointi alkakoon. Hengaustakin voisitte harrastaa menemällä toistenne luo, mutta jos äiti ei suostu niin sille ei voi mitään. Tapahtumat ovat ohjelmia ja järkättyjä juttuja varten. Ei niitä tiloja vuokrata, jotta ernut pääsisivät istumaan kavereittensa kanssa käytäville juttelemaan narutosta
JL
Vetäkääpäs syvään henkeä ja ottakaa järki käteen, ihmiset...kyseessä olisi selkeästi nimenomaan kokeilu, testi, että miten tällainen ikäraja vaikutta coniin, sen tunnelmaan, kävijämääriin jne. Jos ilmenee, että k18-ikäraja ei toimi, niin varmasti he joko luopuvat siitä kokonaan tai kokeilevat seuraavaksi alempaa ikärajaa. Näillä näkymin kuitenkin kokeilu olisi vain tämän talven frostbitessa.

Toiseksi, tämä kokeilu kattaisi vain tämän Frostbiten. Suomessa on paljon erilaisia coneja, joissa ei ole ikärajoja, valinnanvaraa luulisi riittävän. On totta, ettei talvikaudella ole niin kauheasti muita coneja, mutta on se kai kuitenkin parempi että kokeilevat ikärajallista conia mielummin talvella kuin kesällä, jolloin on varmastikkin paljon enemmän conikävijöitä kesälomien ym. vuoksi.

Erityisen huvittavaa minusta kommentteja selaillessani on, että aika monet tuntuvat implikoivan sitä, että tämän yhden conin ikärajallisuus vie nuorilta _kaikki_ mahdollisuudet harrastaa animen katsomista, mangan lukemista ja coneissa käymistä.....kyseessä tosiaan on vain yksi con-tapahtuma, ja ainakin minun tietääkseni japanilaista populaarikulttuuria voi harrastaa aivan mainiosti, vaikka yksi coni nyt jäisikin välistä.

Itseni mielestä kokeilu on ainakin mielenkiintoinen ja suositeltava. Jotkut vanhemmat conikävijät ovat varmasti jopa mielissään siitä, että olisikin joku selkeästi enemmän aikuisille suunnattu conitapahtuma. Joillekkin varmasti joidenkin nuorten kävijöiden käyttäytyminen voi olla jopa rasittavaa, joten voisi olla ihan hyväkin olla edes yksi tapahtuma jossa aikuiset conikävijät saisivat olla ns. "omassa rauhassa".

Jokaisen tästä kokeilupäätöksestä mielensä pahoittaneen ja suuttuneen kannattaisi ottaa jäitä hattuun ja pettymyksestä huolimatta katsoa eteenpäin seuraaviin coneihin, se ei ole maailmanloppu että yksi con jää väliin. Vihaiset kommentit ja turha ruikuttaminen kannattaa jäädä vähemmälle, jos järjestäjäväki lukee kauheasti epäkypsiä, lapsellisia kommentteja alaikäisiltä coniharrastajilta, voi heidän mielikuvansa ikärajallisuuden tarpeesta vain vahvistua :)
anifriend
Ikärajallahan ne ei-toivotut hengaajat tai mitä nyt halutaankaan karsia, saadaan pois... tai sitten ei. Tämä ei mielestäni ole niinkään ikäkysymys, mutta kokeilkaa ihmeessä ja katsotaan lopputulos aikanaan, täytyy sanoa että odotan mielenkiinnolla.

Desutapahtumien loppuunmyymiset ovat asia, josta voisin nillittää erikseen, mutta ehkäpä teen sen myöhemmin jossakin muualla.
blaah
Mua ehkä tässä huvittaa kaikkein eniten se, että nuoret ei tunnu kykenevät näkemään muuta kun sen että "meiltä otetaan nyt pois! meitä riistetään!" ja se oli vain ja ainoastaan tämän tarkoitus!? ja "lippu tulot tulee romahtamaan! hahaa siitäs saatte!"...

Ihan tosissaan, suurin osa harrastajista ei todellakaan ole alle 18 vuotiaita. Vanhemmat harrastajat ei vain ole niin räikeästi esillä kun nuoremmat. Mutta uskon oikeasti, että liput myydään loppuun kuten aina ja Desuun tulee tällä kertaa iso joukko harrastajia jotka muuten ei välttämättä tulisi. Sen huomioon ottaen olen ihan iloinen että tällainen kokeilu tehdään! Annetaan mahdollisuus myös "senioreille" kokea miellyttävä con.

Voisi olla eräänlainen kypsyyden osoitus että nuoret osaisivat ottaa myös vanhemmat kävijät huomioon! Eivätkä jatkuvasti itkisi sitä että "kun MULTA otettiin nyt pois! yhyy! "....

Annetaan tilaa kaikille mutta voi vittu kuka niitä vanhempia harrastajia edes kaipaa?! <- öö just...


Mutta liityn siihen ajatukseen, että talvella olisi todella kiva että olisi enemmän coneja!


Todella vaikea sanoa että oliko tässä nyt järkeä vai ei...

hinge
Vaikka olenkin n. 20-vuotias niin onhan tämä nyt tyhmää sentään suunnitella tälläinen tehtäväksi juuri suomen ainoalle talviconille (ainakin tähän asti, mitä luultavimmin joku muu tekee myös talvelle conin sitten myöhemmin) mille monet nuoremmat ystäväni ovat lupautuneet tulemaankin ja erityisesti kun käännetään Frostbiten ajatus päälaelleen, kun aluksi sen piti olla aloittelijaystävällinen coni ja nyt se onkin sitten tulossa olemaan aikuisten elitistien pesä. Ei se nyt näin toimi hei.
Onhan tietysti idea tälläisestä conista kiinnostava, mutta en usko että ajankohta olisi sopiva juuri talvella tälläiselle, vieläpä kun kyseessä onkin hyvin tunnettu conikin.
Saattaahan tässä myös käydä se että K-18-rajan takia coni muuttuukin paljon villimmäksi, esim. iltabileissä, sillä ei ole aina uskottavaa että vanhempi porukka olisi aina viisaampi.
Mikäli ohjelmat itse ovat tärkeimpiä, niin onhan niille olemassa Talks ja Cruise.
Marlyer
Viime päivinä on saanut lukea paljon vihakommentteja Frostbiten uudistusta vastaan, joista ikävän moni on ollut täysin laaduton ja ei niin loppuun asti harkittu. Desuconin, ja mikä pahinta, sen järjestäjien kimppuun hyökättiin suoraan ja osa haukkui heidät täysin lyttyyn. Onko peli menetetty ja kaatuuko maailma siihen että Desucon Frostbitesta 2014 tulee ikärajallinen.

Kuinka monta conia/animetapahtumaa Suomessa oli/on vuonna 2013? Tarkkaa lukumäärää en saanut näin nopealla laskennalla, mutta pitkälti toistakymmentä. Olisiko maailmanloppu, jos yksi näistä olisi ikärajallinen? Otetaan numerot apuun, koska ne ovat kivoja.

Jos ensi vuonna (oletetaan) on 15 animetapahtumaa, jotka jokainen ovat 2 päivää (Desut ovat kolme mutta mennään tällä), saadaan 30 päivää tapahtumia vuodessa, siis 1 kuukausi. Tietenkään kukaan ei pääse kaikkiin tapahtumiin, joten vähennetään puolet ajasta, näin saadaan conitusajaksi 15 päivää. Yli 2 viikkoa. Vaikka kahdesta viikosta otetaan 2 päivää pois, se ei ole paljoa, ainakaan allekirjoittaneen mielestä. Tämä lasku ei ole provokaatio, vaan osoitus siitä, että ainakaan ajallisesti alaikäiset eivät menetä kovin paljoa.

Tietysti monet muutkin syyt vaikuttavat ihmisten suhtautumiseen ikärajamuutokseen, varsinkin 15-17 vuotta vanhat ovat hyvin näreissään muutoksesta. He tuntevat, että heitä on kohdeltu väärin ja epäoikeudenmukaisesti. Tässä tilanteessa pitää ajatella realistisesti. Varmasti sekin, että ikä ei riitä suosikkibändin keikalle, harmittaa, mutta noustaanko siitä kapinaan niin, että bändin faniposti täyttyy vihakirjeistä. Luulen että näin käy aika harvoin. Tämän takia pidänkin ajatuksesta rinnastaa Desucon konserttiin tai muuhun vastaavaan tapahtumaan. Jos ei jollekin keikalle pääse, niin varmasti löytyy toinen jossa ei ole ikärajaa, ainakin yleensä näin on.

Mitä conikansa menettää kun Frostbiteen tulee ikäraja? Yksilölle haitta on lähinnä alussa suuri harmi. Tapahtumaa on odotettu ja cossia mietitty, nyt ideat saattavat kaatua. Jos kaverit ovat vanhempia, saattaa nuorempi jäädä ulkopuolelle eikä saakaan nähdä ihanaa isosiskoaan toiselta puolelta Suomea, vaikka alustavasti piti nähdä Frostissa. Ryhmille (varsinkin ryhmäcosseille) ikäraja saattaa tulla järkytyksenä. Jos osa ryhmää tai pari ei ole täysikäinen, koko kauan suunniteltu cossi saattaa jäädä toteutumatta tai ainakin lykkäytyä. Yleensä kuitenkaan cosplaypuvut eivät ole kertakäyttöisiä vaan näitä suunnitelmia voi lykätä.

Viesti menee kahteen osaan eli jatkuu vielä...
Marlyer

Tietysti yhtenä miinuksena voidaan pitää sitä, että Frostbite on talven suurin coni ja se, että ensi vuoden coniin tulee ikäraja, syö yhden talviconin pois nuoremman harrastajan kalenterista. Tämä voi aiheuttaa sen, että talvelle jää aukko ilman conia. Voisiko tämän kuitenkin kääntää positiiviseksi? Talvella on suhteellisen kylmä, ja jos kylmästä ei pidä, voi aikaa viettää vaikkapa sisällä ommellen. Näin voi valmistella sitä maailman upeinta pukua kevään coneja varten ja viimeistellä cossin huippuunsa ajan kanssa. Kuitenkin pitää ymmärtää, että osa on odottanut Frostbitea kuin kuuta nousevaa, ja ovat tällä hetkellä todella pettyneitä tilanteeseen. Siksi kannattaakin nyt henkäistä syvään ja antaa ajatusten tasaantua ennen viimeisen mielipiteen tekoa.

Kuitenkin ikärajassa on myös hyviä puolia, vaikka osa ne kieltääkin. Itse henkilökohtaisesti odotan mielenkiinnolla tulevaa conia ja mitä se tulee tarjoamaan ja eroaako se loppujen lopuksi ikärajattomasta conista. Eniten odotan puheohjelmalta, joka toivottavasti on tänä vuonna entistä laadukkaampaa, vaikka se huippulaatua on ollut ennenkin. Muilta osin odotan, ettei coni tule eroamaan kovin paljon muista tapahtumista, ovathan täysi-ikäisetkin harrastajat harrastajia muiden joukossa.

Kun olemme selvinneet mietteistä, mitä vaikutuksia harrastajaan on ikärajan tulolla Frostbiteen, voidaan miettiä muita asioita. On erikoista, miten osassa kommenteista suorastaan uhkaillaan lipputulojen vähenemisellä, mikäli conista tulee ikärajallinen. Jos ajatellaan, niin suurin "Japanikausi" Suomessa oli noin 5-10 vuotta sitten, jolloin uudet harrastajat olivat 10-15 vuotta vanhoja. Nyt nämä entispäivien "Pikkuotakut" ovat 15-25-vuotiaita. Suurin osa heistä siis on jo täysi-ikäisiä. En siis usko, että Frostbiten kävijämäärä tulee laskemaan viime vuodesta, vaikka ikäraja coniin tulisikin. Tämä on täysin ulkopuolisen mielipide, sillä en tiedä Desuconien lipunmyyntitapahtumista mitään.

Vaikuttaako ikäraja yleiseen asenteeseen harrastusta kohtaan? Vetääkö se uusia harrastajia pois ja nostaa kynnystä aloittaa coneissa käynti? Tulevatko vihaiset äidit ja isät kyselemään minne "aikuisten piireihin" heidän lapsensa on menossa, kun yhdessä tapahtumassa on ikäraja. Poikkeuksia on aina, mutta en usko yhden ikärajallisen tapahtuman kaatavan koko animekulttuuria ja ajavan pois uusia harrastajia. Muutenkin Desucon on mielestäni (huomioikaa, että tämä on minun mielipiteeni, ei yleinen fakta) hieman vanhemmalle väelle tarkoitettu coni, ainakin ohjelman puolesta. Aiheet ovat olleet syvällisiäkin, vaikka toki kevyempää ohjelmaa on onneksi aina löytynyt. Eiväthän vanhemmatkaan harrastajat ole cosplayasuihinsa pukeutuneita luentosalissa istuvia ja väliajoilla punaviiniä hörppiviä avaruusolioita. Ei, lopulta me olemme kaikki yhtä ja samaa suurta otakuperhettä, jos näin voi sanoa.

Jatkuu vielä...
Marlyer
En usko, että Desucon yrittää Frostbiten ikärajalla suututtaa ketään, ajaa ketään pois tai pilata kenenkään talvea. Uskon, että muutoksia on tehtävä, että eteenpäin päästään ja tämä voi hyvinkin olla uusi askel koko otakukansalle. Siksi voimmekin hieman legendaarisia sanoja lainaten kiteyttää tämänhetkisen tilanteen:
Tämä on pieni askel otakulle, mutta suuri askel otakukansalle.

Kiitos jos joku tämän jaksoi lukea.
Nämä ovat siis omia mielipiteitäni eivätkä absoluuttisia totuuksia, jokainen olkoon sitä mieltä kuin haluaa.
Helina
Also - for me, otaku community has always been really welcoming, warm and tolerant towards everyone. This is why I'm still here and many others too . And this 18+ thing is a contradiction to all of it - usually such restrictions are done to keep children safe, their health and their mental state, but if this con isn't about yaoi or hentai or extremely gross & violent gory animes( which teens watch online anyhow), what are we keeping them safe from here? If you are worried that their parents might not fancy them staying an all nighter - ask for parental permission or close the con place for everyone at a reasonable time. (Also something they did at Finncon I may add).
So for me it's almost beginning to seem like you simply don't any children around, because they annoy you. Which is ridiculous, because most people cosplay to show that they are young, free, interesting people, free of judgment. That they are young at heart, but one is really not young at heart anymore, if one can't stand people younger than themselves. What is done right now, is basically like shouting:" You kids get off my lawn!". I have also thought that is this why this is being done at a winter con? So people couldn't cosplay outside? Because at summer con, many would have and the problem wouldn't be this big.

Lastly, I say you should have had a vote - there are many people who are for it and many who are against and while I'm sure Desu staff had some sort of a vote inside their lines in that sort of democratic country Finland is a vote would have been fair and maybe kept people from going at each others throats at the comment section. So perhaps if some nice person from the staff happens to read this, they can still organize something like that? Online polls aren't hard to do after all.

In the meanwhile I hope that you thought about what I had to say and if anyone feels like getting into a meaningful dialogue with me that is more than welcome.
here you go - have my incredibly girly e-mail address: helinabarbie@hotmail.com

Lots of love and be fair and tolerant to one another,

Helina from Estonia. <3

Helina
Hello everyone,
I have spoken about this matter with many of my friends. Both over and under 18. I am 18, by the time of Frost I will be 19.
Quite frankly - I do not understand why you are doing this. Yes, I get that there are lots of bratty teens who hang around and leave their ramune bottles around the floor. Wouldn't that problem be solved by throwing them out?
Littering is banned in places like parks and forests as well and yet nobody would ever think of making parks 18+. Besides, I'm sorry to tell you this, but children do take example from grown-ups and adults can be the ones throwing things on the ground as well.
As for wanting to make the program deeper and more adult orientated (and by this - I don't mean sex) - go for it. Let the convention develop that kind of face that's it's meant for deep discussions and children who aren't interested simply won't show, and those - responsible and mature enough, will. Recently I attended Finncon in Helsinki, which was very panel-based and therefore there wasn't anyone hanging around the place for no reason, causing trouble. Surely some where simply chilling, but not too many. So if you want a convention like that - you should let it involve. Not just force it happen. Plus I'm sure you know that there are lots of responsible mature teens out there willing to discuss and think. And for those who are not there yet. Well, you are taking away their opportunity to become such. Even if this is just once. Little things matter and bigger things blossom from them.

Thirdly, let me ask you how many of you started cosplaying or getting into anime after the age of 18? I know the answer is - not many. At last Frostbite I did a mini-survey for my school finals to discover how do people get into anime and what keeps them in the community. Most people discovered these things for themselves at the age of 15. Me myself at the age of 16. It's much less likely for someone who already has a full-time job to pick up a hobby like that. So once again, you are robbing these teens a chance t discover themselves, a chance to learn for you - older more responsible fans. How can they ever become mature adults like you if you don't let them in? Yes. This is a one time thing, but none the less it may always develop into more than that.

Part 2 is right above this... my bad.
Sande
Mielenkiinnolla odotan myös miten Frosti aikoo ratkaista henkkareiden katsomisen. Tuleeko tuntien jonotus taas takaisin? Saako sisään tulla cossissa? Esim. Isosiskojen passilla pääsee helposti sisään kun naamassa on 20cm partakreppiä. Pitääkö henkkarit näyttää joka kerta kun tulee ulkoa sisälle - onko tämä huomoitu narikkatyövoimassa?
Anonyymi
miks ette vois erikseen vaikka järjestää toinen con joka on niille 18 -> ikäisille ? Miksi pitää pilata meijän "alle 18 ernujen" tilausees päästä coneilemaan :( koska kaikilla ei oo mahdollisuutta päästä desuun nii kiva ku sitte se viimenenki con ny menee :/ Tiiän et tää on vaan kerta kokeilu (toivotaan) mut kuitenkin onhan se vähän ärsyttävää et nyt joutuu venata seuraavaa conia 1½ vuotta ... Vaivalla, ajalla ja paljolla rahalla väännetty cossi ei sitten enää mene sitäseuraavaan frostiin, koska kasvupyrähdykset ...... lievästi sanottuna kyllä ärsyttää >:( ollaanki tässä koko aamupäivä kirottu kavereiden kanssa miten meijän ainoo tilaisuus nähdä toisemme on nyt sit taas poissa :( ei oo kiva sanoo et "nähdään sitten puolentoista vuoden päästä, katotaan tunnistetaanko ees toisiamme" :/ en yritä pätee täs mitää, ärsyttää vaan :(
++ jakakaa Sibeliustalo, alle 18 vuotialle oma puoli (+ yhteinen myyntisali, taidekuja ym) mut luennot on erikseen ja sit pyydettäis henkkarit "aikuisten" puolelle, simply as that

toivottavasti conin järkkääjille tulee nyt hyvä mieli..
Saksan diktaattori
Miten ette ymmärrä, että tämä on YKSI (1) kokeilu eikä mikään harrastuksen RYÖSTÖ? Osaatteko te oikeasti ajatella muita kun itseänne? Itse en ole käynyt coneissa kertaakaan, koska ei nimenomaan kiinnosta katsoa ernuja paskoissa kosseissaan puhumassa narutosta, kun voimataso on siellä alle 50d kohdalla. Ensimmäisen kerran harkitsen vakavasti osallistumista koska tämä YKSI (1) coni on k18 mikä todennäköisesti vaikuttaa yleisen voimatasokeskiarvon nousemiseen ja mikä parasta, yleiseen ilmapiiriin.

Se milloin aloititte harrastuksen ei merkkaa mitään jos days palkki malissa ei ole edes tummahkon sininen, koska se tarkoittaa ettette ole käyttänyt itse harrastamiseen lähes yhtään aikaa ja korkeintaan puhutte harrastamisesta mikä on pahinta syöpää missä tahansa piireissä. Tästä puhutaan sanalla "meta harrastaminen". Katsokaa sitä animea siellä komeroissanne enemmän niin ymmärrätte kuinka mukavaa ja mieleistä se on verrattuna siihen, että puhutte samoista sarjoista jatkuvasti miettien kuinka kauan siitä on kun katsoitte viimeksi kaksi sarjaa kuukaudessa.
pls
@anonyymi
Kysymys
"miksi pitää pilata meiän "yli 18v elitistien" tilaisuus päästä coneilemaan :( koska kaikilla ei oo mahdollisuutta päästä niiihin olemattomiin k18 tilaisuuksiin jota on kaikista koneista tietääkseni kaksi (2) vuodessa kun taas ikärajattomia koneja on lukematon määrä vuodessa" Se, että vanhempasi eivät anna osallistua pidemmällä oleviin coneihin ei ole järjestäjien tai muiden vastuulla, se on sinun henkilökohtainen ongelma. Vaihtoehtoja on, eikä tarvitse edes mennä mihinkään toiseen maahan asti. Se, että pääsetkö niihin muihin tapahtumiin on vain sinun ja perheesi välinen probleema, ei kenenkään mun

Mee tappamaan (pun intended) niitä kavereitas heidän luokseen tai kutsu heidät sinun luoksesi. Jos ei onnistu niin sama selitys tässäkin, se on sinun ja perheesi välinen ongelma, ei kenenkään muun. Conit eivät ole sinua ja rajoituksiasi varten tehty tapahtuma.
Veli Venäjältä
Saksan diktaattori: Oon ihmetelly ihan samaa tässä koko scheissemyrskyssä. Tää on _YKSI_ (1) con yli kymmenestä vuosittain järjestettävästä... YHDEN (1) conin muuttaminen _KOKEILUNA_ K-18 tapahtumaksi ei luulis olevan niin kauhea asia.

"pyhä kakka
joka osuit tuulettimeen
pyhitetty olkoon sinun sotkusi
tulkoon sinun löyhkäsi
myös netissä, niinkuin elämässä
äläkä saata meitä trollaamaan
vaan päästä meidät vastailemaan asiallisesti
sillä sinun on sotku, ja löyhkä, ja ongelmat
iankaikkisesti
aamen"
Void
Itseltäni jäi viime vuoden kesä-Desu ja Frosti väliin juurikin niistä syistä, joihin tällä kokeilulla yritetään vaikuttaa. Yleinen hälinä on ihan mukavaa, mutta etenkin Desusarjan coneissa se on käynyt hyvin ärsyttäväksi. Eniten tähän vaikuttanee tietenkin Sibeliustalon sisätilat ja kuinka kaikki tuntuvat pakkautuvan nimenomaan keskiaulaan pölisemään, kikattamaan, syömään ja muuten vain hengailemaan. Siitä vaan, mutta tämä kyseinen tila on pitkälti ainoa keino päästä Sibiksen päästä päähän ohjelmien perässä. Olen kokenut tilanteen ahdistavana ja turhauttavana, mikä yhdistettynä yleiseen ahtauteen ohjelmissa ja yleisestikin muodostaa syyn, miksen ole näihin tapahtumiin varojani kiikuttanut. Desuorganisaatiohan ei tälle oikein mitään voi, mutta heille noottia siitä, että laskuttavat perjantaistakin, vaikka se tuntuu jämähtäneen silppuohjelmien (ohjelmat, joille ei ole löytynyt muualta paikkaa) kaatopaikaksi, jolloin eivät myyntipöydät tai taidekujakaan ole olleet auki.

Mutta takaisin asiaan. Monelle näyttää olevan ylitse pääsemätöntä, että juuri Frostbite valittiin kokeilun kohteeksi, vaikka pää-Desucon olisi parempi vaihtoehto, koska se sijaitsee keskellä conikesää. Kesä-Desun valitseminen kohteeksi olisi arvatenkin aloittanut vielä suuremman kakkamyrskyn, koska se sattuu monen alaikäisen conikävijän kesälomakaudelle ja monelle heistä se on kesän ensimmäinen con. Lahti näyttää myös oletusarvoisesti olevan maantieteellisesti conikansaa lähempänä kuin Tampere tai Kuopio.

Jos "ei kestä" Traconin ja seuraavan kesän välistä kuilua ilman yhtä isoa conia, voi tilanteeseen auttaa peiliin katsominen. Olisiko se niin kamalaa keskittyä opintoihin tai työhön yksi talvi ilman cosplay-asujen miettimistä, hotellien ja matkojen varaamista ja muutenkin suunnitelmien tekemistä? Ymmärrän toki, että Frostin poistuessa poistuu myös yksi tekosyy olla panostamatta kouluun, mutta asiat olisi myös hyvä nähdä realiteetteihin suhteutettuna.

Moni myös on valitellut, ettei nyt näekään kaveriporukkaa pitkän tauon jälkeen. Twitterissä eilen illalla joku neropatti heitti asiasta mukavan analogin, joka meni osapuilleen näin:
"Kaveriporukalla ollaan sovittu, ettei nähdä muualla kuin Pressanlinnassa, mutta eihän me sinne koskaan päästä, niin ei me myöskään ikinä nähdä. Epäreilua :("
Kertoo jonkin verran kaverisuhteestanne, jos ette pysty/suostu/viitsi tavata, ellei joku pystytä teille massiivista tapahtumaa sen verukkeeksi. Sopikaa viikonloppu Omppuhotellissa talviviikonlopulle, tulee halvemmaksi ilman Frostirannekkeita.

Kas, merkkrajoite, eli (1/2)
Void
(2/2)

Heille, jotka valittavat, että juuri aloittelijaystävällisyydelle imagonsa pystyttävä Frostbite valitaan kohteeksi, pieni katsaus. Frostbite aloitettiin conina, joka toimisi monelle kirkassilmäiselle tulevalle ernulle sinä maagisena ensimmäisenä kokemuksena. Tavoitteena oli pehmeä laskeutuminen innuendoja ja mäiskettä vilisevään coniperinteeseen, mutta epäonnistui pitkälti conikansan vuoksi. Kesäisen Desuconin kantakälättäjäkaarti valtasi Frostbiten ja teki siitä oman talvisen Desuconin, jolloin kaunis perusidea tallautui ernupissisten tarpeiden alle. Homma oli menetetty, joten oli vain fiksua vetää taulu tyhjäksi ja lähteä rakentamaan Frostista jotain uutta.

Kyseessä on kunnianhimoinen yritys tehdä isosta conista jotain muuta kuin normicon, joten ilomielin olen tulossa Lahteen pitkän tauon jälkeen. Jospa tällä kertaa järjestäjät tekisivät täysin käsittämättömästi ja julkaisisivat ohjelman ENNEN lipunmyynnin aloittamista. Auttaisi meitä ohjelmafaneja, jotka eivät näe cosseissa hengailua conien vetävänä ominaisuutena.
Mauri
Miten tuo henkkariongelma muuten ratkaistaan? Tuleeko jo lipunostotilanteessa antaa syntymäaikansa vai todistetaanko henkilöllisyys vasta ovilla? Voi sitä ruuhkaa ja jonottamisen ihanuutta pakkasessa..
Saksan diktaattori
@mauri
Suosittelen laittamaan takin päälle
Panda:3
Siis, anteeksi vain... Mutta, itte olen sitä mieltä että tää ikäraja olisi vain 15, tai 16... Sillä tapahtumasta jää aika paljon ihmisiä pois, ja se on toisaalta hyvä asia, mutta ihmiset vaan suuttuu ihan hirveesti tästä, ja te, järjestäjät saatte paljon vihaa olallenne nuorilta cossaajilta. Itte en ole myöskään hirveen tyytyväinen tähän, sillä en itsekään pääse hirvein moneen coniin(ja tämä olisi yksi niistä harvoista mihin pääsisin) ja olisi mukavaa nähdä kavereita, ja ei hirveen monet ole vielä sen 18v.. Sitä paitsi en oikeen tajua tätä "syytä" mikä tänne annettiin, että miksi muutettaisiin tämän conin ikärajalliseksi, jos olisi ollut suurempia "ongelmia" (jos niitä tuossa vaiheessa voi ongelmiksi sanoa) aaah.. En osaa selittää itteäni paremmin, mutta olen sitä mieltä, että ikärajaa voitaisiin muuttaa, vaikkapa k-15.. Sitä paitsi nyky nuoret ovat paljon "kokeneempia" mitä itte olin siinä iässä,15vuotiaat esimerkiksi, itte ajattelisin että he olisivat jo sen ikäisiä että vois mennä, koska he jopa ehkä osaavat jotenkuten ajatella jotain :'D sillä, että miettii, että varmaan kaikki 12v nuorukaiset tietävät mitä hentaissa tapahtuu, ja ovat netistä varmaan menneet selailemaan kaikkea. ja sitten sais alle 15v pois, koska nuoremmat on sellaisia "ooooh, kawaii-desu-nee~ <33" tyylisiä, ja tönivät, eivätkä osaa käyttäytyä. En toki tarkoita että kaikki olisivat sellaisia... Mutta....ikärajaa vois laskea siihen k-15, jotta vois eksaktilta kokeilla niin, ja jos ei toimi, niin nostaa ens vuonna pikkusen ikärajaa..?
Marlyer
Panda: Suurin osa yli 18-vuotiaista ei kommentoi tähän, kyllä meitä ihan oikeasti on olemassa. Ei kaikki otakut katoa mystisesti kuun toiselle puolelle kun ovat saaneet ajokortin ; 3
Ken-sama
Gomenasai toverit, nimeni on Ken-Sama!
Olen 27 vuotias suomalainen Otaku (Anime-fani, teille gaijineille). Piirrän anime- ja mangataidetta piirtopöydälläni, vietän päiväni hioen taidettani ja pelaten ylivertaisia japanilaisia pelejä (esim. Disgaea, Final Fantasy, Persona-sarja).

Harjoittelen Katakanallani joka ikinen päivä. Tämä ylivertainen ase kykenee leikkaamaan läpi puhtaan teräksen, sillä sitä on hiottu yli tuhat kertaa, ja se on ylivoimaisesti ylivertainen kaikkiin muihin Maan aseisiin verrattuna. Ansaitsin miekkalupani kaksi vuotta sitten; olen parantunut päivä päivältä.

Puhun japania sujuvasti, sekä Kanjin että Osakan murretta. Kirjoitan myös sujuvasti. Japanin historiasta tiedän kaiken, niinkuin heidän bushido-koodistakin, jota muuten noudatan sataprosenttisesti.

Kun saan Japaninviisumini, muutan oitis Tokioon, pyrkien kunniakkaaseen lukioon oppiakseni lisää heidän suurenmoisesta kulttuuristaan. Toiveenani on, että pääsisin joko animaattoriksi Studio Ghiblille tai pelisuunnittelijaksi!

Omistan useita kimonoja, joita käytän aina liikkuessani kaupungilla. Haluan tottua käyttämään niitä ennen kun muutan Japaniin, jotta sopetuisin helpommin. Kumarran vanhemmille ja ylemmilleni ja puhun japania niin usein kun mahdollista, mutta kuinka harvoin onnistuukaan kukaan vastaamaan!
Conittaja vuosimallia-80
Olen jo tossa muutaman tunnin lukenut noita kommentteja niin facebookissa kuin frostin sivuilla, eikä siellä oikeesti tunnu olevan täysikäsetkään, kommenttien perusteella, sieltä fiksummasta päästä. Varsinkin ihmetyttää noi "tee itse sitten oma coni!" tai tämä "voihan niitä miittejä järjestää jos haluu pitää hauskaa ja tavata ihmisii," "yhyy, itke ja viillä rantees angsti ernu"

Kuten joku jo sano tuolla oisko ollut facessa, että on se hyvä kun sanotaan että "järjestä ite oma coni" kun ei sellasen järjestäminen ole helppoa, varsinkaan jos on alaikäinen. Kokeiltaa ihmeessä, jos ette usko!

Ja mitä miitteihin tulee, Suomessa ei oikeesti ole kauheesti mitään paikkaa missä järjestäisi miittejä conin ulkopuolella, varsinkin jos porukkaa miitteihin tulee se yli 20. Kukaan ei halua pitää miittiä jonkun kotona, kun ei välttämättä edes tunne porukkaa jotka sinne tulevat. Kesäsin, ulkona on mahdollisuus järjestellä jotain, mutta kaikki riippuu ihan säästä. Talvella ei ole oikein suojasaa paikkaa tai sisätilaa, ellei sellaista vuokraa jostain, mutta minkäs teet jos miitin järjestäjänä on kasa alle 18 vuotiaita?

Yleensä, conit on ollu, myös itselleni, kavereiden tapaamista, miiteissä käymistä, cossailua, uusien ihmisten kohtaamista ja jos kiinnostavia paneeleita on ollut niin niissä käymistä.

Onneksi ikää on itsellä sen verran että voi matkustaa vähän kauemmaksi conittamaan, vaikkakin se onkin kallista lystiä, mitä nuo "aikuiset" kommentoijat eivät tuntuneet ymmärtävän kun kehottivat ihmisii menemään niihin muihin coneihin (Oulu, etc). Kaikilla kun ei ole varaa tai mahdollisuutta matkustaa kauhean kauas conittamaan päivän tai parin takia.

Että näin.

Ja vielä sen verran, jos salit notkuvat tyhjää, eikö vika ole siinä ettei nuo paneelit ole käviöiden mielestä mielenkiintoisia ja siksi eivät niihin mene? Miten olisi, jos ohjelmaan panostettaisiin enemmän, eikä olisi samoja puheohjelmia / paneeleita joka conissa (esim. heitän nyt kuvitteellisen ohjelman x: uudistettu parempi! version 3.2 studio DEEN anime tarjonta! tai Mechaa ja Jalkapalloa, katse pintaa syvemmälle, uudistettu version, ollut esillä myös coneiisa x ja z.).

Ihan vain ehdotus ;)

(part 1/2)
Shimmonen
Näämmä tää ketju on menny jo niin pitkäks ettei sitä jaksa enää lukea vaan kysytään niitä samoja henkkareita ja ehdotellaaan ikärajan laskemista ja muistutetaan yhdestä kokeilusta useaan otteeseen.
Saksan diktaattori: On ihan kiva, että saadaan jotain ulkopuolisenkin näkökulmaa tähän ketjuun, mutta kieltämättä "Itse en ole käynyt coneissa kertaakaan--" ...tule ja koe se itse, ennen kun alat yleistämään. Tai jos ei sitetn kiinnosta niin ole tulematta, mutta älä nyt ihmettele ääneen kuinka kummallista, kun et kunnolla tiedä. Tökit muurahaispesää.

PS Ken-sama: Wao! Suuret unelmat, tsemppiä kovasti, ahkeruus palkitaan!

Alkaa vähän puuduttaa ja tuntuu, että keskustelun voisi hyvinkin jo sulkea, vai mitä sanoo moderaattorimme DHawk?
Conittaja vuosimallia-80
(2/2)

Tosin, onhan olemassa jo DesuCruise, mikä ei sinänsä ole mikään niin sanottu coni, mutta kyllä sitä kai siksi voi kutsua.

Mutta olisi aivan mahtava idea ollut, jos olisivat sitten järjestäneet kokeiluna tämän K-18 conin, ehkäpä pienenpiin tiloihin, ihan kokeiluna, miten tuollainen coni sujuu ja vetää väkeä, sillä en usko että Frosti tulee olemaan loppuun myyty ensivuonna, kuten sanoin, suurinosa conittajista kun on näitä alle 18 vuotiaita ja omasta mielestäni, juuri niitä aktiivisempia alan harrastajia.

Itse olen ainakin huomannut, kun ikää on tullut, ettei anime ja manga kiinnosta samanlailla kuin nuorempana. Ei ole tullut katottua yhtä paljon anime tai luettua / ostettua mangaa kuin silloin aikaisemmin. Luulen että itselläni on syynä se, että olen löytänyt muuta kiinnostavaa kuten Sherlock, homestuck, uudelleen löydetty rakkaus länsimaalaisia sarjakuvia kohtaan (marvel)-

Suomen anime ja manga harrastajat, jotka ovat olleet harrastajia jo monta vuotta, eikö olisi oikeasti aika vain heittää se hapan sitruuna roskiin ja oikeasti avata ne silmät, antaa tietä nuoremalle conikansalle, jotka ovat yhtä innokkaita conittajia kuin kuka tahansa harrastaja. Mitä jos annettaisiin esimerkkiä ja oltaisiin esimerkillisiä vanhempia conittajia, ohjastetaan nuorempia, heitetään ylpeily ja elitismi pois.

Kaikkihan me vanhemmat conittajat olemme jostain aloittaneet, olemme olleet yhtälailla nuoria ja nappisilmäisiä.

Kiitos ja kumarrus

Ja vielä yksi kysymys joka tässä heräsi: kuka tai ketkä on aktiivinen anime harrastaja? Mitä se vaatii että voi kutsua itseään aktiiviseksi alan harrastajaksi?

Ihan vain uteliaisuudesta olis kiva tietää.

Nämä siis ovat omia mielipiteitäni kaikki.
Emiri
Miksi se luetaan heti elitismiksi, jos jokin con on suunnattu ihan kaikkien sijaan hieman pienemmälle kävijäkunnalle?
Muikkuli
Voi eiii! Kuka tietää minkä ikäsiä C!C:n henkilöt on? Jos ne on alaikäsii ni nehän ei pääse sit sinne esiintymään! En ala, jos ei C!C esiinny Frostin avajaisissa, ne on niin söpöi! >w< Ja hei mitä ihmettä Frostbiten maskottiki on alaikänen! Mitä siinä nyt käy jos Frosti-chan tulee sinne likasten setien ja tätien joukkoon? Äkkiä jostain 10-ikäluoti ja pum!
missävika
Omalta kohdaltani tapahtumaan pääsy ei esty, mutta olen silti suuresti näin korkeaa ikärajaa vastaan. Monia ohjelmissa kävijöitä vaikuttaa häiritsevän (ahdistavan) muiden (nuorempien?) kävijöiden "meuhkaaminen" ja cosplay, joten syy laitetaan näihin nuorempiin kävijöihin.

Enemmänkin syy saattaa olla vanhempien kävijöiden päässä, kun ahdistuvat ihmismäärästä, hengaajista ym. täysin normaaleista asioista isoissa tapahtumissa ja suorastaan pelkäävät pikkuteinejä. On pelottavia ernupissiksiä cosseissa, jotka varmasti tuijottaa just sua ja kattoo että mitäs tuo vanha patu täällä tekee....

Jos ei itseä kiinnosta päämäärätön hengailu, miksei voi vaan ignoorata nuorempia ja istua itse rauhallisesti luennoilla? Mitä se muiden tekeminen omaan tekemiseen vaikuttaa?

Jos pelkää ihmisiä ja epäjärjestelmällisyyttä ei ehkä kannata tulla isoihin tapahtumiin lainkaan.
Lisättäköön vielä, että vaikka itse olenkin jo täysi-ikäinen, saatan silti kavereineni hengata päämäärättömästi jossain, kaikkea muuta kuin rauhallisena hikkynä... ^^
Deedee
Nyt on sitten Suomessa kaksi tapahtumaa, joissa sisällön vuoksi laitetaan ikärajaksi 18.

Toinen on Sexhibition-messut ja toinen Desucon.
Void
@missävika
"Jos ei itseä kiinnosta päämäärätön hengailu, miksei voi vaan ignoorata nuorempia ja istua itse rauhallisesti luennoilla? Mitä se muiden tekeminen omaan tekemiseen vaikuttaa?"
Ignoraaminen esitetään aina hommana, joka onnistuu nappia painamalla. Ehkä netissä asia on näin, mutta kaukana siitä tosielämässä. Jos hälinän äänentaso on siinä 80 dB paikkeilla eikä korviaan voi sulkea, on sitä aika vaikea vain ignorata. Lisäksi läheskään aina ei löydy mielenkiintoista ohjelmaa, jolloin aikaa tapan myyntipöydillä ja taidekujalla (molemmat paikkoja, joissa kokemuksen mukaan juuri nuorilla on vaikeuksia käytöstapojen muistamisessa). Yritä siinä sitten nauttia conista, kun jatkuvasti ympärillä kiljutaan ja tönitään.

"Jos pelkää ihmisiä ja epäjärjestelmällisyyttä ei ehkä kannata tulla isoihin tapahtumiin lainkaan."
Animeconin ja Traconin vakiokävijänä Desun väenpaljous, ahdistavan tiivis tunnelma ja kulkuväylien tukkiutuminen eivät ole mieleeni. Ihmisjoukko ei minua pelota, jos se osaa käyttäytyä. Ja miksi epäjärjestelmällisyydestä ei saisi huomauttaa?
Deedee
Millä tavalla ikäraja aiotaan katsoa? Ovella jokaiselta kävijältä erikseen joka kerran, varsinkin asujen takaa on todella vaikea arvioida ikää. Ja jokainen cossaaja on tottakai saman näköinen kuin ajokorttinsa / passinsa valokuvassa... Isoveljien ajokortit tulevat olemaan ahkerassa käytössä.

K18:n pitää sitten koskea kaikkia. Ei järjestäjien kavereita, ei sitä viikkoa-vaille-18-tyttöystävää.

Kuluttaja-asiamies voi olla kiinnostunut tilanteesta, jossa netin kautta rannekkeen ostanut ei pääsekään sisään. Ikärajan pitää käydä todella hyvin ilmi.

Koska syynä ei ole alkoholin anniskelu, on hyvä kysymys, onko portsareilla edes lupaa pyytää tulijoita todistamaan ikänsä. Ravintolat saavat valita asiakkaansa, mutta muuten yleisötapahtumissa ja keikoilla ratkaisevaa on anniskelualue.

Erityisen mielenkiintoiseksi tilanne tulisi, jos 14-vuotias yrittäisi sisään huoltajansa kanssa ja molemmilla on rannekkeet - mihin perustuu se, ettei heitä päästettäisi sisälle. Jos kyseessä on pornon esittäminen (eli siis K-18-materiaali) niin mediakin kyllä kiinnostuu.

Toisten kävijöiden oletettu häritseminen ei riitä perusteeksi syrjiä ketään sisääntulijaa.

Ilmeisesti sitten myös sylivauvat ovat kiellettyjä, eli perheelliset aikuiset harrastajat eivät saa poiketa päivällä tapahtumassa.

Ja joska muuri pystytetään, sen ylittämisestä tulee urheilusuoritus. Eli hankitaan hieno puku ja kaksi ranneketta, ensin selvästi täysi-ikäinen menee sisään asun kanssa, riisuu sen ja tulee siviileissä ulos, sitten alaikäinen samassa asussa ja perässä täysi-ikäinen siviileissään. Molemmille on tietysti hankittu rannekkeet etukäteen.

Portsarit portilla saavat varautua myös kuulemaan kaikki mahdolliset selitykset kissan syömistä passeista lähtien, kuten ravintolan poket lauantai-iltaisin. Mutta kuten sanottua, en tiedä, onko heillä lain mukaan oikeutta vaatia näyttämään henkilöllisyyspaperit.
Deedee
Void: Hankitaan siis portsareille desibelimittarit ja heti kun jonkun puheääni on liian kova, hän ei pääse sisälle. Samaten jos käytös tuntuu rauhattomalta, ei pääse sisälle. Tai jos on fyysisesti isokokoinen, koska silloin todennäköisesti häiritsee. Puhumattakaan rumista ihmisistä.

Kaikki nämä ovat täsmälleen yhtä pitäviä perusteita kuin ikäraja. Suositusikä voidaan toki antaa ja häiriöihin puuttua tiukemmin: "No niin, tämän seurueen iloisuus ylittää 85 dB, poistukaa paikalta, täällä on tarkoitus olla hauskaa."
missävika
@Void
Itse en ainakaan huomannut viimeisimmässä Desussa mitään tönimistä tai kirkumista sen enempää kuin missään muussakaan isossa tapahtumassa (esim festareilla), tai vaikka kadulla/kauppakeskuksessa. Epäjärjestelmällisyys kuuluu asiaan isoissa tapahtumissa, ei kannata ahdistua siitä jos kaikki paikalla olevat ihmiset eivät kulje ohjelmasta ohjelmaan siisteissä jonoissa. Lisäksi iällä ei ole sen kanssa paljoakaan tekemistä.
Väenpaljoudessa taas on kyse siitä miten paljon
pääsylippuja myytiin, mutta yhtälailla sitä porukkaa olisi ollut vaikka kaikki lipun ostaneet oliksivat olleet 18 tai yli.
mjau
Osaako kukaan nähdä yhteyttä sen välillä, että viime kesäDesun jälkeen ohjelmapitäjät valittelivat salien tyhjyyttä, ja sen, että liput myytiin loppuun ennen ohjelmakartan julkistamista. Kävijät ostavat lippuja sokkona ihan vain että sisään päästään, vaikka sisällöstä ei ole hajuakaan vielä. Kiinnostaako sisältö silloin heitä edes?
Void
@Deedee
Menee jo karikatyyriseksi, mutta Desuconissa, kuten kaikissa muissakin tapahtumissa pitää muistaa, että kyseessä on pääsymaksullinen yksityistilaisuus. Tällöin järjestäjillä on täysi oikeus määrätä rajoituksia ja kriteerejä sisään laskettaville. Yksi näistä on lippujen rajallisuus, josta on aina nuristu, mutta silti asia on hyväksytty. K-18 on vain yksi rajoitus lisää, jolla halutaan kontrolloida, millaista porukkaa sisään pääsee. Tämä on täysin normaalia ja luvallista toimintaa tapahtumien järjestämisessä.

Iän tarkistamisen uskon menevä juuri kuvailemaasi ajokortin, passin tai muun henkkarin vilauttamiseen. Aikaahan siinä menee, mutta sunnuntaina jo moni on varmasti ottanut opikseen ja pitää henkkarit käden ulottuvilla ulos mentäessä sen sijaan, että tunkee sen cossin tai laukun syövereihin.

En usko, että tilaisuus on alaikäisille conittajille niin tärkeä, että vielä helmikuussa jaksetaan kantaa kaunaa ja yritetään tuollaisia ihmesuorituksia kirpeässä talvipakkasessa. Ja portsareita varmasti infotaan tästä moneen otteeseen, jotta yllätykset minimoituisivat.

En tietenkään ole vaatimassa, että Frostista olisi tehtävä juuri sellainen con, jonka itse haluan. Ilmaisen vain, mistä seikoista en pidä conikulttuurissa. Tampere-talossa ja Kuopion musiikkitalolla pääsee helposti kälättäjälaumoja karkuun, Desussa ruuhkainen aula toimii lähes kaikukoppana.

Ennustan vielä lopuksi, että tarkennuksia ikärajaan on tulossa, etenkin mainitsemiesi sylivauvojen osalta. Lisäpykälä toisi uskottavuutta ilmoitukseen ja osoittaisi, että sitä on harkitsemalla harkittu, vaikka se koskisikin promillea conikävijöistä.

K-18 ei tarkoita, että Frostista tulee huumeiden ja seksin täyttämä paheiden pesä, josta nämä puhtaat, viattomat ja ahkerat pikkuihmiset on karsittu. Odotan innolla, millainen con tästä tunnelmaltaan tulee.
Wampsukka<3
Mainittakoon tähän alkuun että en itse lukeudu missään määrin alan harrastajiin, mutta noin muuten conikulttuurissa viihtyneenä on huvittuneena seuraillut tätä keskustelua.

Alkuperäinen uutisointi on laadittu ehkä hieman heikosti, mikä osiltaan villitsee yleisöä ylilyönteihin tässäkin keskustelussa, mutta ymmärrän ajatuksen sen takaa. Taustalla on se, että conin kävijäkunta muodostuu kahdesta puoliskosta. Niistä jotka pääsääntöisesti tulevat coniin sen ohjelman takia ja niistä joille coni tarjoaa tilat yleiseen hengailuun ja hauskanpitoon miittien ja muun mukavan puitteissa.

En sano tässä, että miittailu ja muu olisi tuomittavaa, mutta totuus on, että kokonaisen conin järjestäminen sen ympärille, että ihmiset voivat tulla miittailemaan kavereittensa kanssa on resurssien hukkaan heittoa. Koska tapahtuma myydään loppuun (joskus jopa ennenkuin ohjelma on lyöty lukkoon) niin saattaa monilta ohjelmasta kiinnostuneilta jäädä tapahtuma välistä.

Ikäkysymyksessä tuskin on tarkoitettu, että alle 18-vuotias ei voisi olla kunnon harrastaja, mutta kuten täällä on moneen suuntaan todettu, johonkin pitää vetää raja, ja K-18 tapahtumien järjestäminen on vain niin paljon helpompaa. Sama ajatus lienee myös nimenomaan talviconin muuttamisen taustalla (kun kaikki conikävijät viettävät 100% tapahtumasta sisällä, ongelmat tapaavat eskaloitua). En osaa sanoa ikäjakaumaa ohjelmankuluttajien ja hengareitten välillä, mutta voisin kuvitella että monia täysi-ikäisiä kävijöitä on jäänyt pois koska a) Kaikki eivät vain pidä lapsista (allekirjoittanut) b) näin elämän ehtoopuolella ei aina pysty lyömään kalenteriaan lukkoon puoli vuotta eteenpäin, mikä tekee lippujen hankkimisesta ikävää.

Ja lopulta, vaikka tapahtuma on paljon enemmän kuin järjestäjiensä summa, ei kukaan ole teille conia velkaa. Ihmiset suhtautuvat tähän ikäänkuin jotain jo luvattua olisi menetetty, mutta puhutaan kuitenkin tapahtumasta jonka järjestämiseen liittyen tämä on ensimmäinen uutinen.

Mielensäpahoittajien kannattaa tässä miettiä, että onko se ongelma nyt siinä, että juuri desuconiin ei pääsekään ensi talvena, vai se ettei talvella ole riittävästi tapahtumia. Jos kyse on jälkimmäisestä, eikö järkevämpää olisi purkaa energiaansa esimerkiksi pukkaamalla ulos "suomen suurin animumiitti" tai vastaavaa, vai onko itse tekeminen harrastuksen piirissä rajoitettu siihen omaan asuun?

Ainiin ja niille joiden mielestä tämän harrastuksen suhteen kuuluisi katsoa MAL lukuja ja muuta statistiikkaa, itse harkitsin tapahtuman checkkaamista, vaikka tuo luku on tuskin kovin paljoa kymmenen tunnin paremmalla puolella.
jexnom
Minun mielestäni kyseinen K-18 järjestely ei ole kamalan käytännöllinen .

Myönnettävästi olen alle tämän sallitun ikärajan, 16 vuotta tänä vuonna täyttänyt tarkalleen .

Itseäni kaikista eniten tässä harmittaa se että menin tänä kesänä aivan ensimmäiseen coniini koska ennemmin ei ollut kavereita kenen kanssa mennä tai sitten kiinnostukseni oli haihtunut, tapahtuma muutenkin jännitti ja pelotti . Kuitenkin Animecon X:''n päästyäni tiesin heti että en koskaan haluaisi lähteä, mahdollisuuksia minulla Traconiin ei ole mennä koska kerään rahaa ja odotin Frostbiteä aivan innoissani ja nyt kuulla tälläistä ;__; itken .

Onko tapahtuman järjestäminen K-18 tilaisuutena sitten helpompaa ? Siihen haluaisin vastauksen koska suuri osa conikansaa ja harrastajia on alle 18 vuotiata ..

Enpä muuta rakentavaa sitten tässä turhautumisen keskellä pysty kirjoittamaan .
Käpykaartilainen
Yritänpä vielä toistamiseen kantaa oma korteni kekoon sen eteen, että meno hieman rauhottuisi tässä kakkasateessa.

En yritä puhua järjestäjien puolesta, vaikka heidän toimintaansa puolustelenkin, mutta:

Ikäraja on helposti perusteltavissa sillä, että 18+ kävijöille ei ole kunnollista, isoa animetapahtumaa tällä hetkellä. Desuconin (molempien) liput myydään loppuun aivan liian pian nykyään ja tilaa on hyvin rajallisesti. Esimerkiksi Animeconin ohjelma on taas suunnattu (mielestäni) huomattavasti nuoremmille. DesuCruise? Tarkoitin tietysti asiallista tapahtumaa. DesuTalks? Se on kaiken ikäisille, eikä järjestelyiltään vastaa conia.

mjau: Kuten olen todennut, lippujen myyminen loppuun hyvin nopeasti, tyyliin 3 päivässä tuskin palvelee ketään eikä siten edes ole toivottavaa.

Helina: If you're reading this, this thing has created a lot of fuzz, speculations and hate speach out of (almost) nothing. The simple fact is that there is no decent, large anime event for 18+ audience at the moment. Desucon itself can only host less then 3000 visitors, and while most of them young there really isn't room for older audience. It is only fair for older fans to have at least one event, at last!

Eli kaikille: On vain reilua, että varttuneemmallekin väelle järjestetään tapahtuma. Siitä ei tarvitsisi kenenkään mielestäni vetää järjetöntä hernettä nenään, eikä liiemmin mollata niitäkään jotka eivät pääse.

Mitä ikärajan valvomiseen tulee, eiköhän tuosta tiedoteta myöhemmin.

Chill :3
Hugh Hefner
Tämä oli virkistävä uutinen ja täysin ymmärrettävissä. On tässä jo tovin aikaa odoteltu K-18-tapahtumaa, jossa ei tarvitsisi huomioida kuulijoiden ikää sisällön suhteen. Tämä toivon mukaan tarkoittaa myös sitä, että ohjelmien laatu on parempi ja syvällisempi kuin perusconimättö, jossa esiteltävästä aiheesta ei tiedetä tarpeeksi ja kuvitellaan, että hahmojen hyvännäköisyys/söpöys korvaa kaikki puutteet.

Suomen coniskene on ouroboros-käärme, joka hotkii häntäänsä huolestuttavalla vauhdilla. Ketään ei kiinnosta pitää ohjelmaa, mutta kaikki haluavat silti, että on coneja. Taso laskee kuin lehmänhäntä, kun kaikki tarjolla oleva on kelpuutettava. Lisäksi suurin osa pennuista tulee vain hengaamaan ja yleissekoilemaan iälleen tavanomaisesti , jolloin kääkät kuten allekirjoittanut saa sydämentykytyksiä.

Olen jo pidempään toivonut, että tämä "coneja kuin sieniä sateella" -rakenne tuhoaa itse itsensä ja tuhkasta nousee feeniks-lintu - entistä ehompana ja vähemmillä sulilla (lue: sulka = coni). Kyseessä kun ei ole se, että alle 18-vuotias ei olisi tarpeeksi "kypsä" (toisekseen kypsyyttä ei voi mitata subjektiivisesti, vaan sen tekee joku ulkopuolinen). Fakta vain on se, että tällaista tarvitaan ja me, joilla on ikää, olemme valmiita siitä maksamaan. Oli vain ajan kysymys, että tarjonta vastaa kysyntään, halleluja Adam Smith.
Maniac
Itsekin asiaa yön yli mietittyäni olen edelleen hyvin pettynyt siihen, että sen piti olla juuri frosti. Mutta jos tämä talven (tähän asti) ainoa kunnon coni on nyt sitten tänä vuonna K-18, elämä jatkuu. Vaikka ehkä sitten ilman yhtä upeaa frostbitea.
Kyllä sen sinänsä ymmärrän, että miksi näin tehdään. Kokeilu ja niin edelleen, mutta mulla on silti sellainen olo, että esimerkiksi aivan oma K-18-tapahtuma olisi tosi mahtava juttu varsinkin vanhempien harrastajien kannalta. Ymmärrän kyllä senkin, että tapahtuman järjestäminen ei käy ihan tuosta vain. Mutta jotenkin tälle kokeilulle frosti on kaikista epäloogisin coni.
Toivon vain, että alaikäisiä ei tämän takia yleistetä tulevissa coneissa amatööreiksi ja häiriköiviksi, tai sellaisiksi jotka tulevat coneihin vain hengailemaan. Mulle desucon on ja tulee aina olemaan paikka tavata sielunsisaria, katsoa upeita ohjelmia ja käyttää conin tarjoamia tilaisuuksia hyväksi. Toivon, että pointtini tuli selväksi edes jollain tasolla.
Lymieer
Mielestäni mielenkiintoista rajata ikärajalliseksi harrastustapahtuma, kun kyseessä on kuitenkin aihe, joka yleisesti on kaikenikäsille suunnattu ja mahdollistaa eri ikäisten ihmisten tutustumisen ja hengailun (ja tiedän, Suomessa on myös muita coneja...). Kuten joku aiemmin totesikin, haiskahtaa vähän elitismiltä, kun halutaan potkia alaikäiset "riekkujat" pois jaloista, kun itse ollaan niin wiksuja ja wilmaattisia. Aika moni nykyisistä conikävijöistä on aloittanut harrastuksen alaikäisenä ja tuskin ollut yhtään sen fiksumpi käytökseltään, joten samaistukaa edes vähän ideaan, miltä olisi tuntunut, jos coniin ei olisi itse päässyt ikärajan vuoksi. Jokainen meistä on ollut nuori, ja jokainen tietää, että kyllä siitä kypsemmäksi muuttuu ennemmin tai myöhemmin, mutta se ei tapahdu kotona kyhjöttämällä. Sisällöllisesti Frostissa ei ole mitään sellaista, minkä takia alaikäisiltä pitäisi pääsy kieltää. Roisit puheohjelmat on merkitty K-18 ja tällöin järjestyksenvalvojan pitäisi myös henkkarit kysyä ennen ohjelmaan sisään päästämistä, joten kenenkään lapsen viattoman mielen ei pitäisi päästä tästä tahriutumaan (eikä myöskään vanhempien päästä kitisemään). Muuten Frostissa ei näy sen enempää paljasta pintaa tai kuule sen enempää omituisia juttuja kuin normaalisti kaupungillakaan. Järkevä käytös ei taas ole millään muotoa iästä kiinni, vaan lähinnä kotikasvatuksesta (tai sen puutteesta...). Meluajia ja roskaajia löytyy kaikenikäisistä, ja tässäkin on vähän stereotyyppistä alkaa leimaamaan siitä (lähes)kaikkia nuoria. Mutta suomalaisessa yhteiskunnassahan nuoria pidetään nykyään vain riesana, jotka eivät ole tervetulleita kaupungille, kauppakeskuksiin - eivätkä näköjään enää tapahtumiinkaan (ja Frostbite on kuitenkin hyvähenkinen, alkoholiton tapahtuma eli ns. hyvä tapa viettää aikaa) sen perusteella, miten muutama yksilö käyttäytyy (ja ne "aikuisetkin" voisivat välillä katsoa peiliin). En myöskään suosittele kenellekään ihmiselle näin isoa tapahtumaa, ellei ole valmis sietämään vähän yleistä hälinää ja remuamista.

Mitä tulee aktiiviseen ja syvälliseen animen harrastamiseen... Itse en täysi-ikäisyydestä huolimatta koe olevani Frostiin enää tervetullut (enkä välttämättä kohta enää Desuunkaan, jonka palautteissa huudellaan saman "aidon animeharrastajuuden" puolesta), sillä vaikka löydän välillä mielenkiintoista puheohjelmaa, coni on minulle enemmän cosplayta ja uusiin ihmisiin tutustumista. Todennäköisesti jää tämä K-18 Frostbite käymättä (katsotaan tilannetta 2015 uudestaan, jos homma jää vain kertakokeiluksi) minun osaltani. Eipähän jää kukaan aidompi animeharrastaja takiani ilman lippua.
Pallopää
Todella tyhmä idea.
wispie
Mun mielestä yksi ohjelmatarjonnan vähäisten katsojalukujen syy on yksinkertaisesti se, että liput ostetaan ohjelmatarjontaa tietämättä.

Suurin osa ohjelmistahan valmistuu juuri ennen conia //Ainakin tämä on tullut mieleen tekijöiden aloituspuheista ;)// Joten sinänsä Desucon ei sille kai mitään voi...

Mutta joka tapauksessa liput ostetaan vähän silla tavoin, että vaikkei sitten se tuleva ohjelma oliskaan mielenkiintoista, niin keksii siellä muutakin tekemistä. Luultavasti varaudutaan hankkimalla kaikkea muuta jännää, miittiä ja semmoista siihen samalle.

Viime kesänä ainakaan ohjelmatarjonnasta ehkä joku kuusi ohjelmaa kiinnosti sen verran, että olisi jaksanut lähteä katsomaan, mutta niistäkin kaksi oli päällekkäin (ja lopulta nukuin pommiin höhöhö) Ja sitten kun niitä lopulta meni katsomaan, ei niistä oikein saanut mitään irti. Se boobsiluentokin oli sinänsä ihan kiva, mutta... En tiedä yhtään, mikä sen pointti oli. Samaa ongelmaa oli muissakin ohjelmissa mitä seurasin - ei mitään sanomista, mitään loppupäätelmää. Ymmärrän, että yritetään olla provosoimatta ja suhtautua asioihin neutraalisti, mutta ei mua ainakaan kiinnosta asioiden listaus seinälle, vaikka esimerkit olisikin hauskoja.

(Paras ohjelma viime desussa oli Kaada naisia kuin Keima Katsuragi. Siinähän oli jo pointti - ohjastetaan tyypit kaatamaan naisia kuin Keima! :D Mutta se tuskin olikaan mikään burgereista burgerein esitys, mutta ainakin oli viihdyttävä ja mielenkiintoinen!)

Mua kiinnostaa coneissa paljon ohjelmaa enemmän taidekuja ja ohjelmat, joissa voidaan sosialisoida muitten tyyppien kanssa. Kesäyön teehetket ja pajat ja semmoset on kivoja, koska siellä niitä tyyppejä tapaa. Siellä voi ite osallistua keskusteluun helposti, eikä tarvitse huudella katsomosta ja puolet ei silti kuule. En jaksa kuunnella jonkun diaesitelmää, jos voin ite olla tekemässä mielenkiintoisia asioita ja keskustella ihmisten kanssa. Moar piirrustuspajoja :3

Mua vähän häiritsee se, että se puheohjelma on jotenkin se pääasia desussa, koska monellekaan desukävijälle se ei ole, vaan se on tärkeä osa, mutta silti vain osa conikokemusta.

Mikäli desu haluaa suuntautua enemmän siihen puhesuuntaan, ok, mutta ehkä olisi ollut parempi laajentaa vaikka desutalksista kunnollinen tapahtuma kuin laittaa Frostbitelle k18 leima. Kyllä yli 18-vuotiaatkin yhtä lailla hengailee, jos ei löydy kiinnostavaa ohjelmaa, ja sitä kun ei etukäteen voi tietää. Ehkä 18-vuotiaat on enemmän sitoutuneempia sitten... En tiedä. Mieli tekis ihan kiusallaan vaan lähteä sinne hengailemaan ja kikattelemaan Naruton yaoiparituksista, jotta ymmärrätte mitä tarkoitan...

En oikeestaan ymmärrä edes mitä tällä uudistuksella halutaan: Aikuisempaa meininkiä vai tajutonta burgeriohjelmaa? Ne ei välttämättä tule meinaan samassa paketissa.


Kieltämättä outoa nyt, kun Frosti-chan on pikkutyttö ja sitten se on setätapahtuman maskotti.

bataatti
Nyt jotain ymmärrystä kehiin. Desuconin järjestäjillä ei ole mitään vastuuta huolehtia siitä, että kourallinen teinejä sivujen kommenttilaatikosta pääsee varmasti kaikkiin mahdollisiin coneihin. Jos kyseessä olisi kesädesu, shitfest olisi varmasti paljon suurempi ("kesällä ei oo muita kivoja coneja näin lähellä!!1")... Jos asutte kaukana eikä teillä ole mahdollisuutta päästä Lahtea kauemmas, ongelma ei todellakaan ole järjestäjien vastuulla.

Hauskaa myös, miten pääasiassa osa alaikäisistä ulisee kamalasta ikädiskriminaatiosta, kun tällä hetkellä melkeinpä kaikki japaniaiheinen ohjelma on kaiken ikäisille. Eikö ole myös toisin päin typerää, jos täysi-ikäisten pitäisi niellä kaikki myös ei-heidän-ikäryhmälleen suunnattu ohjelma lol. :D Tietysti täysi-ikäisille voisi olla joku oma tapahtuma MIKÄLI Frostbite jatkaa K18-meiningillä, mutta osa tästä napisevista voisi ehkä ottaa järjen käteen ja huomata, ettei se uuden "seniorconinkaan" järjestäminen ole ilmaista. Saati sitten välttämättä vuokratilojen puolesta mahdollista.

Jos cossi on ongelma, niin ei se nyt kertakäyttöinenkään ole. Tapahtumalle voi tapahtua mitä tahansa muutakin kuin K18-kohtalo: peruuntuminen, lippujen loppuminen tmv. Se ah-niin-ihana asu voi jäädä muullakin tavalla käyttämättä. Eikä ole sekään järjestäjien vastuulla, jos joku kehittelee asunsa etukäteen. Ei missään kuitenkaan pakoteta cosplayaamaan.

Tietty harmittaa saa, mutta ihan naurettavaa miten yhden kokeilun takia koko täysi-ikäisten ikäryhmä demonisoidaan hurjiksi elitisteiksi. :D En miellä itseäni kumpaankaan ryhmään, oli ikä mikä oli.
Senja
Supraan sanoen, huono idea. Karkotatte tällä puolet kävijöistä ja uskon tuon kuihduttavan myös conin cosplaykulttuurin. Petyin kylä nyt tosi pahasti. Desufrost on talviconina tosi monille se talven valopilkku.
Upeaa
Supraan sanoen, loistava idea. Nyt aion ihtekkin tulla kavereiden kanssa käymään kun ei tarvitse 12 vuotiaita natiaisia katsella jokapuolella (ei sillä että kaikki 12 vuotiaat olisi ärsyttäviä natiaisia, mutta suurin osa.)
Pettymys
Eikä.. olen käynyt vasta kerran Frostissa.. tämä pilasi käsitykseni tästä tapahtumasta..
MangoGiraffe
Komppaan Senjaa. Frosbite on valopilkku pimeässä, kireässä ja masentavassa talvessa. Uskokaa pois, minä tiedän. Laskekaa tuo ikäraja edes K-15:seen, se olisi parempi.
-M-
Jos alaikäiset haluavat vaikka omaa miittiä kehitellä talvella, niin kyselkää paikkakuntanne nuoristotiloja, tai vpk:n- ja seuraintaloja tiloiksi. Ei tarvitse talvella palella, eikä ketään kutsua kotiinsa, nyyttärimeiningillä. Nuo tilat ovat joko ilmaisia tai todella halpoja paikkakunnasta riippuen.
Ei mulla muuta lisättävää!
pahvilaatikko
Olen todella positiivisesti yllättynyt, että järjestäjillä oli rohkeutta tällaiseen kokeiluun. Nähdään sitten tulevaisuuttakin varten, jos vastaavalle tilaisuudelle olisi kysyntää: Tulevaisuudessa K18-conin järjestämisen ei välttämättä tarvitsisi jäädä Frostbiten vastuulle, jos huomataan, että sellaiselle tosiaan on tarvetta. Jos taas todetaan, että koko idea oli täysi floppi, niin eipä jää mieltä nakertamaan kenelläkään. Conia voidaan sitten kokeilla mahdollisesti vuosien päästä uudestaan. (Jos meillä silloin enää mitään conikulttuuria on.) Isot plussat siitä, että järkkärit eivät ole jääneet vain tuudittautumaan siihen, että Desu + Frosti molemmat myyvät, joten eipäs kehitetä mitään. Itse en oikein ymmärrä ihmisten valittamista ottaen huomioon, että kyseessä on kuitenkin ennakkoluuloton idea eikä lukkoonlyöty tulevaisuuden konsepti. Pidän yhtälailla kaikenikäisistä conittajista, mutta minusta idea on ehdottomasti kokeilunarvoinen: Todella nähdään, muuttaako ikäraja conia ja millä tavalla. Ymmärretään myöhemmin, onko siihen todella tarvetta. Tulevalla conilla tulee olemaan siis myös hyvin mielenkiintoista informaatioarvoa.

Suomi on monia coneja täynnä: Jos yksi coni niistä kymmenestä paristakymmenestä on ikärajallinen, niin hämmentää toden teolla, jos se kaataa jonkun yksittäisen ihmisen animeharrastuksen. Ei pelkkä conitus voi mielestäni olla harrastuksen perusta.
ei-eliitti
No hyvä kun nyt eliiteilläkin on oma coni, ei tarvitse sietää meitä tyhmiä naruto-faneja c: Tämä nyt ei välttämättä liity aiheeseen, mutta ärsyttää kun massasarjojen fanittajia dissataan niin mahdottomasti. Useimmathan niistä aloittavat koko harrastuksen, ja jotkut eivät halua siirtyä mihinkään rankempaan tai syvällisempään. Itselleni anime on lähinnä hauskaa viihdettä, ja jos haluan vakavampaa niin katson näyteltyjä sarjoja, joissa ei ole nosebleed-efektejä ja ylisuuria silmiä. (joihin törmää monissa "arvostetuissa sarjoissakin").

Ja sitten ihan tuosta conista, että varmaankin mediaa kiinnostaa tämä k18-ikäraja. Kyllä se automaattisesti kuulostaa pornolta ja kamalalta väkivallalta, vaikkei tapahtuma olekaan sellainen (ainakaan kaikelta osin, vaikka tällaisia luentoja riittää myös normiconeissa). Ymmärrän idean että myös vanhemmille kävijöille tapahtuma, mutta "pikkuernujen" vanhemmat ja media välttämättä eivät, vaan se kuulostaa siltä, että anime on vain aikuisille.

Ja älkää vaan sotkeko conittamiseen mitään alkoholitarjoilua, joohan. Baariin voi sitten mennä conin jälkeen.

ps. Yaoi-miehet sun muut ehdottomasti pois coneista (tai sitten jolllakin erillisellä alueella) On se vaan häiritsevää kun ihan avoimesti ihmiset ostelee pornoa... Ja vielä suuri osa alaikäisiä. Call me old-fashioned, mutta se on väärin. En haluaisi nähdä sairaita hentai-julisteita käydessäni tapahtumassa (: Jos vaikka joku ylisuojeleva äiti eksyy tällaisen kojun luo, kyllä siinä menee koko animeskenen maine. Hentai, yaoi ja yuri pysyköön netissä, sieltä saavat pornoa kaipaavat sitä tilata. Muutenkin animeskenessä liikaa kaikkea epäilyttävää, fanservicekin lyö usein aivan yli. Ei näin, ei näin. ANTEEKSI PIENI SAARNA JA VIELÄ OHI AIHEEN; EI OLE TAPAISTANI!
bataatti
"Karkotatte tällä puolet kävijöistä"
Ei. Nyt koloistaan kaivautuvat ne, jotka eivät ole muihin coneihiin halunneet nk. teinihärdellin sekaan, kuten myös ne jotka ovat muutoinkin tykänneet täysi-ikäisinä coneissa käydä. Syön pääni, jos tapahtuma ei loppuunmyy.

"tämä pilasi käsitykseni tästä tapahtumasta"
Yksi con =/= kaikki loput Frostbitet K18-merkinnällä. Kenenkään harrastusta ei tapa yhden conin väliinjättäminen. Ettepä kaikki sinne kuitenkaan pääsisi lippujen rajallisuuden takia. Kesällä on desua ja aconia ja muuta mahdollista, jos pikkuconit ovat jotenkin nihkeitä, aika menee melko nopeasti.

"Kyllä se automaattisesti kuulostaa pornolta ja kamalalta väkivallalta, vaikkei tapahtuma olekaan sellainen"
Hassua, mokoma ei tullut omaan mieleen ollenkaan. Nykyään on äärettömän paljon noihin kahteen aihealueeseen liittymätöntä K18-materiaalia, ja most likely myös mediassa tämä tiedetään. Tuskinpa mitenkään raportoimisen arvoinen uutinen.

Eikä "massasarjojen dissaaminen" liity aiheeseen yhtään mitenkään. Turha siitä on itseensä ottaa, jos Naruto ja muut vastaavat vain sattuvat olemaan yleisemmässä tiedossa ja kuuluvat aika hyvin stereotypian muottiin. :)
voi vihtu
Älkää itkekö ku yks helvetin con muuttuu ikärajalliseks. NIITÄ CONEJA ON MILJOONA MIHIN PÄÄSEE KAIKKI, jos ette kauempana oleviin coneihin pääse ni se taas ei ole järjestäjien ongelma. Jos hirveesti haittaa ni pistäkää cossit päälle ja kuunnelkaa animemusaa omassa kämpässä ja skypettäkää muiden kanssa.

Tai vaihtoehtosesti, vetäkää ihmisten kanssa lärvit animemusan soidessa. Oma Frostbite, olkaa hyvä.

Jaksa katella tätä turhaa valitusta kokoajan t. 16 v
Ärsyyntynyt
aikamoisen tempun vetäsitte hatusta.. monet coneissa käyvät ovat todella kypsiä iästä huolimatta ja osaavat käyttäytyä, enkä ole paljoa "ulkopuolisia" nähnyt.. En todellakaan tajua tätä K-18 homma nyt, en todellakaan ole tyytyväinen, en taida kyllä tulla kesänkään coniin jos näin törkeetä meikinkiä on
LCC
Lueskelin kommentteja ja olen itsekkin samaa mieltä muidenkin kanssa, voisiko jotenkin mahdollisesti sitä suunnitella uudelleen?
Itse tulin aika kärttyiseksi ja vihaiseksi uutisesta. Olen myös alle 18 ja voisi olla todella kivaa kuten silloin ensimmäisessä Frostissa. Ikäraja oli sopiva ja ainakin joissain kohtaa tapahtumissa oli K-18. Se oli hyvä! Mutta nyt tämä uutinen on HUONO. Joten mahdollista, voisitteko muuttaa suunnitelmaa?

Kiitos.
Locked
Toisaalta ymmärrän tätä päätöstä, sillä en ihmettele että täysi-ikäisiä ja sitä vanhempia henkilöitä kiinnostaisi kovasti saada con, jossa ei pienempiä animeharrastajia juoksisi ja kirkuisi ympärillä, mutta toisaalta kuten aikaisemmin onkin jo todettu, hyvin käyttäytymistä ei voi määrittää iällä.
Tähän tosin ei ole oikein muitakaan keinoja. :/

Tälläisenä 15 vuotiaana päätös tietenkin harmittaa ja olisi mielestäni toivottavaa, että tämä kokeilu olisi tehty mielummin vaikka kesä desuun, sillä kesällä on monia muita coneja jonne nuoremmat conittajat olisivat voineet mennä. Toisaalta vielä parempi olisi ollut että tästä olisi tehty irrallinen K-18 tapahtuma.
Jos kuitenkin halutaan keskittyä puhe ohjelmiin, niin eikö sitä varten ole Desu-talks? Itse en kyseisessä tapahtumassa ole kertaakaan ollut, joten sivistäkää toki, jos asia on toisin. Desu Cruise on K-18 joten eikö siitä ole jo iloa täysi-ikäisille conittajille?

Myös Frostbite on ainakin minulle, ja kuulemani mukaan myös monille muille alaikäisille conittajille talven ainoa con ja tapahtuma jonka ansiosta jaksaa odottaa taas kesän coneja.

Jotkut ovat ehdotelleet että nämä nuoret jotka eivät ole vielä sitä 18 ikävuotta täyttäneet järjestäisivät oman coninsa talvelle. Ihan hyvä idea sinäänsä, mutta esimerkiksi itsellä _ei ole mitään hajua_ mistä edes tuollaisen tapahtuman suunnittelu pitäisi aloittaa, saatika ei sellaiselle olisi huutoa näin pienellä paikkakunnalla missä asun ja conin suunnitteleminen jonnekkin toiselle paikkakunnalle ei ole todennäköisesti kaikkein helpoin juttu. Puhun kuitenkin omasta näkökannastani ja asia jollekkin toiselle saattaa vaikuttaa paljon yksinkertaisemmalta.

Mutta kun asia näyttää olevan jo kerran päätetty ei luultavasti sitä helposti tulla poistamaan, joten pitäkää mukavaa conia. c: Toivottavasti kuitenkin jää vain kokeiluksi tai irrotetaan irralliseksi tapahtumaksi.
Ramika
Conittaja vuosimallia-80: Suomessa ei ole paikkoja missä järjestää miittejä? Rohkenen olla eri mieltä.
Itse toimin 2000-luvun alkupuolella anime/manga-aiheisen nettiyhteisön ylläpitäjänä, ja järjestin viikonlopun mittaisia miittejä kerran, pari vuodessa, yhteensä noin kymmenen kertaa. Kävijöitä miiteissä oli useimmiten noin 30. Olin ensimmäistä miittiä järjestäessäni 16-vuotias. Tiloina toimivat paikalliset nuorisotalot. Tilojen vuokrat hoidettiin yhteisellä kolehdilla. Myöhemmin tosin saimme tilat muutaman kerran käyttöömme ilmaiseksi, paikallinen nuorisotoimi kun mielellään tuki päihteettömiä tilaisuuksia. Ja ei, kyse ei ollut mistään isosta kaupungista, vaan hämäläisestä pikkupaikkakunnasta. Näihin miitteihin kanssajärjestäjänä osallistunut Mr. Niidel voinee vahvistaa. :D

Eli kyllä, miittipaikkoja löytyy. Ei muuta kuin järjestämään, suosittelen lämpimästi.
Nekasrof
nyt kun savu on laatunut, sanon suoraan:
en ole iloinen päätöksestä.

Kokeilu on sallittua, mutta radikaalit muutokset ei.

Tämä EI ole hyvä coniskenelle. Porukka on jo jakautunut kahtia. On huonosti käyttäytyvät aikuiset ja fiksut nuoret. Viisautta ei näy, ja ihmiset alkavat vihaamaan toisiaan, kun väittely muuttuu vittuiluksi ja siitä tappeluiksi.

Häpeän jokaista täysi-ikäistä coneja järjestäneitä, jotka kehtaavat väittää "tehkää oma coni, kun nyt on mahis, ei ole meidän ongelma :D" Tuo on säälittävää ja naurettavaa.

TÄMÄ EI OLE HYVÄKSI CONISKENELLE TOISTAN.
kissisanoo
''Tai vaihtoehtosesti, vetäkää ihmisten kanssa lärvit animemusan soidessa. Oma Frostbite, olkaa hyvä.''

Sorry, darling, kaikille conittaminen ei ole pelkästään lärvien vetämistä animemusan soidessa.
Maria "corbin" Laukkanen
Muutama asiaton kommentti poistettu. Pidetään keskustelu asiallisena vaikka kuinka tilanne ärsyttää tai provohimo kutkuttelisi.
Desuconin vastaavat seuraavat aktiivisesti keskusteluketjuja aiheesta, mutta viestipaljouden takia yksittäisiin kommentteihin on liki mahdoton ehtiä vastaamaan.

Pääjärjestäjä blogaa lisää vielä tämän päivän aikana.
Persmurs
Olisi kiinnostava kuulla myös järjestäjien tai kyynisten vänkärien mielipiteitä ilman suoraan sanottua "perseennuolentaa", ettei käy sama kuin EC-karsinnoissa 2012 ;)

Vaadimme puolueettomia vastauksia.
Alien-Chan
Mitä, mitä? onkohan tuo nyt ihan järkevää? siis kyseessä on Suomen ainut talvella järjestettävä coni, saammeko me alaikäiset sitten korvaavan tapahtuman tilalle? onko kukaan ajatellut mitä ihmettä me sitten teemme pimeänä talvena :(

Eniten tässä kyllä harmittaa se tosi asia että täytän vaaditun iän pari päivää conin jälkeen...

Minun mielestäni olisi parempi vetää ikäraja vaikka 15-vuoteen, jos nuoremmista conittajista ja heidän "epäkiinnostuksestaan" on ollut haittaa.
Seniori
Se että te alaikäiset ette kykene näkemään muita kun toisenne, ei tarkoita etteikö meitä senioreita olisi!! Te varmaan yllättyisitte jos tehtäisiin oikeasti tilasto että millainen ikäjakauma nykyisinkin coneissa on! Te ette ole maailman napa!!

Nyt jo hyvin moni täysi ikäinen ystäväni on kertonut kuinka odottaa innolla tätä!!

Mä tiedän että alaikäisten aivot ei ole vielä niin kehittyneet että osaisitte nähdä koko kuvaa saatikka ymmärtää että vaikka jotain ei heti näe tai huomaa, etteikö se silti olisi olemassa.

I fucking dare you!! Antakaa selkeää näyttöä siitä että suurin osa conistelijoista olisi muka alaikäisiä!! EI VARMASTI OLE!

Conittaminen vaatii rahaa ja täysi ikäisillä töissä käyvillä sitä on yleensä hieman enemmän jotka saavat vapaasti mennä kuten haluavat toisin kun alaikäisilla viikkorahojaan säästelevillä joiden menoista vanhemmat päättävät!

Tämä uutinen ei ollut mikään sodan julistus vaan yritys saada edes yksi coni joka miellyttää myös vanhempaa otaku-kansaa (joita on aivan hiton paljon enemmän kun teidän nuorten aivoihin edes mahtuu!) kun KAIKKI muut conit on teille vapaassa käytössä ja palvelee teidän jokaista tarvettanne!!
Joten onko niin järkyttävä kauheaa että meillekin olisi jotain mukavaa????

On loukkaavaa kuulla kerta toisensa jälkeen nuorten julistavan olevansa enemmistö! Bullshit!! Anteeksi nyt vain. Teitä on paljon, mutta ei enemmän.

Ehkä tämäkin asia oikeasti avautuu teille hieman erillailla kun pääsette kahden kympin plussan puolelle.

Ja kyllä, miitti paikkoja löytyy vaikka millä mitalla ja jos alaikäisyys tuntuu olevan este ettei itse voi nähdä sitä vaivaa että järkkää miittejä kaveriporukoille niin nuorisotalot ja muut ovat valmiita varmasti auttamaan! Ilahtuvat omatoimisista ja aloitteen tekevistä nuorista jotka haluavat harrastaa , olla luovia ja olla sosiaalisia ilman päihteitä!!

Ja kuten aina... NUORET paisuttelevat tämän koko asian yli äyräiden. Se kuuluu nuoreen ikään, I know, I've been there. Mutta yksi osa kypsymistä ja kasvamista on se että osaa kuunnella vanhempiaan sekä kunnioittaa muita ja MUIDEN TARPEITA.

Minusta on ihanaa että järkkääjät ottavat huomioon varjoihin jääneet täysi ikäiset otakut!!


Ja jos oikeasti on niin vaikeaa yrittää ymmärtää toista osapuolta tässä, niin kuvitelkaa nuoret tämä tilanne:
Teillä on suosikki tapahtuma, ja vaikka arvostatte ja tykkäätte myös nuoremmista kävijöistä niin väitättekö oikeasti että teidän innokkuutta ei vähentäisi se että paikalla notkuu iso kasa sinua 5-10 vuotta nuorempia ihmisiä?? Esim jos olet sen 16v... väitätkö oikeasti että viihtuisit conissa yhtä hyvin jos puolet kävijöistä olisivat 8vuotiaita ja käyttäytyisivät kuten normaalit 8 vuotiaat???
Oikeasti?
Nekasrof
Seniori,

En valittaisi. En voi muiden iälle mitään, joten en valita. Pidän hauskaa conissa, enkä anna iän vaikuttaa siihen.

Minä ainakin olen iloinen että nykyään kulttuurimme on paljon läheisempi ja avoimempi mitä kymmenen vuotta sitten.

Joidenkin olisi kannattanut jäädä sinne. Katkeruus on vanhuksille.
arre
Seniori: Itse ainakin 15-vuotiaana viihtyisin conissa, vaikka puolet conittajista olisivatkin aäkahdeksanvuotiaita. Desussa tuhansien ihmisten joukossa on aina paljon ihmisiä joiden kanssa on samalla aaltopituudella, iästä huolimatta. Ikärasismi siis suoraan roskiin!
Move your feet, dont stop the beat
Mua oikeasti vituttaa jo miten syrjivästi vanhempia otakuita oikeasti kohdellaan. Tuolla on jo ihan älyttömän moni ilmoittanut että hei tämä voisi nyt vihdoin katkaista monen conittoman vuoden kierteen, tollaiseen desuun voisi mennäkin! Todella moni innostuu ideasta, mutta ei ei, nuoret on enemmistö, nuoria pitää miettiä, nuorilta varastetaan nyt koko harrastus, nuorten talvi pilataan.... Tää on vain YKSI kerta!! Kun kuinkakohan monta sataa ellei tuhattakin vanhempaa harrastajaa ei käy coneissa enää nuoren väen takia. Ja kyse ei ole siitä että nuorissa olisi jotain vikaa, my god no!! Mullakin on monta ihanaa (&kypsää) ystävää ja kaveria jotka on ala ikäisiä mutta kun mitä vanhemmaksi tulee niin sitä kaipaa ihan oikeasti aikuisempaa seuraa (niiden muutaman ihanan alaikäisen lisäksi). Sen huomaa kun pääsee kahden kympin plussan puolelle.... Sen huomaa jokainen. Ja vanhemmat harrastajat ovat olleen varjoissa jo aika pitkään! Tarkoitus ei ole syrjiä ketään, vaan nimenomaan ottaa huomioon KAIKEN ikäiset, jonka takia yritetään tarkoituksella tehdä edes YKSI helvetin tapahtuma joka olisi vanhemmille suunnattu!! Koska silloin ei oteta kaikkia huomioon jos kaikki suunnataan vaan nuorille!! Eikö niin?!?!
:D
Edellä Seniori puhuu ihan asiaa, vaikka ehkä vähän kärkkääseen sävyyn.

"saammeko me alaikäiset sitten korvaavan tapahtuman tilalle?"
Tämä ajattelutapa on mielestäni sangen typerä. No offense. Pitkin vuotta olevat miljoonat muut conit ovat kaikki ikärajattomia, eikö siinä todella ole tarpeeksi? Fakta vain sattuu olemaan se, että täysi-ikäisten ihmisten joukossa suurempi osa käyttäytyy järjestyssääntöjen mukaisesti, ja palautekyselyn mukaan siellä enemmistö myös on Desuconin toivomaa kohdeyleisöä. Jos olet nuorempi henkilö ja kuitenkin osut kohdeyleisöön hyvin käyttäytyneenä, harmistus on tietysti sallittua - mutta ei näissä naurettavissa mitoissa.

Kukaan ei ole ollut rajaamassa ihmisiä "alaikäisiin" ja "täysi-ikäisiin", vaan alaikäiset ovat aivan itse saaneet villit päähänpistonsa ja alkaneet mustamaalaamaan tulevaa Frostbiteä ja sen järjestäjiä "elitisteinä". Kukaan ei ole missään vaiheessa väittänyt alaikäisten olevan yhtään sen huonompia ihmisinä tai harrastajina. Kukaan ei ole myöskään kieltämässä alaikäisten pääsyä näihin tapahtumiin jatkossakaan.

Ette tiedäkään, miten ylpeä voi olla niistä nuorista, jotka ovat ottaneet asian tyynesti ja ilolla jääneet odottamaan kuitenkin kesädesuconia ja talven pienempiä coneja. Hyvin monet eivät kuitenkaan maksa mitään matkoistaan itse (huoh, jos joku kuitenkin päättää ilmaista tarinansa kesätöistä jne.), joten nyt sitä nöyryyttäkin mukaan, eikö?
SilCe
No huh huh tätä draamaa relax hei ihmiset nyt! Tämä olla yksi coni halojata haloo, cossata voi muuallakin ja jos kavereita ei kertakaikkiaan voi nähdä kuin coneissa on todennäköisesti surullisen yksinäinen sielu. Tästä tulee vielä hieno coni ja jos perinne jatkuu niin jossain vaiheessa alaikäisetkin pääsevät messiin kun ikä karttuu. <3

En jaksanut lukea kaikkea läpi - monen mielestä se olisi mahdoton urakka ja niin myös minunkin. Joten toistan varmaan monen muun kommentointia viestissäni.

Desufrosti K-18 on huippuhyvä juttu! Voisin olettaa letkeämpää ja rauhallisempaa conitunnelmaa, vähemmän tungosta, vanhojen tuttujen sarjojen nostalgiointia, iltabileitä jonne kaikki conilaiset pääsevät JA joissa voi olla alkomahoolia sekä enemmän ohjelmaa ilman huolia ja murheita vihaisista vanhemmista. Voi kyllä!

Kommentoisin vielä sitä, että kun kerran alaikäisiä ei voida niputtaa yhteen kasaan täynnä hengailijoita niin ei voida kyllä yli-ikäisiäkään niputtaa yhteen kasaan vakavamielisiä syvänmerenkaloja juttelemassa Platonin filosofian vaikutuksista mangan myyntiin länsimaissa. Kaikissa ikäluokissa on kaikenkirjavaa väkeä! Omassa yli-ikäisessä tuttavapiirissäni on useita henkilöitä, jotka eivät osallistuneet yhteenkään ohjelmaan tai edes cossanneet viime kesän Desussa. Tosin hengareiden osuus varmaan kyllä vähenee ja tunnelma rauhoittuu. Verrattuna vaikka tämän kesän Ropeconiin, jossa kävijöiden keski-ikä tuntui olevan reilusti korkeammalla, Sibeliustalon sisätilat ja välitön läheisyys olivat kertakaikkisessa tungoskaaoksessa ja sikin sokin hoipertelevien ihmisten sekasortoisessa metelissä, että pahaa teki. Toki myös tapahtumapaikat vaikuttavat - Dipoli on huisin paljon isompi mesta kuin Sibeliustalo - mutta silti Ropeconin tunnelmassa oli jotenkin helpompi hengittää.

Tuohon K-18 vastaan K-"ei niitä noloja 12v. Homestuckfaneja mutta minä ainakin olen jo 14.99v!!!!!" kädenvääntöön sanoisin, että voi voi. Täysi-ikäisyys on kertakaikkisen looginen ja yksiselitteisen selkeä tapa vetää raja siihen, minkä ikäistä porukkaa sinne halutaan. Näin ei tarvita mitään muita erillisiä ikärajoja iltabileisiin tai ohjelmanumeroihin. Myös "kauhistuneet vanhemmat ja turhautunut teini conin infotiskillä" -ongelma ratkeaa osittain tällä, kun täysi-ikäisenä huoltajalla ei laillisesti ole sanomista asiaan ja conin järjestäjät eivät ole ikävässä välikädessä.

Anyways, Desucon Frostbite 2014 täältä tullaan!

No joo, ei kummempaa.
Seniori
:D (herra/neiti)Hymiöllä myöskin aika hiton hyvät pointit.


Kärkäs sävy puskee väkisin esiin tästä hulluihin mittasuhteisiin paisutellusta keskustelusta :( Gomen.
Revy
Edelleen: rohkenen väittää että enin osa animeharrastajista alkaa olla täysi-ikäisiä ja alaikäiset alkavat olla sitten vähemmistöä.
Edelleen: kukaan, _ei kukaan_ ole dissannut yhtään ketään. Myönnän että pääjärjestäjän blogaus on kenties hieman epäselkeästi kirjoitettu mutta ainakin itselleni ei jäänyt ollenkaan epäselväksi miksi ikäraja on asetettu.

Jos jonkun korvaan K-18 tuo heti mieleen ylettömän goren ja pornon ja känniörveltämisen, niin voisi vaikka katsoa itseään ensin peiliin. Ette kai te hyvänen aika valita siitä että monessa konsertissakin on ikäraja? Muissakin tapahtumissa? Tottakai on fiksuja alaikäisiä ja typeriä täysi-ikäisiä, mutta on täysi fakta ettei 16-vuotias ajattele samalla tavoin kuin 20-vuotias. Itse ainakin jopa pohdin voivani nyt tulla jälleen coniin.

terveisin epäaktiivinen animeharrastaja 23v. :D

tl;dr chill out, bros. ymmärrän ragenne mutta tää älytön ylireagointi mitä on joka puolella nähtävissä on täysin tarpeetonta. kuten sen toivominen että conin lipunmyynti floppaisi tämän vuoksi. ihan oikeasti.
Jaa-a
Ei siinä kovin fiksu tarvitse olla todetakseen että tämä muutos tulee aiheuttamaan ristriitaisia tuntemuksia eri ikäisten conikävijöiden parissa. Toivottavasti tiedätte mihin olette lähteneet!
Persmurs
Miksei samantien lopeteta coneja, palata takaisin 1990-luvulle ja katsotaan pienessä huoneessa laittomasti Japanista tuotuja animeja VHS:llä sen hetken aktiiviharrastajien kanssa?

Tätähän tästä huokuu. Palataan menneseen, koska uusi on huonoa. Vakava hiljaisuus voittaa hyvän mielen aina :)
Äiti
Pitääkö pikkulapsi jättää sitten lapsenvahdille?
sadness
Itseäni harmittaa se, että juuri Desucon Frostbite muutettiin ikärajalliseksi (vaikkakin vain täksi vuodeksi, mutta silti). Se kun oli laadukkain talvicon, se oli valopilkku talven keskellä. Jos joku hieman "pienempi", vaikka joku keväällä pidetty con olisi ikärajallinen, niin se ei synnyttäisi tämmöistä mekkalaa. Keväällä on useampia coneja ja myös Desucon, eli "Kesädesu". Se ei olisi niin suuri pettymys.

Ja onhan jo olemassa Desucon Cruise, joka on K18 (vai oliko se jopa K21?). Ei Frostbiteä olisi tarvinnut muuttaa. :c

Olisi voinut conin valita tarkemmin, ei sitä monelle "tärkeintä" conia. Muuten hyvä kokeilu, ei yksi con maailmaa kaada. :)

T. 13-vuotias cossaaja
RedSunset
Odotan innolla seuraavaa frostbitea. Ehkä nyt saadaan sitä kehitystä jota olemme kavereiden kesken mutisseet, tai ehkä ei mutta sitä ei nää ennen kun ollaan kokeiltu.
Ja heille jotka ihmettelee miksi tähän tarkoitukseen ei perusteta uutta conia niin suhteellisen hyvä selitys voisi olla että on aika kallista ja aikaa vievää perustaa kokonaan uusi con kokeilun haluisuuden vuoksi. Olen onnellinen että täytän ennen tätä niin pääsen kokemaan jotain aivan uutta ja pääsen siten myös antamaan palautetta että oliko parempi vai huonompi ja mitä parantamalla voisimme tulevaisuudessa vielä parempia coni kokemuksia :)
:D
Enkä voi suoraan sanottuna olla huvittumatta faktalle, että suuri osa alaikäisistä loukkaantui ehdottaessa pienemmissä talviconeissa käymistä Frostbiten sijaan samalla, kun täysi-ikäisille ehdotetaan itse pienempää conia käytettäväksi ennen kuin ovat saaneet yhtä ainutta isoakaan. Ironia.

Eikä Desucruisea voi laskea samanlaiseksi tapahtumaksi. Saati Desutalksia. Samat ehdotukset ovat näkyneet jo pariin otteeseen. :p
dusutusjääjoiltainpois
Itse olen miltein jokavuosi ollut suhteellisen pettynyt frostbiten puheohjelmaan ja K-18 coni sen tähden että olisi K-18 coni (ei K-18 materiaali, mutta halutaan 'liian nuoret' jaloista pois?) vaikutta typerältä.

Mutta hei, miksi ei kokeilla?

Kaikki on nyt suureen ääneen korostanut että 'SE ON VAIN TÄMÄ YKSI VUOSI EI SE MAAILMAA KAADA'', mutta miksi kokeilla jotain vaan kokeilemisen vuoksi? Jos tämä coni onnistuu niin varmaan tästä ikarajasta aiotaan jollain tasolla tehdä pysyvä juttu? Siispä uskon että pueni paniikki on asiallista niille joilla on vielä paljon aikaa ennen tuota kahdeksaatoista ikävuotta.

itse ideanahan tuo on mielenkiintoinen, mutta omastamielestäni ikäraja olisi ollut hyvä olla K-15 tai K-16. Moni on täällä sanonut että 'ettehän te k-18 keikoistakaan valita' , mutta nuo keikathan sisältävät K-18 materiaalia tai alkoholia, en usko että niitä voi tähän coniin niinkään verrata. Vai pidetäänkö iltabileet pystyssä sibbellä koko conin ajan?
Puyo
"Ei sille voi mitään, mutta Traconin jälkeen tulee olemaan ihanan pitkä aika ilman coneja."

Katsudocon järjestetään Jyväskylässä 12.-13.10.2013, n. kuukausi Traconin jälkeen.
BrokenAngel
Muuten tuliko tuon keksiälle mieleen että meistä -teidän mielestänne kawaii-ernu cosaajista- voi tuntua siltä ettei meitä haluata tuonne enään? Siis miksi sitten tulisimme muihin coneihin kun ei kauheasti näytä että meitä sinne kaivattaisiinkaan... Tämä on verinen loukkaus itsetunnolle sillä minä rakastan käydä coneissa varsinkin Frostissa vaikken se maailman aktiivisin paneelissa käviä ole...

Olisitte voineet vaikka muuttaa Kesädesun tai jonkin muun k18 coniksi sillä kesällä riittää coneja mutta ainut talvi con joka ei ole jossain kokkolassa tyyliin? Joudun odottamaan 9 piinaavaa kuukautta että pääsen kavereitani tapaamaan. Se on kauan se.
No säästyyhän nyt ainakin rahaa mutta ainakin minulta väheni hieman coni innostus... Sillä tuntuu ettei minua sinne edes haluta.

En tarkoita tätä loukkaamisella mutta hieman kaukaa haettu tämäkin nyt taas on. Olisin ymmärtänyt jonkun k15 ta k16 mutta että k18?! On jo Cruiset sun muut. Haluisimpa vain nähdä miltä tuo täysi ikäisten con näyttääkään.

Kyllä tiedän että tämä on vain kokeilu mutta se pännii aika paljon päähän! Anteeksi minä poistun

-sanonut sanottavansa-
Joku
Puyo, kiitoksia vinkistä. (:
noako
Traconin jälkeenhän on myös Fanfest, mikä ehkä voidaan jotenkin laskea coniksi?
Ramika
"Joudun odottamaan 9 piinaavaa kuukautta että pääsen kavereitani tapaamaan. Se on kauan se."
Eikö niitä kavereita ihan oikeasti voi nähdä muuten kuin conissa? Jos on varaa matkustaa coniin niin on varmaan varaa matkustaa ihan muutenkin tapaamaan kavereitaan.

Kuten moni on jo sanonutkin: lopettakaa se vouhottaminen siitä, että teiltä on nyt viety jotain ja koko harrastus on pilalla. Teillä on edelleen kesädesu ja miljoona muuta conia mihin pääsette ihan vapaasti. Älkää sitten ainakaan syytelkö järjestäjiä "omaan napaan tuijottamisesta", jos oma pääargumenttinne on se, että täysi-ikäisille ei pitäisi omaa tapahtumaa antaa koska se on teiltä jotenkin pois.
BrokenAngel
A...Ainiin joo ja yyyksi piikkunen juttu teille jotka ehdotatte että me menisimme jonnekkin jyväskylässä olevaan coniin. Niin tuota tuliko mieleen ettei kaikki pääse jyväskylään tai minnekkään sinne päin. Kaikilla ei ole rahaa matkustella niin kauheasti sillä sinne maksaa tietääkseni enemmän kuin esim. Hel-Tam
Void
@BrokenAngel:
Eihän se nyt ole Desuconin tai kenenkään kommentoijan vika, ettei sinulla ole varaa lähteä harrastamaan muualle, eihän? Oman maksukyvyn puitteissa me kaikki käymme coneissa.
Hugh Hefner
Monella on luulo, että tämä tapahtuma on K-18, koska nuoremmat eivät osaa käytttäytyä. Tämä on K-18, koska me kävyt vaadimme tapahtumaltamme enemmän kuin te miittihengaajat. Ah, muistan ajan ekoina Suomen coneina, kun ohjelmiin joutui oikein jonottomaan oli aihe mikä tahansa. Keskustelua syntyi ja muuta mukavaa, vaikka ne nuoremmat pusupiiriläiset eivät silloinkaan osanneet käyttäytyä. Näkisin, että tämä coni on paluuta vanhaan hyvään aikaan, jolloin ihmisiä oikeasti kiinnosti muukin kuin härvääminen. Sillä ei ole iän kanssa tekemistä juuri paljoakaan.

Miksi joka conin pitäisi olla sallittu kaikille ja jos poikkeavaa tehdään, niin se pitäisi lähteä aina nollasta ja mielellään huitsin nevadassa? Eiväthän kaikki suosikki bändienne keikatkaan (lähes kaikki siis) ole kaikille sallittuja? Saatteko silloinkin itkupotkuraivareita? Suomessa on sata conia ja olisi mikä niistä tahansa muutettu, niin joku ruikuttaisi. Ja ai niin, kyllä Lahtikin on hevonpersiissä.
Noora "chinor" Kontio
Kaikille, jotka ovat argumentoineet täysi-ikäisten conien tarpeettomuutta DesuCruisen ja DesuTalksin olemassaololla:

1. DesuCruise on ensisijaisesti risteily, jonka tarkoituksena on pitää hauskaa animangaharrastajien kesken ja höystää sitä pienimuotoisella, pilke silmäkulmassa järjestetyllä risteilyhenkisellä animeohjemalla. Risteilyt kun ovat jo valmiiksi k21 (tai valvojan kanssa k18) niin sinne tosiaan pääsevät mukaan vain täysi-ikäiset, mutta sen ohjelma eikä tapahtuman luonne vastaa tavallista conia.

2. DesuTalks on seminaaritapahtuma, johon on tahdottu juurikin sitä asiaohjelmaa, mutta sitä ei ole rajoitettu millään tapaa osallistujiensa iän puolesta, vaan kaikki, _kaikki_ kiinnostuneet ovat sinne tervetulleita. Seminaariluontonsa vuoksi Talksia ei voi kuitenkaan myöskään verrata täysimittaiseen coniin, koska se kestää vain yhden päivän ja ohjelmanumerot ovat enintään puolen tunnin mittaisia. Desuconissa ja Frostissa pääsee nauttimaan pidemmistä puheenvuoroista, joissa analyysissa on mahdollista päästä syvemmälle ja aihe voi olla kattavampi.

Lisäksi pakollinen muistutus, että keskustelun toivotaan pysyvän asiallisena eikä muiden mollaaminen, kiroilu tai trollaaminen ole suotavaa.
hämmentynyt
"Tapahtuman löysivät nimittäin myös ne, joita itse tapahtuman aihe ei ihan hirveästi ole kiinnostanut." Eikös conien aiheena ole yleisesti nimenomaan anime? Jos tapahtuman ohjelmalehtisestä ei löydy ohjelmia jotka käsittelevät minua kiinnostavia sarjoja, joudunko silti raahautumaan luennoille jonka aihe on sarja josta en pidä ollakseni hyvä animefani? Kiinnostavan ohjelman määrä on yksilökohtaista.

Entäs jos olen 25-vuotias, animeharrastusta aloitteleva henkilö joka haluaisi tulla coniin tutustumaan Suomen animesceneen ja uuteen kiinnostuksenkohteeseensa? Kyseistä henkilöä ei mielestäni voi vielä "aktiiviseksi" animeharrastajaksi sanoa, joten onko hän kelvollinen tulemaan coniin? Entäs se 16-vuotias, joka on katsonut animea ala-asteikäisesta asti, käy luennoilla ja seuraa kaikkia kauden uusia sarjoja? Mielestäni myöskään häntä ei voi sanoa huonosti käyttäytyväksi pikkukakaraksi, joka pilaa conin tunnelman vanhemmilta kävijöiltä. "Aktiivisen animeharrastajan" määritteleminen iän perusteella loukkaa monia.

Itse täytän saman vuoden puolessavälissä 18, ja yhden conin jättäminen väliin ei kaada maailmaa. Enemmänkin mietityttää Suomen animeharrastajien kahtiajako "hyviin ja huonoihin harrastajiin". Paha maku tulee suuhun siitä kun vanhemmat ja "aktiivisemmat" animeharrastajat pilkkaavat avoimesti nuorempia joita tämä muutos harmittaa. Elitismi on paha sana, mutta kovin osuva.
Noora "chinor" Kontio
Niidel kirjoitti uuden blogipostauksen, jossa vastataan moniin täälläkin esitettyihin kysymyksiin, kannattaa käydä lukemassa se ajatuksen kanssa läpi: http://desucon.fi/desucon/blogi/2013/08/katko-huhuilta-siivet-frostbite-2014-edition
Scarlet
Itse täytän tammikuussa 18, eikä tämä paljoa hetkauta.
Muuten kuin että olen kaveriporukan vanhimpia ja nuoremmat eivät pääse tulemaan, vaikka niiden kanssa yleensä coneissa ollaan liikuttu. Odotan siitä huolimatta frostia mielekiinnolla, että minkälainen se on edelliseen frostiin verrattuna. Plussa vaiko miinusta suuntaan taikka toiseen.
Vaikka onhan se julmaa niitä nuorempia kohtaan, mutta järkkääjien näkökulmasta on ikäraja kyllä hyvästä syystä asetettu, mutta olen kyllä sitä mieltä, että se kun ei kiinnostavaa ohjelmaa löydy, on ihan niiden käviöiden vika. Jättäisivät käymättä eikä valittaisi järkkääjille että haluavat muuta ohjelmaa kuin animea animetapahtumassa.
Ylimääräiset coninkävijät aiheuttavat valituksillaan hallaa muille ja SE on julmaa. Ei se että järkkärit ''suojelevat omaa nahkaansa'' ikärajoilla.
Mutta mielekkiinnolla oottelen :D toivotaan kuitenkin että se jää vain kokeiluksi, nuroempien vuoksi.
Scarlet
....taikka tulee K-16 tapahtumaksi. Se olisi varmaan kuitenkin paras ratkaisu, kuten ylempänä on jo moneen otteeseen ehdotettu. Tämä rajaus saa minulta täyden kannatuksen, jos joku ikäraja olisi pakko olla.
Tikaka
Huh huh, sain kuin sainkin koko viestiketjun luettua.
Jokseenkin huvittavaa, että suurin osa valittajien argumenteistä on ollut:
1) "Mutta kun minun COSPLAY!"
Minun ymmärtääkseni Desucon tai Frostbite ei ole cosplay-con. Kuten uudemmassa postauksessakin sanottiin, talvella on muitakin coneja.
2) "Nyt en pääse miittaamaan kavereita ja hengailemaan!"
Edelleenkin. Ei Miitti-con eikä Hengaus-con.
3) "NYT ON ELÄMÄ PILALLA1!1!1!"
Jos pettymyskäyrät oikeasti kilahtavat noin kattoon yhden conin takia, kehoittaisin istumaan hetkeksi ja miettimään valintojasi. Jos elämän ilo oli yhdestä conista kiinni, koeta miettiä vaihtoehtoja esim. Muita talviconeja tai järjestä ystäviesi kanssa vaikka jossain viehättävässä ympäristössä photoshoot-picnic jossa voitte keskustella ja jos elämä on vaikeaa, voit ystävillesi avautua siitä ja saada vertaistukea.
4) "No nyt meni se ainoa con joka oli tarpeeksi lähellä!"
Jos Lahti on lähellä, niin on myös Helsinki ja Tampere, jotka ovat tunnetusti coneja pullollaan. Minäkin olen jaksanut viisitoistakesäisestä asti matkustaa sinne etelään coneilemaan. Jos vanhempia arveluttaa päästää minnekään kauemmaksi, miksi ette tekisi tapahtumasta koko perheen yhteistä reissua? Tulee olemaan todennäköisempää tulevaisuudessakin päästä kavereille kylään kun vanhemmat osaavat yhdistää naaman nikkiin.
5) "Ei alaikäinen voi järjestää conia, epäreilua tuommoisen väittäminen!"
Voipas. Itse olin ehkä kuusitoista (16) ensimmäistä kertaa auttaessani animetapahtuman järjestämisessä. Monilla alaikäisillä on myös vanhempia ystäviä jotka voivat ottaa vastuupaikat conin järjestämisestä (pääjärjestäjä, rahastonhoitaja tms.). Kannattaa tutkailla mitä paikallisia animeseuroja lähelläsi toimii. Itse olin ollut mukana paikallisen animekerhon toiminnassa vuodesta 2002, alaikäisenä ensin nakkikoneena ja myöhemmin sihteerinä, varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana. Mielipidettäni oli aina kuunneltu iästäni huolimatta ja pääsin vaikuttamaan asioihin jotta paikallisista animetapahtumista tuli minulle ja ystävilleni mieluisia asioita. Yhden Animeseminaarinkin pääjärjestäjänä olin.
Kommenttini suistui vähän sivuraiteille, mutta pointti oli siis, että nyt närkästynyt conikansa voisi caps lockin pahoinpitelyn sijaan käyttää tämänkin aggroenergian hyödykseen, ja miettiä mitä haluatte conilta. Esimerkiksi Anikin foorumeille on helppo tehdä uusi ketju jossa pohditte, miten saataisi optimaalinen con juuri teidän mieleenne.

Onnea Desuväelle ja närkästyneille nuorille, toivottavasti saamme kaikki tulevaisuudessa parempia coneja tämän muutoksen tuulahduksen ansiosta!
HeviMosher
onneksi olen 24 :-DDD
Jarzka92
Ja minä 2...mitä--21! joo. jes!
Vanhempi conikävijä
Hienoa kun on vihdoin aikuisille oma coni, kyllä niitä kaikille avoimia (teini voittoisia) coneja on ihan riittämiin. Itse en ole coneihin viitsinyt moneen vuoteen enää mennä ollenkaan, kun niissä kuhisee vain sellaisia "yatta-kawaii"-teini cossaajia, jotka on "miittaamassa" jotain nettikavereitaan-äänekkäästi, niin että kaikki vaan varmasti reagoi heihin...eikö niitä "miittejä", eli kavereiden tapaamisia voi muka pitää conien ulkopuolella?

Fakta nyt vain on, että aikuiset tykkää keskustella keskenään, ilman että on nuorempia ihmisiä on mesoamassa siinä vieressä(ja tämä ei todellakaan koske kaikkia coni-teinejä, mutta kyllä ikävän isoa osaa). Minusta on vain reilua, että aikuisillekin annetaan nyt kunnolla omaan coniin mahdollisuus.

Odotan innolla mitä tuleman pitää myös sen puolesta, ettei tarvitse ohjelmaa sensuroida kaikille sopivaksi!:D(Enkä todellakaan odota mitään väkivaltaista pornoa joka nurkassa, vaan vähn aikuisempaa materiaalia näin yleensä)

Ps. Minulla ei siis ole mitään teini-cossaamista, tai cossaajia vastaan näin yleisesti ottaen, mutta sapetti vaan nuo " epäreiluuu!" ja"multa menee cossiharrastaminen" vinetykset. Tiedän että teininä kaikki vastoinkäymiset ovat aina Ah niin rankkoja, mutta pitää osata nyt vähän jakaa tätä coni iloa meidän vanhempienkin kanssa:D Minusta on henkilökohtaisesti hienoa, kun uusia lähestymistapoja kokeillaan, ja aion kyllä tukea kokeilua aivan varmasti, kuten myös moni täysi-ikäinen ystäväni, jotka ovat myös lopettaneet coneihin osallistumisen, juuri tuon yllämainitsemani teini ihkuttamisen takia.

Ei voi sanoa enää muuta kuin että hyvä järjestäjät!
Toinenkin äiti
Ylempänä nimimerkki Äiti kysyi pitääkö pikkulapsi jättää lapsenvahdille. Kysyisin samaa, jos olemme puolison kanssa tulossa Coniin, otamme lapset mukaan. Lastenvahdin palkkaaminen / hommaaminen koko viikonlopuksi ei onnistuisi kun tuo sukuverkosto on heikko. Aikovatko järjestäjät järjestää lapsiparkin, vauvaikäisistä kouluikäisiin lapsiin?
Kaatunutsieni
Radikaalia ja surullista, mutta kai se vaan on pakko hyväksyä että Desucon Frostibitestä tulee K-18.Herää myös miete miksi tapahtuma ei ole esim K-16,koska suurin ikäryhmä joka ei käy ohjelmassa on siinä 7-12v paikkeilla.16-vuotiaana uskon suurimmanosan olevan tarpeeksi kypsiä.Ja miksi juuri Desucon Frostbite >:D
AngelofAngst
Jäätävä veto Desuconilta :/.
AngelofAngst
+ Conien suurin käviä ryhmä on iältään alle 18v...Frostilla laskee tuotot myyntipöydillä ja käviämäärällä.
Harmaakorva
Siis...Nyt on kaks desua jotka on K-18...Desucruise ja Desucon Frostbite.Kuka näitä deusconei suunnittelee joku vtun käpy? ;DD.Siis jos ajattelis ensin tuotto Myyntipöydiltä ostot laskee niin myö lippujen osto.Ja sitten nää 18+ ikäiset miksi suhtaudutte teineihin niin ylimielisesti,jos joku tönäsee teitä vahingossa conissa tarkottaako se että kaikki teinit ovat epäkypsiä huligaaneja..@Vanhepi coninkävijä jos tykkää jutella ''vanhempien,kypsempien ja parempien'' conikävijöiden kanssa voisit mennä fantasiapeleihin vaikka johonkin viikottaiseen 80-luvun animen muistelu kerhoon ja muistella kuinka Berserk ja muut mukavuudet julkaistiin.Siis olisi parempi että Desucon Frostbite pidettäisiin ikärajattomana.Frostbite on ollu ainoa hyvä talvicon.Oli niin huono veto Desuconilta.Miski kaikkien teinien siis pitää olla ''vanhempien'' mielestä prseestä,eikö voi vaan hyväksyä sitä että animella/mangalla on monenikäisiä seuraajia eli siis jos olet täysiikäinen mikä tekee sinusta paremman kun joku ''v****n teini''.Onko loppujenlopuksi hauskaa kun cosplaykilpailussa on kolme ehdokasta jne...Jokainen saa fanittaa mitä haluaa olipa 6 tai 50v.
voivoi...
Ei näin! OLEN VASTA 13 ja ollaan suunniteltu frostbiteen KOKO COSSI päästä varpaisiin ja nyt ei saada mennä sinne!!! Ikä ei kerro mitään! Ihan yhtä aktiivinen voi 13 vuotias olla kuin esim 20v!! Todellakin toivon että kesän desucon ei ole k18... muuten menee koko cossi hukkaan. Kiitos vaan ... Onneks traconissa ei ole mitään tollasta sillä olin just eilen siellä.Se ny vielä oliski..... Ei 5 vuoteen talviconiin. Kiva...
Suosiili
Voivoi:
Jos luet seuraavan blogi kirjoituksen niin siellä selvennetään mm. ettei kesän lippulaiva conista ole tulossa ikärajallista. Siinä myös selvennetään muita esille nousseita kysymyksiä.
Ja mikä vika esim. Chibiconissa on? o_O
Kyllähän niitä coneja on talvellakkin ja kannattaa antaa pikku coneille mahdollisuutensa. Kokkocon oli oikein hauska vaikka se oli vasta toista kertaa järjestetty.
Llama
Kyllähän se vähän harmittaa, mutta kuten sanottiin se on vain yksi Frosti! Eniten harmittaa se että tuosta 3 vk nii olisin päässyt mutta pakko se on vain kärsiä!
Jokutyyppi1
No, onneksi on Yukicon ;D !

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!