Megumi Ogata mukana Frostbiten iltabileissä!

Kirjoittanut
Kira

Tulevan Desucon Frostbite -tapahtuman iltabileisiin on joulukalenterin artistiesittelyjen jälkeen lisätty yllätysesiintyjä. Puheohjelmien lisäksi tapahtuman kunniavieras Megumi Ogata nimittäin pitää lauantai-iltana minikonsertin Desuconin omissa bileissä!

Ogata vetämässä keikkaa

Megumi Ogata on toiminut ammattilaislaulajana liki yhtä pitkään kuin ääninäyttelijänä. Ogatan ensimmäinen kokoelmalevy Half Moon ilmestyi 1994, ja hän on julkaissut sen jälkeen yhteensä lähes parikymmentä kokoelmalevyä sekä yli kymmenen sinkkua. Laulamisen lisäksi Ogata kirjoittaa myös lyriikoita moniin kappaleisiinsa. Vuodesta 1998 eteenpäin Ogata on käyttänyt virallisena laulajanimenään nimikirjaintensa lausuntatapaa [em:óu].

Ogatan musiikillinen tuotanto on alusta alkaen ollut tyyliltään monipuolista. Hänen levyillään on paljon hempeitä ja rauhallisia lauluja, mutta suurin osa hänen kappaleistaan on pop- ja rock-tyylistä musiikkia. Hänet tunnetaan etenkin kovista ja räikeistä rocklauluistaan, joissa hän pääsee käyttämään laajaa ja lujaa äänialaansa.

Oman laulajanuransa lisäksi Ogata on laulanut lukuisia kappaleita esittämilleen animehahmoille - animesarjojen hahmojen teemabiisejä pursuilevat oheistuotelevyt kun olivat sopivasti muodissa 90-luvulla. Alkuperäisten animekappaleiden lisäksi Ogatan vuoden 2012 Requiem-levyn kappale Saisei - rebuild otettiin Danganronpa-pelin animesovituksen viimeiseen jaksoon vuonna 2013. Ogata juhlisti 15-vuotista ääninäyttelijän uraansa vuonna 2007 Animegu-levyllä, jolle hän levytti omia covereitaan monien tunnettujen animesarjojen tunnareista. Levyllä julkaistiin muun muassa kauan kaivattu Ogatan laulama versio Neon Genesis Evangelionin maailmankuulusta alkulaulusta Zankoku na tenshi no theze, jota hän oli esittänyt aiemmin livekonserteissaan.

Animegu

Viimeisten 20 vuoden aikana Ogata on luonut itselleen kiistämättömän maineen ja laajan fanikannan sekä Japanissa että sen ulkopuolella. Tulevassa Desucon Frostbite -tapahtumassa onkin ainutlaatuinen mahdollisuus päästä kuulemaan animemaailman rocktähteä livenä! Ogata laulaa Metsähallissa lauantaina klo 21 aikaan, älä vain missaa tätä tilaisuutta!

Älä kuitenkaan unohda myös iltabileiden muita esiintyjiä! Iltabileiden kaikista esiintyjistä tullaan laittamaan viralliset aikataulutiedot Desuconin nettisivuille ennen tapahtumaa.

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!