Puheenjohtajan tervehdys

Kirjoittanut
Isperia

Tervehdys. Olen Teppo Suominen, tuttavallisemmin Teppo tai Isperia. Twitteristä minut löytää nimellä @isperia_. Kuten otsikosta voi päätellä, Kehittyvien conien Suomi ry:n (eli KcS ry:n) vuosikokous valitsi minut viime viikonloppuna puheenjohtajakseen ensi kaudelle. Tuttavallisemmin tämä tarkoittaa, että olen seuraavan vuoden Desuconin pääjärjestäjä, joskin tämän päätöksen vahvistaa hallitukseni, kunhan kokoustamme aiheesta. Siihen asti olen virallisesti vain puheenjohtaja.

Nimeni, naamani tai nimimerkkini eivät välttämättä ole kaikille tuttuja, joten lyhyesti: olen toiminut nyt 2 vuotta Desuconissa taltiointivastaavana ja stage managerina - pitänyt siis huolta, että ohjelmat saadaan videolle ja jakoon ja vahtinut kuin haukka, kuka pääsalin lavalla kulloinkin on. Nämä tehtävät eivät välttämättä monen mielestä aivan suoraan valmenna pääjärjestäjäksi. Mitenhän tässä käy?

Pääjärjestäjähommad
Ehkä suurin piirtein näin?

Ehkä ei kuitenkaan - minulla on tapahtumanjärjestämiskokemusta melkoiselta ajanjaksolta ja intohimo tehdä Desuconeista yhä parempia tapahtumia. Kun tähän vielä lisää harrastukseensa ja conin tekemiseen intohimolla suhtautuvat vastaavat, voin luvata että tulevan vuoden Desuconit ovat vähintään yhtä rautaista laatua kuin aiemmatkin tapahtumat. Desuconit lähtivät ajatuksesta tehdä laadukkaita, ohjelmapainotteisia anime- ja mangatapahtumia, ja niitä Desuconit tulevat olemaan jatkossakin.

Desuconilla on tulossa - jälleen kerran - mielenkiintoinen vuosi. Ainakaan vielä ei ole tiedossa aivan viime vuoden tasoista mediayllätystä, kun Desucon Frostbitesta tehtiin k18-tapahtuma. Toki aika näyttää, millaisia muutoksia tuleva vuosi tuo tullessaan - puheenjohtaja ei tee päätöksiä yksin, vaan hänen takanaan seisovat myös paitsi Desuconin vastaavat myös yhdistyksen hallitus.

Puheenjohtaja. Niinkun näin.

Puheenjohtaja, noin niinkuin tähän malliin.

Muuttuuko Desuconissa sitten mikään? Minulta ei kokouksessa suoraan kysytty vaalilupauksia, enkä niitä itsekään hoksannut siinä tilanteessa huudella. Monet kokouksessa esittämäni ja muutoin pohtimani muutokset ovatkin sisäisiä - vastaavana olen huomannut kohtia, joissa tiedonkulku, vastuun- tai työnjako voisi olla parempi. Nämä muutokset näkyvät kävijöille entistä parempina Desutapahtumina, mutta yksittäisiä isoja muutoksia ei näy. Yksi näkyvä muutos tulee kuitenkin olemaan Desuprofiilin ja uusien sivujen käytön ja merkityksen nostaminen tulevana vuonna. Meillä on jo paljon ideoita siitä, mitä kaikkea Desuprofiililla voidaan tehdä, mutta myös lisäideoille on tilaa - jos sinulla on joku parannusehdotus, kannattaa kertoa se meille.

Entä Desutapahtumat? Desucon Frostbiteä kokeiltiin viime keväänä vain täysi-ikäisille suunnattuna tapahtumana. Kokeilu onnistui, ja se onnistui niin hyvin, että myös Desucon Frostbite 2015 tulee olemaan k18-tapahtuma.

Tällä hetkellä ei kuitenkaan näytä siltä, että Desucon 2015 tulisi olemaan vain täysi-ikäisille suunnattu. Frostbiten jälkeen katsomme kyllä k18-konseptin toimivuutta ja onnistuneisuutta, mutta ainakaan nyt ei vaikuta luultavalta, että Desucon 2015 järjestettäisiin vain täysi-ikäisille kävijöille.

DesuTalks 2014 on jo melko pian, noin kolmen kuukauden päästä 11.10. Talks on ollut ohjelmaan painottavien conien kirkkain tähti, ja tulee olemaan sitä myös tulevana syksynä. Kulttuurikeskus Glorialla on siis lokakuussa luvassa piinkovia, lyhyitä puheohjelmia. Talksiin mahtuu kuitenkin paikan päälle harmillisen vähän ihmisiä, ja toivoisinkin näkeväni Talksin palvelevan suurempaa määrää harrastajia. Se, toteutuuko tämä 2015 tilojen valinnassa vai jo 2014 etäseuraamismahdollisuuksina on vielä selvityksen alla.

Suurin muutos tapahtumapalettiin on kuitenkin DesuCruise. YT-neuvottelut ovat iskeneet myös risteilylaivoille, ja tänä syksynä Cruise-Aneki menettää työpaikkansa Itämerenristeilyjen promoottorina - kuulemma Anekin omat juhlat laivoilla eivät pysy soveliaisuuden rajoissa. DesuCruisea ei siis ainakaan vuonna 2015 tulla näkemään osana Desutapahtumien kirjoa. Anekille aiomme kuitenkin löytää korvaavia töitä - Lahden satamassa ainakin on kuulemma aluksia, joissa saatetaan tarvita Cruise-Anekin asiantuntemusta. Cruiselle kannattaa siis lähteä tänä vuonna: ikärajakin on 18, valvojia ei tarvita, ja kuka tietää milloin Cruiselle seuraavan kerran päästään.

Tällaista on siis tiedossa Desutapahtumien saralla. -- WE INTERRUPT THIS BLOG POST TO BRING YOU THIS GLORIOUS ANNOUNCEMENT!

Soviet Otter valitsee sinut

Vallankaappaus!

Onko kyseessä siis vallankaappaus, jonka varjolla aion turmella Desuconin tai reformoida perestroikan? Tuskin sentään. Halusin puheenjohtajaksi juuri siksi, että Desuconilla on loistava tapahtumapaletti, josta haluan tehdä yhä entistä paremman. Tässä minulla ovat apuna niin vastaavat kuin edellinen puheenjohtajakin.

Kuvan fägäriyden aste: 10/5

Kuva on lavastettu. Niidel on kuollut. All glory to Soviet Desu!

Kommentit

Anonyymi
Siisti hoverhand, luuseri.
Anonyymi
Siirtyykö Jussi Kari nyt vihdoin meidoksi?
Anonyymi
Desucon on tunnettu nauhoituksistaan, joiden laatu on viime vuosina siirtynyt siedettävälle tasolle. Nyt kun Taltiointivastaava on siirtynyt muihin tehtäviin, pystyykö KCS Ry takaamaan nauhoitteiden tason pysyvän korkealla, vai onko odotettavissa rakeista kuvaa ja puhetta, jonka volyymi on hiljainen ja josta ei saa selvää?
Teppo "Isperia" Suominen
On mukava kuulla, että nauhoitusten laatuu kelpaa! Taltiointi ei jää ilman vastaavaa, eikä sen laadusta tingitä myöskään tulevissa tapahtumissa - onhan tuleva pääjärjestäjä sentään entinen taltiointivastaava. ;)

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään DesuProfiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!