Yllätysvieras Desucon Frostbitessa

Kirjoittanut
Kira

Gen Urobuchin lisäksi ensi helmikuun Desucon Frostbitessa nähdään myös vanha tuttu. Vuoden 2013 Desuconin kunniavieras Seiji Mizushima nimittäin saapuu uudestaan Suomeen!

Mizushima on ohjannut muun muassa Fullmetal Alchemistin, Shaman Kingin, Natsuiro kisekin ja Frostbitessa nähtävän Rakuen tsuiho -uutuuselokuvan, joka onkin hänen tulonsa päätarkoitus. Viimeksi hän kertoi conikävijöille työstään monenlaisen materiaalin avulla. Ohjelman kohokohtana hän näytti rinnakkain saman kohtauksen kuvakäsikirjoitusta ja loppuun animoitua versiota. Vierailunsa aikana Mizushima tykästyi Desuconiin ja Suomen animekansaan, ja nyt hän odottaa innoissaan uutta matkaa Pohjolan perukoille.

Vaikka Mizushima ei tällä kertaa varsinainen kunniavieras olekaan, häneltä on luvassa ohjelmaa. Hän osallistuu Rakuen tsuiho -näytöksen talk show’hun yhdessä Gen Urobuchin kanssa ja pitää lisäksi puheohjelman, jossa hän valottaa elokuvan tekoprosessia. Älä jätä väliin tilaisuutta kurkistaa kulissien taakse!

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!