Cosplaykesää kohti!

Kirjoittanut
Edeae

Aprillipiloista on selvitty ja on aika raottaa cosplaykisojen salaista arkkua tulevan kesän osalta!

Tuttuun tapaan lauantaina pääsalin spektaakkelinäkymistä vastaa EuroCosplay –karsinta, nyt jo kuudetta kertaa. Karsinnan säännöt noudattelevat päälinjoiltaan edellistä vuotta, eli hahmoille ei aseteta lähdemaarajoituksia. Pientä tarkennusta esimerkiksi lavalla käytettäviin sotkeviin aineisiin on lisätty ja kisaajat saavat entistä tarkemmat ohjeet siitä, miten lavalle menosta, siellä olosta ja poistumisestakin  saadaan mahdollisimman sujuvaa ja miellyttävää kaikkien kannalta.

Kehuja saaneet perjantai-illan harjoitukset toteutetaan taas ja tällä kertaa uudistuksena harjoituksissa on mahdollista pyytää viime hetken kommentteja ja korjausehdotuksia ohjaajalta. Ohjaaja on cosplayesiintymisestä perillä oleva henkilö, joka antaa pyydettäessä vinkkejä esimerkiksi lavankäyttöön, ilmeikkyyteen tai muihin seikkoihin, joiden muuttaminen ennen lauantain karsintakoitosta on vielä mahdollista.

Kaikkien EuroCosplay –karsintaan mielivien kannattaa olla koneiden äärellä reilun kahden viikon päästä, sillä ilmoittautuminen aukeaa sunnuntaina 19.4.2015 kello 12. Ilmoittautumisen yhteydessä kysytään perustiedot kisaajasta ja hahmosta. Karsintaan otetaan mukaan 15 ensimmäisenä ilmoittautunutta kisaajaa. Karsinnan tuomaristo esitellään cosplaysivuilla kevään aikana.

EuroCosplay -lisäinfot löydät täältä.

Hall Cosplay -kisaaja vuodelta 2014, kuvaajana Konsta Väänänen

Desuconin toinenkin cosplaykisa järjestetään lauantaina, kun coniväen joukosta pyydetään kymmenen loistokasta pukua mukaan Hall Cosplay –kisaan. Kisan pukujen tulee olla pääosin itse valmistettuja ja peräisin aasialaisista lähteistä.

Frostbiten jälkeen käytiin hiukan keskustelua Hall Cosplayn ympärillä, joten käytän muutaman sanan sen kommentointiin. Desuconissa cosplayllakin pyritään tukemaan tapahtuman anime- ja mangapainotusta, siksi Hall Cosplay –kisassa on jälleen käytössä lähdemaarajoitus. Tapahtumassa saa pukeutua minkä tahansa fandomin hahmoiksi, mutta kisan puolelta tahdomme tarjota hienoimpia aasialaisia pukuja.

Tällä kertaa kerromme hyvin suoraan, että kisaajien valintaprosessi painottuu kello 10 ja 12 välille ja erityisesti Metsähallissa tuolloin vaeltavia pukuja katsellaan sillä silmällä. Hall Cosplayn ideana on kuitenkin paitsi upeiden pukujen löytäminen, myös sellaisten pukuilijoiden houkutteleminen kisaan, jotka eivät välttämättä ole kisaamista muuten lainkaan harkinneet. Tähän mennessä tässä on kisaajien kommenteista päätellen onnistuttu!

Lue lisää Hall Cosplaysta täältä.

 

 

Hall Cosplay on myös mukava kisasarja houkutella uusia cosplaytuomareita kentälle! Tästä syystä haemme jälleen muutamia cosplaytuomareita avoimella haulla, joka alkaa välittömästi ja kestää sunnuntaihin 19.4. saakka. Jos tuomarointipuoli siis kiinnostaa, lähetä sähköpostiin cosplay@desucon.fi vapaamuotoinen hakemus, jossa kerrot itsestäsi ja cosplayhistoriastasi. Vakuuta minut miksi juuri sinusta tulisi täydellinen tuomari. Tällä kertaa hakua ei ole rajoitettu vain ensikertalaistuomareihin, eli myös aikasempaa tuomarikokemusta omaavat tuomarointi-intoiset, ei muuta kuin viestiä tulemaan.

Kisaajien, tuomariston, katsojien ja ahkerasti uurastavien cosplayvänkäreiden lisäksi kisa kaipaa myös juontajaa. Jos sinulla on palava halu ja into (ja toivottavasti myös jonkinlaista kokemusta) päästä hurmaamaan salillinen yleisöä sekä rauhoittamaan ja naurattamaan hermoilevia kisaajia, laita vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen cosplay@desucon.fi ja kerro millaisia ajatuksia ja ideoita sinulla olisi juonnon suhteen. Deadline sama kuin tuomareilla, eli rakkauskirjeet ja muut raapustukset 19. päivään mennessä.

 

Onko kysyttävää, epäselvyyttä tai muuten ahdistuksen aiheita? Tule tsättäilemään tsundriin Voit kysyä ja kommentoida joko tämän blogipäivityksen kommentteihin tai suoraan allekirjoittaneelle edelleen osoitteeseen cosplay@desucon.fi

 

Lumihankia muuttolaatikoiden keskellä tuijotteleva

Cosplayvastaava Ilona

 

//edit:

Koska sama kysymys on toistunut sähköposteissa nyt puolentusinaa kertaa, niin vastaanpa siihen vielä täälläkin;

Kesän Desuconissa EI tule olemaan muita cosplaykilpailuja edellä mainittujen EuroCosplayn ja Hall Cosplay -kisan lisäksi. Eli esimerkiksi Cosplayesityskilpailu pitää nyt ainakin kesän ajan taukoa. Ymmärrän, että osaa innokkaista esiintyjistä tämä harmittaa, mutta useampana vuotena on jo koettu, että arvokisakarsinnan ja esityskisan pitäminen samassa conissa on tehnyt jälkimmäisestä peruutukisia pursuilevan tynkäkisan, kun arvokisakarsinta kuitenkin syö niin ison osan kisaavista esiintyjistä. Ehkä palaillaan cosplayesityskisan pariin taas Frostbitessa ja keskitytään nyt tarjoamaan eeppisimmät ECC-karsinnat ikinä!

Kommentit

Anonyymi
Mikä ikäraja näissä kaikissa esitetyissä ohjelmissa ja tuomaroinneissa on, vai voiko viisivuotiaskin näihin kaikkiin osallistua? :3

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!