Desucon-animetapahtumat jatkossa vain täysi-ikäisille

Kirjoittanut
Japsu

Desucon-animetapahtuma ottaa käyttöön 18 vuoden ikärajan alkaen kesästä 2016. Lahden Sibeliustalossa järjestettävän tapahtuman ikärajasta päätti Kehittyvien conien Suomi ry:n vuosikokous, joka pidettiin Kirkkonummella lauantaina 18. heinäkuuta.

18 vuoden ikäraja on ollut käytössä jo talvella järjestettävässä Desucon Frostbite -animetapahtumassa. Kahdesta ikärajallisesta talvitapahtumasta vuosina 2014–2015 saatujen hyvien kokemusten perusteella ikäraja otetaan käyttöön nyt myös vuosittain kesäkuussa järjestettävässä Desuconissa. 18 vuoden ikäraja on voimassa Desucon- ja Desucon Frostbite -tapahtumissa toistaiseksi.

– Ikärajalla Desucon pyrkii tavoittamaan paremmin kohderyhmänsä, japanilaisen animaation ja sarjakuvan eli animen ja mangan intohimoiset harrastajat, kertoo Desuconin pääjärjestäjä Teppo Suominen. – On ikävää, että myös osa kohderyhmäämme rajautuu pois tapahtumassa tämän päätöksen johdosta, mutta koimme tämän päätöksen mahdollistavan meille paremmin tapahtuman jatkokehittämisen. Ikärajaton Desucon on useana vuonna myynyt loppuun hetkessä, ja nopea loppuunmyyntitahti on muodostunut ongelmaksi. Ei ole tarkoituksenmukaista, että mahdollisuuden osallistua tapahtumaan määrittää nopein hiirikäsi ja vakain nettiyhteys.

Kehittyvien conien Suomi ry haluaa ikärajallisten animetapahtumien avulla tuoda esille aikuisempaa tapaa harrastaa.

– Desucon on aina ollut harrastajilta harrastajille tehty tapahtuma. Usein virheellisesti ajatellaan, että anime ja manga olisivat Suomessa vain lasten juttuja. Näillä uudistuksilla pyrimme hälventämään tätä leimaa, Suominen linjaa.

– Tapahtuman järjestäjän näkökulmasta ikärajan käyttöönotto tarjoaa useita etuja, lisää Kehittyvien conien Suomi ry:n hallituksen jäsen Santtu Pajukanta. – Kun kaikki tapahtuman osallistujat ovat itsestään vastuussa olevia täysivaltaisia aikuisia, monet sisältöön ja järjestelyihin liittyvät vastuukysymykset helpottuvat. Näin Desucon voi keskittyä tekemään sellaista kulttuuritapahtumaa, joka on aidosti järjestäjiensä näköinen.

Kehittyvien conien Suomi ry järjestää vuosittain loppusyksystä Helsingissä myös DesuTalks-animeseminaarin, joka pysyy jatkossakin ikärajattomana ja maksuttomana.

Tulevia tapahtumia

DesuTalks
Kulttuuriareena Gloria, Helsinki – 21. marraskuuta 2015

DesuTalks-animeseminaarissa kuullaan lyhyitä, kantaaottavia puheenvuoroja animesta ja animeharrastuksesta Suomen animeskenen parhailta puhujilta. Helsingissä Kulttuuriareena Glorialla järjestettävä seminaari on maksuton ja ikärajaton, mutta rajallisen tilan vuoksi edellytämme ennakkoilmoittautumista.

Desucon Frostbite
Lahden Sibeliustalo – 15.–17. tammikuuta 2016

Desucon
Lahden Sibeliustalo – 10.–12. kesäkuuta 2016

Kehittyvien conien Suomi ry:n päätapahtumat ovat talvella järjestettävä Desucon Frostbite ja kesällä järjestettävä Desucon, joihin tervetulleita ovat täysi-ikäiset japanilaisen animaation ja sarjakuvan eli animen ja mangan harrastajat. Pääpaino tapahtumissa on animea ja mangaa käsittelevällä laadukkaalla puheohjelmalla. Kunniavieraina tapahtumissa nähdään japanilaisia animen ja mangan huippunimiä. Lisäksi tapahtumien ohjelmaan kuuluvat muun muassa erilaiset työpajat sekä kovatasoiset cosplaykilpailut. Desuconiin ja Desucon Frostbiteen myydään kuhunkin noin 3 000 kappaletta noin 30 euron hintaisia pääsylippuja, jotka oikeuttavat sisäänpääsyyn koko viikonlopun ajan.

 

 

 

Kommentit

Anonyymi
Eipä huvita enää kauheasti mennä Desuconiin vaikka iän puolesta sinne pääsisin. Huvittavaa koko juttu. Mietin vain sitä että mitä väliä on leimalla että anime ja manga on vain lasten juttu? Onko teillä noin heikko itsetunto, sekä kenen todistamana, ja kenen mielestä, intohimoiset anime ja manga harrastajat ovat suurimmaksi osaksi täysi ikäisiä? Oletteko ottaneet jotain testejä ja verranneet? En tiedä, ärsyttää tällainen syrjintä ja eripuran luonti. Onko ihan pakko yrittää "voittaa" muita Suomen coneja ja nyt luoda negatiivisuutta conittajienkin keskelle?
Anonyymi
Desuconin kävijäkyselyyn vastanneet ovat olleet keskimäärin 20-vuotiaita, joka myös sai ajattelemaan tapahtuman ikärajaa. Näin ainakin olen ymmärtänyt, viisaampi korjatkoon. Se ei toki tarkoita, etteikö olisi alaikäisiäkin harrastajia jotka rakastavat tapahtumaa, mutta kyllä se täysikä sieltä kaikilta tulee jossain vaiheessa, jolloin Desuconin ovet ovat jälleen avoinna, ehkä jopa parempana tapahtumana. Hyvää kannattaa odottaa?
Anonyymi
Ellei käy siten että tämä pureekin omaan nilkkaansa.
Koskaan tiedä mitä käy joten toivotaan ettei pahasti jolloin kaikki pääsee coniin.
Anonyymi
Miten kävijäkyselyyn vastanneiden ikä liittyy mihinkään?
Anonyymi
Kävijäkysely on ainoa tieto, jota tapahtuman kävijöistä on kerätty. Kävijäkyselyn tuloksia käytettiin lähdemateriaalina asiasta samana päivänä Desuconin tulevaisuusseminaarissa käydyssä keskustelussa, jonka perusteella päätös tehtiin. Päätökseen vaikutti tieto siitä, että suurin osa Desuconin kävijöistä on jo tällä hetkellä vähintään 18-vuotiaita.
Anonyymi
Eipä tuota itekään jaksanu mihinkään kävijäkyselyihin vastata muuta kuin ny parinkympin toisella puolen. Pitäisi eksyä Desun sivulle ja tehdä käyttäjä ja vastata sitten. Eipä monella ole heti ekana conin jälkeen mielessä että pitää päästä vastaamaan kyselyyn. Tähän pohjatut perustelut eivät ole kovin pitäviä. Tehkääpä kysely vaikka itse conissa, saisitte vähän variaatiota ja todellisempaa jakaumaa.
Ja "hyvää kannattaa odottaa" kommentti on aika toimimaton, koska Desu ei edelleenkään ole kovin laadukas. Joka conissa tulee jotain aloittelijamaisia virheitä ja osa ohjelmista on kuin suoraan conkulttuurin alkuvuosilta. Joka Frostissakin joten k18 ei ole taannut laadukkuutta.

Ja se on kiva että päättäjät tykkää pudotella näitä k18-pommeja ja elitistisiä kirjoituksia ja sitten viihtyvät kun eripuraa syntyy. Kyseessä on harrastus eikä mikään kilpailu. Välillä hävettää niin olla osa tätä yhteisöä ja harmittaa monien puolesta. Meitä "nörttejä" ja "ernuja" jne syrjitään jo paljon ulkoapäin, miksi sitten pitää vielä yhteisön sisälläkin? Tämä harrastus oli vuosia sitten niin positiivinen ja mukava, nyt oikein lietsotaan eriarvoisuutta ja eripuraa...
Anonyymi
Kävijäkysely oli yksi syy monista, ei se yksi ja ainoa syy.
Se että Desucon ei ole vielä mielestäsi laadukas, tarkoittaa että hyvää todellakin kannattaa odottaa, sillä conit kehittyvät koko ajan. Totta kai kaikille sattuu kuoppia eteen, myös con-järjestäjille, eihän sitä muuten paranisi mikään.
Balzethor
https://www.theseus.fi/handle/10024/87478

Siinä sulle se kävijä kyselyn gradu että siitä vaan lukemaan oikeesti...
Megaeran
Voisiko sitä syyttelyä syrjinnästä hillitä? Siitä tässä ei ole kyse.
Ja oletteko miettineet asiaa toisinpäin? Jos vanhempi conikansa kaipaa itselleen sopivia coneja, miksei heille suotaisi kaksi tälläistä tapahtumaa? Nyt tässä kaikuu toiseen suuntaan nuoremmalta väestöltä että "ei, ei teillä saa olla hauskaa koska minä en ole mukana"
Potilas
Minusta ainakin alkoi tuntumaan että kesän desussa kävi vain tietty 'eliitti' joka älysi lippunsa hommata niiden tullessa myyntiin. SIbeliustaloon ei mahdu enempää väkeä eikä kukaan olisi tykännyt lippujen hinnan nostamisestakaan.

Tiedän animeharastajia, jotka eivät tavallisissa coneissa enää käy, mutta Frostiin heidät sai mukaan ihan pelkästään ikärajan takia. Tällä muutoksella siis pyritään tavoittelemaan hieman erilaisia kävijöitä, jotka ovat ehkäpä jopa kiinnostuneita kunniavieraista ja puheohjelmista.

On surullista, että tämä kävijöiden rajoitus tehdään pelkästään iän perusteella, niin osa kohderyhmästä pahoittaa mielensä ja joutuu jatkossa turvautumaan vain DesuTalks:iin. Tapahtuman kävijöiden täysi-ikäisyys tuo mukanaan pieniä etuja ja eipä tuota kävijämäärää saisi millään muullakaan tavalla rajoitettua.
Anonyymi
Harmittaa niiden puolesta joilla tapahtuma tulee jäämään väliin iän puolesta jatkossa :/
Anonyymi
Tässä tekstissä on aika monta pahaa sanaa ja sanontaa sekä väittämää...
Kaikissa Desuissa ja Frosteissa on tullu käytyä vaikka viime vuosina ei näihin kaikkiin ole ollut kovinkaan mukava tulla kun tahallaan aiheutetaan eripuraa yhteisössä ja on tuntunut ettei kaikkia haluta coniin koska on "vaan joku hengaajaernucossaaja joka on tiellä" tai jotain muuta. Ilmapiiri on ollut huono jo vuosia. Mutta niin, tehän ette kaikkia coneihinne halua. Nyt saatte sellaisen ilmapiirin kuin haluatte.
Anonyymi
Aamen.
Anonyymi
Desucon tekisi reilusti jos järjestäisi kolmannen desuconin, tällä kertaa vain alaikäisille. Sillä tollanen syrjintä on epäreilua. Kolmas Desucon voisi toimia vaikka nimellä Desucon underage.. Ilmoitin tästä asiasta jo Desuconin julkaisuun kommenttiini vastauksena, mutta eipä niitä huomioida..
Anonyymi
Ei Desulla oo mitään velvollisuutta tehdä conia alaikäisille - Jokaisella tapahtumalla on oikeus profiloitua millaiseksi tahansa. Suomi on täynnä vaikka miten monia coneja, joten hyödyntäkää niitä.
irodeus
En usko KCS tulee alaikäisille conia järjestämään, sillä onhan se ilmiselvää tässä kohtaa että KCS on päättänyt kohdistaa tapahtumansa nimenomaan vanhemmille kävijöille. Sitä paitsi, millä tapaa alle 18-vuotiaille tarkoitettu tapahtuma edes eroaisi valtaosasta nykyisistä coneista, ja miksi sen pitäisi olla nimenomaan Desucon?
Anonyymi
Miksi edes alaikäisille oma con? iso osa järjestäjätahosta tulisi kuitenkin olemaan täysi-ikäisiä (koska rehellisesti alaikäiset sais ehkä lähiseudun nuorisotilat varattua, ei millään isompaa kongressikeskusta) ja varmasti siitä nousisi uusi valitusrumba että mitä ne täysi-ikäiset täälläkin tekee....
Suomessa on vuosittain vähintään 10 conia/muuta alan tapahtumaa niin antaa täysi-ikäisten pitää omanaan se tapahtuma tai kaks. Ette te muut menetä mitään.
Jos desu on vaan teille hengaus/ kaverien tapaamispaikka pukuilun merkeissä niin pääsette te varmasti muutenkin toisianne tapailemaan. Con ei oo vaatimus kaverien tapaamisille.
Jos aikuiset haluu laadukasta puheohjelmaa aikuisten seurassa niin suodaan se heille. Se että tapahtumassa mahdollisesti tarjoillaan alkoholia ei oo yksittäinen syy ikärajaan. Saadaan ne pussikaljat tarvittaessa lähikaupasta haettua oli con tai ei
Anonyymi
Desuconin järjestäjät ovat vapaaehtoisia, jotka järjestävät tapahtumia omaksi huvikseen. Vaikuttaa siltä, että heitä ei huvita pistää pystyyn kuvailemasi kaltaista tapahtumaa.

Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä voit järjestää kyseisen tapahtuman itse! Lisätietoja ikärajattoman tapahtuman perustamisesta alaikäisten kävijöiden conitarjonnan laajentamiseksi sen vähennyttyä äkillisesti Desuconin päätösten johdosta voi kysyä esim. Yukiconilta.
Anonyymi
Minua ei niinkään kiinnosta, vaikka tämä kesädesukin nyt meni siihen K-18 puolelle.
Mikä minua itseäni vain jollain tavalla ottaa päähän on, kun puhutaan, että saadaan paremmin tavoitettua se kohderyhmä, INTOHIMOISET harrastajat, missä mielestäni haiskahtaa hieman se, että eikö sitten alaikäiset ole näitä "intohimoisia" harrastajia? Ymmärrän kyllä - haluatte ihmisiä paneeleihin yms. mutta se ei määritä intohimoista harrastajaa.

Haluatte näyttää ettei anime ja manga ole vain lasten juttuja sillä, että teette tästä K-18 conin? Monet tulevat ottamaan tämän ikäsyrjintänä... Varoitanpahan vain.
No, mutta itse en enää Desussa taida tulla käymään. Ainakaan ei kovin huvita enää. Ehkä piipahtamaan ja katsomaan tunnelmia, mutta eipä sitä tiedä.

Ainoa kysymys. Pyrkiikö Desucon liikaa "täydellisyyteen"?
Anonyymi
"En mene koska sympatia syyt" hyvä että jätät menemättä koska lippu jää täten ihmiselle joka oikeasti haluaa sinne. Sekä kiinnosataisi vähän tuo "pakko yrittää voittaa"? Voittaa millä tavalla..? Sillä että yritetään saada lipunmyyntiä vähän hillittyä nostamatta lipun hintaa tähtitieteelliseksi, tai että ihmiset ihan aikuisten oikeasti kävisi ohjelmissa ja paneeleissa eikä vain tulisi paikalle koska ne kaikki naapurin ihkupallerotkin on siellä hengailemassa vain.. Ja huom, paino sanalla _hengaamassa_.

Ja haluaisitko vähän avata tuota syrjintää, millä tavalla se syrjii ihmisiä jos järjestäjät kokevat että tavoittaa paremmin kohdeyleisönsä ikärajaa nostamalla. Syrjiikö baarit ja pelikaupat potentiaalisia ostajia koska eivät myy pelejä tai päästä alaikäisiö sisään..? Haluaisitko kenties että desucon on sallittu kaikille mutta lipun hinta on 60€?
Anonyymi
Minun mielestä vanhempi ikäpolvi hengaa aivan samalla tavalla, kuin teidän mielestä vain ne alaikäiset. Enemmänkin sitä nuorena ja "aloittelevana" kävijänä käy ohjelmissa kun kaikki ohjelma on uutta ja hienoa. Sitten kun on vuosien aikana käynyt jo useimmissa kymmenissä coneissa, niin harvemmin on kiinnostavaa ja uutta ohjelmaa, jota menee katsomaan.
Anonyymi
Voisin heittää tähän eriävän mielipiteen. Ainakin omalla kohdallani nuorempana coneissa tuli hengattua enemmän kavereiden kanssa, koska näitä ei tullut nähtyä muuten kuin conien merkeissä. Nyt kun sitten vanhempana on varaa ja mahdollisuuksia matkustaa tapaamaan kavereita ihan silloin kun lystää eikä se ole enää niin erikoista tulee coneissa keskityttyä enemmän itse ohjelmaan.
Anonyymi
Minusta on aivan mahtavaa että saadaan edes yksi K18 animetapahtuma talveksi ja kesäksi. Suurin osa näistä nykyisistä tapahtumista juuri tarvitsevat sitä vaihtelua ja uutta näkökulmaa. Mielenkiinnolla odotan millainen kokemus tuo tulee olemaan~
Anonyymi
Voi nyt hyvänen aika, kuinka monta ikärajatonta conia Suomessa on? Sanoisin, että sen verran monta, ettei tämän yhden tapahtuman rajaaminen täysi-ikäisille aiheuta maailmanloppua.

On naurettavaa kutsua tätä syrjinnäksi ja eripuran luomiseksi. Kaikki täyttää joskus 18, jotkut aiemmin ja jotkut myöhemmin. Ennen sitä voi kyllä coneissa käydä siltikin.

Kyllähän tässä on ihan loputtoman hienot mahdollisuudet tulevaisuudelle!

Anonyymi
Olen samaa mieltä. Syrjintää ja eripuraa tämä on sitten niiden mielestä, jotka näin haluavat ajatella, mikä ei todellakaan auta mihinkään sitten mitään, vaan aiheuttaa sotaa alaikäisten ja täysi-ikäisten välillä.

Itsekin täytän 18 n. 1 ja puolen vuoden päästä, enkä minä vedä tästä mitään kauheita raivareita, koska miksi välittää? Juuri niin kuin sanoit - ikärajattomia coneja on Suomessa monia. Ja vaikka Desucon olikin yksi niistä missä kävin, niin näitähän tapahtumia riittää Desuconin korvaamiseksi.
Anonyymi
Eikun tämä on nyt oikiasti kauhiaa rasismia ja syrjintää ja tahallista nuorison pimeään jättämistä koska suomessahan ei ole muita coneja kuin desucon.. Ei että ku nyt ahistaa. Ja varmaan minökin syrjin nuoria olemalla täysi-ikäinem ja menemällä frostiin että kesä desuun, oikea sortovalta tämä suomi.
Anonyymi
Haha! Naurettavaa luettavaa! Kutsutteko noita mainitsemianne asioita tosissanne jonkinlaisiksi perusteluiksi?

Lainatakseni omaa lausettanne: "Ikärajalla Desucon pyrkii tavoittamaan paremmin kohderyhmänsä, japanilaisen animaation ja sarjakuvan eli animen ja mangan intohimoiset harrastajat"
Eli olette sitä mieltä, että ellei ihminen ole päässyt siihen 18-vuoden ikään, jolloin myös ilmeisesti monen mukaan on automaattisesti täysin kypsä aikuinen, ei voi olla intohimoinen animen ja mangan harrastaja, eikä näin ollen myöskään tervetullut tapahtumaanne?

Ja toinen perustelunne oli myös melko häilyvä? Että Suomessa anime ja manga leimataan lasten jutuiksi, minkä takia lapsia ei saa päästää tapahtumiin? Tähän en oikeastaan sano muuta, kuin miettikääpä nyt oikeasti... Minkä takia animessa ja mangassa hahmot tuppaavat melkein aina olemaan kouluikäisiä, suurin osa juurikin niitä ALAikäisiä? Voisiko kenties olla sen takia, että kohdeyleisö kyseisille sarjoille on... en nyt tiedä... lapset ja nuoret?? Ja ennen kuin saan kaiken roskan niskaani, en tarkoita sitä, että koko animen ja mangan konsepti kuuluu lapsille ja nuorille, vaan tarkoitan sitä, että on väärin estää alaikäisiltä pääsy tapahtumaan vain sen takia että pelkäätte jotakin leimaa takapuolessanne.

Ja kaiken lisäksi, itsekin saavutin tämän maagisen täysi-ikäisyyden jo jokin aika sitten, ja kävin Desucon Frostbitessa 2015... Olihan se tietenkin ihan kivaa, varsinkin kun ottaa huomioon että ihmiset vain seisoskelivat paikoillaan, kunnes illalla saivat päänsä täyteen alkoholia, ja alkoivat riehumaan, ja saattoivat itsensä ja muut conittajat vaaraan. On kyllä kypsää väkeä nämä "aikuiset".

Itse asiassa veikkaan, ettei kukaan vastaa tähän mitään, koska minulla on jopa oikeita pointteja väitteissäni.
Anonyymi
"Eli olette sitä mieltä, että ellei ihminen ole päässyt siihen 18-vuoden ikään, jolloin myös ilmeisesti monen mukaan on automaattisesti täysin kypsä aikuinen, ei voi olla intohimoinen animen ja mangan harrastaja, eikä näin ollen myöskään tervetullut tapahtumaanne?"
-Kuka näin on väittänyt ja missä? Väite perustuu omaan mututuntumaan, eikä sillä ole mitään pohjaa.
Ja voi kyllä, animea ja mangaa tehdään myös aikuisille (tule siis sinäkin välillä pois sieltä ihkukawaii-shoujo-osastolta)
Eivätkä ihmiset pelkää leimaa takamuksessaan, jos pelkäisivät, eivät harrastaisi tämän sortin juttuja.
Ja kerro vielä, miksi vanhemmalla väestöllä ei saisi olla omia tapahtumia? Nuoriso itkee täällä että "muillakaan ei saa olla hauskaa, kun minulla ei ole". Ei sekään kuulosta reilulta?
Anonyymi
Voi herranen aika, et ole tosissasi? Mitäs jos lukisit väitteet ja perustelut, ennen kuin annat omiasi :DD Ote alkuperäistekstistä "Ikärajalla Desucon pyrkii tavoittamaan paremmin kohderyhmänsä, japanilaisen animaation ja sarjakuvan eli animen ja mangan intohimoiset harrastajat" antaa selvästi ymmärtää, että ikärajallisella conilla pyritään saamaan animen ja mangan intohimoiset harrastajat coniin, ja vähemmän intohimoiset, eli tässä tapauksessa ilmeisesti alaikäiset pois? Sitä tarkoitin tässä, ei sitä oikein suoremmin voi ilmaista.

Ja kyllä, animea ja mangaa tehdään myös aikuisille. Siksi tämä ote sattui löytymään teksistäni: "Ja ennen kuin saan kaiken roskan niskaani, en tarkoita sitä, että koko animen ja mangan konsepti kuuluu lapsille ja nuorille". Joten melko turha edes jatkaa tästä?

Ja takamuksessa olevalla leimalla (huonosti ilmaistu, myönnän) tarkoitin sitä, että miksi pitäisi välittää siitä että ajattelevatko ihmiset animen ja mangan kuuluvan pelkästään lapsille? Tätähän käytettiin tekstissä perusteluna K18-conille nimittäin?

Ja kerroin itse asiassa viimeiseen kysymykseesikin jo vastauksen, jos et sitäkään tekstistä onnistunut nappaamaan. Ja myönnän, syy on täysin itsekäs. En yksinkertaisesti viihtynyt Frostbitessa, jossa tunnelma oli aivan liian tylsä ja vauhditon. Tai siis iltaan asti kunnes nämä "aikuiset" saivat reippaasti alkoholia elimistöönsä, ja alkoivat aiheuttamaan enemmänkin inhottavaa oloa. Kaiken lisäksi itselläni on ainakin ystäviä, jotka eivät ole vielä ylittäneet sitä 18-vuoden rajaa, ja tuntuu pahalta, etteivät he saa nauttia Desuconista, varsinkin kun mitään järkeen käypiä perusteluita ei ole. :)
Jogiin
Kai te ymmärrätte, että vapaaehtoisvoimin kasattu kulttuuritapahtuma voi päättää heidän kohderyhmästään ja niistä ketkä huolivat tapahtumaansa sisään jo ihan ilman perustelujakin. Heillä ei ole mitään obligaatiota tehdä yhtikäs mitään, ei edes järjestää koko tapahtumaa. Kun puhutaan vielä voittoa tavoittelemattomasta tapahtumasta, uskon että ainut motiivi on nimenomaan saada sitä itsensä mielestä porukkaa koniin, koska yllätys yllätys, järjestäjät ovat aikuisia. Ainut syy miksi itse harkitsen kesällä coniin menemistä on täysin k18-leima. Minun puolestani karsinta voitaisiin tehdä legiittien Mal-palkkien perusteella, milloin ikäjakauma olisi 99% varmasti melkein kokonaan 18 yläpuolella. ehkä tekee itse kullekin hyvää jäädä välillä katsomaan sitä ITSE ANIMEA sinne omaan komeroon, jotta tulevaisuudessa on oikeasti jotain puheenaiheita kanssaharrastajien kanssa. Ärsyttää ne muut aikuisetkin samalla tavalla, jotka ovat nähneet vain pienen kourallisen sarjoja, eivät katso animea kun pari sarjaa vuodessa, mutta vievät jonkun muun lipun.
Anonyymi
K18 conissa on ongelmia, mutta myös ikärajattomassa conissa on ongelmia. KCS päätti että rajattomassa on enemmän ongelmia ja päätyi ikärajaan. On hyvä että nämä K18 ongelmat ilmaistaan jotta ne voidaan karsia pois. Ainakin tästä alkoholiongelmasta olen myös huolissani, mutta sen sijaan että en enää koskaan menisi desuconeihin koska ne ovat K18, päätinkin liittyä KCS:n jäseneksi ja olen valmis taistelemaan paremman alkoholipolitiikan puolesta näissä ikärajallisissa desuconeissa.
Anonyymi
Esimerkillistä vaikuttamista!
Anonyymi
Näin pitää tehdä eikä niin kuin muut edellä olevat. Loistavaa.
Balzethor
https://www.youtube.com/watch?v=z5JW2WF4bp0

Tuon esille myös tälläisen jutun tähän että olen kuullut useita kertomuksia tytöistä joita jotkut henkilöt on käynyt ahdistelemassa.
Että muistakaa ihmiset kaikkialla että Cosplay ei ole Myöntyminen minkäänlaiseen kanssakäyntiin. Jos ihminen ei jostain syystä tahdo kuvaansa otettavan niin älä ota ja takaata otetut kuvat ja kouriminen EI ole hyvä tapa tehdä niin. Siitä voi joutua linnaankin.

Kiitos lukemisesta ja jatkakaa peppukipeilyä tuosta pienemmästä asiasta tämä on mielestäni isompi asia jota ei ole tuotu esille kovinkaan hyvin ennen.
Anonyymi
Aluksi olin vihainen, mutta sitten kun luin kommentteja, se jotenkin loppui. Jään kyllä desua kaipaamaan ja muutenkin koko Lahden kaupunkia, kun ei siellä muuten tullut käytyä. Ihan loppujen lopuksi ymmärrettävää, että isommat saa oman conin. Mutta menempä Animeconiin nyt kun se siirtyy Jyväskylään. Jatkoa sinne. Toivottavasti coni kestää vielä pitkään...
Anonyymi
Huvittaa kyllä kuinka täysi-ikäiset (näköjään henkisesti alaikäiset) kiukuttelee täällä ja uhkailee jäävänsä pois conista! Omapa on menetyksenne sitten. Ei se tuollasella mielenosoituksella muutu sillä kävijöitä riittää aina!

Ja muistakaa ettei coneihin koskaan pääse kaikki halukkaat! Kävijärajoitus on ihan laissa säädetyistä turvallisuussyistäkin.
Anonyymi
Eli jos ei pidä tapahtuman päätöksista, ja tämän takia päättää olla lähtemättä on tällöin "henkisesti alaikäinen"?

Projektiota parhaimmillaan.
Anonyymi
Oh snap did I just get served?

Tarkoitin henkisellä alaikäisyydellä tässä yhteydessä henkisen kypsyyden tasoa. Kypsä henkilö osaa ilmoittaa kantansa ilman kiukuttelua ja uhkailua. :)
Anonyymi
Ainut "oikea" syy jonka tästä postista sain tälle päätökselle oli, että useampi täysi-ikäinen saisi tapahtumaan lipun. Oliko aiemmin ollut jotain ongelmaa alaikäisten kanssa vai miksi näin nyt tehtiin?
Anonyymi
Ei suoranaista ongelmaa, mutta täysi-ikäisissä oli Frostbitestä saatujen kokemusten myötä prosentuaalisesti enemmän Desuconin ydinkohderyhmään kuuluvia ja kokemukset olivat hyviä. Tämä ei tarkoita, etteikö kohderyhmään kuuluvia olisi lainkaan alle 18-vuotiassa, mutta kyse on peliliikkeestä, millä Desucon pystytään suuntaamaan aiempaa paremmin sen kohderyhmälle. Täydellinen ratkaisu se ei toki ole, koska niinkuin tossa blogauksessa sanotaan, alle 18-vuotiaat aktiiviharrastajat jäävät ulkopuolelle.
HyuGarona
Muun muassa Hypecon voisi mainostaa nyt itseään hyvin kaikille mielensäpahoittajille, sillä hekin varmasti laajentuvat ja on nimenomaan alaikäisille suunnattu tapahtuma. Myös Animecon Jyväskylässä vetänee kävijöitä hyvin. Ei Desuconin K18-leima ole maailmanloppu, muita coneja on pilvin pimein. Tuleepahan kirjoa tapahtumiinkin :)
Anonyymi
Niin, mitäs ikärajattomia animetapahtumia Suomessa siis enää on?
Tracon, ..ja siinä ne taisivat ollakin. Tosin sekin on animetapahtuma vain osittain. Yukicon on pelitapahtuma, Nekocon/Animecon on lähinnä vitsi ja nuorisotaloconeja nyt ei tarvinne edes mainita.

Ihan toinen kysymys on sitten se, miksi hyvät ohjelmanpitäjät saadaan puhumaan vain Desuihin ja Traconiin.

Ja Frosti on muuten ollut ihan yhtä lailla täynnä hengaajia kuin Kesädesukin.
Anonyymi
Ai ei coneja meinaa löytyä ja nuorisotalo coni ei kelpaa (miksi ihmeessä ei?)? Kuis niinko toi kikucon ja mimicon?
Anonyymi
Nuorisotaloconilla viittasin pikkutapahtumiin kuten Mimicon tai Kummacon (tai edesmennyt Kikucon), joiden ohjelma on yleensä tasoa "Cosplayn alkeet" ja "Naruto Suomessa". Saattaa sieltä jokin järkeväkin luento löytyä, mutta ei yhden ohjelman takia coniin lähdetä.

Toki näilläkin tapahtumilla oma yleisönsä on, mutta en näe miksi ne _animeharrastajia_ kiinnostaisivat.
Anonyymi
Mites Animecon on muka vitsi? Itse olen niissä viihtynyt vaikka parantamistakin löytyy.

Kikuconkaan ei taida olla kuollut, eikös se joka toinen vuosi järjestetä?

No, tee kuten Yukin perustajat aikanaan. Närkästy tarpeeksi Desun ikärajasta ja perusta oma coni, kuka estää..
Anonyymi
Oletko harkinnut sitä mahdollisuutta, että tulisit itse tekemään mieluista ohjelmaa näihin "nuorisotaloconeihin"?

Olen kyllä itser sitä mieltä, että turha valittaa, ettei ole coneja, jos tarjonnasta mikään ei kelpaa.
Anonyymi
"mikään ei kelpaa"
Desut kelpaavat minulle ihan hyvin.

"tee ite parempi ohjelma/tapahtuma"
En.

Sujuvasti jätetty huomiotta kommentin pointti eli se, että alaikäisen animeharrastajan tapahtumatarjonta näyttää varsin heikolta. En tässä ketään syytä, vaan kunhan totean että paska tilanne. Eikä ole minun velvollisuuteni sen enempää kuin KCS:nkään sitä ratkaista.
Anonyymi
Huonompi homma, koska desuun pääset vasta sitten, kun olet 18-vuotias.
Sitä ennen voit jäädä valittamaan, mitä teet nyt, tai sitten voi tutustua muihin coneihin tai tehdä itse ohjelmaa.

Alaikäisen conittajan tilanne EI NÄYTÄ huonolta:

2016:
Animecon
Tracon,
Ranta-Yuki ?
Yukicon
Kummacon
Kitacon?
Popcult
Ropecon
Chibicon?
Mimicon?
Hypecon
Kosucon

Yhteensä 12 tapahtumaa, joista osa on tietenkin vielä epävarmoja.
Taatusti on jokin con, minkä pitäisi kelvata sinullekin. Se on sitten ihan oma ongelmasi, jos ei kelpaa ja se ratkeaa sillä, että teet itse paremman tai ylipuhut jonkun muun siihen hommaan. Parempaan lopputulokseen pääsee, kun itse tekee tapahtuman.

Anonyymi
Se, että alle 18v ei pääse Desuun, on huono homma. Hyvä, että olemme tästä samaa mieltä.

Ei ole kyllä kovin kattava lista tuo. Puuttuu ainakin Porin Jazz, Suopotkupallon MM ja Maken veljen yo-juhlat.
Anonyymi
:D et ole tosissasi. "Puuttuu Porinjazz". Ensin olin harmissani teidän alaikäisten takia, mutta onnistuit aika hyvin vähentämään sympatioitani kaikkia alaikäisiä kohtaan. Onneksi minä pääsen Desuconiin ja neljään muuhun coniin. Valittele sinä kotonasi, kun et pääse vuosiin Desuun ja mikään muu ei kelpaa. Oma on ongelmasi
Anonyymi
Ok, myönnän, että minun syytäni kun lähdin ruokkimaan trollia. Ikään kuin olisin ekaa kertaa internetissä. Pyydän anteeksi mahdollisilta sivustakatsojilta.

---

Näkemykseni lienen jo kertonut tarpeeksi selvästi (ja ehkä turhankin provosoivaan sävyyn), mutta voisin vielä lopuksi sanoa, että vaikka en syytäkään ketään siitä että tilanne on mikä on, ne jotka suoraan sanovat etteivät _välitä_ saisivat kyllä mennä vähän itseensä. Empatia ei maksa mitään.

Ja vielä yksi asia. Desucon tuli conikentälle näyttämään että laadukkaan animetapahtuman tekeminen tässä maassa on tosiaan mahdollista. Sillä oli takanaan ihmiset, joilla oli kykyä ja halua toteuttaa visio ideaalisesta conista. Olisihan se mukavaa, jos kaikki tapahtumat voisivat onnistua yhtä hyvin, mutta eipä todellisuus niin toimi. Jää nähtäväksi löytyykö vielä ihmisiä, jotka pystyisivät samaan. Sillä välin Desucon epäilemättä tarjoaa tasokasta sisältöä vielä vuosien ajan. Kiitän järjestäjiä niin tähänastisesta kuin tulevastakin työstä.
Anonyymi
"Oma mokani, kun ruokin trollia."
Hauskaa, mulla on käynyt sun kohdalla sama mielessä. En kyllä aluksi ollut trollausmielellä liikkeessä, enkä ole vieläkään. Yritin vain muistuttaa siitä, että alaikäisen conittajan tilanne ei näytä muuten ollenkaan huonolta. Se ei vain mennyt perille.

"Ne jotka sanoivat, etteivät välitä, saisivat mennä itseensä."
En jaksa olla empaattinen ihmiselle, joka ei selvästikään halua minkäänlaisia ratkaisuja omaan tilanteeseensa. Tai no, kelpaisihan sinulle se ratkaisu, että pääsisit taas Desuconiin, mutta se onnistuu vasta sitten, kun olet 18-vuotta ja voit todistaa ikäsi. Kaikki muut ratkaisut (teet itse ohjelmaa, menet tutustumaan muihin coneihin), eivät sinulle ole kelvanneet.

Suomessa on muitakin laadukkaita animetapahtumia, kuin Desuconit. Tracon on tästä loistava esimerkki, ja sinä vertasit sitä "Naapurin veljen Maken ylioppilasjuhliin." Tässä vaiheessa on turha pyydellä sitä empatiaa, kun on osoittanut halveksivansa yhtä Suomen suurimmista ja loistavimmista tapahtumista (Tracon jopa taitaa olla Suomen suurin coni). Traconissa on ylivoimaisesti parhaat tilat ja ainakin minun mielestäni mielenkiintoisin ohjelma. Toki osittain ohjelmakysymykset ovat vain makuasioita, joista ei kannata kiistellä.

Korpeaa myös mua sun asenne "nuorisotaloconeja" kohtaan. Väität, etteivät ne kiinnosta _animeharrastajia_. Ne noin 1000 ihmistä, jotka olivat Mimiconissa ja Kummaconissa, taitavat olla sun kanssasi eri mieltä. Haluan nähdä, kun tunget 500 nuorta yhteen nuorisotaloon. Tai 1000 nuorta kahteen eri nuorisotaloon. Tämäkin on tehnyt minusta varsin epäempaattisen juuri sinua kohtaan.

Niin joo, Oulun seudulle puuhataan myös toista conia.
Kyllä, Suomen conikulttuuri näyttää _niin huonolta_ alaikäisen conittajan näkökulmasta. Taas yksi tapahtuma, joihin alaikäisetkin ovat tervetulleita.
Anonyymi
Kosuconia ei vuonna 2016 järjestetä koska Animecon järjestetään silloin Jyväskylässä ja Kosuconkin aikoo kuulemma osallistua tähän projektiin.
Anonyymi
Kysyit, että miksi hyvät ohjelman pitäjät tulevat vain desuconiin ja traconiin. No suurin osa niistä on näiden tapahtumien järjestäjiä.
Anonyymi
Myös ohjelmanpitäjien saamilla eduilla (ruokailu, majoitus, sisäänpääsy?) ja puitteilla ja palkitsevalla yleisöllä voi olla merkitystä.
Anonyymi
"Yukicon on pelitapahtuma"
AHAHAGJMCHJ ei ole. Tapahtuman sivuilla ehkä niin lukee, mutta todellisuus on yhtä kaukana kun väittäisi että Animecon/Desucon olisi pelitapahtuma.
Anonyymi
Ehdotus: opettele itse hyväksi ohjelmanpitäjäksi ja lähde kiertämään Suomen nuorisotaloconeja, "pelitapahtumia" ja "vitsejä".
Njyyrikki
1. KCS ry on vuosia alleviivannut, että Desun pääasiallisena kohdeyleisönä ovat ohjelmista nauttivat animeharrastajat.
2. Kerätyn datan mukaan ohjelmissa käyvät pääasiassa täysi-ikäiset kävijät, aika huimalla erolla alaikäisiin.
3. Desuconien liput myydään minuuteissa, mikä on ongelma.

-> Ongelma ratkaistaan nostamalla ikärajaa; lippujen myyntitahti hidastunee ja kohdeyleisö tavoitetaan entistä paremmin.


Pakko vielä lopuksi kysyä, että miten kukaan voi tästä päätöksestä yllättyä? Juttu on ollut tuloillaan jo vaikka kuinka kauan.

Lisäksi argumentit siitä, että kävijäkyselyt eivät ole kelvollista dataa, ovat jokseenkin samaa luokkaa kuin "Ei hallituksel oo mandaattii, äänestämättä jätti vaik kui moni. Enkä mäkää äänestäny noit".
Anonyymi
Oululainen Kummacon järjestetään myös vuonna 2016 ja se on aivan varmasti myös kaikille avoin tapahtuma. :) Tämä voi helpottaa pohjoisen conikansan ahdistusta. .

-Neekkis
Anonyymi
Oho, minun oli tarkoitus vastata sen anonyymin kommenttiin, joka mietti, mitä muita ikärajattomia coneja on, kuin Tracon.

-Neekkis
Anonyymi
Enemmänkin sanoisin, että kävijä kyselystä saatiin jonkin näköinen osviitta siitä, että täysi-ikäiset käyvät ohjelmissa prosentuaalisesti enemmän, ja kun sitä teoriaa kokeiltiin aikasemmissa coneissa, se osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi. Kävijäkyselystä pelkästään ei tehty mitään suoria johtopäätöksiä.
Anonyymi
En vaan ymmärrä miten ihmiset saavat tästä asiasta niiin ison hepulin? Coneja on niin monia että ei se kaksi täysi-ikäisille suunnattua conia maailmaa kaada, ja niin kuin joku jo sanoikin niin kaikki tulevat kyllä 18 vuotiaiksi jossain vaiheessa elämäänsä. Muutenkin osittain tuntuu hieman absurdilta että se nuorempi coni kansa matkustaisi yksin tai kaverin kanssa coneihin jopa toiselta puolelta maata. Itse kun en saanut lähteä 16 vuotiaana aconiin kaveri porukassa yöksi, jossa oli mukana yksi täysi ikäinenkin, joten olen varmaan hieman puolueellinen asian suhteen.
(Toki Etelä-Suomessa on enemmän populaakin joten nuoremmilla ei välttämättä ole niin pitkä matkakaan tähän coniin. terveisiä kaukaa tuolta idästä)

Sisällön puolesta minäkin iloitsen tästä asiasta. Ikärajattomuus tekee sisältöön pakosti sitä pientä sensuuria eikä tiettyjä asioita saisi sanoa ääneen koska aina saattaa vahingossa olla sitä oikeasti pienempää kansaa paikan päällä. Melko harvinaista, mutta tuo rajoittamattomuus ehkä pakottaa sen? Ei tälläkään nyt mitään päätähuimaavaa ohjelma muutosta tarvitse tehdä kuitenkaan, mutta kuitenkin. Vaikka coneissa on niitä ikäsuositeltuja/rajattujakin ohjelmia niin asioita voisi käydä mm juurikin syvällisemmin/tarkemmin tai tietyiltä kannoilta. Onkohan haettu sana kypsemmin?

Joka tapauksessa itse en näe asiaa niin isona asiana. Tokihan se harmittaa niitä jotka eivät nyt pääse tapahtumaan ennen täysi-ikäisyyttä tai osa kaveri porukasta ei pääse, mutta niin julmalta kuin se kuullostaakin, niin elämä on? Näin vaan nyt sattui käymään.
Anonyymi
Vaadin kaikki conit ikärajallisiksi k-18 rajalla jotta voidaan syrjiä alaikäisiä mahdollisimman paljon.
Anonyymi
Tunnen ikäsyrjintää kun alaikäset ei millään sallis tälläselle mummerolle kahta täysikäisten conia vuodessa vaikka heille on niitä päälle 10 vuoden aikana. :'(
Iltis
>DesuTalks-animeseminaarissa kuullaan lyhyitä, kantaaottavia puheenvuoroja animesta ja animeharrastuksesta Suomen animeskenen parhailta puhujilta.
>Animeskene

Toivon todella, että k.o. sanaa on käytetty ironisesti.
Anonyymi
Kiitoksia muutoksesta! Tästä saattaa olla hyötyä pitkällä tähtäimellä harrastajien jaksamisen lisäämiseksi ja uuden innon löytämiseksi!
Frostbiteenkin jäi väkeä pääsemättä ja joka vuosi uusi ikäpolvi animen harrastajia päätyy täysi ikäisiksi ja saattaa huomata miten harrastuksen tapa muuttuu hieman vuosien aikana. Ihmiset muuttuvat persoonina koko ajan ja tämäkin päätös on voimassa väliaikaisesti.
Innolla odottaen ensi vuotta!
Santtu "Japsu" Pajukanta
Desuconin järjestäjien ja Kehittyvien conien Suomi ry:n hallituksen puolesta pyydän pitämään keskustelun asiallisena ja rakentavana. Ylläpitäjät poistavat sellaiset kommentit, joiden he katsovat olevan omiaan lietsomaan vastakkainasettelua, eripuraa ja mielipahaa.

Ystävällisin terveisin
Santtu "Japsu" Pajukanta
Desuconin markkinointivastaava
Kehittyvien conien Suomi ry:n hallituksen jäsen
Anonyymi
Pari kommenttia... Olen käynyt kahdessa Desussa. Kaikkiin ohjelmiin ei ole mahtunut sisään (joo, tietenkään kaikki ei pääse kaikkeen...), eli siellä on ollut paljon myös alaikäisiä, kun taas K18-ohjelmissa on ollut hyvinkin väljää. Tuo voi toki johtua siitäkin, että järjestäjät eivät ole osanneet jakaa tiloja "oikein", mutta oman kokemukseni perusteella en sanoisi, ettei alaikäisiä kiinnosta ohjelmat. Enkä ole ihan samaa mieltä siitäkään, että Desun ohjelma on poikkeuksellisen laadukasta. Ihan ok-ohjelmaa, mutta samat takeltelevat nuoret niitä Desunkin ohjelmia ovat olleet pitämässä, ihan niinkuin muuallakin. Ehkä ohjelmat paranevat nyt huimasti, pitänee käydä tsekkaamassa.

Se, mikä särähtää korvaan, tässä ja monessa muussakin asiassa, on tuo luokittelu oikeisiin ja vääriin harrastajiin. Eihän sellaista määritelmää ole olemassakaan! Harrastamisenhan on tarkoitus olla hauskaa, kyllä tässä elämässä pakkopullaakin riittää, eikä kilpailua siitä, kuka muistaa eniten vuorosanoja ulkoa. Ja jos nyt joku muistaakin, niin onko se nyt sitten oikeampi harrastaja? Ei minusta. Pienet ei ehkä vielä osaa ja ymmärrä, mutta kyllä se sama palo voi heidänkin sisältään löytyä.

Uskallan väittää, että mun seurueeni pitää hallussaan conin nuorimman ja vanhimman osallistujan titteleitä, eikä olla pystytty välttymään ikäviltä kommenteilta, kun ei muka olla oikean ikäisiä. Nuorin on onneksi vielä niin nuori, ettei ymmärrä, ja minä jo niin vanha, etten välitä.

Ihan mielenkiintoista olisi kyllä käydä tsekkaamassa K18-coni, ja kiertää sitten junioreiden kanssa ne loput.
Anonyymi
Kuka luokittelee oikea ja väärän harrastajan tässä? Ymmärsit väärin. Desucon haluaa ohjelmista kiinnostuneita harrastajia. Se ei tarkoita, että kenekään harrastaminen, vaikka se olisi erilaista kuin tämän tapahtuman anti, olisi väärää tai oikeata.
Anonyymi
Höpö höpö. Desucon ei ole ottanut millään tavalla kantaa siihen, mitä on "oikea" tai "väärä" harrastajuus. Jos tällaista luulee, niin vika on omien korvien välissä tai sisälukutaidossa.

Mutta sitä ei käy kiistäminen että Desucon yrittää rajata kohderyhmänsä melko tiukasti puheohjelmista pitäviin harrastajiin. Desucon ei kuitenkaan ole mitenkään vastuussa kaikille anime-harrastajille, eikä se edusta kaikkia. Tapahtuman järjestäjät tekevät omasta vapaasta tahdostaan sellaista tapahtumaa, missä haluaisivat itse käydä – ei heillä ole mitään velvollisuutta tarjota kaikkea kaikille.
Anonyymi
Hn.. Arvattavissahan tämä oli, sillä harvemmin ihmisille riittää vain yksi Con. Itseä kyllä harmittaa aavistuksen verran se, että itse ammoisina aikoina kun opettelin cosplayn alkeita (nelisen vuotta sitten) opin suurimman osan juuri Desuconissa kierrellessäni varttuneemman coni kansan keskuudessa kyselemässä vinkkejä Neko-Leninä. Omaksi harmikseni olin tietoinen vain muutamista coneista siihen aikaan (Desucon, Animecon, Tracon ja Frostbite) sillä muut conit eivät oikein mainosta itseään samalla tavoin kuin yllä mainitut. Lisäksi itselleni muut kaupungit kuulostivat pelottavilta ja kaukaisilta eikä nuoren Kouvolalais "otakun" ollut (eikä ole vieläkään) kovin turvallista lähteä yksin matkaan tuntemattomaan kaupunkiin puhumattakaan siitä että junaliput ovat hyvinkin kalliita. Tämän vuoksi useat cossaajat idän suunnalta menevät mielummin Lahden animetapahtumiin katsomaan ja oppimaan kokeneemmilta, mihin muihin coneihin he voivat mennä Mimiconin lisäksi ottamaan oppia kun muut conit eivät mainosta itseään kovin hyvin?

Seuraavaksi siis on tartuttava ongelmaan nimeltä kuinka aloittelijat saavat tietää muista coneista ympäri Suomea.
Anonyymi
Kunhan alkoholipolitiikka saadaan kuntoon (miksi conissa edes tarvitsee sallia päihteitä?) ja ohjelmat hiottua paremmiksi (viime vuosina ollut harmillisen vähän mielenkiintoista ohjelmaa), niin mikäs siinä. Saa kyllä nähdä mitä alkuvaiheen alkoholipolitiikan kanssa tasapainoilusta tulee....
Anonyymi
Suomen alkoholilainsäädäntö ja anniskeluoikeudet kyllä pitää huolen siitä alkoholipolitiikasta, ei siellä conissa saa edelleenkään kitata sen enempää kuin aiemminkaan. Ei omien (joita ei edes sallita) eikä sieltä ravintolasta saatavien juomienkaan kanssa. Yhtä lailla Traconissakin on ollut samanlaiset A-oikeudet ihan siitä Tretalle siirtymisestä asti.
Anonyymi
Vaikka oon alaikänen, niin mulla riittäö ymmärrys niinkin pitkälle että en oo erityisen vihanen tästä. Siis toi on ihan ymmärrettävä selitys, joten koittakaa vihaajat antaa hieman armoa, vielä on coneja jäljellä! ^^
Itellä vaan ainoo pikkunen harmitus että oli kivalla paikalla ja melko lähelläkin, mut kyl Tampereellekkin pääsee nykyään suht halvalla kunhan varaa junaliput ajoissa ^^"
Anonyymi
Desu ei luo tätä negaa, te luotte. Desuun myydään n. 3000lippua joten sanoohan se järkikin ettei sinne kaikki halukkat voi päästä niin "syrjintää" tulee jokatapauksessa. K18 on fiksuin tapa karsia porukkaa ja jos ette sitä ymmärrä, niin sitten ette. Jos ette nää loogisia syitä tälle päätökselle kiukkunne takaa niin hohhoijjaa. Miten yksi coni voi saada noin paljon raivoa aikaan sillä ettei sinne pääse, vaikka moni samaan aikaan sanoo ettei Desu ole edes niin laadukas. Sen sijaan että rupeette pyörimään negassanne ja levitätte sitä turhaan ympärille, niin miksei vois vaikka siirtää sen positiivisena energiana että tuette sitten muita coneja, esim näitä pienempiä millä on sitä kasvuvaraa.

En ymmärrä tätä draamaa enkä sitä miten ihmiset kehtaa marista jonkun yhden conin tähden ja vielä levittää pahaa oloaan muille. Mä ymmärrän harmistumiset 100prossasesti mutten sitä et miksi sitä pitää olla suoraansanottuna nilkki ja aukoa sitä päätään ja heittää tarpeettomia syytöksiä ja negaa. Olkaa niitä kypsiä harrastajia ja deal with it
Anonyymi
Mikä on KCS:n linjaus pieniin lapsiin jotka tulevat vanhempien mukana? Meillä on seuraavassa Frostissa mukana n. vuoden ikäinen tyttäremme, ja meitä kiinnostaakin tietää minkä ikäiseksi saakka voimme ottaa lapsemme mukaan tähän K-18 tapahtumaan?
Anonyymi
Conitea saattaa vielä tehdä asiasta erillisen linjauksen, mutta lauantain keskustelun perusteella vaikuttaa siltä, että K-18 koskee kaikkia alaikäisiä, myös sylivauvoja.
Anonyymi
Ymmärrättehän sitten että tämä rajaa jo nyt aika monta aikuista kävijää pois kävijöistä? Ymmärtäisin hyvin jos raja vedetään kolmeen tai neljään ikävuoteen, sillä sen ikäisen voi hyvin jo jättää viikonlopuksikin hoitoon, sylivauvaa taasen ei.

Onnea conillenne, me suuntaamme jatkossa toisaalle, johonkin johon olemme tervetulleet myös sylivauvan kanssa.
Anonyymi
Eihän Desusta tosiaankaan näköjään olla _aikuisten_ tapahtumaa tekemässä, vaan 20-30 -vuotiaiden, nuorten, lapsettomien jälkiteinien. Kohderyhmärajauksia on muitakin kuin selkein K18-ikäraja...
Anonyymi
Hyvin sanottu!
Anonyymi
Ettehän te yritä sylivauvanne kanssa baariinkaan? Tai k18 konserttiin? Kun on perheenlisäystä siunaantunut niin silloin täytyy priorisoida elämänsä niin että täytyy mennä vauvan ehdoilla.
Anonyymi
Kyllä me vaan käymme ystävien kanssa baarissa vauva mukana, moniin paikkoihin on vauvatkin tervetulleita esim. klo 21 saakka.

Ja kyllä, käymme myös konserteissa ikärajasta riippumatta, lapsillekin on kuulosuojaimia.

Eikä se K-18 -tapahtumissa käynti tarkoita että juo, vaan sitä että on mukana. Ei lapsi ole este tehdä asioita ellei järjestävä taho niin halua :-)
Anonyymi
Eivät varmasti myöskään muut conikävijät halua sylivauvoja tapahtumaan. Itse en ainakaan.

Joskus mietityttää, että miksi vauvoja käytetään perusteluina erivapauksien saamiselle.
Anonyymi
Minulla itselläni on alle vuoden ikäinen lapsi, eikä kyllä tulisi mieleenkään ottaa mukaan k18 tapahtumaan!
Anonyymi
Miksi sitä lasta pitäisi coniin mukaan raahata? Eikö löydy hoitopaikkaa? Me jätimme oman 3kk vauvamme Frosti viikonlopuksi hoitoon ja hyvin meni vauvalla hoidossa, ei jäänyt traumoja. Vuoden ikäisen voi jo hyvin mielin jättää hoitoon. Oma luento -ja conikokemushan siinä kärsii kun vauva huutaa sylissä ja on muutenkin huomion tarpeessa 24h. Ja vanhemmille tekee hyvää välillä käydä tuulettumassa ja nauttimassa conista.
Anonyymi
Ohobs, piti vastata alempaan, örr.
Anonyymi
(vastaan uudestaan tuplapostilla kun äsken meni huti, vihaajat vihaa)

Miksi sitä lasta pitäisi coniin mukaan raahata? Eikö löydy hoitopaikkaa? Me jätimme oman 3kk vauvamme Frosti viikonlopuksi hoitoon ja hyvin meni vauvalla hoidossa, ei jäänyt traumoja. Vuoden ikäisen voi jo hyvin mielin jättää hoitoon. Oma luento -ja conikokemushan siinä kärsii kun vauva huutaa sylissä ja on muutenkin huomion tarpeessa 24h. Ja vanhemmille tekee hyvää välillä käydä tuulettumassa ja nauttimassa conista.

Nyt hei oikeesti, ei niitä mukuloita coniin.
Anonyymi
Nyt kun on ikäraja nii saisitte hyödyntää sen kutsumalla vieraaksi vaikka joku yaoi-mangaka/animentekijä/jne. tai vaikkapa Nitro Chiral +:n jotain työntekijä. Coniväestä 70% on shippaajia/yaoinkuluttajia niin miksi tätä ei hyödynnetä?
Anonyymi
Mistä tämä 70% tulee? Onks tää vaan mututuntuma vai onks tälle jotain ihan näyttöäkin?
Anonyymi
Yksi mun elämäni parhaista päivistä oli desuconissa 2014.
Ja nyt tän kesän desuconissa oli ihana päästä muistelemaan kaikkea ensimmäistä conista.
Ja jälleen sai raahata laukullista pockyja mukana.
Löysin senpain jota seurasin melkein koko conin.
Sain ystäviä, joka on aaaaika harvinaista muutenkin koska olen järkyttävän ujo.
Tällä yritän sanoa että desuconilla on minulle suuri merkitys. Tai oli. Sekin oli inhottavaa kun ei frostbiteen päässyt mutta nyt aiotte viedä kesänkin tapahtuman?

Kiitos näistä kahdesta desuconista, ja erityisesti kiitän tästä muistojen ja kesän parhaan päivän viemisestä.

Olen puhunut.

~DemoWolf
Anonyymi
Mikset voi tehdä tätä muissa coneissa? Onnellinen päiväsi ei myöskään ole mihinkään kadonnut.
Anonyymi
Tarkoittaako nyt tämä että alkaa tulla laadukkaampaa ohjelmaa, ilman että ohjelmapitäjät ovat tulleet vain ilmaisen lipun ja greenroomin takia? Tarkoittaako tämä myös, että ohjelmavastaava tarkistaa ohjelmat noin kuukautta aikaisemmin ,ettei kyseessä ole lipun perässä oleva ohjelmapitäjä tai wikipedia-ohjelma tai edellisenä yönä kyhätty kasaan? Tuleeko ohjelmanvastaava myös katsomaan ja editoimaan näitä ohjelmia korkeamman laadun nimissä?
Itse olen käynyt joka kesä Desussa sen perustamisesta asti (en kaikissa Frosteissa) ja huomannut miten samoja aiheita on toistettu vuodesta toiseen täysin samoin tavoin. Ohjelmat toistavat samaa Wikipediasta ja faniwikeistä kyyhättyä kaavaa, ja useimmissa tapauksissa ihan mainitaan kuinka ohjelmat kasataan edellisenä iltana kuin se olisi jokin vitsi. Ohjelman kuvaukset voivat olla kiinnostavia, mutta sisällössä olisi ollut paljon parantamisen varaa. Tästä huomaa ettei ohjelman sisältöä tarkisteta missään vaiheessa vaan annetaan lentää läpi.
Tarkoittaako tämä muutos myös sitä, että ohjelmaa alkaa tulla myös muusta kuin pinnalla olevista sarjoista? Saadaanko ohjelmaa nyt esim. ennen 2000-lukua tulleista sarjoista? OVA’t ovat suurimmaksi osin jääneet täysin huomioitaa muutamaa erikoismainintaa lukuun ottamatta.
Tarkoittaako tämä että saamme ohjelmaa eri pop-kulttuurin aluelta kuten esim. tokusatsu, Japanilainen elokuva, teatteritaide, muu kirjallisuus, tai edes musiikki. Nämä conithan ovat Japanin populaarikulttuuria juhlistavia tapauksia. Milloinka alamme saada muutakin kuin vain animea ja mangaa käsitteleviä ohjelmia? Muutama hassu ohjelma pelistä saadaan silloin tällöin kyllä, mutta esim. tokusatsu ja muu pop-kulttuuri on täysin kateissa. Anime ja manga ovat sidoksissa suoraan kaikkiin näihin, eritoten tokusatsun kanssa. Anime ja manga eivät elä tyhjiössä yksinään ja ovat vain yksi osa suurempaa Japanilaista pop-kulttuuria.
Tarkoittaako tämä myös sitä että alkaa taas tulla parempia kunniavieraita? Mieluummin itse tahtoisin yhden todella hyvän vieraan, kuin kaksi huonoa vierasta.
Pienentääkö tämä myös turhia cosplay-ohjelmia pois? Cosplay-kisa on kyllä standardiohjelmaa, mutta silloin kun conissa kolme kappaletta samaa cosplay ohjelmaa, niin siinä vaiheessa alkaa hiljalleen kyllästyttää. Torta på torta.
Tarkoittaako tämä muutos myös sitä, että ohjelmien kaksoiskappaleet loppuvat? Tarkoittaako tämä sitä, että samaa aihetta ei ole kaksi tai kolme kertaa per con? Tässä olisi taas ohjelmanvastaajalle nakki toimittaa parempaa ohjelmaa.
Se, että tapahtuma on K-18, ei tarkoita että kaikki haluavat vain katsoa pornoa, oli se mitä tahansa. Itseäni ei kiinnosta sellaiset ohjelmat, koska usein kyseinen ohjelma on tehty vain siksi että se on juuri pinnalla ja monestikin ohjelma ei ole tehty katsojille, vaan että saataisiin hehkuttaa sitä omaa intoa ja faniutta. Myöskään minua ei kiinnosta katsoa ohjelmia, jossa näen mistä toinen saa kisejä ja fappaa sille, tai squeelaa nätille pojille ja tytöille, kun ne saa tai raiskataan kyseisessä sarjassa.
Mistä tuokin "tieto" on peräisin? ”~Coniväestä 70% on shippaajia/yaoinkuluttajia niin miksi tätä ei hyödynnetä?~” Jos skene menee tuohon suuntaan Desussa, niin sitten on jotain tosi pahasti pielessä ja ohjelmavastaava ei osaa hommaansa olleenkaan, mikä selittää kuinka ohjelmanlaatu on pohjamutiakin alempana.
Jos ihmisiä huolettaa kännissä örveltävät ihmiset, niin lippua vaihtaessa rannekkeeseen ihmiset saa tietyn määrän drinkkilippuja jota vastaa vain pystyy ostamaan alkoholia, ilta-bileet lukuun ottamatta, ja liput olisivat sen tyylisiä, ettei niitä pystyisi kopioimaan, näin porukka saa alkoholia, muttei pääse örveltämään kännissä conissa itsessää. Tiedän että kaikki ovat aikuisia ja pystyvät huolehtimaan itsestään, tai ainakin pitäisi, mutta kaikilta ei löydy itsehillintä kykyä lopettaa ajoissa. Sekä mikä tarve on edes myydä alkoholia Desussa?
Anonyymi
Saisiko näistä huonoista ohjelmista joskus konkreettisia esimerkkejä, eikä satunnaista yleistystä yksittäistapausten perusteella?

Vapaaehtoisten harrastajien tekemässä ohjelmassa tulee tietenkin jossakin kohtaa raja vastaan a) laadun tai b) saatavuuden kohdalla etenkin Suomen kokoisessa maassa. Muutamat hyvät ohjelmanpitäjät eivät voi pitää conin jokaista ohjelmaa tai puhua juuri sinua kiinnostavista aiheista, joten vaihtoehdot ovat joko vähentää ohjelma kokonaismäärää tai ottaa riski ohjelmanpitäjien kohdalla. Desussa näitä heikkoja ohjelmaesityksiä on kyllä huomattavasti vähemmän kuin monissa muissa coneissa.

Jos ohjelman ennakkotarkastuksessa otettasiin tiukempi natsilinja, mahtaisiko käydä oikeasti niin, että heikkoina dropattujen tilalle riittäisi parempia ohjelmia? Kumpi on parempi täyte ohjelmakartassa, keskinkertainen ohjelma vai ei lainkaan ohjelmaa?

Vanhemmista sarjoista puhumisen ja laajemman populaarikulttuurin taustoituksen allekirjoitan jossakin määrin, mutta tuskinpa näitä tietoisesti on torpattu, vaan ohjelmavastaava joutunee tasapainoilemaan sen kanssa, että millaista ohjelmaa coniin tarjotaan ja mitä tunnetuilta puhujilta voidaan pyytää. Jos tiedät hyviä puhujia sinua kiinnostavista aiheista, jotka tulisivat coniin (vaikkapa pientä palkkiotakin vastaan jos ei muuten - tässäpä ehkä Desuconilla jälleen tilaisuus osoittaa, että ohjelmaan halutaan panostaa), vinkkaa ihmeessä tapahtuman järjestäjille.
Anonyymi
En kaikkia ohjelmia muista mutta mitä tulee mieleen (eli löysin ohjelmalehdet) nyt muutamien vuosien takaa:
2013: Frostiin menin vain Norio Wakamoton takia, ja katsoin Älä katso animea nimeltä Gundam, missä heti alussa kerrottiin että melkein kaikki tieto on haettu wikipediasta.
Desussa Todellisuus komeroille 2.0 aloitettiin sanoin, tein tämän eilen illalla...
2014: Frostissa Anime elämäntapana tais lukea sanasta sanaan mitä dioissa näky
Desussa Nitro + vaan sen takia kun kaveri halusi mennä katsomaan sen ja 2 tuntia oli sille liian pitkä aika, Clamp-klassikot Tokyo Babylon ja X - sukellus 1990-luvun japanilaiseen sielunmaisemaan, tosi hyvä luento, mutta pitkä ja luennoitsija luki koko ajan paperilta, jota tais olla yht. 8 sivua.
2015 En käynyt Frostissa huonon ohjelmasisällön vuoksi.
Desussa Shoujon salat - älä kokeile tätä kotona toinen juontaja angstas sitä ettei tykkää shoujosta ja vihaa sitä mutta silti katsoo koko ohjelman ajan, Onko hyvää yaoita olemassa? - Yaoin stereotypiat sisältö kirjoitus oli hyvä, mutta itse ohjelma oli puutteellinen.
Näin muutama esimerkkin minkä muistan.

Se että ohjelmavastaa saa eteensä kuukautta ennenmin tai kahta entaa aikaa vielä ohjelman pitäjälle hioa ohjelmaa ja sen sisältöä, eikä tulisi kehdesta viikosta päivään ennen conia tehtyjä ohjelmia, tällöin myös ohjelman tekiä saa rakentavaa kritiikkiä parantaa ohjelmaansa.

Ja tiedän myös että Desucon on tietoisesti torpannut aiheita, sillä eräs kaverini olisi tullut puhumaan yhdestä noista mainitsemastini aiheista, mutta hänelle sanottiin että aihe ei kuulu desuun koska se ei ole animea tai mangaa.
Tursake
Ensinnäkin kiitos kommentista joka vihdoinkin listaa esimerkkejä eikä puhu yleistyksinä. Toisekseen, tämänhetkisellä järjestelmällä on hyvin vaikeaa saada ohjelmanpitäjiltä valmista ohjelmaa kuukausi ennen tapahtumaa, kun suurin osa vasta aloittaa ohjelman teon siinä vaiheessa. Pyrin suunnittelemaan järjestelmään päivitystä, mutta liian radikaalit muutokset työntävät todella helposti ohjelmaa tarjoavia pois joten oikean tasapainon löytäminen on vielä hakusessa.

Aiempaa kommenttiasi koskien, tahtoisin myös itse nähdä vanhempaa tuotantoa (varsinkin OVAt) koskevaa ohjelmaa, mutta fakta on ettei tarjouksia sellaista ohjelmaa kohtaan tule kovin usein. Niissäkin tilanteissa joissa tulee, ei aihetta voida hyväksyä vain sen perusteella käsitteleekö se mielenkiintoista sarjaa, vaan myös puhujan tarjoamaa näkökulmaa pitää miettiä.
Anonyymi
Punpun ja surkeuden teoria -luento oli viime conissa ihan paska. Niinsanottu esitelmätyyppinen luento, mutta spoilasi koko sarjan. Jos siis ei ollut lukenut kyseistä mangaa, ei luennolle kannattanut mennä, jos taas oli lukenut sen, ei luento tarjonnut juurikaan uutta analyysiä tai tarinan ulkopuolisia faktoja.
Anonyymi
Sinullahan oli oikein läjäpäin hienoja luentoideoita! Ole hyvä ja tee itse joistain mainitsemistasi aiheista luento ja tarjoa sitä desuconille! Olisi hienoa näin kävijän näkökulmasta kuulla esimerkiksi juuri japanilaisesta elokuvasta tai muusta pop-kulttuurista. Itse en luentoja osaa/uskalla pitää, mutta olisi mielenkiintoista kuulla luettelemistasi asioista.
Anonyymi
"Tee-se-itse" on aina heikoin mahdollinen heitto. Kävijähän maksaa lipusta juuri päästäkseen nauttimaan tarjotusta ohjelmasta, ja mikäli maksaja ei saa lipulleen vastinetta on hänellä kaikki oikeudet, velvollisuudet sanoisin jopa, kritisoida sisältöä ja antaen palautetta.
Anonyymi
Ohjelmanpitäjillä tai tapahtumalla ei ole vastuuta toimittaa sisältöä, joka vastaa jokaisen kävijän mieltymyksiä vaan tarjota mahdollisuus ihmisille tulla pitämään hyviä luentoja aiheista jotka heitä ITSEÄÄN kiinnostavat. Tee-se-itse on täysin validi argumentti. Jos kukaan muu ei ole valmis tekemään sinun makujasi vastaavaa ohjelmaa, täytyy sinun tehdä sellainen itse tai etsiä joku, joka on valmis tekemään sellaisen puolestasi.
Anonyymi
Se olisi hyvä jos luennot olisivat hyviä. Mikäli aiheet ovat niin kiinnostavia ja tärkeitä, miksei niihin panosteta? Jos katsoo vain omaa napaansa tässä asiassa, miksi edes vaivautua? Mikäli tulee paikalle vain omien intressien kohdalla, ei ohjelmanpitäjällä pitäisi olla syytä saada ohjelmapaikkaa. Tässäsähän on kyse ohjelmasta josta sisäänpääsijät maksavat ja ohjelmantekijän palkka tässä on vapaalippu.

Tee-se-itse argumentti ei todellakaan toimi, sillä tässä raha vaihtaa käsiä. Asia olisi toinen jos ohjelmanpitäjä tulisi oikeasti hyvää hyvyyttään ilman minkäänlaista palkkiota tai jos kävijän ei tarvitsisi maksaa lipusta. Vierailija ostaa lipun ja on täysin vapaa oikeutettu kritisoimaan ohjelmanpitäjiä. Ohjelmanpitäjät ovat täysin samassa asemassa kuin kuka tahansa muun palvelun tarjoaja.

Miksi yhden ihmisen makua pitäisi kuunnella? Kysymyshän ei ole tässä yksilön mausta, vaan laajemmasta tarjonnasta. Tarjonnasta, joka uupuu yhtä tai kahta poikkeusta lukuunottamatta kokonaan coniskenestä. Samaiset showt toistuvat vuodesta toiseen pienillä muutoksilla, samat asiat jankutetaan conista toiseen. Olisi naurettavaa edes sanoa että kävijä eli tapahtuman asiakas ei saisi arvostella ostamaansa tuotetta (conilippua ja kaiken mitä se tuo sisällään) vaan joutuisi itse tekemään sen työn mistä tämä maksaa.
Anonyymi
Desucon on tapahtuma faneilta faneille. Jos kaikilla olisi näin itsekäs näkemys asiaan, kukaan ei pitäisi luentoja vaan kaikki vaatisivat niitä muilta. Desucon on juuri niin hyvä kuin sen fanit, eikä coni voi itse asialle yhtään mitään.
Anonyymi
Kaikilla on itsekäs näkemys asiasta, kuten olemme nähneeet. Se, vaatiiko kukaan toisilta luentoa on toinen asia, ja vapaaehtoisuus ei anna sen vertaa väliä tehdä huonoa luentoa siinä mitä jos olisi maksettu rahallisesti etukäteen. Jos Desucon on juuri niin hyvä kuin sen fanit, niin tämä kertoo faneista hyvin, hyvin paljon. Mutta hups, eihän conia haluta fanien näköiseksi, vaan järjestäjien.
Anonyymi
Se on hauskaa miten tässä yrittävät aina tätä faneilta faneille. Miksei sitten voisi tehdä faneilta faneille? Raha vaihtaa käsiä, tässä ostetaan tuote. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Jos tämä olisi tosiaan faneilta faneille, niin silloinhan tämä kaikki tehtäisiin talkoilla. Kuitenkin tosiasiat on otettava vastaan, ja niitä kiertämällä sanoen "Tämä on vain faneille" on erittäin elitistä ja seklusiivista toimintaa, mikä sitten ei tietenkään aja Desuconin näennäistä tavoitetta saada harrastus laajemmin hyväksytyksi aikuisempienkin ihmisten harrasteena.
Antti "Ana" Myyrä
Sellainen huutelu täältä sivusta, että Desucon itseasiassa järjestetään juurikin talkootyönä. Conin tekijät pääjärjestäjästä siivousvänkäriin saavat conista saman korvauksen: 0 euroa. Vastaaville korvataan taloustilanteen niin salliessa junaliput coniin ja majoitus, mutta ylimääräistä korvausta ei tapahtumasta makseta kellekään. Tätä ei kannata mieltää ikävänä juttuna, sillä kukin tekee hommaa täysin pakottamatta, ihan vain halusta tehdä asioita ja edistää animeharrastusta. Rahaa siitä ei kuitenkaan makseta.

Vaikka homma tehdään talkoilla, täytyy conista silti pyytää rahaa. Tilat, pakettiautojen vuokraus, työvoiman ruokinta ym maksavat. Ilman talkoita summa olisi toki suurempi, koska jokaiselle(tai osalle) maksettaisiin palkkaa. Nyt kun tuli puheeksi niin olisikin mielenkiintoista laskea minkä verran coni kustantaisi nykyisellä palvelutasolla jos kaikki, tai osa tapahtumaa tekevistä saisi siitä palkkaa. Kenties teemme asiasta blogauksen lähipäivinä!
Anonyymi
Ei rahaa aina tarvitse määrittää palkaksi.
Palkkiona coneissa vänkäreille, vastaaville ja muille ihmiselle jotka pitävät conia kasassa usein ruoka, majoitus mahdollisuus ja lippu tapahtumaan, mistä tavallinen kävijä maksaa.
Antti "Ana" Myyrä
Juurikin. Talkoissa ruoka, majoitus ym ovat aika tavallisia korvauksia. Palkasta ei kuitenkaan voida puhua.
Anonyymi
Siksi puhutaankin palkkiosta.
Ja mikäli halutaan katsoa, että tässä ei olisi kyse transaktiosta, kaikki pitäisi tapahtua hyvässä hengessä marxilaisittain, mitä ei selvästikään tapahdu.
Anonyymi
"Jos Desucon on juuri niin hyvä kuin sen fanit, niin tämä kertoo faneista hyvin, hyvin paljon."

Niin kertookin ohjelman osalta. Suomessa ei ole tarpeeksi intohimoisia faneja jotka tekisivät tarpeeksi paljon laadukasta ohjelmaa. Sen sijaan he kuluttavat aikansa valittaen siitä miten hyvää ohjelmaa ei ole.
Anonyymi
Juuri tällaisesta ajattelutavasta olikin hyvä blogaus vuosia sitten Desublogissa. https://desucon.fi/blogi/2009/09/animeconin-asiakkaat/
Anonyymi
Hyvä ku ajattelee että kun ostan Desulipun olen asiakas, mutta muulla ajalla olen fani, joka siis ei ole asiakas? Nyt kyllä jokin ei täsmää ja samaan aikaan kysytään asiakaspalautetta. Niin pitkään kun joudun ostamaan lipun olen asiakas ja kun olen ostanut lipun se muuttuu tuotteeksi jota vastaan saan palveluita eli ohjelmaa, jolloin toivon että saan hyvää palvelua ostamaani tuotetta vastaan.

Fani voi olla, mutta fani on aina ASIAKAS niin pitkään kun ei ole tuotetta itse tuottamassa.
Tämä on ydinfakta niin kauan kuin jostain maksetaan tavalla tai toisella, sitä voi romantisoida miten haluaa.
Anonyymi
"Tarkoittaako tämä että saamme ohjelmaa eri pop-kulttuurin aluelta kuten esim. tokusatsu, Japanilainen elokuva, teatteritaide, muu kirjallisuus, tai edes musiikki."

Eikös tapahtuman painopisteenä ole anime- ja manga-aiheinen ohjelma? Eikö koko tapahtuma luotu, kun kyllästyttiin esim. tuon ajan conien sekavankirjavaan tarjontaan? Tuskin otetaan askelta tuollaisiin ohjelmiin.
Anonyymi
Suurin osa noistakin aiheista pohjautuu että niistä on tehty alunperin manga tai anime, esim. musikaaleissa on anime ja manga pohja, samoin live actioneissa, tokusatsussa, musiikki on jo saatettu luoda ennen animesarjaa. Tai vaihtoehtoisesti pelistä on tehty manga ja anime adaptaatio.

Se miksi luotiin Desu ja mistä syistä ei toimi enää ja tämä taisi olla aikaa jolloin Animecon ja Finncon olivat yhdessä sama tapahtuma, silloin haluttiin erottua tapahtumana joukosta jolloin suurinpia tapahtumia oli Anime-Finncon, Ropecon ja Tracon, jos oli muita, niin en muista.

Ja jos otettaisiin askel siihen suuntaan, tulisi varmaankin uusia ohjelmanpitäjiä, uusia aiheita ja näkökulmia esille ja yhä useampi asia tulisi valoon eikä aina olisi ohjelmia pinnalla olevista asioista, nyt on ollut muutama vuosi ettei mitään "vanhaa" kunnolla ole ollut ohjelmissa.
Eikä se minusta tuo sekavuutta vaan monipuolistaa ja laajentaa ohjelmistoa.
Anonyymi
Itse käyn mielummin kuuntelemassa ohjelmaa pinnalla olevista animeaiheisista asioista animeen suoraan liittymättömien (populaari)kulttuurijuttujen sijaan.

T: animeharrastaja
Anonyymi
Kesän Desuconissakin oli ohjelmaa Macrossista, Lupinista, Loghista/Crest of the Starsista, Adachi Mitsurusta ja osittain Utenasta. Pitäisikö ohjelman keskittyä mielestäsi vain ohjelmaan vai onko kenties kasari- ja ysärianimekin liian uutta?
Anonyymi
Ja kaikki on melkein kokonaan valmiiksi nähty, sekä useammasta noista on jo pidetty ohjelmia conissa jos toisessa, eli ei mitään uutta oman tietopohjan kannalta. On niillä 80/90-luvuilla ollut muutakin ja välillä kyllä tuntuu että nuokin vuosikymmenet on liian uusia joillekkin animen pohjalta niille jotka ovat katsoneet kyseisten vuosien animea ja niille jotka eivät koske kyseiseen animeen pitkällä tikullakaan ennekuin ne esiintyy jossain conissa.

Ja kyllä nuo aikakaudet tuntuu liian uudelta sillä en ole vieläkään päässyt 70-luvulle ja sen animen pariin.
Anonyymi
Jos tapahtumaan on enemmän halukkaita kun tilat sallivat, niin silloin vaihdetaan isompiin tiloihin. Naurettavaa tälläinen ikärajapelleily.
Anonyymi
Loppujen lopuksi Sibeliusta ja Tampere taloa isompia ja yhtä viihtyisiä paikkoja ei Suomessa ole. Kaupungintaloja ei noin vain vuokrata, eivätkä ne yli 4000 päisille massoille ole soveliaita paikkoja vain olla. Liikuntahalleissa oleskelu taas... Noh, enpä itse lähtisi. Hartwall areenoilla on liikaa tilaa korkeus suunnassa: Hälinä ja sen kaikuminen olisi aivan mahdoton. Joten ei, paikkoja ei ole niin paljon coneille kuin taidat olettaa? Ehkä pääkaupunki seudulla sellaisia on, mutta muualla? Hah. Eipä koulujenkaan vuokraaminen ole halpaa, eikä monessa ole suuria aulatiloja joihin mahtuisi kauppatilat sekä erikseen oleskelu tilat. Ja koulut kun ei ole tarkoitettu vain olemista varten. Sitten on varmaan valvontakamera kysymys. Ja muut turvallisuus asiat. Joten ei, parempi että pienempiä coneja on enemmän kuin että olisi pari jättiläis conia urheiluareenoilla. Järjestyksen valvojien määrä olisi niissä aika huima. Joo, en ole miettinyt asiaa pariin kertaan.. Terv ihminen joka on miettinyt conia Itä suomeen ja todennut sen vielä pöytälaatikko ideaksi
Anonyymi
Ei todellakaan desua isompaan paikkaan. Nykyinen tila mallia "paras mahdollinen" joten vaihtamalla ei ainakaan paranisi. Tämä K-18 päätös pistää jo mietityttämään, vakiseurueemme jäsenet kun eivät ole kaikki täysi-ikäisiä joten harkintaan menee lähdetäänkö vajaalla porukalla vai ei. Jos tilat vaihtuisivat, ei tarvitsisi miettiä. Emme lähtisi, emme, vaikka desusta tehtäisiinkin taas ikärajaton tapahtuma.
Anonyymi
En voisi olla ilosempi, että Desu otti tuon ikärajan käyttöön! Olen 27-vuotias enkä ole päässyt yhteenkään Desuconiin (vaikka halua kyllä riittäisi) koska liput myydään alle viidessä minuutissa loppuun! Eikä mulla töiden tai muiden kiireiden takia ole yksinkertaisesti aikaa istua koneella hakkaamassa F5-nappulaa ennen myynnin alkua. Nyt pääsen vihdoin ekaan Desuun ja odotan sitä jopa innolla!

Ymmärrän toki, et alaikäsiä harmittaa mut on niitä muitakin coneja ja se, että vuodessa on vaivaiset 2 conia joihin ei kaikki ikäluokat pääse, ei ole maailmanloppu! Se, että pääsette ehkä parin vuoden päästä sinne uudestaan, kun 18 vuotta on plakkarissa, on kuitenki ihan kohtuullinen odotus verrattuna siihen et varmasti monet aikuiset, minä mukaan lukien, ei pääse sinne ikinä koska ei oo toivoakaan keretä ostamaan lippua!

Muutenkin on mahtavaa, et "vanhempi" harrastajakunta otetaan huomioon, ja koitetaan saada tapahtumaa aikaseks missä ei tartte koko ajan varoa ja menettää hermoja riehuvaan nuorisoväkeen, vaan voi rauhassa keskittyä ohjelmaan ja kierrellä myyntisalia ja taidekujaa. Enkä nyt haluu yleistää, et KAIKKI alaikäset on huonosti käyttäytyviä kakaroita, mut vertauskuvannollisesti sanoen en myöskään usko, et kauheen moni 15-vuotiaskaan haluis hengailla paljoa 6-7 vuotiaiden kanssa..? Joten koittakaa myös vähän avartaa katsettanne meijän kalkkisten näkökulmasta, älkääkä ottako kaikkea niin henkilökohtasesti. :)

Nyt ensimmäistä kertaa Desuun pääsevä vanhus kiittää ja kuittaa.
Anonyymi
Yhtenä esimerkkinä olkoon parin vuoden takaa "One-Piece'n maailmanpolitiikka," mikä ei keskittynyt ollenkaan maailmanpolitiikkaan vaan siihen ketkä olivat kenen kavereita ja millaisia ryhmitymiä oli. Ei mitään maailmanpolitiikasta, vaan surkeaa "tämä on pomo ja tämä on kilpailija," asioita mitkä kuka tahansa näkee jo päältä päin. Toisekseen vaikka pari taannoista Gundam paneelia, joissa mentiin pelkän nettimeemien perusteella ja edes mechojen nimiä ei osattu lausua oikein, ei edes Gundamia itseään.
Anonyymi
Kiitos teille, Kehittyvien conien Suomi, tästä päätöksestä! Ei, oikeesti kiitos. En vittuile. Nyt saatan taas haluta ostaa lipun Desuconiin, sillä ensimmäinen ikärajallinen Frostbite oli paras con ikinä. Odotan innolla!
Anonyymi
Tuohon ohjelmanhakukysymykseen vastaisin. Itsellä HIENO kokemus tämän vuoden Desun järjestäjiltä, jotka yrittäessäni tarjota japanilaista ohjelmaa oikein painottivat kuinka Desuun hyväksytään VAIN animen ja mangan fanitukseen liittyvät ohjelmat.

Ohjelmat eivät ole olleet monetkaan minua kiinnostavia, ja nämäkin harvat loppujenlopuksi aivan muuta kuin ohjelmalehdessä luvataan. Järjestäjien kannattaisi todellakin tarkistaa paremmin että ohjelma olisi edes keskinkertaisesti laadukasta, tai sitten jättää kokonaan ottamatta. Mielestäni on parempi jättää ohjelmat kokonaan pois kuin tuoda täysin laadutonta esille. Tai sitten jos saisi edes vähän vaihtelua ohjelmaformaatteihin. Enemmän työpajoja ehkä, mutta kas kun oih! Ne eivät sovikaan animen ja mangan fanitukseen!

Olen itse asiassa ihan tyytyväinen tästä ikärajallistamisesta, jolloin päätös tehtiin puolestani. Olen monena vuotena melkein jättänyt tapahtumaan menon, sillä ei ole kunnon ohjelmaa johon todellakin mieluusti osallistuisin, mutta nyt olen sitten vain hengannut kavereiden kanssa. Ei sillä, jos meillä olisi mahdollisuus tavata kavereita muutoinkin, sen tekisin, mutta välimatkat huom huom. Joka tapauksessa koska olen vasta viikon ensikesän Desun jälkeen täysi-ikäinen, ei minun tarvitse hankkia lippua ja tulla kärsimään ohjelmasta.

Kiitos ja pahoitteluni...
Sawnah
https://www.youtube.com/watch?v=PC7kTZcFafY

Jätän tämän vain tähän.
Anonyymi
Harmittaa kun en ensi desuconiin mennessä ole vielä täysi-ikäinen.. Olisin ensimmäistä kertaa sinne halunnut tulla. No, mutta ei voi mitään.
K18 rajalla on hyvät ja huonot puolet (itsellä ei kovin monesta conista kokemusta, joten en osaa täysin tarkasti sanoa). Tämä rajoitus kuitenkin rajaa pois myös paljon harrastajia, mutta samalla se antaa mahdollisuuden suuremmalle osalle täysi-ikäisitä osallistua, sekä ehtiä ostaa liput. Eli enemmän sitä kohdeylöisöä jota, järjestäjät ym, coniin hakevat(?)
Itse olen aina osallistunut coneissa moniin ohjelmiin, mutta koska en k18 ohjelmiin vielä pääse, en osaa sanoa kuinka ne ikärajattomissa coneissa toimivat. K16 ohjelmissa olen tosin käynyt ja jossain tapauksissa ohjelmassa voidaan käydä läpi asioita paremmin, kuin jos mukana on hyvin nuoria.
Kävijäkyselyihin olen aina vastannut, mutta olettaisin etteivät nuoremmat yleisesti vastaa niihin yhtä usein.
Kuitenkin täytyy sanoa että jos olisin 18, olisin suht. tyytyväinen tähän muutokseen. Menisin itse mielummin tähän coniin, ainakin odotukset ohjelmatarjonnan suhteen olisivat korkeammat (toivottavasti desucon tässä myös onnistuu). Harmi kun ei vielä ikä riitä.
Anonyymi
Minua ainakin hämmentää tämä huutelu desutapahtumien ohjelman laadusta. Ehkä Desucon on itse osasyynä asiaan puheohjelmansa laatua painottaessaan, mutta ylipäätään tuntuu, että ihmisten odotukset ohjelman suhteen ovat aivan liian korkealla. Itse ymmärrän, että ohjelmanpitäjät eivät (pääasiallisesti) ole ammattimaisia tutkijoita tai esiintyjiä, vaan harrastajia kuten minäkin. En siis luennolle mennessäni odota automaattisesti yliopistotason professorin analyysiä tai ammattiesiintyjän puhetta. Minun mielestäni suurin osa Desuconin ohjelmasta onkin näillä kriteereillä varsin hyvää ja pätevää. Jokaisessa tapahtumassa tulee vastaan yksi tai kaksi heikompaa luentoa, mutta hyvää ohjelmaa on sitten senkin edestä.

Ja tarjoaahan Desucon myös kunniavierasohjelmaa, jossa puhumassa on sitten niitä ihan oikeasti rautaisia ammattilaisia. Esimerkiksi viime Frostbiten Urobuchi/Rakuen Tsuihou-setti oli todella loistavaa.
hatatra
Sanoisin, että tässä on nähtävissä ilmiö "happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista". Ts. "en mä ois halunnutkaan teidän paskaan coniin!" Samalla tuntuu unohtuvan, että ohjelma josta juuri minä en pidä ei tarkoita laadutonta ohjelmaa - itse jätin viime Desun välistä, koska ohjelmassa ei ollut minua kiinnostavaa tavaraa juurikaan, mutta ei se tarkoita, että ne ohjelmat olivat laadullisesti huonoja.
Anonyymi
Oikea ja täysin odotettu päätös, tiesin näin käyvän jo silloin kuin Frostista tuli K-18.

Anonyymi
Musta tää riitely tästä asiasta on lähinnä huvittavaa. a) järjestäjillä on oikeus päättää ikärajan jos haluavat, nyt se sattui olemaan tuo k18. Sama asia missä tahansa tapahtumassa. Miksi tämä on con kansalle ongelma? b) kaatuuko maailmanne yhteen coniin, hyvät alaikäiset ja alaikäisten täysi-ikäiset kaverit. Alaikäiset, saatte käydä coneissa tulevina vuosina niin paljon kuin sielu sietää koska niitä on paljon. Ja kas, kun tuo täysi-ikäisyyden maaginen raja tulee täyteen niin saatte jopa pari-kolme conia ohjelmaanne lisää jos vaan jaksaa käydä.

Kyllä, olen jo täysi-ikäisyyden ylittänyt, reilustikin, mutta minua ei haitannut alaikäisenä enkä valittanut jos johonkin coniin en päässyt. Ikärajalliset ohjelmat eivät myöskään haitanneet. Nyt tämä alaikäisten valitus kuulostaa lähinnä siltä että vain täysi-ikäisille ei saisi suunnata yhtään mitään niin sanotun tasa-arvon nimissä ja täysi-ikäiset eivät saa pitää hauskaa keskenään. Jään odottamaan päivää jolloin joku con päättää suunnata ohjelmansa vain alaikäisille ja asettaa yläikärajan. Katsotaan kuinka moni alaikäinen kävisi valittamassa ja puolustamassa että tasa-arvoisuuden nimissä täysi-ikäiset pitäisi päästää myös.
Anonyymi
Peukku tälle kommentille!:)
Anonyymi
Koko keskustelun lukeneena ja ikärajasta ilahtuneena ryhdyin itsekin tuumimaan, voisiko ikärajoituksen myötä Desuconin puheohjelmien aihepiiriä ehkä vähän laajentaa? Miksi ikäluokitukseltaan spesifioidun conin pitäisi rajautua yhä tiukasti animeen ja mangaan?

Olen nyt käynyt kahdessa Frostbitessä ja yhdessä Kesädesussa. Näitä ennen kävin 15-18-vuotiaana useissa eri coneissa ja yksi syy harrastukseni uudelleen tulemiseen oli nimenomaan tämä ikärajallisuus. Nyt olen siis 25-vuotias... Muistan että "nuoruudessani" luentojen aihepiiri oli monipuolisempi ja se tarjosi minulle enemmän kiinnostavaa kuunneltavaa, mitä Desucon on keskimäärin näinä kertoina tarjonnut. Nykyään käyn loppujen lopuksi melko harvoissa puheohjelmissa, koska vain tiettyihin sarjoihin keskittyvät luennot rajaavat minut pois kohderyhmästään. Kiinnostavana luentona pidin mm. viime kesän Taustataide animessa-luentoa. Myöskin tätä edeltänyt "Anime tieteen silmin" oli viihdyttävä, joskin paikoittain ehkä liiankin raskas kuunneltavaksi kokonaan loppuun asti. Hyviä pointteja joka tapauksessa. Nuorena mieleenpainuvimpia luentoja olivat musiikkiaiheiset puheohjelmat.:)
Anonyymi
"Miksi ikäluokitukseltaan spesifioidun conin pitäisi rajautua yhä tiukasti animeen ja mangaan?"

Tarkoitatko nyt luentojen rajaamisen tiukasti tiettyihin animeSARJOIHIN, vai animeen yleensä? Koska Desuconissahan on myös luentoja jotka eivät keskity sarjoihin(kuten mainitsemasi taustataideluento) ja niitä voi myös itse tarjota. Sen sijaan ohjelman ei ole mitään syytä keskittyä mihinkään muuhun animen/mangan ulkopuolella, sillä Desucon on tapahtuma nimen omaan animen ja mangan harrastajille. Ikäraja tätä ei tule muuttamaan mitenkään, päin vastoin. Jos ei katsoa animea ja kokee että on ulkona tapahtuman kohderyhmästä, voi miettiä onko se oma tapahtuma sitten ollenkaan - kohderyhmä kun ei ole vaan 18 vuotta täyttäneet, joita itse aihepiiri ei sitten kiinnostakaan. Suomessa on myös muuhun popkulttuuuriin keskittyviä tapahtumia, kuten melko tuore Popcult Helsingissä.
Anonyymi
Lisää shibari ja bondage pajoja PLZ!!! <3
Anonyymi
Tämä on epäreilua. Olin niin innoissani että tulen Desuun, mutta nyt se mahdollisuus minulta sitten vietiin. Tämä on niin tätä minun tuuriani. Paljostako vetoa että kohta cosplay kielletään laissa alaikäisiltä?

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!