Onnekas jälleennäkeminen

Kirjoittanut
chinor

Tervehdys Japanista!

 

Desucon on alusta asti pitänyt tärkeänä sitä, että conissa on japanilaisia kunniavieraita ja siksi heidän saamiseensa Suomeen ja Desuconiin panostetaan. Vieraiden tulo Suomeen ei kuitenkaan riitä, vaan heille täytyy voida tarjota niin mukava ja mieleenpainuva conikokemus kuin mahdollista, koska nämä hyvät kokemukset kiirivät myös muiden mahdollisten vieraiden korviin ja näin edesauttavat vieraiden saantia tuleviinkin tapahtumiin.

Vieraisiin pyritään luomaan alusta asti hyvät suhteet jo ennen tapahtumaa ja varsinkin tapahtuman aikana teemme kaikkemme, että he viihtyisivät. Mutta päättyykö kaikki siihen, kun vieraat saatetaan Helsinki-Vantaalle ja heidät hyvästellään?

Meillä oli suuri etuoikeus ja kunnia päästä tapaamaan vuoden 2013 Desucon Frostbiten kunniavieras Wakamoto Norio viime sunnuntaina Osakan Shirasagin yliopiston koulufestivaaleilla, minne hänet oli kutsuttu pitämään talkshowta. Ohjelmassaan hän kertoi omasta urastaan sekä vastasi yleisön esittämiin kysymyksiin. Urasta kertoessaan myös Desucon tuli puheeksi ja pääsimme lavalle esittelemään lyhyesti itsemme sekä mitä Desuconissa teimme. Pisti kyllä jännittämään melko paljon tulla kutsutuksi estradille itse Wakamoton toimesta!

Ohjelman jälkeen saimme kutsun vielä illastamaan Wakamoton kanssa, minkä ansiosta pääsimme juttelemaan kasvotusten paremmin. Ilta päättyi hilpeissä tunnelmissa ja Wakamoto vaikutti olevan tapaamisestamme vähintään yhtä iloinen kuin mekin.

Wakamoton kanssa illallisella.
Ketäpä ei hymyilyttäisi päästä istumaan itsensä Wakamoton viereen.

Wakamoton itsensä sanoin hän on onnellinen yhteydestään Desuconiin ja sen ihmisiin. Meillekin sekä henkilökohtaisesti että Desuconin edustajina tällainen suhde on ainutlaatuinen ja korvaamaton.

Vaikka tapahtumat kestävätkin vain kolme päivää ja vieraat ovat monesti Suomessa jopa viikon, eivät nämä kerran luodut suhteet katkea tapahtuman jälkeenkään. Niitä vaalien ja uusia luoden haluamme jatkossakin tehdä parasta Desuconia sekä vieraille että kävijöille.


Noora "chinor" Rytkönen, entinen kunniavierasvaravastaava
Pyry "Drasa" Kontio, entinen kunniavierasvastaava

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään DesuProfiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!