Joulukalenteri
Tervetuloa seuraamaan Desuconin joulukalenteria 2023! Joulukuun jokaisena päivänä aukeaa uusi luukku, josta paljastuu jouluisia desuaiheisia yllätyksiä.
Tervetuloa seuraamaan Desuconin joulukalenteria 2023! Joulukuun jokaisena päivänä aukeaa uusi luukku, josta paljastuu jouluisia desuaiheisia yllätyksiä.
Desuconin pääjärjestäjä Anne ”Chianne” Valtanen avaa joulukalenterin jouluisilla terveisillä!
"Hei kaikille!
Joulukuuhun liittyy vahvasti joulukalenterit helpottamaan joulun odotusta sekä piristämään muuten niin pimeää vuoden aikaa. Myös me Desuconin järjestäjät haluamme tänä vuonna tuoda iloa joulukalenterin muodossa! Tässä luukussa saatte kuulla minun eli pääjärjestäjän odotukset joulukuusta sekä tulevasta Frostbitesta.
Odotan joulukuulta eniten herkkuja, pikkujouluja sekä yleisesti joulun tunnelmaa. Joulusuklaiden herkuttelussa olen kylläkin ottanut varaslähdön ja aloittanut nautiskelun heti niiden ilmestyttyä kauppoihin. Varsinkin ananaskonvehteja on mennyt jo useampi laatikko.
Joulukuun jälkeen koittaakin tammikuu ja Frostbite! Tapahtuma tulee olemaan itselle todella erilainen uusien tehtävien takia. Kuitenkin kaiken järjestämisen ohella haluan fiilistellä conin tunnelmaa, viettää aikaa ystävien kanssa ja nauttia mahtavasta ohjelmastamme. Mielenkiintoista ohjelmaa onkin tällä kertaa paljon! Perjantain kohokohta itselle tulee olemaan kunniavieraamme Yasuharu Takanashin ohjelma. Lauantaina kiinnostaa mm. Rikkinäiset tytöt, Cutie Honeyn animesovitukset läpi vuosien sekä Chainsaw Man ja hienovarainen tarinankerronta. Sunnuntaina ajattelin mennä seuraamaan Koulupukumuodin tuulet Meiji-kaudelta nykypäivään -luentoa.
Toivottavasti joulukalenterimme ilahduttaa teitä. Hyvää ja rauhallista joulunaikaa kaikille!"
- Anne ”Chianne” Valtanen
Luukun 2 takaa paljastuu innokkaan maskottimme Frosti-chanin profiili! Frosti-chan on ollut jo kauan mukana kuvioissa ja olettekin saattaneet bongata hänen uudistuneen lookkinsa someistamme jo aiemmin! Frosti-chan toivottaa kaikille lämmintä, kaakaon ja animen täyteistä joulunaikaa ~!
Kolmannen luukun huurretta rapsuttamalla voit nähdä välähdyksiä Desucon Frostbitestä vuosien varrelta. Näetkö kuvissa tuttuja hahmoja? Mitä tapahtui tyynysodassa? Kuinka monta Desucon Frostbite -tapahtumaa on järjestetty?
Tutustu kuvakoosteeseen menneistä talvitapahtumista täällä.
Kuva: Tomi Väisänen
Tulevassa Desucon Frostbitessa koetaan taas jännittäviä hetkiä, kun viime kesältä tuttujen sentaisankareiden seikkailut jatkuvat! Desuconin puolesta taisteleva kuuttiviisikko Teishin Sentai Desuranger saa vastaansa uuden haasteen avajaisissa ja seikkailu huipentuu jälleen conin päätteeksi.
Avajaisia pääset seuraamaan coniperjantaina kello 17:30 ja päättäjäisiä sunnuntaina kello 16:30. Mikäli arkipäivän aikataulujen ahtaus yllättää ja avajaiset jäävät näkemättä, ei huolta – tarinan jälkipuoliskostakin saa vielä hyvin kiinni. Show'n seuraaminen ei vaadi aiempaa hahmotuntemusta, mutta viime kesän episodiin voi nyt tutustua vastajulkaistun avajais- ja päättäjäistallenteen kautta Desuconin YouTube-kanavalla:
Desucon 2023 avajaistallenteen voit katsoa täältä.
Desucon 2023 päättäjäistallenteen voit katsoa täältä.
Kuva: Minapamina.
Joulu on käsitöiden ja taiteen luvattua aikaa. Monen jouluperinteisiin kuuluu omien koristeiden, somisteiden ja joulukorttien askarteleminen, ja Turut ja torit täyttyvät käsitöitä ja grafiikkaa myyvistä kauppiaista. Joulu onkin siis parasta aikaa muistaa läheistä käsityöläistä ja taiteilijaa ostamalla näiltä lahjoja muille läheisillesi.
Taide ja käsityöt tulevat olemaan tapansa mukaan läsnä tulevassa Frostbitessa. Taidekuja on ollut tapahtumasta toiseen Frostbiten ja Desuconin suosituimpia kohteita – välillä ehkä jopa hieman liiankin suosittu, jos jonojen pituudesta voi jotain päätellä! Mutta vitsailu sikseen, pyrimme parhaamme mukaan varmistamaan, että asiointi taidekujalla sujuisi mahdollisimman sujuvasti.
Yksi tapa, jolla tätä on jonkin aikaa pyritty tekemään, on artesaanipöydät. Artesaanipöydät tarjoavat ammattimaisempaan suuntaan astuville suosituille taiteilijoille ja käsityöläisille mahdollisuuden myydä omia töitään Frostbiten ja Desuconin myyntisalin puolella, paremmin saavutettavina. Moni omia töitään myyntisalin puolella myyvä onkin vanha taidekujakonkari, joka on tehnyt harrastuksestaan ammatin. Frostbiten ajankohta on ehkä hieman liian myöhäinen jopa niiden viimehetken joululahjojen hankkimiseen, mutta ainahan lahjoja voi ostaa etukäteen vaikka ensi vuoden joulua varten! Muista siis tukea taiteilijaa ja käsityöläistä sekä nyt jouluna, että tammikuussa Frostbitessa.
Artesaanit ja muut Frostbiteen myymään tulevat taiteilijat: Voit hakea asiakkaita jo näin ennen tapahtumaa julkaisemalla kuvia töistäsi tunnisteilla #desuconfrostbite ja #frostilahjaKuva: Pilar Rautiainen.
Suomi mainittu! Torille!
Suomi juhlistaa itsenäisyyspäiväänsä tänään perinteisin menoin ja Desuconin joulukalenterikin värjäytyy sinivalkoiseksi tänä päivänä.
Animen ja mangan parissa on vuosien mittaan nähty paljon hahmoja, joiden nimet voivat kuulostaa yllättävän tutuilta tai joiden kotimaaksi on listattu Suomi.
Kuvissa pääset itsenäisyyspäivän tunnelmaan ja voit samalla muistella, kuka on oma suosikki Suomi-hahmosi ja mistä sarjasta hän on?
Hahmot:
1. Eve Santaclaus - Idol Master Cinderella Girls
2. Aki, Mikko ja Mika - Girls und Panzer
3. Lotte Jansson - Little witch Academia
4. Tino Väinämöinen - Axis Powers Hetalia
5. Aila Jyrkiainen - Gundam Build fighters
Valokuvat:
1. Ja 2. Tytti Levänen
3. Santtu Pajukanta
4. Anakichi
On aika paljastaa Frostbiten perjantai-iltana järjestettävän Desuloungen ohjelma! Tutustu ohjelmaan täällä.
Kuva: Jenni Suominen.
Hei, olen Ani! Kuljen netissä nickillä 0nib0i ja aloitin Desuconin taittajan hommissa keväällä 2023. Rakastan piirtämistä, joten kaikki kuvitukset ja värikkäät grafiikat ovat mieluista puuhaa. Haaveilin monta vuotta, että pääsisin tekemään jonkun animetapahtuman taittoa ja muita painotuotteita… ja tässä nyt ollaan!
Lempitehtäväni Desuconin taittajana on erityisesti kävijärannekkeiden ja työvoimabadgejen suunnittelu (toivottavasti pidätte tulevista kuuttikuvituksista (〃´∀`)✨). Tulevaisuudessa tavoitteeni on virkistää ohjelmalehtisen ulkoasua pikkuhiljaa. En henkilökohtaisesti ole jouluihmisiä, joten pyhäpäivät kuluvat itsellä peittoburritona katsoen kdraamasarjoja ja syöden sipsiä... joka on myös ihan ok (。•̀ᴗ-)✧
Moikka moi, tässä kirjoittelee Desuconin vielä Frostbiten ajan edeltäjänsä opissa oleva sidosryhmävastaava Jim “zertap” Bäckström.
Kokemusta kommunikoinnista ja organisoinnista on erinäisten järjestöjen ja töiden puolelta jo entuudestaan, joten sidosryhmien (esim. mahjong/go, pelisali, rytmipelit, kirpputori, yhdistyspöydät) pyörittäminen lienee luontevaa. Desuconissa olen jo vuosia toiminut rytmipelipisteellä vastuuhenkilönä, ja nyt on aika siirtyä aidan toiselle puolelle.Coniskenen ulkopuolella tulee harrasteltua videopelejä ja tietotekniikkaa. Old School RuneScape ei varmaan lähde sielustani kulumallakaan, vaikken sitä aina aktiivisesti pelaakkaan. Asunnossani ei myöskään ole koskaan kylmä, ottaen huomioon kuinka suuri lämpökuorma tietokoneita täällä hyrrää 24/7. Jouluisia tunnelmia, ja Frostbiten odotteluja!
Jouluisia tunnelmia ja hyvää Frostbiten odottelua toivottaa myös kissani Dio! Tonttulakki oli hieman liian iso, ja hän päätyi saalistamaan kulkusta ja hatun hiippaa samalla kun eksyi itse hatun sisälle.
Onneksi tästäkin kiipelistä selvittiin.
Tämän päivän luukussa Desuconin tuleva greenroom-vastaava Jonna "Haisku" Järvimäki esittäytyy ja jakaa reseptinsä suussasulavaan jouluiseen mansikkakakkuun! Kurkkaa Haiskun esittely ja kakun kuvitettu resepti täältä!
Desucon Frostbiten AMV-tiimi toivottaa mukavaa joulun odotusta animemix-videolla, jolla voit virittäytyä juhlakauden tunnelmaan! Videon editoivat kilpailun neljästä tuomarista kaksi, Lakritsi ja Elfeni, sekä AMV-vastaava Reettis.
Laajemmasta videokattauksesta pääsee nauttimaan tapahtumassa sunnuntain AMV-kilpailussa. Kisan ilmoittautuminen päättyi keskiyöllä ja videoita saapui esikarsintaan huimat 56 kappaletta! Lämpimät kiitokset kaikille kisaan osallistuneille.
Aina ei mene putkeen, tai purkkiin: tässä luukussa saamme nauttia Desu-TV:n bloopers-materiaalista eli pieleen menneistä otoksista!
Kumikana juhlistaa Lucian päivää nautiskelemalla kynttilän liekin loimusta. Olethan kuitenkin varovainen kynttilöiden kanssa!
Mukavaa joulunodotusta! 🔥
Ohjelmakartasta onkin voinut huomata uuden Kokka-ohjelmatilan, jota kokeillaan Desucon Frostbitessa ensimmäistä kertaa!
Kokka on auki lauantaina klo 12-20. Tila on tarkoitettu vain puheohjelmaa varten eikä sinne valitettavasti saa jäädä oleskelemaan ohjelmien välissä.
Ohjelmatilana toimii Kokka-ravintolan kokoustilat, jotka ravintola osti ja remontoi itselleen vuonna 2020. Sisäänkäynti Kokkaan tapahtuu Sibeliustalon sisäpihan kautta: kätevimmin sinne pääsee kulkemaan narikan ja Lastun välissä olevasta ulko-ovesta, joka löytyy kierreportaiden luota. Kuten alla olevasta videosta näkyy, niin Sibeliustalon ulko-ovelta näkee suoraan Kokan ovelle.
Ulko-ovilla on matalat kynnykset, mutta muuten Kokka on esteetön. Jos kynnykset estävät tiloihin pääsemisen, ota tapahtuman aikana rohkeasti yhteyttä infoon.
Uuden ohjelmatilan ansiosta Frostbitessa nähdään enemmän puheohjelmaa kuin koskaan aikaisemmin! Kokassa pidetään yhteensä kuusi luentoa, joista pääset lukemaan tarkemmin ohjelmakartasta.
Tässä luukussa pääsemme tutustumaan Desucon Frostbite 2024 cosplaykilpailuiden tuomareihin! Frostbitessa nähdään kolme eri cosplaykilpailua, joista jokaista tuomaroi osaava kattaus kokeneita cosplayharrastajia ja eri taitoja omaavia erityisosaajia.
Tutustu cosplaytuomareihin täällä.
Saisinko puhelimeni lataukseen? Onkohan Amigurumipajaan vielä tilaa? Mikä on paras pullaresepti? Paljonko Jussi Kari nostaa penkistä?
Desuconin infolta kysytään conin aikana satoja ellei tuhansia kysymyksiä jotka liittyvät coniin ja kaikkeen conissa tapahtuvaan. Info pyrkii aina vastaamaan kaikkiin kysymyksiin niin että kävijöiden on helppo olla Desuconissa.
Info on nytkin valmiina vastaamaan kaikkiin kysymyksiinne! Jätä kysymyksesi meille sosiaalisen median postausten kommentteihin tai tämän lomakkeen kautta ja vastaamme siihen muutaman päivän kuluttua Desuconin joulukalenterissa! Kysymyksiä saa esittää myös useampia!
Kuva: pixeffect
Tarkkasilmäisimmät ovat jo saattaneet huomata, että Desuconin verkkosivut ovat uudistuneet syksyn aikana ja Frostbiten sivut on julkaistu uudella pohjalla. Uudistuksen tavoitteena on ollut tehdä sivuista aiempaa selkeämmät, tiiviimmät ja helpommat navigoida. Sivuille tultaessa on tärkeää, että kävijä löytää sivuilta helposti tarvitsemansa tiedon eikä joudu kahlaamaan läpi suurta määrää ylimääräistä informaatiota.
Tutustutaanpa uusiin sivuihin hieman tarkemmin! Sivut jakautuvat kolmeen keskeiseen osaan.
Etusivulta löydät tärkeimmät uutiset sekä kortit, jotka sisältävät linkkejä ajankohtaisiin asioihin. Esimerkiksi linkit lipunmyynteihin, avoimiin kisa- ja esiintyjähakuihin (sekä tietysti Desuconin joulukalenteriin!) löytyvät helposti täältä.
Info tarjoaa yleistä tietoa tapahtumasta ja on suunnattu erityisesti ennakkotietoon. Voit lukea infon alta esimerkiksi tapahtuman turvallisuudesta ja yhdenvertaisuudesta, majoitusvaihtoehdoista tai tutustua Desuconia järjestävään Kehittyvien conien Suomi ry:hyn. Infon alta saat siis yleiskuvan tapahtumasta.
Tapahtuman aikana -osiosta löytyy tarkempi tieto (toivottavasti) kaikesta, mitä kävijän tarvitsee tietää tapahtuman aikana. Tähän sisältyy esimerkiksi tapahtuman ohjelmakartta, tiedot kunniavieraista sekä aktiviteeista. Aktiviteetteihin on koottu tietoa mm. osallistavasta ohjelmasta, erikoisohjelmasta ja jatkuvista toimintapisteistä, mukaan lukien aukioloajat ja tietoa mahdollisista paikkalippukäytännöistä. Aktiviteettien alta löydät esimerkiksi taidekujan, rytmipelit, iltabileet, AMV- ja cosplaykilpailut sekä myyntipöydät.
Miltä uudet verkkosivut vaikuttavat? Voit auttaa kehittämään sivuja antamalla niistä palautetta tällä lomakkeella tai sosiaalisessa mediassa.
Välipäivät ovat kuin toiseen ulottuvuuteen joutuneen animeprotagonistin fillerijaksoja. Joka päivä voi tuntua samalta ja ajan rakenne on muuttunut. Ei hätää! Kuuttitontut ovat koostaneet välipäiville maittavan kattauksen luentonostoja menneiltä vuosilta. Vaikka luennot itsessään eivät olekaan kovin jouluisia, ne sitoutuvat joulunajan meininkeihin jollain muulla tavalla.
Kun jouluruokaöveri koomattaa, kannattaa sukeltaa katsomaan luentoa Paistetun kanan ihmemaa (Desucon 2023).
Saitko jouluna lahjoja? Oliko lahjojen seassa niitä hyviä kovia paketteja? Oli animefiguuri paketissasi tai ei, voi Animemuovin aromi & figuurikeräilyn räjähdysmäinen suosio (Desucon Frostbite 2023) -luento sopia sinulle oikein hyvin!
Joulun aikana koteihin kerääntyy perinteisesti toinen toistaan värikkäämpiä kokoonpanoja perheitä, tuttavia tai ystäviä. Joulunvieton tuoksinassa voi joskus aihekin siirtyä politiikkaan. Voit treenata jo ensi joulua varten katsomalla luennon Pidä politiikkasi ulkona animestani (DesucOnline 2020).
Mikäli olosi on joulun jälkeen koomainen etkä ole varma oletko täysin kolmiulotteinen mutta et koe kadonneesi myöskään sohvan väliin kaksiulotteisena ryttynä joulukarkkipapereiden mukana, voit löytää sielujen sympatiaa luennosta 2.5D - jotain idolin ja animehahmon välistä (Desucon Frostbite 2019).
Jos vielä näiden videoiden jälkeen välipäivät tuntuvat loputtomilta, mieleesi saattaa hiipiä ajatus uuden harrastuksen tai taidon opettelun aloittamisesta. Silloin ystäväsi on Nahkatöiden perusteet cosplayaajille (Desucon Frostbite 2019).
***
Desukuutit toivottelevat rattoisia välipäiviä. Jos nämä nostot eivät täytä luennonnälkääsi, voit selata lisää Desuconin Youtube-kanavalta! Hyviä katseluhetkiä!
Pari päivää sitten annoimme teille kävijöille tilaisuuden kysyä ja lupasimme vastata! Kysymyksiä tuli lopulta aika vähän, mutta onneksi infolta löytyy vastauksia, vaikka kysymyksiä ei olisikaan. Seuraavassa vastaukset kysymyksiin ja muutamia muitakin vastauksia ei-kysyttyihin kysymyksiin!
Infon yleisimmät kysymykset liittyvät yleensä pääsalin suurohjelmaan eli cosplaykisaan, AMV-kisaan ja avajaisiin ja päättäjäisiin. Perjantaina ja lauantaina kysellään paljon cosplaykisan lipuista ja lauantaina ja sunnuntaina kysellään paljon AMV-kisan lipuista ja siitä, onko päättäjäisiin liput.
Cosplaykisan lipuista suurin osa varataan Desuprofiilin kautta lauantaina kello 10:00 alkaen. Liput ovat ilmaisia ja niitä saa 5 kpl/varaaja. Yleensä nettiliput menevät loppuun hyvin nopeasti mutta harvoille on tuttu myös Desuconin salainen lipputaika: 2. parven liput jaetaan vain infon kautta ja infosta löytyykin monesti cosplaykisalippuja vaikka nettiliput olisivat jo loppuneet. Info jakaa myös invapaikkojen liput eli jos
tarvitset saattajaa, liikut pyörätuolilla tai sinulla on muuten peruste invapaikkaan, pyörähdä infon kautta.
AMV-kisan lippukäytännöt ovat aiemmin vaihdelleet, mutta nykyisin myös AMV:itä katsoakseen pitää olla lippu. AMV-kisan liput tulevat jakoon sunnuntaina kello 10:00, cosplaylippujen tapaan myös Desuprofiilin kautta. Vaikka AMV-kisan liput eivät yleensä mene loppuun yhtä nopeasti kuin cosplaykisojen liput, info hoitaa myös AMV-kisan 2.parven liput. Varsinkin isompien kaveriporukoiden on ehkä helpoin saada liput infon kautta. Invapaikat ovat myös jaossa infossa.
Päättäjäisiin (ja avajaisiin) ei puolestaan ole lippuja vaan näihin ohjelmiin otetaan sali täyteen saapumisjärjestyksessä! Ethän aloita jonottamista liian aikaisin jotta et aiheuta meiwakua muille kävijöille!
Milloin iltabileiden lipunmyynti aukeaa?
Desucon Frostbiten iltabileiden lipunmyynti on parhaillaan käynnissä! Jos lippu on vielä hankkimatta, lipun voi lunastaa itselleen Desukaupasta. Lippuja myydään sekä Frostbiten kävijöille että muille innokkaille bilettäjille.
Muistutamme samalla, että myös tapahtuman lattiamajoitukseen myydään vielä paikkoja. Voit ostaa lattiamajoituspaikan täältä.
Kumikanan munastakuoriutumispäivä on jäänyt mysteeriksi meille Desuconin tekijöillekin, koska Kumi K. Kananen ilmestyi tapahtuman someen sellaisella vauhdilla, että kysymyksille ei jäänyt aikaa. Kumikanaa voi kuitenkin juhlia vaikka vuoden jokaisena päivänä.
Desuconin infossa on koko tapahtuman historian ajan voinut ladata laitteita! Infolla on varastoissaan useita erilaisia latureita ihan vanhoista Nokian latureista USB-C-latureihin ja lainaamme mielellämme latureita kävijöiden laitteiden latausta varten. Laitteet on myös mahdollista jättää lataukseen oman laturin kanssa. Kun omat laitteet jättää lataukseen, pitää niihin laittaa teipillä oma nimensä ja laitteet saa takaisin nimeä ja laitteen tuntomerkkejä vastaan!
Pyrimme myös levittelemään laitteiden latauspisteitä Metsähallin pöytäryhmille. Puhelimet ja muut laitteet ovat tärkeä osa conikokemusta ja olisi todella ikävää jos akku loppuu kesken eli muistakaa ladata laitteet hyvin ennen conia ja conin aikana!
Moni kirpputorikävijä kyselee pankkiautomaatin sijaintia, koska kirpputorilla käy vain käteinen. Lähin pankkiautomaatti löytyy Ankkurin ostoskeskuksesta noin 500 m päässä Sibeliustalolta, mutta suosittelemme rahan nostamista jo ennen conia, koska lähimmät pankkiautomaatit saattavat tyhjentyä conin aikana.
Myyntisalissa ja taidekujalla myyjille käy yleensä kortti tai ainakin MobilePay, mutta tämä riippuu täysin myyjistä. Ostoksille tuleville kävijöille suosittelemme siksi myös käteisen varaamista mukaan.
***
Nähdään Desucon Frostbitessä! Olemme valmiina vastaamaan kysymyksiinne jälleen silloin!
Kumikana virittäytyy joulun tunnelmaan unien maailmassa seikkaillen!
Lue Kumikanan joulutarina täältä.
Desu-kun ja Frosti-chan ovat olleet joulun alla kiireisiä. Lahjoja on pitänyt paketoida, kuusi on vielä koristelematta ja lumikuutitkaan eivät rakennu itsestään. Maskottimme toivottavat kaikille rauhallista joulunaikaa ja muistuttavat, että joskus pukinkontista pudonneet lahjatkin ovat oikein hyvä tapa muistaa lähimmäistä!
Desucon Frostbiten taidekujalla nähdään viikonlopun aikana 40 erilaista näytteilleasettajaa, jotka vaihtuvat päivittäin. Taidekujalla kannattaa siis poiketa kumpanakin tapahtumapäivänä.
Tässä luukussa tutustumme tapahtuman taiteilijoiden kirjoon. Lue taidekujavastaavan terveiset ja taiteilijoiden esittelyt täältä!
Kaikkien conittajien aarreaitta kirpputori on meidän ilonamme myös Frostbitessä!
Olemme avanneet kalenteriluukun kunniaksi tavaroiden ilmoittamisen jo tänään!
Tämän lisäksi voimme jo nyt paljastaa, että perjantaina on käytössä kesältä tuttu ajanvarausjärjestelmä
Lisää tietoa aiheesta tästä uutisesta!
Meillä on suuri kunnia ilmoittaa, että Desucon Frostbiten kunniavieras Yasuharu Takanashi järjestää tapahtumassa konsertin yhteistyössä suomalaisten metallimuusikoiden kanssa perjantai-iltana kello 21:30! "Epic East Meets Northern Beasts" -nimellä kulkeva konsertti tarjoaa Desuconin kävijöille ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä kuulemaan Takanashin tuotantoa tunnettujen suomalaismuusikkojen lujittamana.
Lue lisää konsertista ja siinä esiintyvistä artisteista tässä uutisessa.
***
Tähän ilouutiseen päättyy myös Desuconin vuoden 2023 joulukalenteri. Kiitos kun olit mukana seuraamassa kalenteria! Jos jokin luukku jäi avaamatta, voit palata kalenterin pariin sekä Desuconin sosiaalisen median kanavissa että verkkosivuilla.
Desuconin järjestäjät toivottavat rauhallista joulua!