Luukku 22: Pääjärjestäjän jouluterveiset ja -odotukset

Kirjoittanut
niidel

Joulu lähestyy uhkaavasti ja kummasti vuosikin lähestyy loppuaan. Desuyllätyksistä kovin antaa odottaa itseään vielä jouluaattoon, mutta jo nyt voin sanoa, että vuosi on kaikkien conittajien kannalta ollut hyvä. Vuoden aikana on Suomen coniskenessä tapahtunut enemmän kuin pitkiin aikoihin yhteensä. Meininki on ollut suorastaan ennennäkemätöntä ja kokonaisuutena onkin paha sanoa, minne Suomen coniskene on menossa. Se on kuitenkin selvää, ettei se ainakaan paikoilleen ole jämähtänyt. Vaikka kaikki muutokset eivät ole aina kaikkien kannalta positiivisia, kokonaisuus ratkaisee: onko ihmisillä varaa valita erilaisista coneista Suomessa?

Vastaus ei nähdäkseni voi olla mikään muu kuin selkeä "kyllä" - conit tuntuvat eriytyvän toisistaan yhä erilaisemmiksi, mikä on vain hyvä asia. Mitä useampia ja erilaisempia coneja on, sitä suurempi on se todennäköisyys, että jokaiselle löytyy se itseä miellyttävä "oma coni".

Tältä kannalta onkin hienoa nähdä, että Yukicon on lähtenyt huikeaan nousuun ja ainakin itse veikkaisin, että tuleva Yukicon ei suinkaan ole viimeinen laatuaan. Erityisen hienoa Yukiconissa näin järjestäjäkannalta on se, että sen järjestäjät ovat ihmisiä, jotka eivät ennen ole (ainakaan minun tietääkseni) kovin monia coneja järjestäneet. Kun joitain vuosia sitten animeskenessä oli suuri huoli siitä, että conien järjestäminen kasautuu vain tiettyjen henkilöiden niskaan, voidaan nyt sanoa, että nämä huolet olivat täysin turhia. Uusia conejahan syntyy, kun ihmiset niitä järjestävät.

wow such decoration

Wow. Such decoration. Much christmas. Kuva _tar0_@Flickr. CC-BY 2.0.

Ja conejahan järjestetään, kun ihmiset tuntevat siihen tarpeeksi suurta paloa. Jos coninjärjestäminen kiinnostaa, vinkkejä saa vanhoilta conijärjestäjiltä tai vaikka tästä Desuconin edellisen pääjärjestäjän, Antti Myyrän, kirjoittamasta blogipostauksesta.

Saaminen on kivaa, mutta antaminen vielä kivempaa. Sen takia me Desuconin järjestäjätkin näitä coneja väsäämme ja kokeilemme uusia juttuja ja toivomme, että yhä useampi päättäisi väkertää juuri sitä omaa conia. Puuttuuko Suomesta erityisesti idolipoppiin keskittynyt coni? Järjestä sellainen. Puuttuuko Suomesta erityinen Touhou-tapahtuma? Järjestä sellainen. Onko conikentässä aukko kevään kohdalla? Täytä se omalla conillasi.

Näillä sanoilla haluankin toivottaa kaikille Suomen animekekeille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Mitä odotuksiini tulee, toivon, että ensi vuonna syntyy ainakin yksi uusi coni.

Kuka ottaa haasteen vastaan?

Kommentit

Persmurs
Vaikka tekstissä onkin perää ja että conin järjestämiseen vaaditaan vain yritystä ja porukkaa, niin silti tässä annetaan kuvaa että conin järjestäminen olisi helppoa.

Haluan kuulla rehellisen vastauksen kerrankin pääjärjestäjiltä ja työntekijöiltä, että voisivat myöntää, että EI OLE.

Ei se ole maailman vaikeinta, mutta se on kaukana silti helposta tai asiasta minkä toi tehdä ihan milloin vain.
Sawnah
Persmurs, ei kukaan ole mielestäni väittänyt, että tapahtumien järjestäminen olisi helppoa. On totta, että riittää, kun on porukkaa ja motivaatiota. Sillä syntyy tapahtuma. Tapahtuman onnistuminen on tietenkin eri asia, ja vaatii kovasti työtä.

Minä voin heti ensimmäisenä jonossa myöntää, että conien luominen tyhjästä ja niiden järjestäminen ei ole helppoa. Mutta se on sen arvoista. Työ on hauskaa ja palkitsevaa, ainakin suurimmaksi osaksi.

Coneja voi tehdä milloin vain, ja etenkin Suomen conipiireissä tukiverkosto on vahva. Conit auttavat toisiaan, eivätkä kilpaile kävijöistä. Esimerkiksi Yukicon olisi todennäköisesti epäonnistunut surkeasti ilman muiden conien tukea ja apua.
Perho
Conin järjestäminen ei olekaan helppoa - yksin. Lisäksi porukalla pitäisi olla hieman motivaatiota, ripaus vastuuntuntoa, litroittain intoa ja hyppysellinen aikaa.

Aloittaessa talousvastaavana en varmasti olisi osannut hoitaa asioitani ilman pääjärjestäjän ja muiden vastaavien apua. Eikä homma nykyäänkään toimi, jos jengi ei hoida omia hommiaan. Mutta ei tämä sen vaikeampaa ole kuin koulun projektitkaan - vaaditaan vain hyvää ryhmätyötä ja tehtävänjakoa. Ja vähän muuta.

Ei järjestämishommat kaikille sovi, mutta kyllä tässä aika paljon tulee vietettyä aikaa hyvässä porukassa, saa onnistumisen fiiliksiä kun tapahtuma sujuu hyvin ja hymyilyttää kun kävijöiltä tulee kiitosta. Ei palkkatyökään aina kivaa ole mutta tuleehan siitä rahaa. Conihommista ei tule rahaa, mutta jotain ihan muuta. Jos se ei riitä, ei kannata tehdä.
Jussi "niidel" Kari
Persmurs: Toki jotkin osaset conissa vaativat erityistä osaamista (esimerkiksi tekniset ratkaisut ja vaikkapa kirjanpito), mutta sen takia conia onkin tekemässä erilaisia ihmisiä (kuten Perho tuossa sanoikin)

Ja vaikka conin järjestäminen ei ehkä ole varsinaisesti "helppoa", ei se kyllä ole toisaalta erityisen vaikeaakaan - työlästä kylläkin. Näiden erohan on se, että vaikea edellyttää erityisiä taitoja, työläs vaatii vain työtä.

Perusteiltaan conin järjestäminen on kuitenkin vain isojen synttärijuhlien järjestämistä. Jos olet koskaan järjestänyt synttärijuhlia tai vaikkapa yo-juhlia, osaat periaatteessa järjestää myös conin. Suurin osa conin asioista on kuitenkin käytännön järjestelyiden miettimistä ja päätöksentekoa niiden suhteen.

Tärkein ohje kuitenkin on, että 1) tekemällä oppii ja 2) aina voi kysyä sellaisilta, jotka ovat tehneet ennenkin. Näillä kahdella pääsee jo hyvin pitkälle... :D

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!