Frostbiten AMV-kisan uudistukset

Kirjoittanut
ToriSohva

Frostbiteen on vielä aikaa, mutta AMV-kisan säännöt ovat nyt julki. Olen käynyt tämänkertaista AMV-kisaa varten läpi edellisvuosien palautelomakkeissa annettuja kommentteja ja pyrkinyt olemaan korvat höröllä aina, kun internetissä on käyty keskustelua aiheesta. Kuten conien muidenkin osa-alueiden, AMV-kisan on pysyttävä liikkeessä sekä kehityttävä ja mukauduttava ajan mukana. Mikä sitten on muuttunut? Tähän blogaukseen olen poiminut suurimpia muutoksia niin yleisöä kuin osallistujiakin ajatellen.

Tämänkertaisista uudistuksista yleisön kannalta näkyvin lienee pelimusiikkivideoiden eli GMV:iden erottaminen kokonaan omaksi sarjakseen. Japanilaisen pelianimaation käyttäminen ensisijaisena videomateriaalina on siis edelleen sallittua, mutta videot kisaavat eri palkinnoista. Lisäksi itse finaaliesityksessä painotus on tällä kertaa yleisön toiveesta Desuconin ydinaiheeseen sopivammin animemusiikkivideoissa. GMV-fanejakaan ei ole silti unohdettu, sillä finaalissa esitetään myös pelimusiikkivideoiden kirkkain kärki.

Myös pienempiä uudistuksia on tehty. Viime Frostista poiketen tällä kertaa kovimman K18-materiaalin käyttö ei ole sallittua, joten kisa sopii hyvin myös herkemmille katsojille. AMV-editoijia saattaa lisäksi kiinnostaa, että ensimmäistä kertaa kreditointitekstit ovat tietyin rajoituksin sallittuja videossa. Näin editoijat pääsevät vapaammin leikittelemään typografialla ja tuomaan esiin videossa käytettyjä teoksia. Videoille tehdään toki yhä videon nimen ja tekijän kertovat alkukortit, joten pakollista alkutekstien sisällyttäminen ei ole. Lue tarkemmat rajoitukset ja ohjeet säännöistä.

Osin AMV- ja GMV-sarjojen eriyttämisen vuoksi myös palkintoihin on tehty hieman muutoksia. Kisassa palkitaan kaksi parasta AMV:tä ja paras GMV sekä tietenkin yleisön suosikki kaikista finaalivideoista. Muita palkintokategorioita ei tänä vuonna ole. Sen sijaan kisassa jaetaan eri osa-alueilla erityisen ansiokkaille videoille kunniamainintoja. Kunniamanintoja voidaan jakaa esimerkiksi tietyssä genressä erityisen hyvälle videolle tai vaikkapa parhaat efektit omaavalle videolle. Jotta kunniamaininnat heijastaisivat mahdollisimman tarkasti finalistien parhaita puolia eikä osallistujien tarvitsisi pohtia genrerajoja turhan paljoa, kunniamainintojen tarkka määrä ja myöntämisperusteet päätetään tuomariston kesken esikarsinnan jälkeen.

Reiluuden vuoksi tuomaristo ei saa tietää osallistujavideoiden tekijöitä ennen voittajista ja kunniamaininnoista päättämistä.

Tutustu sääntöihin kokonaisuudessaan tämän linkin takaa. Pidätkö AMV:ista, mutta ajattelit jättää kisaan osallistumisen tällä kertaa väliin? Tuomarihaku on auki vielä 16.11. asti.

Kommentit

Anonyymi
koska saadaan Cmv kisa?
Bagurawakanri
Jos haluaa osallistua useammalla kuin yhdellä videolla pitääkö kullakin videolla ilmottautua erikseen vai laitetaanko samaan lomakkeeseen kaikkien videoiden tiedot?
Teppo "Isperia" Suominen
Kaikki videot täytyy ilmoittaa erikseen, sillä ne menevät tuomarointiin ilman tunnisteita, joten tarvitsemme erittelyn vuoksi tiedot erillisinä.

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!