AMV-kisan palkintouudistus – ja tuomarihaku!

Kirjoittanut
ToriSohva

Kevät on ainakin kalenterin mukaan täällä, ja on taas aika alkaa valmistautua kesän AMV-kisaan. Kisan säännöt on julkaistu, ja ilmoittautuminen on auki 15.5. asti.

Säännöt kannattaa käydä lukaisemassa, palkintokategoriat nimittäin uudistuvat kesää varten. Parhaasta kokonaisuudesta palkitaan tällä kertaa kolme parhaiten sijoittunutta videota. Näiden lisäksi jaossa on yhteensä viisi pienempää osa-aluepalkintoa sekä tietenkin vanha tuttu yleisöpalkinto. Osa-aluepalkinnot ovat itsenäisiä muista palkinnoista – sama video voi siis parhaimmillaan napata sekä parhaan videon pystin että osa-aluepalkinnon.

Palkintouudistuksen tarkoituksena on kannustaa editoijia tekemään monipuolisia videoita lokeroimatta niitä kuitenkaan liian ahtaisiin genrekategorioihin. Aikaisemmin hyvin laaja tunnelmanluontipalkinto on nyt pilkottu kolmeksi eri palkinnoksi: Paras hyväntuulinen video sisältää kaiken leppoisista fiilistelyvideoista komediavideoihin. Paras vakavamielinen video edustaa vastaavasti muun muassa sydäntä riipiviä draamavideoita ja kauhua. Paras toiminnallinen video on tietenkin kovaa toimintaa tai vauhdikasta biletystä.

Kesän kisaa varten on myös tarvetta uusille tuomareille. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi osoitteeseen amv@desucon.fi ja kerro harrastuneisuudestasi animen ja AMV:iden parissa sekä mahdollisesta aikaisemmasta tuomarointikokemuksestasi. Tuomareilta edellytetään ennen kaikkea kykyä sitoutua annettuihin aikatauluihin ja arvioida videoita tasavertaisesti ja puolueettomasti annettujen ohjeiden pohjalta. Hakuaika päättyy 31.3., ja tuloksista ilmoitetaan kaikille hakijoille viimeistään 10.4.

Nyt siis kisavideot ja tuomarihakemukset työn alle!

Kommentit

Anonyymi
Aivan mahtava palkintouudistus! Nyt on vihdoin oma paikkansa hyvänmielenvideoille, jotka eivät ihan huumorikategoriaan loksahtaneet :) Ja muutenkin vaikuttaa lupaavalta uudistukselta. Toivotaan korkeaa aktiivisuutta kisavideoihin.
Anonyymi
Hieno juttu, hyvältä kuulostaa :) !

Meneväthän videot tuomariston arvioitaviksi nimettöminä? Ettei nimimerkki pääse vaikuttamaan finalistien valintaan. Toivoisin myös tuomareilta kykyä arvioida tasavertaisesti videoita, olivat ne sitten tehty suosituista tai vähemmän suosituista animeista. Tuntuu, että finaaliin saati palkinnoille pääsee aniharvoin video, jonka lähdemateriaali ei ole tuomaristolle/yleisölle entuudestaan tuttu. Toivottavasti saadaan hyvät, monipuoliset ja tasavertaiset tuomarit tämän vuoden kisaan!
ToriSohva
Juuri näin, eli videot toimitetaan tuomaristolle nimettöminä.
Ressi93
Pitääkö tuomareilla itsellä olla kokemusta AMV:iden teosta ja harrastus niiden tekemiseen?
ToriSohva
Tuomaristo pyritään pitämään monipuolisena, joten myös editointia harrastamattomia tuomareita otetaan mukaan. Juuri tulevan kesän tuomaristoon etsitään nyt erityisesti itsekin editoivia/editoineita tuomareita, mutta hakemus kannattaa silti laittaa tulemaan.
Anonyymi
pitääkö amv kilpailuun hankkia joku erillinen lippu? kuten esim viime kesän desussa.
vai voiko avajaisista suoraan vaan jäädä kököttämään omalle paikalle :D
Anonyymi
kysymys ei liity amv juttuihin mutta onko kesän desuun tulossa kirpparia. milloin tulee lisä infoa?

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!