EuroCosplay-finaalimatka

Kirjoittanut
riko
Tämän päivän luukussa päästetään kesäisen EuroCosplay-karsinnan voittaja Jenni 'Merry-All nighter' Suominen kertomaan matkastaan Lontoossa ja Comicconissa!
 

 
Matka Eurocosplay finaaliin Lontoon MCM Comicconiin alkoi ihan liian aikaisin ja pienessä pakkassäässä. Reissu itsessään sujui hyvin, ja perillä oli Suomeen verrattuna erittäin kesäinen ja lämmin sää. EC-veteraani Elina oli ystävällisesti lähtenyt matkalle avustajaksi ja matka Excel Londonille sujui kiitettävän sutjakasti. Lentokentältä mukaan poimimamme venäjän tiimi erkani huolehtimaan omista matkatavaroistaan, kun me taas suuntasimme ensimmäisenä hotellille viemään suurimmat laukut. Tänä vuonna hotellina toimi noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä oleva London Excel Travelodge. Kasattuani kaiken oleellisen lauantain finaalia varten, suuntasimme vähän kevyempien kantamuksien kanssa Excelille noutamaan badgeja ja tutustumaan tapahtumapaikkaan sekä pukutiloihin.
 
Expo itsessään koostuu koko rakennuksen pituisesta käytävästä, jota reunustaa kummankin puolen kaksi valtavaa hallia, jonne on ripoteltu sulassa sovussa myyntipöydät, näyttelyt, erikokoiset esiintymislavat ja pelifirmojen boothit. Eurocosplayta hallissa edustaa heidän oma neuvontapöytänsä, joka toimii yleisenä pukuhuone- ja ilmottautumispisteenä muille Comicconissa pidettäville kisoille. Eurocosplay finalistien puku- ja tuomarointihuoneet löytyvät ylemmistä kerroksista. Huoneet ovat tilavat ja valoisat, mutta pukuhuone on kaikille avoinl(l. unisex) eikä siellä ole kummempaa varustelua joten kaikki tarvittava on hyvä tuoda omasta takaa.
 

Norjan Ingridbeast ilahdutti meitä pukuhuoneessa kauniilla livemusiikilla. Ei ihan joka tapahtumassa!
 
 
Puoli seitsemän aikaan kisaajat kokoontuivat kaikki ensimmäistä kertaa cosplaypisteelle, josta siirryimme hallin päähän Gold Theatren eli cosplaylavan puolelle perehdytystä varten. Lavalla meille esittäytyivät kisan järjestäjät ja avainhenkilöt, ja käytiin läpi käytännön asioita sekä aikataulua.
 

Oleellisten höpinöiden jälkeen pääsimme vilkaisemaan lavaa. Spoiler, se on pieni.
 
Infotilaisuuden jälkeen siirryttiin takaisin yläkerran tiloihin perjantain tutustumisbileitä varten. Muutamat olivat tehneet jaettavaksi pieniä lahjapussukoita (allekirjoittanut mukaan lukien), mutta suurin osa tyytyi tuomaan kotimaalleen tyyppisiä herkkuja yleiseen jakoon ruokapöydille. Tuliaisten jakamisen hyvä puoli oli että tuli kierrettyä ja yritettyä löytää kaikki kisaajat, ja samalla tuli vaihdettua ainakin muutama sana suurimman osan kanssa. Runsaasta maakohtaisen alkoholin määrästä huolimatta ihmiset katosivat omille teilleen järkevään aikaan illasta, ja väkimäärän huvetessa suuntasimme itsekin hotellille valmistautumaan lauantaihin ja finaaliin. Elina ajoissa nukkumaan, minä vielä hotellin porraskäytävään kertaamaan esitystä hämmentyneen yövartijan mennessä aina välillä ohi omalla kierroksellaan.
 
 
 
Lauantai alkoi seitsemän aikaan pika-aamiaisella, josta pinkaistiin kahdeksaksi ExCelille. Meille oltiin kuin oltiinkin onnistuttu puhumaan harjoitteluaikaa lavalla kello 8-10, ja halusin olla paikalla ajoissa etten menettäisi tilaisuutta. Harjoitukset toimivat nopeat syövät hitaat –periaatteella eli aikaslotteja ei ollut, valoja ei voinut käyttää ja musiikki tuli joko omasta soittimesta tai henkilökunnan tabletilta. Kahdeksan aikaan paikalla oli meidän suomalaisten lisäksi viron edustaja, ja röyhkeästi vedin oman esitykseni kahteen kertaan kun jonossa ei ollut muita kisaajia. Varsinainen ruuhka oli kuuleman mukaan ollut noin tuntia myöhemmin. Oma tuomarointiaikani oli vasta iltapäivän puolella, joten harjoitusten jälkeen oli reilusti aikaa palata ylös ja alkaa rauhassa valmistautua. Odotteluaikaa jäi lopulta melkein puolitoista tuntia, ennen kuin minulle tultiin antamaan viiden minuutin valmistautumisvaroitus siirtyä jonoon käytävän puolelle. Viiden minuutin tuomarointislotti oli riittävä, kun oli hyvin valmistautunut siihen mitkä ovat tärkeimmän asiat tuoda esille lyhyessä ajassa.
 

Oma vuoro seuraavana, nyt on jännää.
 
 
Tuomaroinnin jälkeen oli vuorossa virallinen studiokuvaus ja ikoniset Eurocosplayn parvekekuva.
 

Lauantai oli huomattavasti perjantaita viileämpi, mutta ei vielä Suomen lämpötiloissa.
 
 
Tuomaroinnin jälkeen jäljellä oli enää varsinainen kisa ja esityksestä hermoilu. Kisaajia näkyi kertaamassa esityksiään välillä siellä täällä taukotiloissa, ja itsekin kerkesin käydä oman skittini läpi vielä moneen kertaan. Lopulta meitä alettiin järjestää noin 5-7 hengen ryhmissä jonoon ensin yläkerran käytävään ja sieltä ryhmä kerrallaan jonossa alas ja backstagelle odottamaan omaa vuoroamme. Olin enemmän kuin tyytyväinen omaan esiintymisnumerooni, joka oli melko alkupäässä, joten odottelua ei olisi tiedossa ihan kauheasti.
 

Melkein seuraavana. Takana tarkistettiin vielä viimeisen kerran että tiedot aloituspisteestä ja proppien sijoittelusta ovat oikein.
 

Se on menoa nyt!
 

Kuva: Russell Fenton
 
 
Valotoiveiden tärkein kohta eli pimennykset jäivät pois, mutta etukäteen oli jo tiedossa, että valot tulevat olemaan mitä expo saa aikaan. Muutoin esitys meni mielestäni hyvin ja pääsin mukavalla fiiliksellä rentoutumaan ja seuraamaan muita esityksiä peiliscreeniltä. Koko reissun suurin yllätys tulikin sitten palkintojen jaon kohdalla! Kunniamainintoja ja 2. ja 3. sijaa oli hieno juhlistaa bäkkärillä. Voittajan julkistuksesta oli yleinen hämminki kun kukaan ei takana kuullut kunnolla mitä lavalla oltiin sanottu, ja ihmiset kyselivät toisiltaan kuka voitti. Lopulta joku työntekijöistä juoksi taakse ja huusi ’Roxie!’ Hätäisesti taisin sitten pinkaista juoksuun. Myöhemmin huomautin Elinalle että ’onneksi jotenkin tajusin siinä kai ottaa sen aamutakin kuitenkin pois päältä’
ja vastaus oli huvittunut ’juu minä sen sulta vedin niskasta’. Kymmenen avustajapistettä ja papukaijamerkki! Pakko myöntää että olo oli hämmentynyt, tietysti onnellinen, ja hymy oli herkässä koko loppupäivän. Olen myös ylpeä saatuani edustaa Suomea ja tuoda kotiin näin loistavan sijoituksen! Kisojen jälkeen oli vuorossa yhteinen illallinen läheisessä kiinalaisessa ravintolassa.
 
 
Sunnuntai alkoi tuomareiden ja voittajien paneeleilla, joissa tuomarit kertovat omista tuomarivalinnoistaan ja voittajien perusteluista, ja tämän jälkeen sijoittuneilta kyseltiin fiiliksiä ja yksityiskohtia puvuista. Olimme Takamyn ja Iardacilin kanssa sopineet jo lauantaina että kaikki pukeutuvat myös paneeliin. Kuulijoita ei ollut paikalla kovin paljoa, mutta paneelit videoidaan ja laitetaan esille katsottaviksi. Lopuksi meille luovutettiin varsinaiset pokaalit
 
 
Osalle sunnuntai oli jo kotiinpaluupäivä, osa kierteli nauttimassa vapaa-ajasta ja tapahtumasta. Näin ollen oli mahdotonta enää nähdä ja hyvästellä kaikkia, mutta oli haikea hyvästellä niitä muutamia ihmisiä joiden kanssa oli kerennyt hieman enemmän tutustua hyvin lyhyen finaaliviikonlopun aikana. Olimme tehneet erinomaisen valinnan jäädä samaan hotelliin vielä yhdeksi yöksi, joten pääsimme vielä illastamaan muutaman samaan lopputulokseen tulleen finalistin kanssa, ja skoolaamaan hienolle viikonlopulle ja erinomaiselle Eurocosplay-kisalle.
Kiitos Desucon ja MCM London Comiccon!
 

Kuva: ArtFlower
 
Kuvat ellei toisin mainita: Elina Rimpiläinen

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!