Desuconin kunniavieraaksi ääninäyttelijä Sachika Misawa

Kirjoittanut
Japsu

Sachika MisawaJulkistimme aikaisemmin tällä viikolla ensimmäisen kunniavieraamme, ohjaaja-animaattori Naoyoshi Shiotanin. Nyt on toisen kunniavierasjulkistuksen vuoro!

Desucon 2015 -tapahtuman kunniavieraaksi saapuu nimittäin myös ääninäyttelijä Sachika Misawa! Misawan ensimmäinen merkittävä rooli oli Accel World -animen mystinen Kuroyukihime. Lyhyen uransa aikana hän on jo päässyt näyttelemään monipuolisia rooleja Akuma no Riddlen sankarillisesta Chitarusta Locodolin iloluontoiseen Yukariin ja Tokyo ESP:n kylmäkiskoiseen Minami Azumaan. Tänä vuonna hän palasi Rayet Areashin osaan Aldnoah.Zeron jatkokaudelle.

Ääninäyttelemisen lisäksi Misawa luo uraa laulajana. Hänen ensimmäinen sinkkunsa Unite kuultiin Accel Worldin toisena ED-teemana, ja vuonna 2013 julkaistun Polaris-debyyttialbumin musiikkia käytettiin Toaru majutsu no Index -elokuvassa. Hän on sittemmin laulanut tunnareita myös muihin tähdittämäänsä animesarjoihin.

Lue lisää Sachika Misawasta

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!