Taidekujan taiteilijat valittu

Kirjoittanut
Falanukki
Kuva © Jenni Suominen

Jännittäviä hetkiä on käsillä, kun taidekuja laajenee Desuconissa Metsähallin molemmille parville. Kaksijakoisella sijoittelulla pyrimme vähentämään taidekujalle syntyvää ruuhkaa sekä tarjoamaan mielekkäämmän kujakokemuksen niin teille kävijöille kuin taiteilijoillekin!

Tämän kesän tapahtumaan haki kaiken kaikkiaan 84 hakijaa, joista taidekujalle valittiin tänä vuonna 40. Taidekujahaun hakuprosessissa varattiin erillinen 10 paikan ensikertalaiskiintiö taiteilijoille, jotka eivät aikaisemmin ole osallistuneet Desuconin taidekujalle. Valintaprosessiin osallistui taidekujavastaavan lisäksi erillinen kolmihenkinen raati, joka muodostuu Desuconin vastaavista. Painotimme valintoja tehdessämme erityisesti Desuconin kohderyhmälle sopivaa tuotantoa. Lauantai oli hakijoiden keskuudessa huomattavasti suositumpi päivä kuin sunnuntai.

Valintapäätöksestä on tiedotettu hakijoita sähköpostitse. Julkaisemme valittujen taiteilijoiden esittelyt ja somelinkit nettisivuillamme toukokuun alussa. Taidekujakattauksemme tulee tänä kesänä sisältämään monipuolisesti käsitöitä, fanitaidetta, originaaleja ja paljon muuta kiinnostavaa.

Mikäli kaipaat erillistä palautetta hakemuksestasi sekä mahdollisia kehitysehdotuksia, voit olla yhteydessä suoraan taidekujavastaavaan osoitteessa falanukki (at) desucon.fi.

Haluamme kiittää kaikkia taidekujalle hakeneita, sillä taso oli tänä vuonna erittäin kova.

Nähdään taidekujalla!

Kommentit

Anonyymi
Toivottavasti ylin parvi ei tutise kuten ennen. Korkeanpaikankammoisena ei paljon kutkuttelis viettää siellä tutisevalla parvella aikaa muutenkaan saati tutustua kujan antiin. 😅
Anonyymi
Hieno homma! Taidekuja on usein ollut niin täynnä ihmisiä, ettei sinne ole edes päässyt. Toivottavasti tämä helpottaa asiaa.
Anonyymi
Tuleeko kirpputoria?
Anonyymi
Julkaistaanko taidekujalle valitut artistit etukäteen ja ketkä ovat minäkin päivänä?
Olisi kiva jos etukäteen osaisi kurkkia somea että minkälaisia taiteilijoita on paikalla.
Tiia "Falanukki" Rantanen
Kyllä, taidekujan artisteja pääsee ihailemaan nettisivullamme toukokuun alussa! Tiedotamme somessa, kun esittelyt julkaistaan.
Anonyymi
Kuinka mahdolliset turvavälit taidekujassa?

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!