Genki Hikota

 

DJ Genkinä tunnettu Genki Hikota aloitti musiikkiuransa vuonna 2009 HARDCORE TANO*C -indie-levy-yhtiöllä, jonka jälkeen hän on ollut mukana monessa doujin-artistiprojektissa. Vuodesta 2012 hän on tehnyt musiikkia Konamin Beatmania IIDX -rytmipelille, jonka myötä hän on ollut aktiivisesti yhteistyössä tanssi- ja musiikkipelien kanssa. Hän myös teki musiikkia tv-draama teemakappaleista ja aloitti työskentelyn Hifumi Inc.:llä.

Klubimusiikkiin keskittyvän DJ Genkin läpimurto animemusiikin maailman oli vuonna 2016 julkaistu Yuri!!! on Ice lopputunnari “You Only Live Once”, jonka myötä hän on tehnyt yhä enemmän musiikkia erilaisiin animeihin ja peleihin. 2017 DJ Genki on työskennellyt animemusiikin lisäksi SEGAn ja TAITO:n pelimusiikkien parissa. Hän kuuluu myös useaan yhtyeeseen, joissa hän toimii tuottajan lisäksi kitaristina.

Desuconin iltebileissä on jälleen tarjolla kunniavieras ohjelmaa täyspitkän DJ-setin muodossa, joka tulee sisältämään niin animeremixejä kuin Genkin omiakin kappaleita. Hänet voi myös bongata pelaamasta Beatmania IIDX, jonka piireissä hänet tunnetaan kappaleiden lisäksi pelitaidoistaan.

Lisää DJ Genkistä RemyWikistä ja Soundcloudista.

Naamiojänis