100 aamua Desuconiin!

Kirjoittanut
Ana

Ulkona on edelleen ihan liikaa lunta, mutta ainakin joulukuuhun verrattuna on jo hiukan valoisampaa. Jokaisena iltana aurinko laskee hiukan myöhemmin, ja jokaisen aamun myötä Desucon on taas hiukan lähempänä. Huomenaamulla coniin on aikaa enää 99 aamua eli vain hiukan yli 3 kuukautta.

Conin valmistelut ovat olleet lähes täydessä käynnissä vuoden alusta lähtien ja loppua kohden tahti kiihtyy. Ohjelmaa alkaa olla kasassa jo erittäin muikeasti ja tänään olemmekin julkistaneet lisää kesäkuussa nähtäviä ohjelmanumeroita. Myös lattiamajoituksen ilmoittautuminen avataan tänä iltana.

 

Kuva: Eve Niemi

Metsähalli viime conin aamuhämärissä. Pääovea koristanut lakana oli vielä pitkin lattiaa.

Ilmojen lämmetessä ja lumien alkaessa sulaa on luvassa kiihtyvällä tahdilla uusia julkistuksia, joten sivustoa kannattaa tarkkailla aika ajoin. Huhtikuussa järjestettävässä Bakaconissa kannattaa piipahtaa Desupöydällä jakamassa järjestäjien kanssa ajatuksiaan ja toiveitaan conista sekä kuulemassa uusimmat desujuorut. Eikä sitä ennenkään desurintamalla hiljaista tule. Myös muissa kevään tapahtumissa tullaan Desucon näkemään, tavalla tai toisella.

Aurinko laskee tänään Lahdessa kello 17.47, huomenna taas hiukan myöhemmin ja kesäkuussa se juuri ja juuri vain käväisee horisontin takana. Jokainen päivä vie meidät lähemmäs ensi kesän kohokohtaa, lähemmäs vuoden tekemisen loppuhuipennusta, lähemmäs Desuconia!


Nähdään kesäkuussa!

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!