Perjantaihengailut Metsähallissa

Kirjoittanut
maxx

DesuLounge on nyt muutaman vuoden ajan ollut Desuconin perjantai-illan levähdyshetki ennen viikonlopun conirutistusta. Tänä vuonna iltabileet järjestetään taas pitkästä aikaa Metsähallissa, joten myyntisalin järjestelyrumban vähentämiseksi kokeillaan miten DesuLoungekin voisi toimia siellä.


Kuva: Niew Photography, Desucon 2014

 

Koska Metsähalli on tilana melko haastava, ei lähdetä tavoittelemaan intiimin jazz-klubin tunnelmaa tällä kertaa. Kaikkein tärkeimmästä eli rauhallisesta tunnelmasta ei kuitenkaan jousteta - jätetään se kreisibailaaminen lauantai-iltaan ja keskitytään perjantaina nauttimaan alkavasta viikonlopusta ja Vesijärven auringonlaskusta.

Uutuutena tällä kertaa on kakkoskerroksen parvella sijaitseva Skybar, joka tarjoilee virvokkeita conikansalle näköalapaikalta. Tämän lisäksi myös ravintola Lastun terassi on auki, jos DesuSää™ vain antaa myöten. Drinkkien seuraksi Aurora soittaa Ghibli-elokuvista tuttuja Joe Hisaishin kappaleita huilulla, noin kello 20:30 ja 21:30.

 

Huhut Tuksu Kamenin kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja - toinen comeback ennen seuraavaa vain Desuconissa!

Legendaarinen visailutirehtööri Tuksu Kamen saapuu perjantaina Desuconiin vetämään kaikkien aikojen kinkkisimmän baarivisan. Oletko sinä tietäjä iänikuinen, kaiken animetiedon haltija? Kerää iskuryhmäsi kasaan ja tule testaamaan havaintokykysi ja knoppitietosi klo 21:00!

Kuva: Tero Nummelin, Desucon 2010

 

Perjantain iltahengailun ohessa conin ohjelmatarjonta pitää huolen siitä että tekemistä riittää. Työpajat pyörivät kello yhdeksästä alkaen, ja visailun makuun päässeille on tarjolla perjantai-illan animemusavisa Puuseppä-salissa kello 23:00. Ylimmällä parvella sijaitsevat mahjong- ja go-pisteet ovat miehitettyjä ainakin puoleen yöhön asti. Aktiivisempaa pelailua kaipaaville tanssi- ja rytmipelipisteet ovat auki kahteen asti yöllä, ja pelisali on auki tuttuun tapaan koko tapahtuman ajan.

Nähdään Sibeliustalolla!

 

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!