5 yötä Desuun on~ Pikainen katsaus ohjelmaan!

Kirjoittanut
Ana

Luonnollisesti seuraava Desucon on aina hiukan lähempänä, mutta nyt 10-vuotisjuhlaconimme voi sanoa oikeasti olevan melko pian! 5 vuorokauden päästä Metsähallin ovet ovat auenneet ja ohjelma lähtenyt avajaisten jälkeen täysillä käyntiin. Ajattelimmekin tämän kunniaksi aikamatkustaa hiukan conin suuntaan ja tutkailla millaista ohjelmaa conissa onkaan tarjolla. Pääosa ohjelmanumeroista löytyy suoraan Ohjelma-sivultamme, ja kaikkea emme tässä ehdi käsittelemään, eli ohjelmakarttaa kannattaa tutkailla myös tämän postauksen ulkopuolelta!

Perjantai

Tällä kertaa conin avajaisiin ja päättäjäisiin on satsattu juhlavuoden kunniaksi erityisen paljon ja luvassa on ennennäkemätön show tutuilla ja uusilla esiintyjillä. Niin paljon kuin haluttaisi paljastaa kaikki tässä ja heti, tahtoo seremoniamestarimme pitää sisällön salaisuuden verhon alla viime hetkeen saakka, joten spektaakkeli kannattaa tulla kokemaan paikan päälle! Tämänkesäinen con kannattaa siis aloittaa pääsalista klo 17.30 perjantaina ja päättää viikonloppu sinne sunnuntaina klo 16.30.

Avajaisissa on tarjolla viimekesäistä Desuvisaa kovempi spektaakkeli! Ja enempää emme siitä etukäteen kerrokaan. (Kuva: Mira Strengell)

Desuperjantai ei loistavasta aloituksestaan huolimatta pääty avajaisiin, vaan luvassa on kattava valikoima ohjelmaa animesta ja sen vierestä. Toinen kunniavieraamme, ääninäyttelijä Yui Horie jatkaa pääsalin ohjelmaputkea klo 19.30 Q&A-ohjelman kanssa, ja tämä on myös perjantain ainoa kunniavierasohjelma. Muissa saleissa heti avajaisten jälkeen on mahdollista kuulla mm. animeohjelmien veteraani Mikko 'Lmmz' Lammin kertomusta nostalgian käytöstä eri animeissa koulumaailmaan sijoittuvien animeiden esimerkkejä käyttäen ja Siiri 'Shewon' Laitin kanssa tehtävä matka animeissa esiintyviin uhkapeleihin. Samanaikaisesti starttaavat myös erilaiset työpajat. Ensimmäisten ohjelmien jälkeen on luvassa mm. anime-openingien värimaailmoihin ja nopea syväsukellus japanilaiseen politiikan maailmaan. Illan päättää tuttuun tapaan Desuconin perjantai-illan musavisa.

Lauantai

Hyvin(?!?) nukutun yön jälkeen Desuconin lauantai jatkaa suoraan siitä mihin perjantai meidät jätti! Aamuvirkuille suunnattu, jo aamuseitsemältä alkava työpaja pitää sisällään tekemistä aamun varhaisilla tunneilla. Muidenkin herättyä puheohjelma jatkuu kello 10 Desuconin historian ensimmäisen ohjelmavastaavan, Aino 'airinpie' Tegelmanin katsauksella aiemmin katsottujen animeiden perään haikailuun ja nostalgisointiin. Airinia Puusepän verstaassa seuraa toisen kunniavieraamme Shinichiro Watanaben nimikirjoitustilaisuus (nimmarilappuja ei tarvita, kannattaa silti saapua ajoissa!) ja Kuusessa taas alkaa klo 11.30 ohjelmanpitäjämme Metten kanssa tapahtuva tutustuminen tunnelmanluonnin keinoihin animeissa.

Iltapäiväyhdeltä tiedossa on salaliittojen lyhyttä historiaa, kun Suomen cosplay-skenen veteraanit kertovat cosplay-tuomaroinnin todellisuudesta ja käytännöistä meillä ja maailmalla. Puoli kahdelta Pääsalin kunniavierasohjelmat pääsevät toden teolla käyntiin, kun Yui Horien pidempi haastatteluohjelma starttaa. Puoli kolmelta ohjelma vaihtuu muissa saleissa ja tarjolla on muun muassa katsaus fujosheihin sekä Turun Yliopiston elintarvikekemian tohtorikoulutettava Heikki Aisalan kanssa tehtävä tutkimusmatka perunan käyttöön ruoka-animeissa. Hiukan epäilyttävästä otsikosta huolimatta luvassa lienee täyttä kultaa Heikin ollessa pitkäaikainen Desuconissakin ohjelmaa pitänyt puhuja.

Tää jäbä puhuu tällä kertaa.. puhumisesta! (Kuva: Matias Tukiainen)

Neljältä päivä jatkuu cosplaykilpailulla pääsalissa, kurkistuksella animeissa olevien roistojen ääniin Kuusessa sekä Touniksen ohjelmalla animeohjelmien pitämisestä Puusepän verstaassa. Puoli kuudelta aiempi ohjelmavastaavamme Gorim pitää jo viikonlopun toisen luentonsa, tällä kertaa edesmenneestä ohjaajalegenda Satoshi Konista. Seitsemältä aloittaa Pääsalissa päivän toinen kunniavierasohjelma, jossa tutustutaan toden teolla ohjaajamestari Shinichiro Watanaben uraan ja töihin. Mikäli Pääsalin paikat loppuvat kesken tai kunniavierasohjelma on tässä vaiheessa lauantaita jo hiukan liian diippiä, voi Puuseppään saapua kuulemaan Desuconin entisten ja nykyisen pääjärjestäjän tarinointia menneistä, nykyisistä ja hiukan myös tulevistakin Desuconeista sekä kuulemaan noloimmat paljastukset Desuconin historiasta. Suosittelemme kuitenkin vahvasti Pääsalin kunniavierasohjelmaa!

Tässä vaiheessa lauantaita myös iltabileet ovat alkaneet Lahden keskustassa, parista aiemmasta tapahtumasta tutulla Möysän musaklubilla, jossa on tarjolla tanssilattiaa ja rauhallisempaa tilaa omalla DJ:illään. Ohjelma ei kuitenkaan Sibeliustaloltakaan lopu mihinkään, vaan Puusepässä on puoli yhdeksältä tiedossa Darling in the Franxxin välitilinpäätös ja tämän jälkeen vielä Desuconin animeohjelmiston diipeintä syvyyttä, legendaarinen lauantai-illan animevisa, jossa ainakaan vaikeusastetta ei ole yleensä vähätelty. Kannattaa tulla katselemaan ja kenties myös haastamaan hallitsevia mestareita! Mikäli ohjelman päättyessä on vielä jaksamista, jatkuvat iltabileet keskustassa aina aamuneljään saakka.

Sunnuntai

Vaikka iltabileissä loppuun saakka olleista saattaa siltä tuntuakin, ei maailma lopu vielä sunnuntaiaamunakaan. Ohjelma lähtee käyntiin klo 11 AMV-kisalla Pääsalissa, lyhytkestoisilla animesarjoilla Puusepässä ja kunniavieraamme Shinichiro Watanaben sarjojen monipuoliseen musiikkiin paneutumisella Kuusessa. Puoliltapäivin on luvassa myös asiaa mangasta, kun Ville 'Arghy' Siivola esittelee Kuusessa historiallisia mangoja. Puoli kahdelta kunniavieraamme Shinichiro Watanabe vastaa kävijöiden ja haastattelijoiden kysymyksiin pääsalin Q&A:ssa, kun taas Kuusessa on mahdollista tutustua Junji Itoon ja tämän ahdistavanpuoleisiin kauhuaiheisiin. Kolmelta on mahdollista vielä tutustua idolianimeihin ja hakea Yui Horien nimikirjoituksen Puusepästä ennen puoli viideltä koittavia päättäjäisiä. Horien nimmaritilaisuuteen tarvitaan erikseen lappu infosta ja näitä on saatavissa sunnuntaina klo 10.30 alkaen!

Kilometripostauksen loppuun onkin hyvä korostaa, että läheskään kaikkea ohjelmaa (tai edes puheohjelmaa) ei ole tässä esitelty, vaan conissa on tarjolla vaikka mitä muutakin! Tarjolla on mm. karaokea, pelihuonetta, rytmipelejä, go'ta ja mahjongia, DesuCruise, taidekuja, kirpputori, kuvauspiste ja upea Sibeliustalo lähiympäristöineen.

Desuconissa ei ole tarkoituskaan ehtiä kokemaan kaikkea, mutta teemme kaikkemme että jokainen kokemus olisi kävijöille upea ja ainutlaatuinen. Itseasiassa olemme tehneet näin jo lähes kahdenkymmenen Desuconin ajan. Tervetuloa 10-vuotiaaseen Desuconiin!

Tässä vaiheessa uskallamme jo lupailla hiukan viime kesää lämpimämpää conisäätä. (Kuva: Mikael Peltomaa)

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!