Historia
Desucon järjestettiin ensimmäisen kerran 6.-7. kesäkuuta 2009 Lahden Sibeliustalossa. Con keräsi tuolloin 1643 kävijää.
Esikuviamme ovat olleet toisaalta suomalaiset roolipelitapahtuma Ropecon ja scifitapahtuma Finncon, toisaalta taas olemme hakeneet innoitusta ulkomaisista, etenkin yhdysvaltalaisista animeconeista. Toimme suomalaisiin animetapahtumiin ensimmäistä kertaa mm. ympärivuorokautisuuden, maid-kahvilan, cosplaynäytöksen ja säännölliset kunniavieraat manga- ja animeteollisuuden piiristä.
Aivan alussa, vuoden 2008 toukokuussa, oli vain eräs IRC-kanava ja kourallinen innostuneita nuoria ihmisiä. Kaikkia meitä yhdisti mielipide siitä, että suomalaiset conit voisivat olla muutakin kuin millaisiksi ne olivat muutaman vuoden kuluessa muovautuneet.
Syntyi ajatus omasta conista, ja sitähän piti sitten ryhtyä tekemään. Alun perin ideana oli järjestää vain noin tuhannen ihmisen tapahtuma jollain lahtelaisella koululla, mutta suunnitelmat kasvoivat edetessään. Ennen pitkää conin ympärille kyhättiin myös yhdistys, Kehittyvien conien Suomi ry, virallisuuksia hoitamaan.
Desucon on kasvanut muutaman ihmisen puolivakavissaan heittämästä ideasta satojen vapaaehtoisten järjestämäksi suurtapahtumaksi, joka ainakin kävijöidemme mielestä edustaa suomalaisten animetapahtumien kärkipäätä. Tervetuloa mukaan!
Menneet conit
- 2014
- Desucon Frostbite 14.-16. helmikuuta 2014 Lahden Sibeliustalossa
- Tapahtuman ikäraja 18 vuotta
- 2100 kävijää (tapahtuma ei myynyt loppuun)
- Kolmen päivän lippu: ennakkoon 27 €, ovelta 35 €
- Vieraina ääninäyttelijät Kappei Yamaguchi ja Megumi Ogata
- Ohjelmalehden .pdf-versio
- Desucon 6.-8. kesäkuuta 2014 Lahden Sibeliustalossa
- 2900 kävijää
- Kolmen päivän lippu: ennakkoon 29 euroa
- Vieraana animeohjaaja Tomoki Kyooda
- Ohjelmalehden .pdf-versio
- 2013
- Desucon Frostbite 16.-17. helmikuuta 2013 Lahden Sibeliustalossa
- 2700 kävijää (loppuunmyyty, kävijämäärä rajoitettu edellisvuodesta)
- Kahden päivän lippu: ennakkoon 18 €, ei ovimyyntiä
- Vieraana ääninäyttelijälegenda Norio Wakamoto
- Ohjelmalehden .pdf-versio
- Desucon 14.-16. kesäkuuta 2013 Lahden Sibeliustalossa. Tapahtuma oli ensimmäistä kertaa kolmipäiväinen
- 2900 kävijää (loppuunmyyty kolmessa päivässä)
- Kolmen päivän lippu: ennakkoon 25 €, ei ovimyyntiä
- Vieraina animeohjaaja Seiji Mizushima ja ääninäyttelijä Akemi Okamura, yllätysvieraana säveltäjä-sanoittaja Aki Hata
- Ohjelmalehden .pdf-versio
- 2012
- Ensimmäinen Desucon Frostbite 14.-15. tammikuuta 2012 Lahden Sibeliustalossa
- 2800 kävijää (loppuunmyyty)
- Kahden päivän lippu: ennakkoon 17 €, ovelta 27 €
- Vieraana ääninäyttelijä Toshio Furukawa
- Ohjelmalehteä ei ollut
- Desucon 18.-19. kesäkuuta 2012 Lahden Sibeliustalossa
- 2900 kävijää (loppuunmyyty)
- Kahden päivän lippu: ennakkoon 22 €, ei ovimyyntiä
- Vieraina säveltäjä-sanoittaja Aki Hata ja ääninäyttelijä Noriaki Sugiyama
- Ohjelmalehden .pdf-versio
- 2011
- 18.-19. kesäkuuta 2011 Lahden Sibeliustalossa
- 2800 kävijää (loppuunmyyty, kävijämäärä rajoitettu edellisvuodesta)
- Kahden päivän lippu: ennakkoon 17 €, ovelta 27 €
- Vieraina säveltäjä Koohei Tanaka, ääninäyttelijä Yuuko Gotoo ja animaattoripariskunta Kazuko Tadano ja Hiromi Matsushita
- Ohjelmalehden .pdf-versio
- 2010
- 12.-13. kesäkuuta 2010 Lahden Sibeliustalossa
- 3184 kävijää (loppuunmyyty)
- Kahden päivän lippu: ennakkoon 14 €, ovelta 18 €
- Vieraina ääninäyttelijä Haruko Momoi ja mangaka Nobuyuki Fukumoto
- Ohjelmalehden .pdf-versio
- 2009
- 6.-7. kesäkuuta 2009 Lahden Sibeliustalossa
- 1643 kävijää
- Kahden päivän lippu: ennakkoon 12 €, ovelta 15 €
- Vieraina Tooru Furuya, Kiyokazu Fujimoto ja Ryuusuke Imai