Huom! Tämä ei ole uusimman tapahtuman sivu. Uusimman tapahtuman sivustolle pääset tästä!

Majoitus

Järjestäthän hyvissä ajoin itsellesi majoituksen Desuconin ajaksi! Vaikka tapahtuma on ympäri vuorokauden auki, Sibeliustalolla majoittuminen ei valitettavasti ole mahdollista.

 

Majoituspaikkojen myynti on päättynyt

Desubussi

Bussin kyytiin pääsee ilmaiseksi ranneketta vilauttamalla eikä sillä matkustaakseen tarvitse majoittua Desuconin järjestämissä majoituksissa! Lahden yhteiskoululla (Kirkkokatu 2) bussi pysähtyy koulun sisäpihalla olevalla parkkipaikalla eli ovien edessä. Koulu sijaitsee lähellä Lahden toria ja esim. Forenomia. 

Perjantai- ja lauantai-iltana bussi kulkee klo 19:00-00:00 (viimeinen lähtö klo 00) puolen tunnin välein reittiä Sibeliustalo -> Lahden yhteiskoulu -> pop-up -hotelli -> Sibeliustalo. Bussi lähtee Sibeliustalon edestä.

Lauantai- ja sunnuntaiaamuna bussi kulkee klo 8:00-11:00 (viimeinen lähtö klo 11) puolen tunnin välein reittiä pop-up -hotelli -> Lahden yhteiskoulu -> Sibeliustalo -> pop-up -hotelli. Bussi lähtee pop-up -hotellin (Ritaniemenkatu 10c) parkkipaikalta. 

Lattiamajoitus

Desucon järjestää kävijöilleen edullista lattiamajoitusta Lahden yhteiskoululla (Kirkkokatu 2). Majoituspaikka maksaa 10 €/yö/hlö ja retkipatja 1 €/yö/hlö (vapaaehtoinen). 

Majoituspaikalla on pukuhuoneet sekä suihkut. Oma patja (mahdollista myös vuokrata), peitto ja tyyny on otettava mukaan. Desubussilla majoituspaikalle pääsee tapahtumapaikalta kätevästi ranneketta vilauttamalla. Majoituspaikalla on myös parkkipaikka, johon oman auton pystyy jättämään.

Tarkemmat ohjeet majoittumiseen tulee sähköpostitse noin 1-2 viikkoa ennen tapahtumaa.

  • Varaus tapahtuu lomakkeen kautta, johon linkki löytyy sivun alusta. Lomakkeen käyttöön tarvitset Desuprofiilin.
  • Lue kaupan ehdot huolellisesti ennen ostoa. 
  • Paikkoja on tarjolla 185. 
  • Tilauksen rajoituksena on 5 majoituspaikkaa/tilaus.
  • Majoituspaikan varaamisen yhteydessä on mahdollista toivoa majoitustilaa pelkästään naisille tai miehille. Muuten tilat ovat unisex.
  • Varaamisen yhteydessä on myös mahdollista toivoa tilaa heräämisajan mukaan (vapaaehtoinen). Tietoa tästä alempana.
  • Majoituksen PDF-lippu, jolla kirjaudutaan sisään majoituspaikalla, tulee sähköpostiin sekä Desuprofiiliin.
  • Jos et tarvitse ostamaasi majoituspaikkaa, voit peruuttaa tai myydä sen eteenpäin. Jos myyt paikan, ilmoita uuden majoittujan yhteystiedot (nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite). Ilmoitukset tehdään sähköpostitse osoitteeseen majoitus@desucon.fi  

Palautteen perusteella kokeilemme jakaa osan majoitustiloista heräämisajan mukaan. Varaamisen yhteydessä on mahdollista valita klo 6-8 tai klo 8-10 heräävä ryhmä. Valinta on sitova eikä ole yökohtainen. Jos olet valinnut klo 8-10 ryhmän, täytyy sinun pysytellä hiljaa vähintään klo 8 asti. Jos valitset heräämisajan, et voi valita majoittumista oman sukupuolesi kanssa. 

Jos on jotain kysyttävää, ota yhteyttä osoitteella majoitus@desucon.fi

 

Pop-up -hotelli

Pop-up -hotelli järjestetään soluasunnoissa Ritaniemenkatu 10:ssä. Majoituspaikka on varattava koko viikonlopuksi. Paikan hinta on 60 €/vkl/hlö.

Varaukseen kuuluu oma makuuhuone sängyllä sekä avain asuntoon. Jokaiseen makuuhuoneeseen on oma avain, joten ovet saa lukkoon tarvittaessa. Asunnoissa on 2-3 makuuhuonetta, muutamaa yksiötä lukuunottamatta. Jokaisessa makuuhuoneessa on sänky sekä patja, mutta oma peitto, tyyny ja liinavaatteet on otettava mukaan. Asunnoissa on vessa suihkulla, keittiö sekä jääkaappi.

Desubussilla majoituspaikalle pääsee tapahtumapaikalta kätevästi ranneketta vilauttamalla. Pop-up -hotellin pihassa ei ole vapaita parkkipaikkoja.

Tarkemmat ohjeet majoittumiseen tulee sähköpostitse noin 1-2 viikkoa ennen tapahtumaa.

  • Varaus tapahtuu lomakkeen kautta, johon linkki löytyy sivun alusta. Lomakkeen käyttöön tarvitset Desuprofiilin.
  • Lue kaupan ehdot huolellisesti ennen ostoa. 
  • Paikkoja on tarjolla 76.
  • Tilauksen rajoituksena on 5 majoituspaikkaa/tilaus.
  • Jos haluat kavereiden kanssa samaan asuntoon, ota yhteyttä asiasta majoitus@desucon.fi ja kerro kenen kanssa haluat majoittua. Toiveet toteutetaan saapumisjärjestyksessä eli kaikkien toiveita ei välttämättä pystytä toteuttamaan.
  • Majoituksen PDF-lippu, jolla kirjaudutaan sisään majoituspaikalla, tulee sähköpostiin sekä Desuprofiiliin.
  • Jos et tarvitse ostamaasi majoituspaikkaa, voit peruuttaa tai myydä sen eteenpäin. Jos myyt paikan, ilmoita uuden majoittujan yhteystiedot (nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite). Ilmoitukset tehdään sähköpostitse osoitteeseen majoitus@desucon.fi  

Jos on jotain kysyttävää, ota yhteyttä osoitteella majoitus@desucon.fi

/p>

 

Muut majoitusvaihtoehdot

 

Lue lisää hotellien tarjouksista täältä!

 

Hotelleja Lahdesta löytyy mm. Forenom, Scandic Lahti, Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone, Scandic Lahti City eli entinen Cumulus, Patria Hostel, Kauppahotelli Grand sekä Mukkulan kartano. Lisäksi autollisille kävijöillemme suosittelemme myös Messilää, hotelli Tallukkaa, Vierumäkeä ja Pajulahtea.

Varaussivustoilla saattaa olla omissa kiintiöissään vapaita huoneita, vaikka hotellien omat varausjärjestelmät ilmoittaisivat coniviikonlopun täyteen varatuksi.

Myös valmiiksi kalustettuja asuntoja on mahdollista vuokrata. Niitä tarjoaa esimerkiksi Lahden Talot.