Cosplaykilpailujen ilmoittautuminen on nyt auki!

Kirjoittanut
Noredo

Kesän Desuconin cosplaykilpailujen ilmoittautuminen on nyt auki!

Tänä kesänä cosplaykilpailuja on Desuconissa kaksin kappalein, nimittäin EuroCosplayn Suomen karsinnat, sekä paricosplaykilpailu! Lisätietoja kisoista löydät täältä. Luethan kisojen säännöt ennen ilmoittautumista.

Ennen ilmoittautumisohjeita, vielä pieni huomio kisojen käytännön toteutuksesta. Kuten moni tietääkin, kesän tapahtuman aikana Sibeliustalon pääsali on remontin vuoksi poissa käytöstä. Cosplaykisat joutuvatkin tämän vuoksi evakkoon, ja kisat pidetään Finlandiaklubille rakennettavalla lavalla, jossa on aiempien tapahtumien aikana pidetty myyntipöytäsalia. Lava tulee olemaan ulottuvuuksiltaan 9 metriä x 9 metriä, eli esiintymistilaa riittää dramaattisimmillekkin kaatumisille. Tilan olessa hieman pienempi saadaan aikaan intiimimpi tunnelma esiintyjän ja yleisön välillä. Mikäli olet siis miettinyt arvokisoihin osallistumista, mutta pääsalin suuri katsomo on jännittänyt liikaa, on nyt mahdollisuus päästä näyttämään taitojaan intiimimmässä ympäristössä.  

Osa yleisöön tulevista voi nyt olla huolissaan saliin mahtumisesta, mutta ei hätää, tämä on otettu huomioon ja infoa käytännön järjestelyistä jaetaan lähempänä tapahtumaa.

Molemmat ilmoittautumiset ovat auki niin kauan kuin paikkoja riittää, mutta näissä jutuissa ei taistella nettinopeuksilla. Viime vuosina kaikki halukkaat ovat kyllä päässeet mukaan. 

 

EuroCosplay-karsinta

Karsintaan ilmoittaudutaan yksilöinä. Kisaan ilmoittaudutaan täyttämällä ilmoittautumislomakkeen. Ilmoittautumaan pääset täältä. Ilmoittautuminen on auki niin kauan kuin paikkoja riittää.

EuroCosplay-ilmoittautumislomakkeeseen tästä >

Paricosplaykilpailu

Karsintaan ilmoittaudutaan pareittain. Kisaan ilmoittaudutaan täyttämällä ilmoittautumislomakkeen. Ilmoittautumaan pääsette täältä. Ilmoittautuminen on auki niin kauan kuin paikkoja riittää.

Paricosplaykilpailu-ilmoittautumislomakkeeseen tästä >

 

Lisätietoja ja kysymyksiä ilmoittautumiseen liittyen voi laittaa osoitteeseen cosplay@desucon.fi

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!