Syksyn tärkeät päivämäärät

Kirjoittanut
Ana

Desucon Frostbitessä tärkeitä päivämääriä on useita: on muistettava milloin työvoimahaku alkaa ja päättyy, milloin lippuja saa ja ennen kaikkea milloin itse coni on. Alla muistutamme sinua kaikista näistä! Uutinen päivittyy syksyn mittaan, joten kannattaa välillä tarkistaa että alustava päivämäärä on edelleen voimassa!

 

Työvoimahaku alkaa maanantaina 12.9. kello 18 ja päättyy maanantaina 3.10. Työvoimahaku ei ole nopeuskilpailu, mutta hakemus on hyvä jättää ensimmäisten päivien aikana, sillä osaan työtehtävistä katsotaan ihmisiä jo haun aikana. Myöhemminkin kannattaa toki hakea, sillä suurin osa työtehtävistä täytetään vasta haun päätyttyä! Samalla aukeaa myös lauantaina 1.10. pidettävän DesuTalksin ilmoittautuminen ja paikka sinne kannattaa varmistaa ajoissa!

Lipunmyynti alkaa 1.11. kello 18 ja ohjelma julkaistaan viimeistään tällöin! Ennen varsinaisen aikataulun julkaisua kerromme tulevasta ohjelmasta yksittäisten ohjelmanumeroiden osalta. Kannattaa siis seurata tiedotustamme.

Taidekujalle hakeminen alkaa perjantaina 30.9. klo 16 ja päättyy 28.10.

AMV-kisan ilmoittautuminen alkaa perjantaina 14.10. ja päättyy 28.12.

Lisäksi ohjelmaa haemme yhä ja sitä voi tarjota osoitteella ohjelma@desucon.fi. Mikäli sinulla on sanottavaa animeen ja mangaan liittyen, olethan ehdottomasti yhteydessä!

Kommentit

Anonyymi
Minkä hintaisia liput ovat? Ja onko niissä rajoitettu myyntimäärä?
Santtu "Japsu" Pajukanta
Hei Anonyymi!

Lipun hintaa ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta todennäköisesti se asettuu noin 27–31 euroon. Käsittelemme sisäisesti tapahtuman budjettia 17.9. jonka jälkeen meillä on parempi käsitys kulupuolesta ja siten lipun hintaan vaikuttavista muutospaineista.

Kesän 2016 Desuconissa rajoitus oli 5 lippua/tilaus, ja jos ei erityisiä syitä muuttaa tätä rajaa ilmene, sama raja on todennäköisesti käytössä myös Frostbitessä.

Ystävällisin terveisin
Santtu "Japsu" Pajukanta
Desuconin tiedottaja
japsu@desucon.fi
Anonyymi
Kysyn nyt kun mielessä on: Jos haluaa tehdä ulkona töitä siis esim. tulishow tai takomista niin onko sellainen mahdollista?

P.S. Kysyn näitä ihan tulevaisuuden kannalta
Anonyymi
onko selvinnyt lippujen hinta? :)
Anonyymi
Pitäisi saada tietää se lippujen hinta.
Antti "Ana" Myyrä
Hei! Hinta on lukenut lipunmyyntisivullamme jo melko pitkään, pahoittelumme ettei sitä ole huomattu kertoa erikseen tänne!

Liput kustantavat 29 euroa kappale ja pitävät sisällään Frostiviikonlopun koko ohjelman.
Janmeeba
Oon muuten miettinyt, että jos haluaisi esittää toiveita esim. iltabileiden esiintyjien(/iltabileissä vierailevien esiintyjien?) suhteen, onko tähän mitään paikkaa, minne voisi olla yhteydessä ja ilmiantaa mielenkiintoisten mahdollisesti potentiaalisten vierailevien artistien nimiä?

Varsinaiseen ohjelmaan mulla tuskin olisi koskaan mitään hyviä ideoita päässä(joskus oon ehkä saattanut muuten vaan miettiä, miten voisi olla mielenkiintoista pitää luento jostain aiheesta...[se on sit ihan eri asia, osaisinko luentoa onnistuneesti pitää, heh]), mutta ehkä ideoita artistivieraille iltabileisiin jne(nämä "ideat" olisi ulkomaalaisia, kun tulee unelmoitua siitä, että jos pääsisi joskus näkemään heidät esiintymässä livenä ja ehkä he tekevät conin teemoihin liittyvää musaa[anime-teemaista siis]).

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!