Ohjeita lipunlunastukseen

Kirjoittanut
Chianne
pixeffectKuva: Pixeffect

Ennen lipun lunastusta

Desucon Frostbite 2024 rannekkeiden vaihtopiste on Sibeliustalon aulassa pääsisäänkäynnistä vasemmalla heti tuulikaapin jälkeen, Puuseppää vastapäätä. Rannekkeenvaihtopiste on auki pe klo 15.30-21 ja la klo 10-15. Muina aikoina rannekkeen vaihto onnistuu Metsähallin infopisteellä.

Vaihtopisteellä tarkastamme tapahtumalipun viivakoodin tai viivakoodin alta löytyvän sanayhdistelmän sekä voimassa olevan henkilöllisyystodistuksen. Muista ottaa mukaasi voimassa oleva kuvallinen henkilötodistus, sillä Desucon Frostbite on K18-tapahtuma eikä tapahtumaan pääse ilman täysi-ikäisyyden todistamista. Henkilötodistukseksi hyväksymme passin, kuvallisen henkilökortin, ajokortin tai kuvallisen Kela-kortin. Henkilötodistuksessa ja lipussa olevan nimen ei tarvitse täsmätä.

Lunastuksen aikana 

Jos näytät tapahtumalipun älylaitteen ruudulta, aseta näytön kirkkaus mahdollisimman kirkkaaksi, jotta lukulaitteemme saavat luettua viivakoodin tai lippukuuttimme silmät näkevät lipussa olevan sanajonon.

Vaihtopisteellä voi lunastaa samaan aikaan sekä tapahtuma- että iltabilerannekkeen. Suosittelemme lunastamaan molemmat rannekkeet samaan aikaan, jos nämä sinulta löytyvät, niin säästyt ylimääräiseltä rannekkeenhakureissulta.

Jokaisen kävijän täytyy tulla henkilökohtaisesti lunastamaan oma rannekkeensa, sillä lippukuuttimme laittaa rannekkeen heti ranteeseen. 

Iltabileranneke

Iltabilerannekkeen voi lunastaa yksinään tai samaan aikaan tapahtumalipun kanssa. Iltabilerannekkeen saa lunastettua Sibeliustalolla joko rannekkeenvaihto- tai infopisteeltä sekä itse iltabilepaikalla. Suosittelemme lunastamaan iltabilerannekkeen jo Sibeliustalolla, koska se nopeuttaa sisäänpääsyjonoa iltabilepaikalla. 

Lippukuuttimme tarkastavat lunastuksessa, että kävijäbilelipun lunastajalla on myös tapahtumaranneke tai -lippu. Bileisiin ei pääse kävijähintaisella lipulla ilman tapahtumaranneketta.

Muuta huomioitavaa

Tapahtumaranneke toimii pääsylippuna tapahtumaan. Ranneke täytyy näyttää sisäänkäynnillä olevalle järjestyksenvalvojalle joka kerta, kun tapahtumapaikkaan tulee sisälle, joten huomioi tämä vaatetuksessasi. Esimerkiksi, jos cosplay-asuusi kuuluu pitkä hanska, voit mainita tästä lippukuutille. Rannekkeen saa asetettua niin, että asun hanskan saa ujutettua rannekkeen alta käteen.

Molemmat tapahtumarannekkeet ovat kankaisia, ja lippukuuttimme asettaa rannekkeen ranteeseesi. Rannekkeita ei ole tarkoitus ottaa pois viikonlopun aikana, joten ne kiristetään siten, että niitä ei saa pois ranteesta ilman rannekkeen leikkaamista. Irtileikatulla rannekkeella ei pääse tapahtumaan. Ongelmatapauksissa ota yhteyttä rannekkeenvaihtoon tai infoon.

Rannekkeet kestävät vettä, joten esimerkiksi suihkussa, saunassa ja uimassa käyminen onnistuu ilman, että tapahtumarannekkeet vaurioituvat kastumisen takia.

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!