Kiitos conista, vastaa kävijäkyselyyn!

Kirjoittanut
niidel

Desucon 2014 on nyt päättynyt. Kiitämme kaikkia 2900 kävijäämme, työvoimaamme, ohjelmanpitäjiämme, kunniavierastamme, sponsoreitamme ja Sibeliustalon henkilökuntaa!

Menneestä tapahtumasta toivomme runsaasti palautetta. Vastaathan siis kävijäkyselyymme! Niin risut kuin ruusutkin auttavat meitä kehittämään tulevista Desutapahtumista vielä parempia.

Tänä vuonna on edessä vielä DesuCruise-risteily elokuussa ja DesuTalks-puheohjelmatapahtuma Helsingissä lokakuussa. Toivotamme teidät erittäin tervetulleeksi näihin molempiin!

Ensi vuoden Desucon Frostbite on tämänvuotisen Frostin tapaan K-18 ja sen kunniavieraaksi saapuu mm. Madokasta ja Fate/Zerosta tunnettu käsikirjoittaja Gen Urobuchi.

Kommentit

marjatta.poho
Kävin kuluneena viikonloppuna ystäväni kanssa ensimmäistä kertaa Desuconissa ja täytyy sanoa että se oli valtava pettymys.
Ensinnäkin opasteet olivat puutteelliset, kun ajattelee, ettemme ole koskaan käynyt sibeliustalossa aiemmin. Etsimme ystäväni kanssa metsähallia puolisen tuntia, tajuamatta että se iso "aula" on kyseinen metsähalli. Kysyimme eräältä desupöydän takana olleelta naiselta apua, eikä hän osannut auttaa. Lopulta siinä yhdessä pikku puodissa myyjä osasi kertoa meille sen metsähallin olevan se iso aula.
Toiseksi desuconissa oli yllättävän vähän tekemistä noinkin isoksi tapahtumaksi. Emme oikeastaan käyneet yhtään missään muualla kuin hengailimme metsähallissa ja ravintoloissa. Ennen desuconia meillä oli vaikka mitä suunnitelmia missä kävisimme. Mutta loppujen lopuksi ne kaikki tapahtuva osoittautuikin joksikin muuksi kuin kiinnostavaksi. Muutenkin niiden kiinnostavilta vaikuttaneiden juttujen välissä oli useita tunteja, jolloin minusta olisi voinut olla enemmän erilaista "täyteohjelmaa"
Viimeiseksi mainitsisin sen, että olisimme halunneet käydä Café Ichigossa, mutta se oli sillä hetkellä täynnä, emmekä viitsineet kovin pitkäksi aikaa jäädä odottamaan. Olisiko mahdollista tehdä sellainen muutos, että sieltä voisi ostaa haluamansa ja joko jäädä sinne pöytään syömään tai sitten mennä muualle?
Valitettavasti meillä meni paljon rahaa ja aikaa hukkaan kun kävimme desuconissa pyörittelemässä peukaloitamme.
Anonyymi
Sanot että tekeminen jäi vähäiseksi, mutta et mainitse, että olisit käynyt yhdelläkään luennolla/paneelissa/keskustelupiirissä joita conissa oli?
Megaeran
Desun ohjelmalehdessähän oli kartta. Siitä ei voinut katsoa missä Metsähalli sijaitsee?
Ja millaista "täyteohjelmaa" pitäisi sinun mielestäsi olla, kerran juuri sinua ei ohjelmat/paneelit miellyttäneet? Ihan vinkkinä, että sitä täyteohjelmaa voi ihan itse keksiä. Mene pelaamaan pelejä, käy myyntipöytäsalissa/pihalla/vessassa tai ihan missä tahdot. Ota kuvia, istu nurkassa. Tekemistä kyllä löytyy jos vähän viitsii. Ettekä yrittäneet meidokahvilaan kuin kerran? Conissa joutuu jonottamaan joka paikkaan, tai sitten tulemaan myöhemmin uudelleen.

Anonyymi
Tekeekö mieli maksaa viikonloppulipun hinta, jotta voisi tulla coniin istumaan nurkassa, käymään vessassa ja kävelemään pihalla?
Kai hieman saa odottaa rahalleen vastiketta. Tietenkään ei voi olettaa jonkun tulevan kädestä pitäen opastamaan, mutta jotain mielekästä voisi odottaa lähes kolmella kympillä + matkat saavansa. Ja jos ei saa, siitä saa tietenkin kertoa ja antaa korjausehdotuksia.
Anonyymi
Äääh, siis meille kävi ihan samalla tavalla kavereiden kanssa, että kysyttiin miljoonalta tyypiltä missä tämä metsähalli oikein sijaitsee kun ei opasteita eikä kukaan tiennyt... Ohjelma oli suoraan sanottuna aivan paska, en ole koskaan ollut yhtä tylsissä ohjelmissa... Tosin kävin vain kolmessa, ja nekin kaikki vain perjantaina.
Cafe Ichigoon me taas odotimme reilut 20 minuuttia, mutta koska vapautuvia pöytiä ei näkynyt, päädyimme lähtemään ja ostamaan pehmiksemme ulko-terassin vieressä olevalta pikkukioskilta. Siitä saimmekin jäätelömme samaan hintaan vaivaisen kahdenkymmenen sekunnin odottelun jälkeen...
Taisin itseasiassa jo mainitakin järjestelijä-ystävälleni että tämänkertainen Desucon oli ohjelmansa ja toteutuksensa puolesta vaaaaaltava pettymys, ainoastaan kaveriseura oli yli odotusten... Tai edes odotusten mukainen.
Anonyymi
Kuten aiemmin mainittua, Desunotesta löytyy kyllä sisäsivulta 19 aika kaikenkattava kartta, johon on tuo metsähallikin merkattu ihan selkeästi. Tämän lisäksi infon tytyt ovat aina ainakin itseäni osanneet auttaa mieltä askarruttavien pulmien kanssa. Info on nimensä mukaisesti siellä sitä varten että he tietävät - ei voida olettaa että jokainen conissa työskentelevä vänkäri tietää jokaikisen asian, mikä conissa tapahtuu.

Mitä sitten ohjelmaan tulee.. Monessa kommentissa on toisteltu, että ohjelma oli tylsää. Millaista ohjelmaa sitten olisitte kaivanneet ja mikä olisi omaan mieleen ollut mukava lisä? Mikä olisi konkreettisesti tehnyt teidän conistanne paremman kokemuksen?
Palautteen tarkoitus on yrittää auttaa conia löytämään ongelmakohdat, se että sanot asian x olevan huono, ei auta vielä mihinkään ellet samalla 1) kerro MIKSI se oli huono ja 2) esitä parannusehdotusta. Conin tekijät eivät ole psyykikkoja eivätkä kykene lukemaan ajatuksiasi (vaikka kuinka tahansa siltä tuntuisi), joten he tarvitsevat KONKREETTISIA ESIMERKKEJÄ siitä, miten asioita voisi parantaa. Niinsanotusti tyhjästä on paha nyhjästä.

Tämän kaiken perään allekirjoittanut voinee lisätä, että omasta mielestäni kyseessä ei ollut ehkä onnistunein con missä olen käynyt ja tämän arvion teen 11 kuunnellun ja 2 dropatun ohjelmanumeron pohjalta.
Anonyymi
Koska täällä jälleen tyrmätään negatiivinen palaute kokonaan sanomalla iänikuinen "väärin kritisoitu, en hyväksy", laitanpa vähän pitempää palautetta.

Itse olen jo tottunut siihen, että conien puheohjelmasta ei saa juuri mitään irti ellei koe aihetta itselleen läheiseksi. Tämä pitkälti siitä syystä, että puheohjelmien pitäjät ovat usein hyvinkin jäykkinä pitämässä kalvosulkeisia, joiden sisältö on tyylittelemätöntä, harvakuvaista ja ainoana lähteenä on usein pelkästään professori Wikipedia. Kyseessä on siis tietoa, jonka kuka tahansa voi käydä lukemassa milloin vain, joten miksi tulla ohjelmaan kuuntelemaan, kuinka ensikertalainen änkytellen lukee sen kalvolta selkä yleisöön päin? Muutamassa ohjelmassa vuosien varrella on näkynyt, että tyyppi on pitkälti vain ilmaisen conilipun perässä (ja aika halvalla sellaisen saanutkin).

Ehkä puheohjelmat ovat vähän ristiriidassa sen periaatteen kanssa, joihin conikulttuurin on annettu mennä. Enimmäkseen coneissa liikutaan sekalaisella kaveriporukalla, jolloin aiheeltaan varsin rajatut ohjelmat (esim. yhteen sarjaan perustuvat luennot) eivät jaksa kaikkia porukan jäsenia kiinnostaa, mikä aiheuttaa tietenkin skismaa. Helpointa on pysyä ruuhkauttamassa yleistä tilaa, ehkä käydä välillä jossain ohjelmissa tappamassa aikaa. Jonkin verran on siis vikaa kulttuurissakin, joka suosii hengailua ja pysyvää virtausta ohjelmatilan ovista sisään ja ulos, eikä täten kannusta panostamaan ohjelmiin tai niiden valmisteluun.

Itse haluaisin nähdä keskitasolla rajattuja ohjelmia. Mechaluennolla ei ole aina pakko aloittaa kuuskytluvulta. Katsauksia viime vuonna pyörineisiin animehin ja niiden menestykseen, Moe vs. GARin henkiinherääminen, tietopaukkuja japanilaisesta popkulttuurista (joka EI tällä kertaa liity vaatteisiin tai muotiin), mieluummin kieli poskella kuin pilke silmäkulmassa tehtyjä ohjelmia ja mangakustantajien fanipaneeleita (joissa voisi vaikkapa keskustella, mille mangasarjoille on Suomessa kysyntää ja täten vaikuttaa kulttuuriin). Erilaista ohjelmaakin voisi harrastaa; on vähän kummallista lukea, kuinka Touhou-luentoja ei enää haluta, mutta shibari pääsee joka ikiseen desuun.

Ennen kaikkea toivoisin paljon enemmän kutsuvierasohjelmaa. Nykymuotoinen kuiva haastattelu ennalta mietittyine kysymyksineen ja auttamatta liian lyhyeksi jäävä signeeraustilaisuus on aikansa nähnyt. Järjestäjät lennättävät toiselta puolen maailmaa vieraan, joka enimmäkseen homehtuu hotellihuoneessaan. Jet lagillakin on osansa, mutta puristakaa nyt hyvät ihmiset enemmän irti tyypistä, jota ei ehkä enää Suomeen saada. Antakaa kävijöiden tehdä kysymyksiä, laittakaa vieras pitämään omaa ohjelmaa (tämän voi kuvata ja tekstittää jälkikäteen). Käyttäkää tätä paljolti tuntematonta tyyppiä härskimmin hyväksenne.

Tiedän, että järjestäjät eivät voi (ainakaan vielä) tilata tietynlaista ohjelmaa, vaan alalla on ennemminkin aivan erilaiset markkinat. Luento maalin kuivumisesta voi kuitenkin olla erittäin mielenkiintoinen, jos se on tehty hyvin ja sydämellä. Ohjelman kiinnostavuuden määrittelemisessä usein laatu ajaa aihealueen ohi. Ennalta on toki vaikea tietää ohjelman laadusta, joten järjestäjät saavat lähes kaiken ohjelman sikana säkissä, mutta hieman karsintaa voisi harrastaa, esim. puheohjelman Powerpoint-diojen pyytämistä ennalta nähtäviksi ennen lopullista hyväksymistä. Asettakaa puheohjelman rimaa korkeammalle, niin jyvät erottuvat akanoista.
Anonyymi
" Erilaista ohjelmaakin voisi harrastaa; on vähän kummallista lukea, kuinka Touhou-luentoja ei enää haluta, mutta shibari pääsee joka ikiseen desuun."

Nopeastippa tähän että tietääkseni Shibari paja on ollut joka conissa täyteen bookattu eli voisi luulla että tätä halutaan ja on erittäin suosittu. Itse en vielä missään conissa jossa tätä on tarjottu päässyt kokeilemaan koska yleensä aina cossikisojen kanssa samaan aikaan ja/tai paikat täytetty. Toivottavasti sitten ensi vuonna.
Anonyymi
Hienoa, että ihmisiä kiinnostavaa sisältöä jaksetaan tuottaa uudestaan ja uudestaan. Otin tuon esimerkkinä, koska Touhou-aiheiset ohjelmat ovat yleensä täyttäneet ainakin 80-prosenttisesti annetun tilan, mutta olikohan taisi olla viime Frostin ohjelmahaussa, kun Touhou erikseen mainittiin ei-haluttuna aiheena (tosin ehkä esimerkkinä). Tässä valossa on hommassa vähän suosimisen makua.
Lihaliemikuutio
Tässä kohtaa on kyllä sanottava itsekin ensikertalaisena että metsään menee ja rankasti. Ei kai nyt kukaan oleta saavansa 10e/päivä hinnalla itselleen räätälöityä ohjelmaa koko päiväksi? Elokuvissa käyntikin maksaa enemmän. Mitä taas näihin "tuntien taukoihin" tulle, niin kyllä sieltä tekemistä löytyy. Ja tämä henkilöltä joka ei edes varautunut väliaikoihin esim. käsikonsolilla kuten moni tuntui tekevän. Ilman omaa varautumistakin jatkuvaa ohjelmaa löytyin anime huoneen, peli huoneen ja myyntipöytien muodossa käytännössä koko ajan. Että en kyllä pistäisi ohjelman vähyyden piikkiin jos on tylsää. Ainoat risut jotka itselläni on antaa ovat se että infopisteen papereissa oli virheellinen tieto lattiamajoituksen ajankohdista ja se että iltabileet alkoivat niin aikaisin että muuta ohjelmaa jäi väliin (ja tämä jälkimmäinenkin on mielipide kysymys, osa oli varmasti tyytyväisiä siihen että bileet alkoivat aikaisin). Jos töiltä pääsen (ja saan lipun) tulen ehdottomasti ensi vuonnakin.
Anonyymi
Animehuoneen ohjelmaan ei voi itse vaikuttaa, pelihuoneen pelitarjonta on typistettyä ja pelipaikat lähes poikkeuksetta varattuja (jokaista peliä myös vain yksi kappale, joten vuoroa joutuu aina odottamaan) ja myyntipöytien tarjonta on puolessa tunnissa nähty ja todettu liian kalliiksi. Onhan conissa taidekuja, mutta sielläkin joutuu monelle kirkassilmäiselle taiteilijalle tuottamaan pettymyksen, kun ei se laminoitu viiden euron avaimenperä lähtenytkään mukaan, koska samanlainen tuote on puolella pöydistä tarjolla. Lautapelialueella pelaavat pitkälti pelin jo osaavat conittajat, joilta harvoin löytyy aika opastaa nyyppää aluevaltauksen nyansseja. Tanssipelipistekin voi olla osaamattomalle kova koetus jatkuvasti vähintään kymmenen ihmisen katsoessa aloittelijan kompurointia.
Ei tarvitse olla kovinkaan nirso, jotta conin aina auki oleva ohjelmatarjonta ei kiinnosta. Kaikki eivät voi saada conista kaikkea irti eikä tylsyyttä voi laittaa omaan piikkiin, jos ainoat vaihtoehdot ovat käynti conialueen ulkopuolella (miten tämä on conitekemistä?) tai maleskelu nurkassa.
Anonyymi
Kommentoin ainoastaan lautapeliosioon. Jos tarkoitit lautapeleillä Go/Mahjong -aluetta kolmannessa kerroksessa, niin sieltä löytyy näitä "pitkälti pelin osaavia conittajia" juurikin sen takia, että he opastavat uusia pelaajia peleihin. Heidät on kyseiseen tehtävään selkeästi rekrytty ja heillä näkyi myös olevan vastuuvuorot alueen toiminnasta, mihinkä liittyi uusien pelaajien 'vastaanotto' sekä uusien pelipöytien 'käynnistäminen'. Näillä tarkoitan muiden pelaajien&osaajien ohjaamista vajaisiin pöytiin sekä ohjaajana toimivien pelaajien jakaminen uusien pelaajien seuraksi, joko pelaamaan samassa pöydässä opastajan roolissa tai opastamaan vieressä.
Itse en ainakaan onnistunut sniikkailemaan siellä niin tehokkaasti, etteivätkö pariin otteeseen yrittäneet rekrytä minua pelaamaan ennenkuin lopulta suostuin. Suosittelen ehdottomasti muillekin.
Rohkeasti vain käymään alueella tulevissa coneissa, ne osaavat staffi-paitaiset pelaajat ovat siellä teidän opastamistanne varten. Kuten muunkin conin, niin tämänkin alueen toiminnasta vastaavat henkilöt ovat toki iältään joitakin vuosia nuorimpia vieraita vanhempia, mutta tämän ei kannata antaa häiritä intoa tutustua uusiin peleihin. Pelin lomassa voi keskustella vaikka animesarjoista, samanhenkistä porukkaa he kuitenkin ovat.
Minkäänlaista osaamista itseltäni ei alueella vaadittu, vaan he opastivat täysin osaamatonta erittäin onnistuneesti. Alueelle pystyi saapumaan tutustumaan peleihin niin yksin kuin porukassakin.
Anonyymi
Pakko kommentoida, että miten Sibeliustalolle ei voi löytää? Meillä on Google, Google Maps reittihaku, muut GPS-laitteet, kartat (mm. ohjelmalehdessä joka julkaistiin etukäteen. Sieltä olisi löytynyt metsähallinkin sijainti kätevästi ja vaivatta) sekä Lahdessa on ihan viralliset tieviitat, jotka ohjaavat Sibeliustalolle. Kyllä Marjatta sinun ja ystäviesi kannattaa hakea lähtökohtaisesti syypäätä tässä tapauksessa vain itsestänne eikä muista, kaikkein vähiten järjestäjistä.
Anonyymi
>Sibeliustalossa
Eli löysivät paikalle, mutta sisätiloissa opastus ontui.
Anonyymi
Vaikka osa Marjatan palautteesta menee omaan piikkiin, voisi conijärjestäjät kuitenkin hieman ottaa palautteesta opikseen. Coniveteraanina olen huomannut, kuinka paljon monessa conissa järjestäjät ihan olettavat kävijöiden tietävän asioita. Kaiketi siksi, koska samanlaista järjestelyä oli viime vuonnakin/coneissa yleisesti, joten asiasta ei tarvitse erikseen ilmoitella. Normikävijä tietää, että monesti hyvältä kuulostavat ohjelmat ovat niin täysiä, ettei sekaan mahdu, joten pitää olla aikaisin liikkeellä, kun taas conineitsyytensä menettävä päättelee ohjelmalehteä katseltuaan yleisön jakaantuvan tasaisesti katsomaan, jolloin tilaa pitäisi olla.
Eniten Marjatan viestissä yhdyn kommenttiin ohjelmien laimeudesta. Ohjelmakuvauksessa yleensä aika hävyttömästi siloitellaan ohjelmaa, jolloin ensimmäistä ohjelmaansa ikinä katsova väistämättä pettyy, kun lehtisessä interaktiiviseksi multimediapläjäykseksi kuvailtu esitelmä paljastuukin puuduttavaksi kolmen vartin kalvosulkeiseksi, jonka jälkeen sinisilmäinen luennoitsija arvioi yleisön tarvitsevan yli puoli tuntia kysymyksiin (yleisö kysyy kaksi kysymystä). Suoranaisesti tämä ei ole kokonaan järjestäjien vika, mutta hieman voisi painottaa ohjelmanpitäjille todellisuudessa pidättäytymistä. Tyypit saavat coniviikonlopun ilmaiseksi, joten järjestäjienkin osalta voisi odottaa jonkin sortin laadunvalvontaa.
Järjestyksenvalvontaa voisi coneissa painottaa huomattavasti enemmän. Infotiski on lähes poikkeuksetta joko infolaisten kanssa muuten vain juttelevien tai juuri siihen läheisyyteen asettuvien kaverijengien peittämä. Infoa saadakseen täytyy siis usein kyynärpäätaktikoida tai huudella kaukaa eikä silloinkaan infolainen välttämättä osaa neuvoa (kuten Marjatan kohdalla kävi).
Desucon on edelleen kaukana täydellisestä, joten kaikki palaute tulisi ottaa tosissaan.
Anonyymi
"Järjestyksenvalvontaa voisi painottaa", se on kyllä totta mutta itse järjestyksen valvojana toimineena tiedä että se on lähestulkoon mahdotonta olla kaikkialla, koska jo nyt JV:t tekevät enemmän tunteja kuin muuta duunarit ihan vain siitä syystä että olemme vaikeiten saatava vänkäriryhmä, tarvitsemme kuitenkin JV-kortin toimiaksemme ja se taas maksaa rahaa. Lisäksi useimmilla con JV:llä on myös oma siviilityö mikä saataa estää coniin tulon jonka takia conissa on jälleen vähemmän JV:tä töissä.

Suhteutetaan niin että kävijöitä on 2,5k ja jv:tä vuorossa 8 kpl. Joista 2 on ovella ja 4 kiertää, 2 saattaa jouta olemaan jossain luennolla vahtimassa ihmisten määrää tai käydä pikaisella tauolla. Ihmisiä mekin olemme. Myöskään me Con-vänkärit emme saa työstä palkkaa vaan olemme vapaaehtoisia.

Tässä vaiheessa myös jokanen infotiskin kansoittanut vänkäri ja hengaileva kävijä voi katsoa myös itseään, JV:t kun eivät ehdi kaikkialle. Itse pyysin ihmisiä siirtymään infotiskiltä jos heillä ei ollut asiaa jos satuin asian huomaamaan.


Desu on ollut alusta asti luentoihin painottuva tapahtuma, ja tänäkin vuonna oli useilla luennoilla JV:lle pakko olla estämässä ihmisten pääsyä saliin luennolle, koska sali on täysi. Valitan mutta me emme voi muuttaa paloturva rajoja tai muuttua lisäpaikoiksi haluamaasi ohjelmaan johon olet itse saapunut 15 min myöhässä. Usein ihmiset jonottivat ohjelmaan 10-15 min ennen ohjelman alku että pääsivät sisälle.

Lisäksi ihmiset oikeasti hankkikaa se lattiamajoitus paikka tai vastaava, Sibeliustalolla ei vieläkään saa nukkua ja ei todellakaan ole terveellistä valvo 3 vrk putkeen. Levätkää, syökää ja juokaa oma terveytenne ei ole leikin asia ja nautitte itsekin enemmän conista
Anonyymi
Kaikki ohjelmat loppuvat tarkoituksella vähintään viisitoista minuuttia etuajassa; tämä ei ole vahinko, vaan käytäntö josta ohjeistetaan kaikkia ohjelmanpitäjiä. Näin on käsittääkseni tehty ihan ensimmäisestä Desuconista lähtien.

Ohjelmakarttaan näitä taukoja ei kuitenkaan ole selvyyssyistä merkitty, mikä voi luoda sen kuvan että kaikki ohjelmat jäävät vahingossa alamittaisiksi.

Syitä tähän on useita. Jos ohjelma päättyy vasta tasalta, siinä ohjelmassa olevilla ei ole enää mitään mahdollisuutta ehtiä toisella puolella rakennusta olevaan toiseen ohjelmasaliin katsomaan samalla kellonlyömällä alkavaa toista ohjelmaa. Ja vaikka seuraava jännä ohjelma alkaisikin samassa salissa, on vessa- ja juomataukoja silti hyvä olla. Lisäksi ylimääräinen vartti antaa muutaman minuutin venymisvaraa, jos ohjelma ei satukaan kestämään täsmälleen sitä 45 minuuttia vaan vaikkapa 50 minuuttia.

Tärkein syy on kuitenkin se, että ohjelman aloittaminen ja lopettaminen samassa salissa samalla kellonlyömällä on fyysisesti mahdotonta. Suuri osa puhujista käyttää omaa läppäriään, ja piuhojen kiinnittämisessä ja äänten toimimisen varmistamisessa menee aina muutama hetki.

Aikoinaan näitä taukoja ei coneissa käytetty, ja silloin ohjelmien aloittaminen myöhästyi aina – ja lopussa tultiinkin jo hätistelemään pois seuraavan tieltä. Se oli ihan kamalaa häsläystä.
Anonyymi
Mielestäni con oli mahtava, vaikkakin kävinkin vain kilpailuja katsomassa. Itse tein juuri tämän että istuin nurkassa, olin kavereiden kanssa, kiertelin myyntipöydillä ja muuallakin conissa. Hyvien kavereiden kanssa saa conista paljonkin irti.
Anonyymi
oliko että 1 on huonoin ja 5 parhain?
ei mainittu siitä mitään joten oletin näin.
Anonyymi
Itsekkin voin sanoa että coni oli aika pettymys, toisaalta syy on myös oma. Tulin yksin coniin, ja kyseessä oli ensimmäinen kerta Desussa. Perjantaina kun ei ollut taidekujaa eikä myyntipöytäsalia, niin itselleni en löytänyt minkäänlaista ohjelmaa sieltä kiinnostavaksi. Koska mukana ei ollut minkäänlaista kaveria, olin yksin koko conin ajan, joten siitä tuli tosi haikea olo. Lähdin illalla lattiamajoitukseen, ja vaikka oli kartat mukana niin eksyin. Itkuthan siitä tuli kun pääsin paikanpäälle. Lauantai meni paremmin, vaikka olin vain conissa 2 tuntia, kävin taidekujan ja myyntipöytäsalin läpi, lähdin junaasemalle ja ostin lipun takaisin kotiin, vaikka tarkoituksena oli olla sunnuntaihin asti Lahdessa ja Desussa. No tästä opittiin että coneihin ei ole mitään asiaa jos ei ole kavereita mukana.
ANicochi
Voi että. :( Mäki lähdin coniin yksin, mut kyllä mä ohjelmaa löysin ja juttuseuraa kunhan vain hakee.
Anonyymi
Aww ;_; kyllä sieltä aina seuraa löytyy jos sitä osaa hakea. Nimim. Frostissa tutustuin uusiin ihmisiin yöllisen teehetken kautta! Vähän vain rohkeutta peliin, ei ne kävijät sua pure jos vähän kyselet tai juttelet :3. Olihan siellä myös se Speed Meeting jonka tarkotuksena oli saada conikaveri ettei tarvii yksin olla. Tiedän kyllä sen tunteen kun itekseen joutuu conissa olemaan.
Anonyymi
Siis kyllähän siellä porukan kanssa tuli juteltua, mutta siis heillä oli omat kaveriporukat ja oli tosi ulkopuolinen olo. Muutenkin kun on tähän mennessä kaikki kaverit jättäny niin helposti siinä alkoi ahdistamaan, ja coni meni aika paskasti.
Linedwell Rainrix
Surfer Singed täällä hei!
Coni oli mielestäni aivan mahtava tänävuonna.
Kärsin vieläkin ahdistuksesta jonka takia jätän yleensä ja lähes poikkeuksetta kaikki luennot ja ohjelmat väliin mitä on tarjolla.
Yksi asia joka minua kuitenkin kiinnosti oli joidenkin ohjelmien nimet ja sisältö.
Yksi näistä oli ohjelma nimeltä: Miksi cosplayjaajat ovat perseestä.
Osittain nimi oli hämärä mielestäni ja sitten luin mitä se sisälsi.
Ohjelma oli sitä että keskusteltiin Cosplay elitisteistä ja enemmän tai vähemmän henkilöistä jotka pilkkaavat, rikkovat tahallaan, käyttäytyvät erittäin väärinlaisesti coneissa tai muuten vain ovat rasitus monen conittajan päivään käytöksillään, huolimattomuudellaan tai siivoamattomuudellaan.
Ensi kerralla toivoisin että voisi selvittää ohjelman nimen ja tarkoituksen paremmin ettei tule tälläistä hetkeä kun miettii: Miten ihmeessä tuollainen ohjelma pääsee läpi kun conin tarkoitus on cosplayjata, pitää hauskaa kavereiden kanssa ja rentoutua sen sijaan että valittaa siitä että ''cosplayjaajaat ovat perseestä.''
Myönnän että olin itsekin enemmän tai vähemmän kova ääninen ja ehkä liiankin.
Pahoitteluni siitä.
YKsi asia jota toivoisin kyllä olisi aamu 03:00-06:00 välille tekemistä.
Kyseinen väli on pahin mitä allnightaajaat tietävät, varsinkin he jotka ovat kolmepäivää hereillä.
Onko se siksi että täytyy olla tämä hiljainen hetki?
Miksei voisi olla erikseen vaikka ohjelmaa jossa olisi vaikka alueen ympärillä olevia pieniä desu kilpailuja jotka pitävät virkeinä?
Sanotaan vaikka: Cosplay lenkkejä että mennään porukalla lenkkeilemään tiettyä rataa pitkin.
TAi vaikka kuten desuroyalessakin oli että etsittiin lappuja :)
Ja oli muuten royale erittäin humoristinen.
Sanon sen että Sibeliustalo on erittäin helppo löytää sillä kylttejä on kaupunki yllinkyllin ja mukavia ihmisisä omasta kokemuksesta yölläkin liikkeellä.
Conin sisällä en ymmärrä ihmisiä jotka eivät tiedä missä on mikäkin halli kun kylttejä on myöskin siellä pystyssä, jos vain käyttäisi päätään tai uskaltaisi kysyä conittajilta :)
Minäkin kun seison ehkä 4-6 tuntiakin samassa paikassa ja odotan innolla että saisin auttaa jotakuta tai ottamaan kuvan.
En nimittäin voi liikkua polveni takia kauheasti ja nauttimaan conista täysin mitoin.
Tämän takia toivon että voisin auttaa siellä ihmisiä ^^
10/10 oli coni. Raskasta mutta täysin sen arvoista.
Kiitos LoL cosplayryhmälle, muillekkin LoL ihmisille ja kiinnostavalle poruukalle sunnuntain aamuyön kanssa hengaamisesta :D Nähdään Frostbitessä ehkä Battle Bunny Taricina tai Animeconissa.
Anonyymi
Cosplay-gaala on tietääkseni ainoa pelkästään cosplayn ympärille rakennettu tapahtuma Suomessa (varmasti on muitakin). Missään conissa ei ole pakko/tarkoitus cossata, vaan se on enemmänkin kuriositeetti, jonka tosin hyvin suuri osa conien kävijöistä on ottanut harrastuksekseen.
Kyseinen ohjelma oli muutenkin huumorisävytteinen ja sarkastisesti kävi läpi cosplaykulttuurin perversioita.
Anonyymi
Ei kannata valvoa kolmea päivää. Se on epäterveellistä, ja väsyneenä conista ei loppujen lopuksi saa niin paljoa irti kuin voisi. Kannattaa siis nukkua, edes tuo kolmen ja kuuden välinen aika.

Toki on ihan normaalia että haluaa ottaa tapahtumasta irti kaiken ja nukkuminen tuntuu ajan tuhlaukselta, mutta uusia coneja tulee aina. Ja niissä on loppujen lopuksi paljon mukavampaa, jos on hyvin levännyt.
tummapilvi
Coni oli ihan mahtava, vaikkei sieltä seuraa mulle löytynytkään :)
Desu Royale oli ihan mahtava, vcaikkakin osa tehtävistä oli toteutettu epäreilusti.
Frostbitestä sen verran, etten näe mitään suutä sen ikärajallistuttami9seksi! En huomannut juurikaan huonosti käyttäytyviä alaikäisiä, mutta täysikäisistä löytyi muutama joka ainakin omaa käyntiä häiritsi todella (olivat ilkeitä). Varsinkin, kun Frostbiteen tulee kunniavieraaksi lempi animeni ohjaaja ja idolini... Tuli kyllä itku kun tajusin mitä tapahtui- Urobuchi tulee suomeen, enkä pääse häntä tapaamaan. En tunne yhtäkään täysikäistä joka voisi coniin mennessä tuoda mulle edes sen nimmarin, vaikkei se ois todellakaan sama asia kuin oikeasti omin silmin idolinsa näkeminen.
Anonyymi
Lyhyesti ja ytimekkäästi:
- en kuulunut suurimman osan ohjelmistosta kohdeyleisöön. Liikaa "naisilta naisille" ohjelmia. Ja niissä harvoissa joissa olin kohdeyleisö, oli valitettavasti genre väärä (esim. touhou, kauhuroolipelit). Ihan ymmärrettävää että näin on mahdollista aina käydä, että tipahtaa ulkopuolelle, mutta ei se kivaa silti ole. Laajempi skaala tulevaisuudessa auttaa kitkemään tällaista.
- noh, ei hätää, frostissakin kävi myös näin ja selvittiin pelkillä kunniavierailla ja oltiin ERITTÄIN tyytyväisiä. Niin...meinattiin sitten nukahtaa siinä kuvakäsikirjoitus ohjelmassa, tuntuu kuin olisi taas yliopiston luennoilla..
- Onneksi oli hyvää seuraa, mutta suurimman osan ajasta vietettiinkin POISSA sibbetalolta. Oli vähän turha ostos.
- Ainiin, herran kiitos että Frostbite on taas ikärajallinen, oli niin kypsää meininkiä viimeksi, ja pystyi jopa hengittämään :D (tarvittaisiin paneeli "hygienian valistusta alle 18-vuotiaille" coneihin)
Raven
Onkos jossain muuten listaa niistä AMV-kilpailuun osallistuneista videosta?
Raven
Niin ja tosiaan. Tykkäsin conista todella paljon.
Anonyymi
Mietin näitä kommentteja lukiessani, että minkä ikäistä sakkia täällä käy kommentoimassa...
Vaikka en itse conissa tehnyt muuta kuin hengaillut kavereiden kanssa, niin silti täällä nämä negatiiviset palautteet laittavat vastaamaan. Eliks :
-"Olipas paskaa ohjelmaa ei ollut mitään mielenkiintoista UGUU HUONO CON" Ratkaisu: Katso enemmän animea äläkä vain sitä Bleach/Naruto/One Piece/Death Note/Soul Eater komboa
-"Ei ollut mitään tekemistä" Ratkaisu: Hengaile kavereiden kanssa tai mene luennoille. Jos luennot eivät kiinnosta, ks. kohdan 1 ratkaisu.
-"En löytänyt Metsähallia/lattiamajoitusta" Ratkaisu: Katso niiden sijainti con-oppaasta sivuilta 18 ja 19. Jos ei auta siltikään, opettele navigoimaan scrub.
-"Oli huono con kun ei ollut kavereita mukana" Ratkaisu: Hanki animea harrastelevia/harrastavia kavereita tai tutustu conissa uusiin ihmisiin. Jos tipahtaa spagetit taskusta kun pitäisiä tutustua uusiin ihmisiin, näprää vaikka kännykkää. Mahdollisuudet ovat rajattomat.

Muutamia suoria lainauksia kommenteista:
-"Ohjelma oli suoraan sanottuna aivan paska, en ole koskaan ollut yhtä tylsissä ohjelmissa... Tosin kävin vain kolmessa, ja nekin kaikki vain perjantaina." <-- For real? Kävit vain kolmella luennolla ja haukut kaikki huonoiksi. Kyllä huomaa, että coneissa käyvät aina vain entistä nuoremmat henkilöt
-"Erilaista ohjelmaakin voisi harrastaa; on vähän kummallista lukea, kuinka Touhou-luentoja ei enää haluta, mutta shibari pääsee joka ikiseen desuun." <-- Täs pitää tietää et
-"Ohjelmakuvauksessa yleensä aika hävyttömästi siloitellaan ohjelmaa, jolloin ensimmäistä ohjelmaansa ikinä katsova väistämättä pettyy, kun lehtisessä interaktiiviseksi multimediapläjäykseksi kuvailtu esitelmä paljastuukin puuduttavaksi kolmen vartin kalvosulkeiseksi, jonka jälkeen sinisilmäinen luennoitsija arvioi yleisön tarvitsevan yli puoli tuntia kysymyksiin (yleisö kysyy kaksi kysymystä)" <-- Tässäkin pitää tietää et
-"Frostbitestä sen verran, etten näe mitään suutä sen ikärajallistuttami9seksi!" <-- Tästä on väännetty vaikka kuinka pitkään, että miksi näin, mutta syyn tähän voit myös löytää lainaamastani lauseesta
-"Liikaa "naisilta naisille" ohjelmia" <-- Tyttöjen haaremisarjoista luennon pitäjä oli mies.

Tuossa tuo avautuminen, nyt omat tunteet. Desuconissa kävin vain muutamalla luennolla, koska mm. oluen juonti kavereiden kanssa on paljon kehittävämpi ratkaisu. Luennonpitäjät olivat suurimmaksi osaksi vanhoja konkareita, joten eivätpä ne taatusti huonoja olleet. Kaikki toimi järjestäjien toimesta kuten pitikin. Conikävijöistä taas on jonkinverran negatiivista palautetta:
-Kuinka monta kertaa niistä kulkuväylien tukkimisesta pitää sanoa.
-Pitsalaatikot. Oikeesti hei.
-Kiljuvat ernut.

Tl;dr jäätävän pitkä avautuminen näistä kommenteista, coni toimi omalta osalta hyvin, mutta ernut taas vaihteeksi latistivat tunnelmaa.

Oispa kaikki conit k-18.
Raven
"Oispa kaikki conit k-18."

No no. Onneksi ensiconi on K-18. Tosin jos kaikki olisivat K-18 niin mistä sitten saataisiin uutta verta? Osasta näistä nuorista kasvaa intohimoisia conittajia tulevaisuudessa ja vanhemman polven mantelinperijöitä. Tietenkin osa niistä nuorista huomaa, ettei sen ekan conikäynnin jälkeen homma ole ehkä heidän makuunsa. Toisaalta olisihan se kiva, että sellaiset henkilöt kävisivät testaamassa coneja sellaisessa tilaisuudessa mihin ei ole jo valmiiksi niin paljon tunkkua, koska nyt kaikki tosi conittajatkaan eivät mahtuneet mukaan.

Anonyymi
Tän takia vois vaikka harrastaa/harrastella sosiaalises medias tai sit ircissä, jos he sen erottavat irc-galleriasta
jjija
...Oletpas sinä nenäkäs tapaus.
jjija
"Oispa kaikki conit k-18."

...

No jopa oli ahdasmielistä. Eli nuoremmat aloittelevat conittajat eivät saisi mielestäsi mitään mahdollisuutta tutustua kyseiseen kulttuuriin?
Kaikenko pitäisi olla teille nk. elitisteille suunnattuja tapahtumia? Huh huh johan napsahti :D
jjija
Oli mukava coni. Asiaa oli ja tapahtuma oli kaikin puolin hieno. Onnittelut järjestäjille. Harmillista kyllä ohjelmien nimet olivat hiukan harhaanjohtavia. Siis niiden jotka olisivat minua kiinnostaneet. Harmillista kyllä useimmat ohjelmat tuntuvat olevan suunnattuja jo pitkään harrastuksen parissa oleville, ja näin vaikuttaa siltä ettei aivan uusi conittaja tunnu saavan niistä mitään irti, vaikka olisi katsonut tuhat ja yksi animea.
Mitä jos Desucon 2014 oli jonkun aivan ensimmäinen con?
Mutta totta kyllä, Desunoten selaaminen on suureksi hyödyksi suunnistamisessakin, ja se kannattaa lukaista. Varsinkin kun sen sai ennakkoon täältä .pdf muodossakin.

Otan nyt esille asian, mikä minua harmittaa suuresti conkävijöissä. Alaikäisten ja täysi-ikäisten jatkuva toistensa mollaaminen, jotka tulevat _täälläkin_ kommenteissa esille. Joillakin alaikäisillä kilahtaa ikärajojen vuoksi, ja joillakin täysi-ikäisllä tuntuu nousevan kusi päähän "paremmuuden tunteesta", kun pääsee mollaamaan alaikäisiä ja leikkimään elitistejä.
Frostbiten kohtalosta voin sanoa että eipä sille mitään voi kun se halutaan pitää ikärajallisena. Onhan alaikäisillä oma Yukicon, jonne onneksi (HALLELUJA) pääsevät myös yli 18-vuotiaat. Täysi-ikäisenä muutaman vuoden conikokemuksen omaajana on todella harmillista, kun se ikä siinä merkitsee. Tunnen muutamia erittäin kypsiä alaikäisiä conittajia, jotka käyttäytyvät paremmin kuin jotkut täysi-ikäiset conikävijät. Toki on myös näitä "pikkuernuja", jotka ovat juuri löytäneet animen ja mangan ja hypettävät sitä pärinöissään kuin huomista ei olisi. Jotkut eivät vain ole pärinöille immuuneja ja siksi se häiritsee. Järjestyssäännöt ja siisteysasiat tottakai koskevat KAIKENIKÄISIÄ conittajia, ja niitä tulisi noudattaa että kaikilla olisi miellyttävä coni. Frostbiten menestyksestä sanon sen, että siellä olevat ohjelmat tuntuivat tahallaan olevan ajankohtaisia ja mielenkiintoisemman kuuloisia. Siis siten, että salit tulisivat takuulla täyteen vaikka siellä olisi ollut alaikäisiäkin. Itse en päässyt Frostiin töideni vuoksi ja se harmitti minua suuresti.

On mukava asia kun on ikärajattomiakin coneja. Henkilökohtaisesti en ymmärrä teitä, jotka haluaisitte kaikki conit K-18 rajallisiksi. Onko se niin vaikeaa katsoa nuoria faneja pari päivää samassa rakennuksessa teidän kanssanne? Tuleeko heistä erinäisiä pöpöjä? Tarvitsetteko pitkän tikun välisen etäisyyden? Desupiiriinhän kuuluvat tapahtumat ovat enimmäkseen teille aikuisille suunnattuja. DesuCruise, K-21. DesuTalks, aikuisten asiaa. Frostbite K-18. Ettekö kestä yhtä Desua joka on kaikenikäisille harrastajille? Johan on. On äärettömän ikävää ettei conharrastaja saisi olla, ennenkuin on omannut ns. vähintään 10 vuotta animekokemusta ja täysi-ikäisyyden. Kuulostaa naurettavalta eikös?

Miettikääs asiaa.
Anonyymi
Asiatekstiä.
Anonyymi
Jopas oli provosoivasti kirjoitettu.

Monesti on perusteltu desublogissa ja muuallakin, miksi täysi-ikäisten coneille on tarvetta, joten syy ymmärtämättömyydelle löytyy ruudun ja tuolin välistä. Tässä kolme ensimmäisenä mieleen juolahtanutta esimerkkiä (nämähän eivät ole pelkästään alaikäisten harrastuksia, vaan hyviä ja huonoja siemeniä löytyy kaikista ikäluokista):

- Kulkuväylät pysyvät avoimempina. Usko tai älä, mutta täysi-ikäiset usein ymmärtävät kokoontuneensa keskellä käytävää ja tajuavat siirtyä lähemmäksi seinää. Varttuneemmalla väellä tuntuu olevan myös vähemmän tarvetta kokoontua lattialle istumaan ja peittämään kulkuväyliä entistä pahemmin.

- Tunnelma pysyy arvokkaampana. Tarkoitus ei ole tehdä conipaikasta tapahtuman ajaksi kirjastoa, mutta monen hermoja raastaa aina, kun kuulee korkeaa kirkumista (joka yleensä tulee alaikäisestä). Kaikki eivät myöskään innostu letkajenkasta, etenkin, kun se pahimmillaan voi tukkia koko aulan.

- Siisteys. Harvoin näkee conissa aikuisia porukoita, jotka jättävät pizzalaatikot hujan hajan, vaan ne päätyvät roskikseen tai nättiin pinoon, josta ne on helppo noukkia roskapussiin. Alaikäisten tuntuu olevan hankala osua roskilla roskikseen, joka ei ole kolmen metrin päässä, joten ne jätetään lattialle.

Nämä eivät tietenkään ole perusteita sille, miksi jokaisen conin tulisi olla ikärajallinen. Ikärajaideassa ei myöskään ole animen suhteen elitismiä, vaikka sellaiseksi se usen populistisesti mielletään. Ikärajalla pyritään vapauttamaan con seikoista, jotka usein (mutta eivät aina) ilmenevät alaikäisissä. Itselleni kyseessä ei ole halu leikkiä parempaa ja kiusata lapsia, vaan pyrkimys tuottaa erilainen conielämys.

Mikä muuten tekee DesuTalksista "aikuisten asian"? Koska siellä on "tylsää" puhetta ja cossaus sekä kavereiden tapaaminen on toissijaista?

Ikä ei osoita kypsyyden tai luonteen tasoa tarkasti, mutta antaa edes jonkinlaisen skaalan sille. Jos ei kestä, että vuodessa yhteen coniin ei pääse ilman baari-ikää, lienee syytä tarkkailla sitä omaa hehkutettua kypsyyttään. Jokaista conia ei tarvitse muuttaa K-18-tapahtumaksi, mutta jokaista conia ei myöskään ole pakko pitää temmellyskenttänä.
jjija
Vaikka niin, se on lukijan silmässä. Hieron täällä ohimoita, kun pointti menee hukkaan.

Kuten jo sanoin: "Järjestyssäännöt ja siisteysasiat tottakai koskevat KAIKENIKÄISIÄ conittajia, ja niitä tulisi noudattaa että kaikilla olisi miellyttävä coni." Tämä riippuu ihmisistä, ja heidän oppimista käytöstavoistaan niin yleisesti. Kaikilla niitä ei ole, oli ikä mikä tahansa.
Olen nähnyt aika paljon porukkaa vuosien aikana, ja ihmiset käyttäytyvät hyvin samanlaisesti oli sukupolvi mikä tahansa.

- Usko tai älä, mutta on täysi-ikäisiä, jotka eivät tajua tukkivansa väylää. Joskus jopa tajuavat, mutta eivät väistä koska "kyllä tossa sivuilla on ihan hyvin tilaa mennä". On alaikäisiäkin, joilla on tämä tilannetaju hallussa. Tämä asia on ihmisjärjestä kiinni. Jos on fiksu ihminen, ei jää seisomaan siihen väylälle. Jos ei ole tilaa, niin se taas on kävijämäärästä kiinni. Lippumäärä ratkaisee.

- Tunnelman arvokkuus on sekin porukan käytöksestä kiinni. Jos on sali täynnä keskenkasvuisen henkisellä tasolla olevaa täysi-ikäistä porukkaa, ei tilanne ole yhtään sen arvokkaampi. Onko baariin meneminen mielestäsi arvokas tilaisuus kun sinne pääsevät vain yli 18-vuotiaat ja sitä vanhemmat? Vai vertaatko con-tapahtumaa linnanjuhliin? Alaikäisistä kyllä lähtee ääntä, heihin kun ei välttämättä se jurous ole vielä iskostunut, ja mahdolliset innostuksetkin nostavat ääniä. Eihän se tietenkään mukavaa ole jos joku päästää desibelimittarissa hälyttävää lukemaa! Pitäisi ottaa yleinen viihtyvyys huomioon. Innostus saattaa kyllä aikuiseltakin joskus karata, mutta tuomitaanko siitä niin helposti?

- Ah, ikuinen siisteyskysymys. Oletko vieraillut aikuisten ihmisten menopaikoissa? Sikalakin on erittäin siisti niihin joihinkin verrattuna. On jälleen ihmisiä, jotka ovat siistejä automaattisesti, käskystä siistejä, tai sitten kaatopaikan järjestelytajun omaavia henkilöitä. Conipaikka ei juurikaan niistä paikoista eroa. On alaikäisiä jotka ovat epäsiistejä, on täysi-ikäisiä jotka ovat epäsiistejä. On laiskoja ihmisiä. On tietämättömiä ihmisiä. Ja sitten on ne fiksut.

Yleistystä. Ihmiset ovat mitä ovat, terveisin hankalia ihmisiä liian usein kohtaava asiakaspalvelija. On joko fiksu ihminen, tai sitten on vähän tyhmempi ihminen. Ja se ei riipu iästä.

Elitistikäsityksen ikärajallisiin coneihin tekee se, miten ikäluokkien eri edustajat ottavat tästä vaarin päästäkseen nokittamaan toisiaan. Esimerkkinä kerron erään kokemuksen lauantai-illalta. Istuin iltaa ystäväpiirini kanssa, jossa osa on täysi-ikäisiä, osa alaikäisiä ja osa juuri siinä rajalla. Emme menneet iltabileisiin, koska alaikäinen osa ei sinne olisi päässyt. Pidimme hauskaa porukalla jutellen kaikesta coniin liittyvästä. Ohitse siitä kulkivat iltabileistä saapuvat conittajat, jotka vaihtoivat puheenaihettaan ja volyymiään kovemmalle meidät ohittaessaan: "Onneksi Frosti on taas k-18....". Olisit kuullut sen äänensävyn. Oli kuule aikas ikävää kun he katsoivat meitä nenänvartta pitkin kadotessaan hissiin. Erittäin kypsiä täysi-ikäisiä, eikös?

DesuTalks. Tapahtuma jossa minäkin olen käynyt kun siellä sattui olemaan pari ihan mielenkiintoista ohjelmaa, joita halusin käydä kuuntelemassa. Sanoin kyseistä asiaa aikuisten asiaksi, koska suurin osa ohjelmasta taas vaikutti vuosien kokemuksen omaavien harrastajien jutulta. Hankalaa tempaista itseään mukaan näin vain muutaman vuoden asiaa harrastaneena. Mutta katsos kummaa, en silti näe estettä sille, etteikö aivan vasta-aloittanut voisi Talksiin mennä ihan innoissaan kuuntelemaan asioita joita heillä on siellä tarjolla. Tämä Talks ei kuitenkaan ollut pointtini ensimmäisessä kommentissani. Ja tiedoksesi että se nyt ei ollut siitä cossauksesta ja kavereiden tapaamisesta kiinni. Meillähän on nimenomaan myös cosplayhin keskittyneitä tapahtumia?

Kypsyyden tasolle ei voi asettaa skaalaa. Pieni lapsi voi olla keski-ikäistä kypsempi. Se on tullut todettua turhankin hyvin. Ja ah... tuo. Miten söpöä. Mielestäni ei tarvitsisi valittaa siitä erikseen, että jonkin conin järjestäjät ovat päättäneet laittaa yhden conin K-18 rajalliseksi. On niitä muitakin coneja. Frostin seuraksi esimerkiksi tuli Yuki, koska ns. ainoa talvicon "vietiin" alaikäisiltä. On meillä miniconit, on meillä isommat conit. On tilaa pihoilla missä istua ja seurustella, on meillä luentosaleja jotka on täysiä, jos olis oikeeta mielenkiintoista asiaa kohderyhmälleen.

Aiemman novellintapaiseni oli tosiaankin tarkoitus ilmentää sitä, että minusta on tyystin tarpeetonta pitää toista alempiarvoisempana conittajana, amatöörinä, epäkypsänä, elitistinä, ammattilaisena jne jne jne.... Ennen kaikkea: Miksi se on niin hankalaa sietää sitä toista osapuolta ja yrittää ajaa kaikki nuoremmat harrastajat pois? Miksi se on niin vaikeaa sietää sitä että aikuisillakin on joku coni missä he saavat olla kypsiä conittajia? Miksi pitää pistää ne rajat ikäluokkien välille?

Onko sillä oikeasti väliä? Kaikki rakastetaan samaa harrastusta, oli ikä mikä vaan, ja oli "taso" mikä vaan. Iskostutetaan kaikille selvät säännöt miten coneissa toimitaan. Alaikäiset käyttäytyy, täysi-ikäiset käyttäytyy. Miten olis conittajien tasa-arvo? Onko se niin vaikeaa?
Anonyymi
Olemme nähtävästi törmänneet erilaisiin ihmisiin. Pyrin viestissäni välttämään yleistämistä, mutta näköjään lipsuin silti siihen. Harmillista.

Muutaman täysi-ikäisen marmatusta kakaroista ei tietenkään pidä käsittää koko sekalaisen joukon mielipiteeksi tai käyttäytymiseksi. Sama pätee tietenkin toisin päin. Kirjoitin omista kokemuksistani vuosien varrella conikäyttäytymistä seuranneena.

Ei millään pahalla, mutta mielestäni "tällaisiakin ihmisiä aivan varmasti on" ei ole kovin kestävä argumentti. Totta kai niin kypsiä kuin lapsellisia yksilöitä löytyy kaikista ikäluokista, mutta tuskin olet eri mieltä siitä, että täysi-ikäisten joukko on keskimääräisesti kypsempää kuin alaikäisten, jolloin poikkeavat yksilöt jäävät vääjäämättä marginaaliin. Pitäisikö con järjestää sellaiseksi, että se miellyttää suurinta osaa vai sellaiseksi, ettei se loukkaa ketään? Kaikkiahan ei voi mitenkään miellyttää. Täysin loukkaamaton con on teoriassa mahdollinen, mutta vain harva nauttii täysin tyhjästä (jollaiseksi em. kaltainen con muodostuisi).

Tein oman novellivastaukseni, koska koin ikärajallisuuden olevan sinulle pelkkä kysymysmerkki. Halusin valaista asiaa, mutta näköjään onnistuin vain työntämään piikkiä syvemmälle käpälään. Rinnakkaiselo on vaikeaa ihmisten kesken yleensäkin, sillä kaikki haluavat vain olla omia itseään, mutta se oma itseys ei sitten välttämättä miellytä kaikkia. Perimmiltään sosiaalisena eläimenä ihmisen on aika hankala vain pitää huoli omista asioistaan. Kaikki kukat saavat kukkia, mutta aina joku on allerginen siitepölylle.

Tänään menee kyllä metaforat päin metsää...
jjija
Harmillista tosiaan. Ja siltä vähän näyttää että olemme törmänneet erilaisiin ihmisiin.

Yksittäinen kommentti ei tosiaan kerro koko luokan mielipidettä toisesta. Ja kertomani tapahtuman nyt vain tarkoitin esimerkiksi, joka kertoo myös minun saamiani kokemuksia kyseisestä "ikäerottelusta". Ja kyllä, tämä on minun conikäyttäytymisen seuraamisen tulosta.

En ole kirjoittamassa argumentaatiokirjoituksia mielelläni, enkä mielelläni myöskään olisi ryhtynyt vastaamaan. Kumminkin vastasin, ah tuota 4 am. ajan tuomaa taikaa. "Tällaisiakin ihmisiä aivan varmasti on" ei ole kyllä kestävä argumentti, niinkuin totesit. Ei ainakaan yksin. Siinä on mukana sen tuoma fakta, että niitä ihmisiä tosiaankin on.
En kyseenalaista asiaa, etteikö "täysi-ikäiset ovat keskimääräisesti kypsempiä kumminkin" väite olisi totta. Onhan se niinkin.

Desucon on tosiaankin asiapainoitteinen con. Mutta on harmillista olettaa että se asiaosa kiinnostaisi vain täysi-ikäisiä conikävijöitä. Ja tästä, huomaan, että se nousee vähän hattuun joillekin.

Vastauksesi oli hyvä, mutta anteeksi että vihasin sitä yleistystä. Itse en niin sanotusti välitä ikärajoista paskaakaan, koska olen siinä onnellisessa tilassa että voin mennä mihin coniin vain. Mutta se minua taas häiritsee, että ihmiset oikeasti yrittävät vetää sitä rajaa kahden ikäluokan välille. "Ugh, alaikäisiä" "Ugh, täysi-ikäisiä". En näe siinä mitään järkeä. Miksei conikansa voi tulla tässä toimeen kun on kyse samasta harrastuksesta.

Niinhän se on. Kaikkia ei voi vaan millään miellyttää.
Anonyymi
Terveisiä eliitille ja "todellisille" conittajille :) Olin mukana Desuconissa kaikki kolme päivää alle 18-vuotiaiden seurassa. Nautimme cossauksesta ohjelmasta ja menosta. Emme huutaneet roskanneet tai tukkineet käytäviä. Iltabileistä jäimme pois. On ikävä kuulla ettemme ole "todellisia" conittajia, tarkoittaako se, ettemme nauti tarpeeksi Desuconista vai ole vielä tarpeeksi älykkäitä. Mitä maagista tapahtuu kun ihminen siirtyy 17 v:sta 18 ikäiseksi? Teille on jo Frostbite pitääkö tämäkin viedä meiltä pois? Eikö alaikäisten pidä päästä muuta kuin ala-arvoisiin surkeisiin pikkuconeihin? Vai onko se niin että todellinen tuore innostus on liian vaikea katsoa?
Lippuja voitaisiin myydä kyllä joka päiväksi erikseen, että useampi saisi lipun. Kaikki eivät pääse tulemaan joka päiväksi. Yritetään kuitenkin sietää toisiamme. Pääsette meitä innokkaita talvella pakoon.
Anonyymi
Täytyy sanoa, että desucon oli tosi mahtava myös tänäkin vuonna! <3 Minulle tämä oli jo kolmas desu ja olen aina viihtynyt! Itse en käynyt missään luennoilla tänä vuonna, mutta cosplaykilpailuja kävin kattoo. :) Itse nautin eniten conissa siitä, että pääsen hengailemaan ystävien kanssa sillä suurin osa niistä ystävistä on sellaisia mitä näen vaan coneissa, niin hyvä kun en liikuttunut kyyneliin saakka, kun tapasin niitä ystäviä jotka näin viimeksi viime Traconissa. Ja suurin plussa oli se että roskiksia löytyi conialueelta enemmän kuin viime vuonna, joten tosi suuri parannus viime vuoteen nähden! Hyvä työvoima! :DD Ja infopistekin toimi hienosti esim. kuulutettiin että kulkutiet ovat pidettävä vapaina, sillä itse huomasin moneen otteeseen että jotkut kävijät tukki kulkutiet sibeliustalon sisällä. Mutta ei mul sen enempää palautetta ole, joten ensi vuonna taas! <3
Katariina "Linkkari" Ihalainen
Vänkäri kiittää conista. Itselle kokemus oli mukava, vaikka kiireistä olikin.

Voisin sanoa kävijöille - nuoremmille että vanhemmillekin - että Desucon on aina ollut asiapitoinen ja luentopohjainen tapahtuma. Kohdeyleisönä tälle conille onkin ihmiset, joita kiinnostaa istua luennolla se 45min ja keskustella aiheesta x. Tekemistä on pyritty keksimään monipuolisesti ja tottakai tarjonnan mukaan - luennot/työpajat eivät tupsahda tyhjästä, vaan niitä valmistellaan parhaimmillaan useampi kuukausi. Eiköhän voida antaa anteeksi ensikertalaisille luennonpitäjille kalvoista suoraan lukeminen, ketä tahansa voi jännittää puhua yleisölle aiheesta josta selvästi tietää?

Tanssipelit, Meidokahvila, lautapelit, amv- ja cosplaykisat ovat tottakai tärkeitä täytteitä ohjelmassa, mutta ne eivät ole valitettavasti tapahtuman pointti. Ne ovat lisäke, kuten Jussi Kari kirjoitti blogipostauksessa "Miksi Desucon on olemassa" https://desucon.fi/blogi/2014/02/miksi-desucon-on-olemassa/

Älykkyys ei tule iän myötä, mutta sen voi osoittaa monella eri tavalla.
Pilperi
Dumppaan vain tähän väliin asian, jonka unohdin mainita varsinaisessa palautelomakkeessa:

Ilmanvaihtoa yläparven mahjong- ja go-alueella voisi jatkossa parantaa esimerkiksi tuulettimien avulla. Vähintään kesäisin ei-desusäisinä ajankohtina.
Tunnelma pelatessa oli nimittäin vähintään hikinen, kun aurinko sattui porottamaan metsähallin väestöön sopivalla teholla. Lämpimän ilman noustessa ylöspäin saattaa helposti käydä niin, että kaikki kuumuus ja höyry kasaantuu juuri sinne pelialueelle.
Tursake
Komppaan tätä, ylimmän kerroksen ilma oli niin huonoa että jongia pelatessa tuli nopeasti todella huono olo
Anonyymi
Ihmettelen kommentteja aloittelijoista, jotka lukevat suoraan diaesitystä selkä yleisöön päin. Itse en nimittäin osunut yhdellekään tällaiselle luennolle... mutta ehkä siellä sitten sellaisiakin oli? Kävin joka tapauksessa joka päivä useammalla luennolla ja kaikki olivat kyllä oikein hyvin toteutettuja, vaikka jokainen ei ihan omia kiinnostuksia vastannutkaan (olin siis seuralaisena mukana myös parilla luennolla, jotka eivät olleet niin oma juttu). Esiintymiskammoisena ihailin toisten kykyä suoriutua hienosti luennon vetämisestä suurellekin yleisölle... itse kun en siihen pystyisi. Hienoa, että meillä on osaavaa ja esiintymiskykyistä väkeä piireissä ja että he vielä jaksavat luentoja meidän muiden iloksi kasata.

Ja jos joku aloittelija sitten tosiaan diansa selkä yleisöön päin luki... No, kaikkien on aloitettava jostain ja varmasti kyseiset henkilöt tietävät, ettei nyt mennyt ihan putkeen ja kenties hallitsevat homman jo seuraavalla kerralla paremmin. Mutta kuten sanottua, omalle kohdalle ei tällaisia luentoja osunut yhden ainutta.

En myöskään täysin ymmärrä marinaa siitä, ettei mitään mielenkiintoista ohjelmaa ollut. Ohjelma julkaistiin lähes kokonaisuudessaan ennen lipunmyynnin aloitusta. Miksi ostaa lippu, jos tapahtuman sisältö ei kiinnosta? Kannattaa perehtyä siihen ohjelmaan ennen ostopäätöstä, jos nimen omaan ohjelman takia tulee paikalle. Oma lukunsa toki he, jotka tulevat coniin muista syistä, mutta heitä ei haitanne ohjelman epäkiinnostavuus?

Minä en ainakaan oleta, että koko con on räätälöity juuri minun tarpeisiini. Väliin tulee hetkiä, jolloin ei vain mene mitään kiinnostavaa ohjelmaa. Yleensä ajoitankin lounastamisen, shoppailut ja ihmisten tapaamisen tällaiseen ajankohtaan. Minusta on ihan hyväkin, että tällaisia välejä tulee, sillä nyt tässä Desussa tuli lauantaina istuttua lähes 5 tuntia putkeen luennoilla ja kyllähän se istumalihaksiin käy. Eli välillä on ihan kiva käydä myös jaloittelemassa. Sunnuntain ohjelma jakautuikin omalta kannalta paremmin, kun luentojen väliin jäi sellainen 1,5 tuntia hengailuaikaa, koska juuri siinä kohtaa ei ollut itseä kiinnostavaa ohjelmaa.

Täydellinen con ei ollut, mutta minusta oikein hyvä kuitenkin. Minulle henkilökohtaisesti on yhdentekevää, onko tapahtuma ikärajallinen vai ei, kunhan porukka osaa olla järkevästi. Ja järkevä käytös ei ole pelkästään ikään sidottu asia, vaikka toisinaan iälläkin on vaikutusta.

Peräänkuuluttaisin vielä kävijöiltä sitä omaa vastuuta. Asioista voi ottaa etukäteen selvää ja Desunoton voi lukea läpi (siellä on mm. kartta ja muuta hyödyllistä tietoa). Ohjelmaan kannattaa perehtyä ennen lipun ostamista, niin ei tarvitse valittaa, ettei mitään kiinnostavaa ollut. Toki ohjelmakuvaukset voivat olla jollain tapaa virheellisiä ja siitä kannattaakin antaa palautetta, jos tällaista on huomannut. Mutta tosiaan aina on hyvä miettiä, mihin asioihin voi itsekin vaikuttaa ja miten omaa viihtyvyyttään parantaa. Niistä lopuista voi sitten antaa rakentavaa palautetta, jotta ne asiat voidaan seuraavalla kerralla hoitaa paremmin :)

Kauheaa papatusta, pahoittelen viestin pituutta. Kiitos hienosta conista, toivottavasti Desucon järjestetään vielä monet kerrat Sibeliustalossa!
Anonyymi
Ihan totta! Jos ohjelma ei kiinnosta niin älkää ostako sitä lippua, saatatte viedä sen joltain joka ihan oikeasti haluaa tulla tapahtumaan myös sen sisällön takia. Ei oo mitään järkeä tulla jälkeenpäin valittamaan ettei mitään kiinnostavaa ohjelmaa ollut jos ei ees viittinyt vilkaista, että millanen tapahtuma on kyseessä ennen kuin lipun osti.
Käsittääkseni juuri tämä oli syynä Frostbiten ikärajallistamiseen - pakko oli jollain tavalla rajata pois niitä jotka tulevat coniin vaan hengailemaan. Ite olen alaikäinen niin en voi sanoa ettei yhtään ärsyttäisi Frostbiten ikäraja, mutta kyllähän sen nyt ymmärtää kun kattoo minkälaisia kommentteja täälläkin nyt on.
Anonyymi
Haluaisin vain näin ensi kertaa luentoa pitäneen näkökulmasta muutaman pointin myös heittää, ei mitenkään puolustellen, mutta kuitenkin (eikä sinun viestisi edes ollut laisinkaan negatiivinen).

Itseäni ei henkilökohtaisesti haittaa suoraan jostain lukeminen (tosin muutama katse yleisöön väleissä on aina plussaa), sillä henkilö saattaa kokea sen paremmaksi yleisön kannalta kuin lähteä ajatuksen viemään asiaa eteenpäin ja huomata eksyvänsä jonnekin pöpelikköön. Sitä kuitenkin haluaa pitää luennossa jonkin sortin rangan ja asettelun yllä, kuin huomata äkkiä, että on puhunut asiaa diasta 50, kun mennään vasta 15:ssa.

Omaa luentoa tuli harjoiteltua monen monta kertaa, mutta muisti on onneton ja esiintymisjännitys kauhea, että se luntti siinä käden ulottuvilla on oikeasti hyvä tuki ja turva. Kaikki kun eivät ole esiintymisen ammattilaisia syntyessään ja jopa pienet, viiden minuutin kestoiset kouluesitelmätkin saattavat jännittää ihan hirveästi.

Etenkin lavalla ollessaan ei aina välttämättä osaa tiedostaa itse, että selkä saattaa välillä kääntyillä yleisöä päin; sitä kuitenkin voi myös olettaa, että yleisökin katselee screenillä näkyvää kuvaa sillä hetkellä ja tuntuu hölmöltä olla katsomatta lainkaan itsekin sitä kohti..? No jaa, tämäkin varmaan henkilökohtainen mielipide. Kyllä sitä itsekin monesti tulee käperryttyä nurkkaan nähdessään omaa tönkköä esiintymistään videolta, mutta siitä täytyy vain ottaa opikseen.

Kestosta vielä: ohjeissa taidettiin ihan suositella, että luennon olisi hyvä loppua n. 15 minuuttia ennen seuraavan alkua, jos oikein muistan. Tietenkin luennon pitäjä sitten aina toivoisi, että yleisössä olisi herännyt jotain kysyttävää, edes pientä ja yksinkertaista, mutta ei niin ei. Toisella luennolla asia saattaa taas olla eri ja pitäjä saakin monta kättä pystyyn ohjelmansa lopussa, joten on varmaan ihan posiitivista, että on edes jonkin verran aikaa varattu loppuun eikä tarvitse hädissään huudella "Heittäkää kysymykset mun Twitteriin!!". En oikein ymmärrä sitten, onko yllättäen saatu 20-30 minuutin tauko ennen seuraavaa ohjelmaa niin kauhean negatiivinen asia? Onhan koulussakin aina pieni happihyppely paikallaan ennen seuraavalle oppitunnille menemisä.

Mutta haluaisin vielä tähän loppuun huomauttaa luentojen kohdeyleisöistä ja sen sellaisista: Desuconin ohjelmat ja luennot tarjoaa loppujen lopuksi vapaaehtoiset ja myös te, hyvät kävijät. Ohjelmavastaava käsittääkseni ottaa vastaan laajan kaaren ohjelmaehdotuksia, ehdottelee jos niitä täytyy parantaa, ja tukee muutenkin todella hyvin koko prosessin aikana jos vain apua kaipaatte. Jos halutaan luentoja aiheesta X, niin jonkun täytyy tehdä se luento aiheesta X. Siihen ei todellakaan auta, että jälkikäteen mankuu asiasta; joku vaan ei yksinkertaisesti tarttunut kiinni siihen pestiin ja se jäi tällä kertaa nyt välistä. Ehkä ensi kerralla, voit mennä itse tekemään! :) Eivät ne luentokonkaritkaan halua välttämättä lähteä miellyttämään suurempaa kohdeyleisöä, jos aihe heille itselleen ei ole läheinen tai tuttu.

Itselleni Desucon oli oikein miellyttävä, olisin lipustakin maksanut tarvittaessa, sillä tekemistä löytyi reippaasti ja iltaisin aina miettikin, että mihin se kaikki aika oikein oli uponnut! Infoa tapahtumasta kuitenkin saa reippaasti ennen lipun ostamista, joten harkintaa käyttöön ja miettikää, mitä te conilta haluatte? Valikoimaa ja erilaisuutta kuitenkin löytyy, ehkä Desucon sitten ei ole se teidän con.
Anonyymi
Sinä joka veit lauantaina jonnekin käytävälle unohtuneen ostoskassini infoon, tuhannet kiitokset! Olen todella kiitollinen ja helpotus oli valtava kun sain tavarat takaisin!
Josefiina
Kiitokset kaikille kävijöille, niillekin joille jotain harmeja tapahtumasta jäi. Toivottavasti kuitenkin jokainen sai tapahtumasta irti edes jotain. Erityisesti haluaisin huomauttaa, että Sibbe pysyi aiempia kesädesuja siistimpänä (kävijöiden, vänkärien vai molempien ansiota?), enkä itse ainakaan kohdannut yhtään huonosti käyttäytynyttä conivierasta.

Toivoisin ettei vastakkainasetteluja ala- ja täysikäisten välille alettaisi luomaan, sen enempää kuin muidenkaan ihmisryhmien välille. Meitä on erilaisia, ja eri tapahtumat on suunnattu eri ihmisille. Kaikki ei voi olla aina juuri minulle, mutta jotain on kuitenkin kaikille - ja jos ihan oikeasti ei ole, niin sitten voi järjestää.

Sen sijaan että arvostelemme ja kerromme ettei ollut kivaa, on parempi että ideoimme ja ehdotamme. Jos tosissaan haluaa panostaa, voi myös mennä mukaan tekemään asioita.

Aloitan seuraavalla ehdotuksella: Conialueelle rajataan tila, jonne yksin tapahtumassa olevat, tylsistyneet ja muuten vain seurankipeät voivat mennä istuksimaan ja tutustumaan toisiinsa. Tehdään lappuja joihin jokainen voi kirjoittaa omia kiinnostuksen kohteitaan, jolloin on helppoa bongata samoista asioista pitäviä ihmisiä. Jokainen tällä alueella oleva henkilö ilmoittaa näin olevansa halukas tutustumaan uusiin ihmisiin, ainakin juttutuokion verran. Mitä luulette, toimisiko?
Anonyymi
Tämä oli toinen Desuconini, ja meno oli mainio. Kai minä sitten olen sitä "oikeaa kohdeyleisöä", kun menin tuonne sekä puhe- että cosplayohjelmien takia. Kävin neljällä luennolla, kahdessa keskustelupiirissä ja kaikissa kisoissa viikonlopun aikana. Harmittaa, ettei enempää ehtinyt, kun piti nukkuakin välillä ja lisäksi osa ohjelmasta oli päällekkäin, mutten usko että siltä voi ikinä täysin välttyä. Pidän näistä parjatuista kalvosulkeisista, sillä eihän niillä hiljaista ole - yleisö saa esittää kysymyksiä ja erityisen hyvänä jäi mieleen Otoko no to, jossa sai tutustua aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen.

Huomauttaisin että jos haluaa istua ringissä lattialla, kannattaa istua oikeasti syrjemmässä. Meinasin pari kertaa tallata vahingossa joidenkin pienten ihmisten päälle, kun istuivat keskellä ihmisvilinää kaikkea muuta kuin seinän vierellä enkä siinä tungoksessa jalkoihini juuri älynnyt tuijotella. Itse puolestani tahtoisin pyytää anteeksi niiltä, joita epähuomiossani tönin conissa (etenkin sinä ECC:n jonossa ollut tyttö jota onnistuin töytäisemään pari kertaa väkivaltaisesti, sori! :<) kun unohdin ison kokoni ja rynnin eteenpäin innoissani. Sen verran sanon alaikäiset vs täysi-ikäiset keskustelusta, että valitettavasti itsekin tulee käyttäydyttyä välillä vähän ajattelemattomasti, vaikka olenkin hyvän tovin ollut täysi-ikäinen. Ei tarvita kuin nälkä, unenpuute, kuumuus tai ahdistus ihmismassojen keskellä, niin kärsivällisemmälläkin suupielet taipuvat alaspäin. Mielestäni kesädesun muuttaminen k-18 tapahtumaksi ei ole tarpeen, sillä ei kaikki alaikäiset ole näitä jaloissa istuvia tapauksia yhtä vähän kun kaikki täysi-ikäiset ovat puhtoisia, sivistyneitä ja täydellisesti käyttäytyviä. Huonoja hetkiä on jokaisella, mutta onneksi enemmän niitä hyviä... hymyilevät ihmiset ympärillä auttavat melkoisesti pieniin kränttyhetkiin. Olin itse lauantaina aika äkäinen kuumuuden ja huonosti nukutun yön takia ja varmasti näytinkin siltä, mutta muutama upea, vastaantullut puku palautti taas hyvän tunnelman.

Iltabileet olivat oikeen kivat, olin niissä ekaa kertaa. Siellä vaan oli aivan hirveän kuuma, vaikka hyvää ilmastointia mainostettiin. Siis ihan rauhassa istuessa ja kaljaa lipittäessäkin hiki vaan virtasi niin, ettei ilman viuhkaa pärjännyt :D Mutta eipä se tanssilattialta pois pitänyt, ja bileiden jälkeen pääsikin onneksi kotiin suihkuun. Sibbetalossakin oli aika lämmin, etenkin siellä yläparvilla, jossa en tosiaan kauaa viihtynyt. Eron huomasi kyllä heti perjantai vs lauantai, lauantaina oli paljon tukalammat oltavat ja ukkospainotteinen ilma teki oman osansa. Onneksi mihinkään ei tarvinnut jonottaa kovin kauaa, ja olin pakannut mukaan nenäliinoja ja kosteuspyyhkeitä joilla sai hillittyä hikoilua. Dödöä unohtamatta. Suosittelen näitä muillekin, paljon ikävämpää on vaatteiden hikoilu märäksi.

Aiemmin mainittiinkin hyvä tiedonkulku, ja siitä täytyy oikeasti nostaa peukkua: jos jossain oli häikkää, siitä tiedotettiin heti tyyliin "pidäthän kulkuväylät vapaina" jne. Myös vettä oli saatavilla hyvin, ja ohjelmalehtinen oli kattava. Kaiken kaikkiaan Desu oli jälleen miellyttävä kokemus, ja tulen ehdottomasti uudestaan. Mun on vähän vaikea tajuta, miten siellä voi olla tylsää, kun itseltä jäi niin hirveästi ohjelmaa vielä ylikin. Kaikkialle en vaan kerennyt. Ylempänä oli kyllä hyviä pointteja siitä, että aloittelijoille ei välttämättä ole sitä tehtävää niin paljon etenkin jos on vähän ujompi, mutta kyllä se conin onnistuminen on aika paljon itsestäänkin kiinni. Kannattaa vaan yrittää rohkaistua ja mennä juttelemaan ihmisille, jotkut on kyllä vähän tylyjä (yritin itsekin aika paljon yksin liikkuvana jutella ihmisille ja vastaanotto oli aika vaihtelevaa, eikä siinä mitään, en itsekään aina ole juttutuulella) mutta niitä ihania on paljon enemmän. Desussahan on nimen omaan tätä varten speedmeeting ja teepaja, jälkimmäisessä käyneenä voin sanoa että ensimmäisessä käyneet kehuivat sitä kovasti. On oikeasti aika älytöntä, miten paljon kaikkea 29 euron lipulla saa. Kuvauspisteestä myös tosi paljon kiitoksia, en omista kameraa eikä niitä conissa pyörineillä tutuillakaan ollut, joten onneksi conia varten valmistamani asut saatiin kuvattua.

Ainoa ihan negatiivinen mikä mieleen tulee ovat ne perinteiset conin ulkopuoliset urpot, joista on kivaa ajaa rallia ympäri conia ja huudella kaikille. Etenkin nuorempia kävijöitä ajatellen tämä on aika ikävä juttu, itse joudun kuulemaan tätä niin paljon etten välitä. Ei siinä perinteisessä naureskelussa mitään, kyllähän jokaisella saisi olla pikkuisen itseironiaa, mutta humalainen uhoaminen on jo vähän toinen juttu. Mutta keinot tämän suhteen taitavat olla aika vähissä, on turha toivoa että asioista tietämätön pitäisi mölyt mahassaan kun friikkisirkus saapuu kaupunkiin.
Anonyymi
Minulla oli todella hauska con, tämä viikonloppu oli yksi elämäni ehdottomasti parhaista!

Ensimmäistä kertaa puin cosplay-asun päälleni, ja vaikka pukusuunnitelmiin piti tehdä sään ja muiden tekijöiden takia muutoksia, nautin cossaamisesta ja aion jatkaa sitä. Ilmapiiri oli ihana, kaikilla tuntui olevan hauskaa ja kaikki olivat ystävällisiä toisilleen(ainakin mitä itse näin).

Kulkuväylät eivät olleet mielestäni niin ahtaita mitä viime vuonna, en tiedä onko asiaan tehty muutoksia vai ovatko conikävijät tajunneet olla levittäytymättä pienille käytäville, mutta plussaa siitä. Tylsää ei itselle missään vaiheessa tullut, kävin cosplay-kisoissa ja paneeleissa. Ulkona tuli myös käveleksittyä ja kuvattua muita cossaajia. Asut olivat tänäkin vuonna upeita ja huolella tehdyn näköisiä.

Myyntisalikin oli tänä vuonna viihtyisämpi, mutta tuntui että tarjontaa oli joiltain osin vähempää kuin viime vuonna. Tottakai se riippuu ihan millaista tavaraa etsii ja mistä tykkää, mutta itselle jäi tämmöinen olo(toisaalta, säästin ainakin rahaa :D).

Tuo Frostbite jää kyllä vähän taas ärsyttämään, suurena Madoka-fanina olen pettynyt etten pääse näkemään Gen Urobuchia.. Luulen, että moni muukin alaikäinen on kanssani samaa mieltä, mutta olihan tämä Frostin K-18 aavistettavissa. Olkaa sitten kypsät ja aikuismaiset 18-vee conittajat iloisia tästäkin tilaisuudesta, kolmen vuoden päästä Frostissa nähdään.

Mutta anyway, kiitän kaikkia conista ja ensi vuonna nähdään! ♥
Anonyymi
Kiitos conista! Se oli kolmas conini ja pidin kovasti. Hienoa että suvaitseviakin ihmisiä näköjään löytyy, jotka eivät pistä pahakseen myös hyväkäytöksisiä alle 18-vuotiaita.
Mielestäni osa luennoista oli mielenkiintoisia ja muukin ohjelma oli mielenkiintoista. Kaikki luennot eivät olleet mielenkiintoisia, mutta eihän kaikki voi ollakaan. Olin erittäin tyytyväinen tapahtumaan.
Ymmärrän että on kova työ valmistella luentoja ja ymmärrän että Desucon on ajateltu luentopainoitteiseksi, mutta että cossaus yms. olisi pelkkää täyteohjelmaa menee yli ymmärrykseni. (Kukaan taas tuskin tulee toiselta puolelta maata tanssipelin vuoksi). Mutta, cossaajat jotka ovat valmistelleet tuntikausia pukujaan eivät he kai ole "täyteohjelmaa". Luultavasti he ovat kuitenkin käyttäneet pukujen tekoon ja esitykseen ainakin yhtä kauan ellei kauemminkin kuin luennoitsijat.
Luennoille osallistuminen pitäisi mielestäni myös riittää. Täytyykö tosiaan myös osallistua keskusteluun? (vai onko tämä ihan oikeasti suomalaisille suunnattu coni?) Itse olen ujo ja pohdiskeleva...Onko pointti Desussa tosiaan että kohdeyleisöä ovat vain ekstrovertit äänessäolijat?

Anonyymi
Eihän cossaus ole täyteohjelmaa. Itse asiassa cossaus ei ole yhtään minkäänlaista ohjelmaa ensinkään.

Cosplay on kävijöiden itse omasta aloitteestaan tekemä aktiviteetti, aivan kuten esimerkiksi valokuvaus tai kaverien tapaaminen. Tapahtuma voi toki auttaa tällaisten asioiden mahdollistamisessa - esimerkiksi järjestämällä miittitilan, jota saa vapaasti varata - mutta se ei tee näistä asioista yhtään sen enempää "ohjelmaa".

Tässä keskustelulla "ohjelmalla" tarkoitetaan kaikkea sellaista sisältöä ja tekemistä, joka järjestetään paikalle tapahtuman itsensä toimesta. Cosplayaiheista ohjelmaa tapahtumissa toki on, mutta cosplay itsessään ei ohjelmaa ole.
Anonyymi
Kommentoin vain sitä kun aiemmin sanottiin, että cosplay-kisa on täyteohjelmaa. Melkoista saivartelua tämä keskustelu näyttää olevan...Kuka sitten tulee coniin ja nauttii mistä enemmän? Cosplay-kisasta vai luennoista? Onko siis Desu näiden mielestä vain niille kohdistettua jotka pitävät luennoista enemmän...
Anonyymi
Sanon heti että paljon kiitoksia siitä että vettä oli kokoajan tarjolla ja että se oli oikeasti kylmää ja samoin jätski/slush baarista kun sää oli kovin lämmin.

Kavereitten kanssa heitettiin läppää että saisi olla all-nightereille ja lattiamajoituksessa oleville aamupuurot mutta jälkeenpäin ajateltuna se voisi ollakin ihan hyvä idea, vaikka varmasti vaikea järjestää. Porukka oikeasti meinasi pyörtyä kun ei muista/jaksa lähteä kauppaan varsinkin sunnuntaina kun kaupat olivat kiinni todella monet valittivat nälkää ja siitä johtuvaa päänsärkyä.

Liput sen kun kasvattaa hintaansa ja tuntuu että con vain huononee sen myötä.
Anonyymi
Tästä tulikin mieleen yksi harvemmin esille tullut seikka, joka varmastikin tekee K18-tapahtumista mukavampia järjestää. Täysi-ikäiset kävijät varmaan harvemmin unohtavat syödä ja nukkua, ja näin ollen pyörtyilevät harvemmin ympäriinsä.

Näin ollen täysi-ikäisistä kävijöistä on conin järjestyksenvalvojille ja muille järjestäjille vähemmän vaivaa, koska he osaavat pitää itse huolen itsestään. K18-tapahtumassa ei varmaan tarvitse varautua siihen, että ensiapupisteelle saatetaan tuoda heikossa kunnossa olevia kävijöitä jotka eivät ole tajunneet syödä, tai jotka eivät yksinkertaisesti ole järjestäneet itselleen mitään majoituspaikkaa.
Anonyymi
Täysi-ikäiset myös todennäköisemmin tietävät, mitkä kaupat ovat auki sunnuntaina jos se on helluntai niin kuin tänä vuonna.
Anonyymi
Ihan naurettavaa sanoa, että 18-vuotias olisi jotenkin huimasti aikuismaisempi kuin 17-vuotias ja osaa muka huolehtia itsestään paremmin. Vaikka täysi-ikäinen saa enemmän oikeuksia, se ei tarkoita että olisi parempi ihminen.
resh
eipä tuossa missään sanota että täysi-ikäiset olisivat "parempia" ihmisiä kuin alaikäiset.
Anonyymi
siltä se vähän vaikutti
Anonyymi
Täytyy kyllä tähän sanoa että itse olen ollut täysi-ikäinen jo monta vuotta ja silti unohdan syödä ja juoda :D

No, meitä ihmisiä on monenlaisia ja siksi minusta nämä perusteet sille miksi K-18 conit olisi parempia, on aika huonoja...
Anonyymi
Pakko itse ainakin omalta kohdalta sanoa, että se oli täysin omasta viitsimisestä kiinni, saiko conista mitään irti. Oli vähällä, ettemme olisi skipanneet ryhmäkisaa, minulla kun on jo monta vuotta käynyt niin, ettei vaan ole viitsinyt käydä ohjelmia katsomassa. Mutta jestas oli hauskaa, vaikka harmittaakin, että kisassa ei ollut enempää osanottajia.

Itse olin ensimmäistä kertaa missään conissa ilman, että parhaat kaverit oli mukana. Sen sijaan olin parhaan kaverin pikkusiskon ja tämän kavereiden matkassa. Ja oli muuten hauskaa. Yhdessä käytiin pyytämässä ihmisiä kuvattavaksi ja häröiltiin omiamme, kun kaikilla oli samasta sarjasta puvut päällä. Pöydät kierreltiin ja pihalla käväistiin kuvailemassa, siinähän se lauantai oikeastaan meni, sunnuntai meni vielä nopeampaa. Matkassa oli 3ds, mutta kertaakaan en ehtinyt kaivella esille ja oikeasti pelata.

Eli toistan, kun itse viitsii, niin kyllä sitä tekemistä löytyy. Ja jos viitsii kisat edes käydä katsomassa, niin on siinä jo niin paljon viihdettä, että kyllä sen lipun maksaa.
Anonyymi
Desucon omi ensimmäinen conini, ja minulle jäi ainakin todella positiivinen fiilis! Yllätyin miten vaativia monet kommentoijat ovat! Pari pointtia:

- En itse käynyt yhdelläkään luennolla ja minulla oli todella hauskaa. Vaikka alunperin olin katsonut ohjelmasta paljon kiinnostavia aiheita, lopulta kun sää oli useimmiten hyvä en nähnyt mitään syytä pysytellä sisätiloissa, oltiin kavereiden kanssa koko ajan ulkona. Sateella pystyi kiertelemään taidekujaa ja pelailemaan pelejä. Jos conimeininkiin kyllästyi totaalisti pystyi käymään esim. Lahden keskustassa tai pitsulla tappamassa jonossa ~tunti aikaa. Halutessaan yksin olostakin voi nauttia, itse muiden seurasta väsyessäni kömmin hetkeksi jonnekin esim. lukemaan myyntipöydältä ostettua mangaa tms.

- Tutustuin conin aikana kymmenkuntaan uusia ihmisiä, ja minusta oli ennen kaikkea mahtavaa jutella samanhenkisesti eri asioista, sillä conien ulkopuolella en omista juurikaan japanistikavereita. Se on ennen kaikkea asenteesta kiinni miten ottaa muut vastaan ja uskaltaako tehdä muutakin kuin pelata ds:llä nurkassa. :3

- Pelkästään hienojen (ja vähemmänkin hienojen) cossien katsominen sivusta ilahdutti ainakin itseäni.

- Pienet lapset ja kokonaiset perheet jotka tulivat coniin olivat tosi hellyyttäviä. :3 Minua ei myöskään päässyt häiritsemään yksikään kiljuva alaikäinen ernu. En siis ymmärrä vääntöä ikärajoista.

- Iltabileet olivat mahtavat ja dj:t huippuja, soittivat paikoin todella kovaa settiä. Myös teemadrinkit ilahduttivat animeharrastajaa ja nimi-sisältö kombinaatio oli hyvin mietitty. :3

Lähdin coniin rennolla asenteella enkä odottanut likkoja ja se palkitsi, minulla oli todella kivaa. :) Kiitos järjestäjät ja kiitos kanssaihmiset jotka teitte tästä hyvän kokemuksen.
Anonyymi
Hei!

Minulla on vain yksi pieni ehdotus, joten ajattelin laittaa sen vain tähän :).

En tiedä teittekö tämän jo, mutta viesti ei jostain syystä mennyt perille, mutta niin paikallisliikenteele kuin matkahuollolle ja VRlle kannattaisi erikseen ilmoittaa, kun tämänluokan tapahtuma tehdään. Nimittäin oli sunnuntaina bussini Tampereelle lähtiessä jo Lahdessa ihan täynnä eivätkä kuljettajat oikein tienneet mitä asian kanssa olisi tehnyt. He ihmettelivät miksi näin paljon ihmisiä yleensä niin hyvin hiljaiseen sunnuntaivuoroon yhtäkkiä eksyi ja kun mainitsin 2900 henkilön tapahtumasta Sibeliustalolla he ymmärsivät asian heti ja yrittivät sitten sumplia siinä asiaa (joka loppujen lopuksi ei niin onnistunutkaan, Tampereelle päästyämme bussissa seisoi melkein 10 ihmistä käytävällä ja olimme myöhässä aikataulusta)
Perho
Laitetaan tämä korvan taakse seuraavaa tapahtumaa varten, vaikka onkin tietty hieman epätodennäköistä, että VR tai Matkahuolto lisäisi kalustoaan tai vuoroja yksittäisen, (verrattain) pienen tapahtuman vuoksi. Itse festarijunissa lattialla istuneena on kyllä tullut mietittyä, onko kesän suurimpiinkaan tapahtumiin reagoitu.. Toiseksi pitäisi tietää, onko tarvetta nimenomaan Lahti-Helsinki vai Lahti-Tampere vai mille välille, ja monen aikaan.

Veikkaan, että kannattaa lähestyä palautteella nimenomaan noita yhtiöitä suoraan! :3
Anonyymi
Pakko huomauttaa nyt kyllä, että itse en oikeastaan edes käy coneissa sen ohjelman vuoksi, vaan ystävien ja myyntisalin. Niitä tuotteita kun hieman huonosti muualta saa, ja samanhenkinen kaveriporukka on aina kiva lisä.

Mutta juu, mul oli ihan hauskaa, tapasin monta samasta sarjasta cossijaa ja oltiin ryhmänä liikkeellä vaikka pariin kertaan tuli kaverit kadotettua ihmisvilinään... On toi Sibeliustalo kyllä aika monimutkainen rakennelma :D
Alfawolf
Itse en oikeastaan moiti ohjelmatarjontaa, sillä melko vähän eri sarjoja tuntevana ja muutenkin melkoisen vähän animea katsovana/mangaa lukevana yksilönä en voi mielestäni odottaa, että ohjelmasta löytyi joka päivälle lukuisia mielenkiintoisia ohjelmia. Tarjonta oli laajaa ja minunkin kaltaiseni vähemmän anime-maailmasta tietävä yksilö löysi silti jotain kiinnostavia luentoja ja paneeleita, eri kisoista puhumattakaan.

Ainoa asia, mikä suorastaan raivostutti minua tänä vuonna oli Sibeliustalon viereisen hiekkaparkkipaikan tila lauantai-sunnuntaipäivinä.... Conikävijät, are u serious?! Autoilla on väliä lähestulkoon henkilöauton verran, muttei kuitenkaan niin että väliin MAHTUISI parkkeeraamaan, autot ovat parkeerattu vinoon juurikin että ei jaksettu asetella paremminkaan ja parhaimmat tapaukset ovat kentän laidalla poikittain, puolitoista paikkaa kuluttaen. Tuoreena kortinomistajana en voi sanoa olevani mikään parkkeerausvelho, mutta parkkeerauksen alhainen taso raivostutti silti. Eivätkö conikävijät todella ajattele muita tämän enempää? Sunnuntai-aamuna jouduin jättämään cosplay-esityskisat väliin, koska holtiton parkkeeraus oli sumpunnut kentän tukkoon. Laskeskelin huvikseni, että kenttä olisi vetänyt hyvinkin vielä ainakin 30 autoa jos ei enemmänkin.

Perjantaina kentälle autoja oli ohjaamassa vänkärit, tämä voisi olla hyvin suositeltava käytäntö muillekkin päiville.
Anonyymi
Palautteeseni puhuin samaa parkista, karmeaa touhua. Toki tuo parkki vänkäri homma vaatiikin resursseja sekä lisäã tyõvoimaa.

Tuo K-18 con asia, mielestäni ihan mukava et joku ikäraja con, mutta kyllä noita asiallisia alaikãsiã on sekä asiattomia yläikäsiä löytyy. En kyllä kuitenkaan kaikkia coneja ikärajallisiksi.
Anonyymi
Ja lisään vielä viestiini sen että vaikka viime frosti oli k18 niin silloinkin parkkipaikat olivat kaaosta. Lumi osa syynä kun peitti osittain parkkiviivat mutta itse en näkisi tätä syyksi, vaan kuskin pitäisi ymmärtää ajaa toisen auton viereen piittaamatta puoliksi näkyvästä parkkiviivasta.

Ja tosiaan jossain vaiheessa se hiekkaparkkikin siitä katoaa ja parkkipaikat vähenee entisestään. Toivottavasti tälle on suunnitteilla jotain ideaa.
Josefiina
Tokihan niitä autoja parkkaavat (toivottavasti!) täysikäiset ihmiset riippumatta siitä onko conissa ikäraja vai ei :)
Anonyymi
Kommentoi tuohon: "coneihin ei ole mitään asiaa, jos ei ole kavereita mukana" Se on täyttä puppua!! Omasta kokemuksestani sanon, että olen ollut todella monessa conissa YKSIN, ilman yhtäkään kaveria ja silti olen nauttinut conista ihan kympillä. Olen aina conin aikana tutustunut ihan uusiin ihmisiin/cossaajiin. Vaikka olen ujo, niin silti menen pokkana juttelee jollekin tuntemattomalle cossaajalle niitä näitä. Ja sen seurauksena olen saanut aina uuden kaverin lisää kaverilistalle. Ja aina kun tutustun uuteen ihmiseen niin kyselen heti pokkana et onks sul facebookki? Mikä se on? Haluun lisätä sut kaveriksi siel. :DD Joten jos luulette että coniin ei voi mennä yksin niin sit on kyl päässä vikaa, mut tällä en tarkota että kaikilla ois. Sillä jotkut ei kertakaikkiaan pysty menemään yksin, varsinkaan mihkään isoon coniin esim. desucon ja tracon. Tai sitten pienenkään coniin. Olen jokaisesta conista saanut aina uusii kavereita, vaikka oisin liikenteessä yksin tai kaveriporukalla. Desussa tosin mulle tuli aika moni tuntematon cossaaja tullut ujona kyselee, että: "ooksä se henkilö x?? Ihailen sun cosseja ja sitä että miten osaat eläytyä hahmoon ja miten sulla on hyvät cossivalinnat. Oon stalkannut sun cossi kuvii facebookissa ja sä oot mun esikuva ja nyt uskallauduin tulla juttelee sulle livenä" Esim. tämmöset kommentit piristää conipäivää suunnattomasti. Ei elämästä mitään tuu jos vaan istuu jossakin nurkassa ja ei puhu mitään. Eli on vaan ihan turpa kiinni. Conissa on tarkoitus pitää hauskaa eikä olla ihan möksmöks ;<

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!