Desuconin lipunmyynnistä

Kirjoittanut
Desu-kun

Ohjelmalehtiä kesältä 2019, kuvaaja Anne "Felifay" Repo

Kesän Desucon myi tänä vuonna loppuun nopeammin kuin koskaan aiemmin ja se on herättänyt paljon keskustelua Twitterissä, Discordeissa ja muualla sosiaalisessa mediassa. Olemme lukeneet kaikki kommentit - myös ne tuohtuneet - ja ajattelimme, että vastaavapuolelta olisi aika vastata muutamiin kysymyksiin.

Desuconin lippujen myyminen loppuun näin nopeasti ei ole tapahtunut se jälkeen, kun tapahtuman ikärajaksi laitettiin K18. Se ei myöskään ole jotain, jonka Desuconin tekijät ovat laittaneet onnistuneen tapahtuman tavoitteeksi: Meistäkin olisi parasta, jos tapahtumaamme voisi tulla ilman taistelua lipuista ja lippujen ostaminen olisi sujuva ja mukava tapahtuma.

Pandemian jäljiltä potentiaalisten kävijöiden määrä on kuitenkin kasvanut ja halu käydä coneissa on selvästi noussut (ja muiden vastaavien tapahtumien määrä laskenut). Huomasimme tämän talven Desucon Frostbitessä, jossa lipunmyyntivauhti sai meidät järjestäjät miettimään, että miten tämän kaiken voisi tehdä kesän Desuconiin paremmin. Punnitsimme useita vaihtoehtoja ja päädyimme ratkaisuun, jossa liput myydään kahdessa erässä. Halusimme, että kävijöillämme olisi paremmin mahdollisuuksia sovittaa arkielämän aikataulunsa edes toiseen lipunmyyntiaikaan. Ennen lipunmyyntiä laskimme myös lippujen ostorajaa kymmenestä viiteen - tätä oli pyydetty kymmenissä kävijäpalautteissa.

Kuten kaikki lippuja ostaneet tai lippujen ostamista yrittäneet nyt tietävät, hyvää tarkoittava idea ei onnistunut. Olemme kuulleet palautteen, emmekä tällä hetkellä ole kokeilemassa samaa mallia seuraavassa Desu-tapahtumassa.  

Mitä lipunmyynnissä tapahtui?

Kesän Desuconin lippujen myynti tapahtui nopeasti. Liput myytiin kahdessa 1450 lipun erässä ja peruutuserässä, jossa lippuja oli saatavilla noin 60. Lauantain liput loppuivat minuutissa ja tiistaina myynti kesti alle 20 sekuntia. Torstain peruutusliput loppuivat sekunneissa.

Emme osanneet arvata, että liput myisivät näin nopeasti ja siksi lauantaina lipunmyynnissä oli teknisiä ongelmia, kun yli 4000 ihmistä yritti ostaa lippuja yhtäaikaisesti. Tästä seurasi myös erilaisia virhetilanteita (yhteensä yli 600 kertaa). Ongelmat korjattiin tiistaille ja virhetilanteiden määrä lipunostossa saatiin laskettua kolmeen vaikka lipunmyynnin vauhti pysyi samana. Pyydämme tätä anteeksi ja varaudumme ensi kerralla paremmin.

Lippuja myytiin kaikkiaan 2900 ja tässä oli lippujen ostamisen jakauma

1 lipun tilauksissa myytiin 424 lippua eli 14.68 % lipuista
2 lipun tilauksissa myytiin 896 lippua eli 31.01 % lipuista
3 lipun tilauksissa myytiin 603 lippua eli 20.87 % lipuista
4 lipun tilauksissa myytiin 336 lippua eli 11.63 % lipuista
5 lipun tilauksissa myytiin 630 lippua eli 21.81 % lipuista

Suurin osa lipuista päätyi siis kaveruksille tai kaveriporukoille, joka onkin yleisin Desuconiin osallistumisen muoto. Ystävien seura on yksi tärkeimmistä tapahtumassa viihtymiseen vaikuttavista tekijöistä ja siksi pidämme hyvänä sitä, että aviopuolisoiden, seurustelukumppanien, ystävysten ja ystäväporukoiden on mahdollista ostaa useampia lippuja tapahtumaan ja varmistaa näin tapahtumaan saapuminen porukalla.

Emme myöskään usko, että nämä kaikki ostajat ovat botteja tai huijareita vaan 99,99 % lippuja ostaneista on vain innokkaita animeharrastajia, jotka haluavat tulla Desuconiin.

Kuten on jo kirjoitettu, ei tällainen lipunmyyntijuoksukilpailu ole meille Desuconin tekijöillekään ihannetilanne ja tulevissa tapahtumissa meidän pitää miettiä, millaisilla tavoilla voimme helpottaa lippujen ostamista. Palautteessa ympäri sosiaalista mediaa meille on ehdotettu seuraavia lipunmyyntitapoja:

  • Lippujen arvontaa
  • Desuconin ikärajan nostamista K21, K25 tai K30 tai lipunoston rajoittamista syntymävuoden perusteella (esim. vuoteen 2000)
  • Lippujen hinnan merkittävää korotusta (esim. 50-60 euroon) 
  • Erilaisia lippupaketteja (normi-, VIP ja Super Special VIP-hinnoitteluja)
  • Conilippujen myymistä vain päiväksi kerrallaan
  • 5000 lipun myymistä mutta niin, että Sibeliustaloon pääsee kerralla sisään vain 2900 kävijää ja muut joutuvat odottamaan ovella
  • Mallia, jossa lipun hinta lähtee korkealta (esim. 100 e) ja laskee päivittäin eurolla tai kahdella, kunnes kaikki liput on myyty
  • Lipunmyyntiä huutokaupan perusteella
  • 1 lipun myymistä/ käyttäjätili (lippu on henkilökohtainen, ei voi myydä eteenpäin)
  • Lippujen osto-oikeuden jakamista Desuconia tekevien kavereille
  • Lipunmyynnin siirtämistä Ticketmasteriin/Lippu.fihin
  • Lipun myymistä vain yhteen Desuconiin vuodessa/kävijä
  • Lippujen myymistä vielä useammassa erässä
  • Lippujen osto-oikeuden saamista testien tai kilpailujen tai aiemmassa Desuconissa tapahtuneen ennakkoilmoittautumisen kautta
  • Lippujen myymistä tapahtuman ovelta conin ensimmäisenä päivänä
  • Kolmannen Desuconin tekemistä

Melkein jokaista ehdotettua lipunmyyntitapaa on jo Desuconin järjestäjien kesken mietitty. Kaikkiin tapoihin liittyy hyviä ja huonoja puolia - moniin enemmän huonoja kuin hyviä puolia. Lupaamme, että kaikkia mahdollisuuksia tullaan miettimään tulevaisuuden lipunmyyntiä suunnitellessa, poissulkien lippujen myymisen Ticketmasterin tai Lippu.fin kautta. Näissä palveluissa on mielestämme liian kalliit käyttökustannukset, emmekä voi mitenkään vaikuttaa sivustojen teknisiin ongelmiin, kuten omassa ympäristössämme voimme.

Desucon 2017 / kuvaaja: Sami Rabina

Desucon 2017 / kuvaaja: Sami Rabina

Sitten isoin kysymys:

Miksi Desucon ei vaan siirry isompiin tiloihin ja myy enemmän lippuja?

Tähän on kolme syytä:

1) Desuconin ja Sibeliustalon yhteistyö toimii niin hyvin, että sitä ei ole järkevää muuttaa. Sibeliustalo on Desuconin koti, jota sekä järjestäjät että kävijät rakastavat. Desucon ilman Sibeliustaloa olisi kuin ööö Desucon ilman Desusäätä?

2) Siirtyminen uusiin tiloihin vaatisi paljon enemmän työtä, valmistautumista ja rahaa. Se olisi myös viihtyvyysriski: Entä jos uuden paikan myötä pidetty Desucon ei olisikaan enää pidetty ja mukava Desucon vaan ankea ja tylsä Desucon.

3) Yli 5000 kävijän tapahtumapaikkoja on Suomessa melko vähän. Desucon ei halua kilpailla Traconin kanssa Tampere-talosta ja messukeskuksiin siirtyminen vaatisi meiltä paljon enemmän aikaa ja resursseja. Järjestämme jo nyt kaksi Desuconia vuodessa ja suurin osa meistä opiskelee tai on töissä täysipäiväisesti tapahtuma tekemisen ohella. Me emme halua tehdä isompia tapahtumia tai sitten lisätä vielä kolmatta täysimittaista Desuconia järjestämiämme tapahtumien listalle.

Ja lopuksi: Desucon on alusta asti ollut sen järjestäjien näköinen tapahtuma ja me järjestäjät teemme conia, jossa haluaisimme myös itse käydä. Ja me haluamme tehdä yli 18-vuotiaille suunnattua 2900 kävijän animetapahtumaa Lahden Sibeliustalossa, emme 10 000 kävijän tapahtumaa Helsingin Messukeskuksessa. Jos haluaisimme vaihtaa Desuconin paikkaa ja kokoluokkaa, olisimme tehneet sen jo. 

Lipunmyynnin ongelmista huolimatta yritämme tehdä kaikille coniin pääseville parhaan Desuconin ja mietimme kaikkia antamianne palautteita tulevaisuuden Desuconeissa.

Terveisin

Heidi "Hoothoot" Päivinen
Desuconin pääjärjestäjä

Ps. Jos joku inspiroitui tästä tekstistä ja haluaisi järjestää 10 000 kävijän conin vaikka mainitussa Helsingin Messukeskuksessa, kannustavat Desuconin tekijät sinua tekemään tämän! Helsingin Messukeskuksen kongressisiivessä järjestetty Yukicon syntyi Desucon Frostbiten ikärajamuutoksen aloittaneesta keskustelusta ja oli onnistunut tapahtuma! Uuden tapahtuman järjestäminen on paitsi mahdollista, myös koettu hyväksi ideaksi! Jos voimme auttaa sinua tässä, älä epäröi olla yhteydessä meihin, jaamme mieluusti tietoa, tarvikkeita ja vaikka taloudenpitovinkkejä!

 

Kommentit

Hime
En yhtään innostu mistään arvonnassa tai huutokauppa tyylisestä ratkaisusta. Siinä on 1:100 todennäköisyys että saat itse lipun ja hyvällä tuurilla et sitä saa.
Anonyymi
Käsittääkseni Desucon ei kuitenkaan ihan vielä ole niin suosittu tapahtuma, että siihen olisi 290 000 halukasta osallistujaa.
Anonyymi
Siis ongelma ois ratkaistu heti jos kesällä ois muitakin tapahtumia niin ei tarviis kaikkien siihen yhteen pakkautua. Ei kyllä yhtään ihme, että liput menevät niin nopeasti kun ei Suomessa yksinkertaisesti ole mitään muuta just kesällä kun kaikki ovat lomilla kkn Traconikin on hyvin siinä koulun/töiden alettua. Ihme kun näin iso kysyntä ja vieläkin hirveän vähäinen tarjonta ottaen huomioon kuinka mainstream animeharrastuksesta on tullut. Mutta kai näitä hyviä järjestäjiäkin jotka tän osaa/haluaa tehdä on Suomessa vaan muutama…
felixfellow
Kiitos oikein hyvästä tekstistä!
On erittäin harmi, että niin moni jäi ilman desulippua tämän kesän coniin, mutta valitettavasti myöskään mikään listatuista lipunmyyntivaihtoehdoista ei kuulosta houkuttelevalta. Desucon on ollut mukava paikka palata vuodesta toiseen juuri sen koon ja sijainnin takia, ja ajatus siitä, että sitä lähdettäisiin rajaamaan huutokaupalla, arvonnalla, kilpailuilla, tai muilla tavoin, pilaisi sen mukavan ja rennon tunnelman.
Moni voi olla eri mieltä, mutta itse parantaisin ainoastaan sivujen serverien kestävyyttä lipunmyynnin aikaan (kuten toisen lippuerän kohdalla taidettiin tehdäkin). Vaikka Desucon ryhtyisi minkälaisiin vippaskonsteihin lippujen kanssa, on silti kylmä totuus, että jos lippuja on myynnissä tietty määrä ja halukkaita sitä enemmän, osa tulee jäämään ilman. Sitä ei kenellekään tietysti haluaisi, mutta muut keinot ovat silti mielestäni sitäkin pahempia.
Jaksamista conin järjestäjille!
rixma
K25 kuulostaisi hyvältä. Profiiliin kiinni lippu hyvä idea. Kaikki osaavat kyllä itse ostaa lippunsa. Lipun osto-oikeus ei taas kuulosta hyvältä ellei näille ole jaossa ylimääräisiä lippuja.
Noksu
Multa on jäänyt lippu saamatta jo useamman kerran putkeen, mikä tietenkin harmittaa paljon, mutta en toivoisi Desun muuttuvan liikaa vaikka kysynnän kasvaessa siihen on painetta.

Ehdottaisin kuitenkin lipun hinnan nostoa noin 40 euroon, ja lipunmyynnin rajoittamista edelleen, esim. max 3 lippua/tilaaja. Näin Desuun pääsisi edelleen porukalla, mutta useampi saisi mahdollisuuden lippuun.

Erilaisten lippupakettien lisääminen voisi myös auttaa, vaikka mahdollisuus ostaa yhden tai kahden päivän lippuja.
Anonyymi
kannatan lipun hinnan nostoa ja kertaoston määrää. myöskin jos ne menee noin nopeasti ilmoittakaa kuluttajille että kirjautuvat ajoissa että se koko lipunmyynti ei mene siinä ajalla kun koittaa kirjautua tai kirjoittaa osoitetta.
also jos lipun hintaa nostaa huomattavasti ja desuconilla ei ole järkevää käyttöä lisärahalle niin laittakaa iltabile sisäänpääsy suoraa samaan, eikä niin että erikseen pitää ostaa siihenkin liput
VilleVartia
Jos johonkin haluaisin muutosta, niin toivoisin vaan ettei kauppa sivusto kaatuilisi niin helposti jatkossa. Vastaaava on vain ainakin itseläni tullut vastaan viimeksi vain silloin, kun Desu oli kaiken ikäsille. Sain lippun niin viime tipassa.
Anonyymi
Kohtuullinen hinnan nosto ja profiili sidonnaiset liput voisivat olla hyvä idea. Vaikken itse näe trokauksen olevan tässä se suurin ongelma, niin kyllähän se kyrsii silloin, jos oma lippu on jäänyt saamatta (ja muutenkin).

Tällä hetkellä karu totuus taitaa olla, että tapahtumilla on huomattavasti enemmän kysyntää kuin tiloilla on kapaseteettia. Itse en panisi pahatteeksi, jos ikärajaa nostettaisiin olemaan K-21 tai jopa sen K-25... Ehkä nämä lippupuheet motivoivat uusia ihmisiä järjestämään toiveidensa mukaisia coneja, vaikka sinne messukeskukseen.

Tsemppiä järjestäjille! Teette uskomatonta työtä, vaikka kiitosta ei aina meinaakkaan tulla.
Tomzai
Yksi lippu per ostos ja lippu kiinni profiiliin, kokeilkaa nyt edes kerran.
Anonyymi
Vanhemmat conikävijät ovat varmaan ikärajan noston kannalla mutta näin nuoremmalta puolelta olevana olisi toki itselle ja kavereille aika kurjaa, jos nostettaisiin taas ikärajaa.

Etenkin kun itse lähdin vielä vapaaehtoisduuniin mukaan puhtaasti mukana olemisen innosta. Tuntuisi vähän lyönniltä naamaan, jos ikäraja nousisi ja sitten pääsisi taas pyörittelemään peukkuja seuraavaa sopivaa ikäsaldoa odotellessa.

Onhan se myös mahdollista, että conittamisen into hiipuu taas parin vuoden sisällä uuden ensihuuman helpotuttua.

Harmihan se on kun kaikki halukkaat eivät nyt coniin pääse, mutta ei se kyllä desun syytä ole. Ei vaan tässä maassa tarjonta vastaa kysyntää. Kaikkia ei voi tehdä iloiseksi ja aina joutuu joku pettymään. Ei minulla tässä paljoa järkevää sanottavaa varmaan monelle ollut, mutta kunhan nyt jotain ajatuksia toin esiin täältä omasta näkökulmastani.
Anonyymi
Jäin ilman lippua kummankin erän ja peruutuslippujen kohdalla, mikä oli toki aavistettavissa, kun halukkaita ostajia oli niinkin paljon. Eniten tässä rannalle jäämisessä kuitenkin harmittaa se, että lipun saamiseen ei ollut mahdollisuutta itse vaikuttaa edes olemalla nopea, kuten aiemmin. Tätä vaikeutti tietenkin vielä se, että liput oli jaettu kahteen erään, jolloin aika oli vielä rajallisempi.

Olisi kiinnostavaa tietää ne todelliset luvut siitä, kuinka monta sekuntia lippuja oli mahdollista ostaa, koska ei sitä aikaa ainakaan 20 sekuntia ollut. Päivitin sivua sen verran ahkeraan, että tiedän, että kauppa aukesi omalla koneellani sekunnilleen kello 18 kummassakin erässä. Ensimmäinen erä meni serveriongelmien piikkiin, mikä on ymmärrettävää tässä tilanteessa. Toisessa erässä lippujen valitsemiseen, ostoehtojen hyväksymiseen ja tilaa-napin painamiseen kului alle kolme sekuntia, mutta sekään ei riittänyt lipun saamiseen. Peruutuslippuja taas oli niin vähän, että niiden loppuminen vastaavassa ajassa oli ymmärrettävää.

Voiko siis olla, että kauppa aukeaa eri käyttäjille reilusti eri aikaan? Eron pitäisi olla useita sekunteja, ei pelkästään millisekunteja. Oman netin nopeudesta ei ollut kiinni (käytössä on 600-megainen kiinteä laajakaista). Muutenhan lippuja on käytännössä mennyt noin 500 sekunnissa, jos aikaa ostaa tosiaan oli alle kolme sekuntia.
vili.elonsalo
Voisiko lippujen määrää koittaa nostaa tuosta 2900? Tuntuu vähältä jos paikkaan mahduu enemmän ihmisiä.
IhanaSekopaa
Paikkaan voisi ehkä mahtua lisää ihmisiä, mutta Desucon toimii myös pelastuslain ja paloturvallisuusmääräysten mukaisesti. He eivät yksinkertaisesti saa ottaa tuonne enempää kuin sen 2900 henkeä. Jos haluttaisiin lisää lippuja, olisi tapahtuman siirryttävä suurempiin tiloihin ja Desucon onkin antanut siihen mielipiteensä.
Anonyymi
Ikärajan nostaminen esim. siihen 21vuoteen oilisi mun mielestä erittäin hyvä uudistus, lisäksi traconin tapaan, pe, la, su ja vklp lippujen erittely olisi mahtava uudistus sillä yksikin coni päivä riittäisi itelle oikein mainiosti.
Anonyymi
1-2 lippua profiiliin olisi varmaan paras vaihtoehto sekä lippujen hinnan nostaminen tohon 50-60 luokkaan
Anonyymi
pieni hinnan pyöritys neljäänkymmeneen tai jopa kuuteenkymmeneen ei haittaa minua kuluttajana, mutta en tiedä muuttaako mitään kun netissä ihmiset valmiita maksamaan jopa 70€ lipusta.
itse ehdottaisin lippujen muuttamista henkilökohtaisesti sitovaksi ostin jälkeen, esimerkiksi näin että; lippu myydään, kuukausi ennen tapahtumaa tulee viesti että lippu pitää sitoa henkilölle (nimi + syntymävuosi), jos tätä ei tee oikeaan aikarajaan mennessä (esim 2 vko), lippu vapautuu peruutuslippumyyntiin.
Myöhemmät lippujen tietojen muutokset voisi hoitaa asiakaspalvelusta, joka varmaan vähentäisi jälleenmyyntiä.
deedee
Arpomisen, huutokaupan, erityisiin osto-oikeuksiin ja sen sellaisten puoleen en missään nimessä lähtisi. Lipun saaminen pitää olla mielestäni (edes suhteellisen) varmaa, eikä olla riippuvaista tuurista tai mistään vippaskonsteista, vaikka faktahan on se, että kun halukkaita ostajia on enemmän kuin mitä sibbeen mahtuu, osa jää ilman. Näistä ehdotetuista muutoksista nämä ois mielestäni toimivimmat:
- Ikärajan nostolla K-20 tai K-21, maksimissaan. K-25 on vähän liian överi jolloin monet uudet innokkaat harrastajat jäisi ulkopuolelle.
- Reilulla lippujen hinnan nostolla, 33e koko viikonlopun tapahtumasta on todella halpa. Hinnan voisi ihan hyvin nostaa mielestäni esim 75e asti.
- Max 3 lippua per ostaja.
- Vaihtoehdon ostaa erikseen 1, 2 tai 3 päivän lippu.
Toivottavasti löytyy hyvät ratkasut lopulta, ja iso kiitos desun järjestäjille kaikesta työstä mitä teette <3
Anonyymi
Eli syy miksi lipunmyynti ei toimi on, koska Heidi ei halua. Heidi haluaa olla väkisin Sibeliustalossa, koska siellä ollaan oltu aina ennenkin ja muutos olisi hirveen työläs ja ei kumminkaan edes toimisi, joten miksi edes yrittää ("tee ite oma 10 000 hengen tapahtuma jos ei kelpaa!" -T. Heidi).

Heidi on niin tyhmä, että ajattelee, että lippujen myynti kahdessa erässä on ratkaisu. Kysyntää on enemmän kun tarjontaa, joten pienennetään myyntieriä. Nerokasta! Jos Heidi ei suostu vaihtamaan paikkaa, niin onnistuisiko Heidin vaihtaminen johonkin fiksumpaan? Johonkin joka vaikka osaa edes vähän matematiikkaa tai ymmärtää kysynnän ja tarjonnan perusteet.
Antti "Ana" Myyrä
”Hei,”

Heidi ei ole näkemyksissään mitenkään yksin, vaan viesti on koko Desuconin järjestäjäporukan. Viestiä myös hiottiin vastaavien kanssa jokunen päivä ennen sen julkaisua. Jos olet eri mieltä ja uskot yhdistyksen olevan samaa mieltä kanssasi, tervetuloa hakemaan puheenjohtajaksi yhdistyksen vuosikokouksessa heinäkuussa!

Meillä on yhdistyksessä erilaisia näkemyksiä mm. lippujen sopivasta hinnasta mutta yksikään Desuconin vastaava, yksikään yhdistyksen hallituksen jäsen eikä yksikään vanha pääjärjestäjä (tarkistin juuri!) kaipaa Sibeliustalolta yhtään mihinkään. Ottaisimme mielellämme lisää tilaa taloon ja sen ympäristöön (rakas Lahti, mihin hemmettiin se aiemmin puhuttu konferenssihotelli unohtui?), ja sen myötä myös enemmän ohjelmatilaa sekä kävijöitä. Mutta jos vaihtoehtona on Sibeliustalon vaihto messuhalliin, ei tällaista kaipaa kukaan.
Anonyymi
kiitos desustaffille vastakaiusta ihmisien huolia kohtaan. onhan varsin vaikea tilanne että järjestäjille että conilaisille. toivon että löydätte hyvän ratkaisun ajallaan.
Anonyymi
Kiitos todella hyvästä tekstistä ja siitä mitä coni-tiimi tekee, sen rakkaampi kuin jokin asia on, se enemmän se herättää tunteita, niin se jos mikä on merkki siitä että Desucon ja Desucon Frostbite on lähellä monien sydäntä. Väliin jäävä coni ei poista niitä muistoja toteutuneista coneista, ja ollaan onnekkaita kun voitte järjestää coneja ja tehdä comeback:ia koronasulkujen jälkeen. Kiitos! T. Kristina B.
Anonyymi
kannatan lipun hinnan nostoa ja kertaoston määrää. myöskin jos ne menee noin nopeasti ilmoittakaa kuluttajille että kirjautuvat ajoissa että se koko lipunmyynti ei mene siinä ajalla kun koittaa kirjautua tai kirjoittaa osoitetta.
also jos lipun hintaa nostaa huomattavasti ja desuconilla ei ole järkevää käyttöä lisärahalle niin laittakaa iltabile sisäänpääsy suoraa samaan, eikä niin että erikseen pitää ostaa siihenkin liput
Anonyymi
Jonotussysteemi mahdollistaisi heikkojenkin laitteiden ja verkkoyhteyksien käyttämisen. Nyt kun kaikki päästettiin kerralla sisään, hitaammat (ja huonommt) laitteet ja yhteydet kärsivät. Jonotuksella kaikki pääsevät jossain vaiheessa ajallaan katselemaaan tilannetta riippumatta siitä minkälainen nuhapurkki halukkaalla on. Olemassaolevia ratkaisuja on paljon, eikä sellaisen koodaileminenkaan kovin vaikea luulisi olevan.
Anonyymi
Helppohan se on ite huudella että ikärajaksi k 30 ! (koska oon ite 31 xDDD)
tai kunnon kokoomusnaurun säestämän lipun hinnat tappiin että köyhät ei pääse conittaa : D

Melko etuoikeutettua puhetta minusta enkä todellakaan kannata.
Jarwes
Kavereiden kanssa tuli mietittyä jo listattujen lisäksi myös seuraavia pontentiaalisia vaihtoehtoja:

- Lippujen osto tapahtuu jonotuksella eli ennen lipunmyynnin alkamista jokainen saa oman vuoronumeron jolla pääsee järjestyksessä ostamaan lipun alkaen pienimmästä. Tämä ei tietenkään poissulkisi ongelmaa, jossa nopeat syövät hitaat, mutta toisi pelisäännöistä selkeämmät.

- Liput olisivat käyttäjäkohtaiset eikä niitä voisi itse myydä eteenpäin vaan lipun voisi ns. palauttaa Desuconille ja näin ollen saisi rahat takaisin. Desu voisi sitten myydä palautusliput joko uudelleen netissä tai tapahtumassa ovella. (tällä saisi ainakin trokausta ja ylihintaa vähennettyä)
Anonyymi
Käyttäjäkohtaiset liput tuolla systeemillä kuulostaa ainakin omaan korvaan tosi hyvältä! Torissa ja Huutonetissä on näkynyt lippuja aika hurjissa hinnoissa (päälle 100€). Vaikka varmasti on niitä, jotka eivät pääsekkään tapahtumaan tai saavat vaikka kaverilta liput, niin epäilyttää että eiköhän seassa ole jokunen trokarin ilmoituskin. Varmasti houkuttelee, kun saa voittoa moninkertaisesti lipun hintaan nähden ja näitä lippuja on "pakko" ostaa, jos tapahtumaan haluaa sekä kierre jatkuu.

Toivottavasti tähän löytyy jokin sopiva ratkaisu ja tsemppiä järjestäjille!
Noksu
Jäin ilman desulippua (T_T)… mutta voin tarjota desulippua ja/tai rahaa vastaan kotonani yösijan desukävijälle tai kahdelle (kahdeksi yöksi).

Kämppä on Metsäkankaalla, n. 4 km Sibeliustalolta, hyvien kulkuyhteyksien varrella (bussilla tai skuutilla pääsee vartissa keskustaan). Tarjolla olevassa huoneessa on sänky yhdelle ja vieraspatja tarvittaessa toiselle. Jos tämmöinen järjestely voisi sopia sinulle, niin voidaan keskustella tarkemmin vaikka sähköpostilla: jokujossakin@icloud.com
Anonyymi
Lisää ehdotuksia:

Lipun hinta 45-50 euroon, lippu sidotaan Desuprofiiliin (1 kpl/ profiili) ja viikonloppulipun rinnalle yhden päivän liput.

Lipun voisi jälkikäteen oman Desuprofiilin kautta palauttaa tiettyyn päivämäärään asti ja saada osan lipun hinnasta takaisin (pieni sakko, ettei lippuja ostettaisi "pankkiin" profiiliin huvin vuoksi, esim. ostovaiheessa toimitusmaksu, jonka palauttaessa menettää). Pääsylippujen loppuessa käyttäjät voivat ilmoittautua lippujonoon saadakseen mahdollisuuden ostaa peruutuslippu ilmoittautumisjärjestyksessä, jos niitä päätetään palauttaa. Kuitenkin niin että jokaisella profiililla voi olla hallussaan yksi pääsylippu kerrallaan. Lipun hinnan nostosta saaduilla tuloilla Desun toimintaa ja sisältöä voisi kehittää ja laajentaa entisestään.

Viikonloppurannekkeiden rinnalle pieni kiintiö lauantai- ja sunnuntai-lipuille, tällöin halukkaiden pääsy tapahtumaan voidaan maksimoida, esimerkkitilanteina:
1. Henkilö ei ole halukas/kykenevä tulemaan tapahtumaan koko viikonlopuksi eikä siten haluaisi maksaa koko viikonlopusta, mutta haluaisi esim. ohjelman tai muun sisällön takia tulla tietylle päivälle, joten voi sivuuttaa viikonloppurannekkeiden myynnin kokonaan.
2. Henkilö ei ehtinyt ostaa viikonloppuranneketta, joten voisi halutessaan kuitenkin yrittää päästä paikalle yhdeksi päiväksi.
Anonyymi
Tässä tilanteessa kuulostaisi ihan hyvältä rajata liput päiväkohtaisiksi, mikäli tiloja ei niin sitten millään ilveellä raatsita vaihtaa taikka keksiä jotakin luovaa ratkaisua kuten lisätilan etsimistä lähiympäristöstä siten että coni jakautuisi muuallekin. Kuitenkin varmaan on aika paljon niitäkin ihmisiä jotka olisivat iloisia jos pääsisivät edes päiväksi Desuconiin. Tämä tietenkin johtaisi siihen että pääohjelma olisi hyvä olla yleisöllä tiedossa pääpiirteittäin jo ennen lipunmyyntien alkamista ja joustovara tässä saattaisi mahdollisesti pienentyä.
Lisäksi kun teillä nyt on nuo prosentit tuolla näkyvillä tuosta voisi hyvin vetää sen johtopäätöksen että maksimissaan kolme lippua per asiakas olisi aika optimaalinen rajoitus koska mediaanimäärä ainakin silmämääräisesti tuntuu asettautuvan sinne kolmeen lippuun. Ikävää tietenkin neljän tai viiden hengen porukoille mutta toisaalta ikävää tämäkin on että on ihmisiä jotka eivät saa yhtäkään lippua. Ei oikein huvita edes yrittämään osallistua tällaiseen lipunsaamisyrittämiseen tietää että homma on noinkin sattumanvaraista.
Saa nähdä missä kohtaa väki ärsyyntyy niin paljon ettei kukaan osta lippuja, tuskin tulee tapahtumaan kun kiinnostuneita on näin monia mutta olisihan se aika mielenkiintoinen kannanotto jos joku vuosi paikalla olisikin vain tusinan verran ihmistä. En tiedä oliko se tarkoituksellista mutta tuo lopun "jollei kelpaa niin pidä itse omat" kuulostaa sen verran passiivis-aggressiiviselta että varmaan on ollut aika stressaavaa tilanne siellä järjestäjienkin päädyssä. Ymmärrettävää kyllä kun ottaa huomioon ettei tällaisten järjestäminen ole päätoiminen työ varmaan kenellekään, mutta samaan aikaan saa hieman mietityttämään näkyykö tämä stressitaso myös itse tapahtumassakin ja kuinka paljon se vaikuttaa ylipäätään kenenkään viihtyvyyteen.
Yhtäkaikki hienoa että edes jossakin määrin näitä tapahtumia vielä pidetään, toivottavasti järjestäjät jaksavat pitää tapahtumaa yllä.

Lähetä kommentti

Anonyymit kommentit eivät ole sallittuja tähän viestiin. Kirjaudu sisään!