Löytöjä myyntipöytäsalista!

Kirjoittanut
Ana

Desuconissa on ollut myyntipöytäsali Sibeliustalon Puusepän salissa aina ensimmäisestä tapahtumasta lähtien. Samaten osa myyjistä on ollut mukana jokaisessa Desuconissa ja samojen tahojen pöytiä löytää myös muista tapahtumista. Kenties tämän vuoksi osa kävijöistämme onkin (ainakin kävijäpalautteen mukaan) tullut ajatuksiin että myyntipöytäsalista löytyvät vuosittain samat myyjät myymässä samoja tuotteita.

Tilanne ei onneksi ole ihan näin lohduton vaan myyjäkantamme muuttuu hiukan conista toiseen ja mikä parasta, myös vakiomyyjämme muuttavat ahkerasti valikoimaansa ja tuovat mukanaan uusia tutustumisenarvoisia tuotteita. Ajattelimmekin esitellä pienen kattauksen Desuconin tämänvuotisesta myyntisalista ja sen myyjien valikoimasta!

Myyntipöytäsalin kartta

Myyntipöytäsalin kartta. Klikkaa kuva isommaksi!

Alan lehdistöstä edustettuina ovat sekä Anime-lehti että Japan Pop. Japan Popin pöydällä voit osallistua arvontaan ja voittaa muutaman vuoden takaisen erittäin kattavasti animen historiasta kertovan Jari Lehtisen Animen aika -kirjan! Lisäksi Japan Pop myy tapahtumassa irtonumeroita, pinssejä ja tarjoaa mahdollisuuden myös lehden tilaamiseen conihintaan.

Kirjallisia tuotoksia tarjoavat myös mangaa kauppaavat Fennica Comics, Fantasiapelit ja Sangatsu Manga. Sangatsu onkin pakannut pitkästä aikaa mukaan myös Dragon Ballia ja Yu-gi-ohia! Kannattaakin kävästä tarkastamassa puuttuuko omasta kirjahyllystä jokin näistä tai muista tarjolla olevista mangapokkareista. 

Hiukan toisenlaista kirjallisuutta on jälleen kauppaamassa mies, joka ei esittelyjä kellekään myyntisalissa asioineelle kaipaa. Hen Da Nen Bryan on jälleen paikalla, mukana kauden kattavimmat yaoi-, hengai- ja yuri-kokoelmat sekä pelit, lakanat ja tyynylit.

Kuva (c) Konsta Väänänen

Mikäli salissa yllättää tungos tai kuumuus, kannattaa käyttää salin oven luota löytyvää vesipistettä!

Coni ei olisi mitään ilman pieniä laukkuun, työpöydälle tai seinälle meneviä tuotteita. Näitä Desuconista löytyy useammaltakin pöydältä. Head Hunter Store kauppaa länsimaisempaan makuun soveltuvia scifi- ja elokuvafiguureita, proppeja ja muuta asiaankuuluvaa. Head Hunterin vierestä löytyvä Poromagia taas myy tuotteita liittyen Magic the Gatheringiin, Pokémoniin ja My Little Ponyyn.

Muiden myyjien kanssa siirrytään hiukan idemmäs. CABC Trade myy koristeveitsiä ja japanilaiseen kulttuuriin enemmän kuuluvia pieniä tuotteita. Samalla valikoimasta löytyy myös muodikkaita laukkuja. Pienillä tuotteilla jatkaa myös Luca Shop, jonka valikoimista löytyy japanilaisten naposteltavien lisäksi niin mangajulisteita, muotilehtiä kuin muutakin pienehköä.

Myyntisalin Vesijärven puoleiselta seinustalta löytyvä Kissakarhu kauppaa tuotteita myös Japaninmeren toiselta puolen, tarjoten mm. K-bändituotteita, peruukkeja, julisteita ja puhelinsuojakoteloita. Valikoimasta löytyy myös paljon japanilaista, mm. kimonojen, laukkujen ja onnenkissatuotteiden muodossa! Japanilaista valikoimaansa on esittelemässä myös AK Anime.

Kattavan valikoimansa coniin kantaa myös Urumi, jonka myyntipiste löytyy salin uloskäynnin viereiseltä seinältä. Figuurien, avaimenperien, kännykkäkorujen ja t-paitojen lisäksi Urumi aloittaa Desuconissa varastontyhjennysalen, tarjoten tuotteita 40-60% alennuksin. Tarjolla on myös suosittuja yllätyspusseja uusin sisällöin!

Hiukan herkullisempia conikokemuksia tarjoaa puolestaan Manga Café. Pöydältä sisääntulooven läheltä löytyy muun muassa 9 erilaista Pocky-makua ja 12 erilaista Ramunea!

Alpakoita

Saattaapi myyntisalista löytyä myös joka conin kestoeläimiä, alpakoita!

Vaatetusta kesän rientoihin voi löytää useammaltakin myyntipisteeltä. KuroiNeko kauppaa salin takaseinustalla käsin tuunattujen t-paitojen ja laukkujen lisäksi myös kenkiä, lompakoita, Bannedin laukkuja ja Leg Avenuen sukkia. Tarjolla on myös käsintehtyjä koruja ja BJD-nukeille tarkoitettuja vaatteita. 

Höyryisämpää valikoimaa on löydettävissä salin keskipisteen lähelltä päivystävältä Bard & Jesteriltä. Tarjolla on mm. steampunk- & post apocalyptic -henkistä tavaraa. Erikoisuutena Bard & Jesterilla ovat erilaiset nahasta valmistettavat tavarat, mutta valikoimasta löytyy myös muita henkeen sopivia tuotteita.

Salista läheltä lavaa löytyy Genrewearin myyntipiste, josta löytyy niin pipoja, t-paitoja, kangaskasseja kuin erilaisia rintanappejakin. Genrewearilta löytyykin usein vastaan tulevia seme- ja uke-paitoja.

Enempi peleihin ja leffoihin suuntautuneet löytävät haluamansa Puolenkuun Pelien ja Viiden tähden elokuvadivarin yhteisosastolta! Tarjolla on DVD-bokseja animesta ja muustakin harvinaisemmasta, pelejä joka lähtöön sekä teemaan liittyviä mukeja, miekkoja ja patsaita. Figukeräilijänkään ei siis kannata kävellä osaston ohi! 

 

Oman erikoisuutensa myyntipöytäsaliin tuovat käsityöläispöydät! Käsityöläispöydiltä löytää yleensä hiukan taidekujaa kattavamman valikoiman erilaisia itsetehtyjä tuotteita ja taiteilijoiden tuotoksia.

Talking to Myself esittelee pöydällään mm. käsintehtyjä pullokoruja, puhelinkuoria, hiuspantoja ja muutakin söpöä ja syötävän näköistä. Eikä kannata unohtaa lonkerokorviksia!

Purple Octopus puolestaan kauppaa pöydältään erilaisia koruja. Erityinen painotus koruissa keskittyy gootti- ja rocktyyliin sekä steampunkiin ja vintageen. Materiaaleina toimivat mm. erilaiset cameet, tsekkiläiset lasihelmet ja omista kuva-aiheista valmistetut riipukset.

Kuusade tarjoaa käsintehtyjä asusteita ja sisustustavaroita teemalla "kauniit, herkulliset sekä söpöt". Pöydältä löydät ruusukaulakoruja, herkkukelloja, avaimenperiä ja paljon muuta!

Oula Ojasen käsityöläispöydältä voi löytää erilaisia magneetteja, käsintehtyjä taikasauvoja ja erilaisia koruja. Kannattaakin käydä tutkailemassa, sillä tuotteita on jos jonkinlaisia.

 

Mainittujen myyjien lisäksi myyntipöytäsalista löytyy myös paljon muita, sekä yksi vielä täysin yllätyksenä pysyvä myyjä! Myyntisaliin kannattaakin suunnistaa tutustumaan itse valikoimaan ja tekemään omat löytönsä tavarapaljouden joukosta.

Myyntipöytäsali on avoinna Desuconin lauantaina klo 10-18 ja sunnuntaina klo 10-16. Perjantaina salissa järjestetään Frostbitesta tutulla konseptilla pidettävä DesuLounge! Tekemistä siis riittää jokaiselle conipäivälle tässäkin osassa tapahtumaa.

Tervetuloa!

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!