Syksyn DesuTalks ja Desucon Frostbite 2021 peruttu – uutta online-tapahtumaa pukkaa!

Kirjoittanut
corbin

Syksyn DesuTalks ja Desucon Frostbite 2021 on peruttu.

Aika-avaruusjatkumo on vaurioitunut ja olemme jälleen palanneet maaliskuussa esiin nousseiden ongelmien äärelle. Olemme seuranneet aktiivisesti sekä tapahtuman järjestäjien että KcS ry:n hallituksen kanssa tautitilanteeseen ja yleisötilaisuuksiin liittyvää tiedotusta ja toiveistamme huolimatta tilanne näin syys-lokakuun vaihteessa näyttää synkeältä.

Tämän takia olemme päättäneet perua sekä syksyn DesuTalksin että tammikuun Desucon Frostbite-tapahtuman.  Lainaus maaliskuun perumisuutisesta on pätevä näin puoli vuotta myöhemminkin:

"Vaikka Desucon onkin vielä nyt viranomaisten suosittaman yleisötapahtumien perumisajan ulkopuolella, olisi mielestämmme edesvastuutonta edetä tapahtuman järjestelyjen kanssa tilanteessa, jossa on suuri riski, että asettaisimme kävijöidemme, vapaaehtoistemme, sidosryhmiemme ja kunniavieraidemme terveyden vaaraan. Jos kyseessä olisi muuhun kuin ihmisten terveyteen liittyvä riskitilanne, jatkaisimme hyvin luultavasti Desuconin järjestelyjä, mutta mielestämme terveydellä ei voi leikkiä."

Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen. Kesän DesucOnline-tapahtuma oli onnistunut ja siitä viisastuneena lähdemme tekemään uutta online-tapahtumaa Desucon Frostbite -viikonlopulle 29.-31.1 2021. Avaamme virallisen ohjelmahaun tulevien viikkojen aikana ja ehdotuksia tapahtuman sisällölle voi antaa esimerkiksi somen kautta! Suunnitelmissamme on myös järjestää desusisältöä syksyn pimeiden iltojen viihdykkeeksi.

Kiitos teille kaikille, jotka olette osallistuneet Desu-tapahtumiin tähän asti!

Toivottavasti näemme Sibeliustalolla jälleen kesällä 2021!

Lähetä kommentti

Anonyymit kommentit eivät ole sallittuja tähän viestiin. Kirjaudu sisään!