Uutisarkisto

Arkistot – maaliskuu 2009

24.3.2009 – Tiedettä Desuconissa

"TÄMÄ OLI VASTA 33 % KUNNIAVIERAISTANI!"  Satunnaiset juttutuokiot voivat poikia kiinnostavia käänteitä. Osallistuin nimittäin viime vuoden syyskuussa Suomen elokuvatutkimusseuran järjestämään Imaginary Japan -konferenssiin. Tarkoitukseni oli lähinnä imeä uusia ideoita omiin projekteihini, ei hankkia vieraita Desuconiin. Toisin kuitenkin kävi, kun istahdin samaan illallispöytään Ryuusuke Imain kanssa. Gundamista, Ghiblistä ja Ghost in …

24.3.2009 – Lisää japanilaisia vieraita Desuconiin

Desuconin tutkijakunniavieraaksi on varmistunut kiotolainen Ryuusuke Imai Hanazonon yliopistosta. Hän työskentelee yliopistossa luennoitsijana ja on erikoistunut tutkimuksessaan muun muassa käsien ja virtaavien liikkeiden animaatioon. Ennen Desuconia hän pitää esitelmän Kansainvälisen elokuva- ja mediatutkimuksen seuran konferenssissa SCMS:ssä Tokiossa. Suosikkimangakseen Imai kertoo Mobile Suit Gundamin ja sanoo olevansa animen suhteen lähes kaikkiruokainen.

19.3.2009 – Elokuvanäytös lauantaina

Lahden keskustassa sijaitsevassa Kino Iiriksessä esitetään conlauantaina kello 21:00 Taku Sugiyaman ohjaama, Osamu Tezukan mangaan Phoenix perustuva elokuva Avaruuden Tulilintu (Hi no Tori 2772: Ai no kosumozoon) vuodelta 1980. Liput maksavat Desuconin rannekkeella 5 €, ilman ranneketta 8 €. Lisätietoja blogissa.

Arkistot