Uutisarkisto

Arkistot – maaliskuu 2012

28.3.2012 – Animea – minun Tokiossani?

Hei, pitkästä aikaa. Kirjoittelin viimeksi viime kesänä Gotoon ja Tanakan vaikutelmia Suomesta vähän ennen kesä-Desua 2011. Kaikki meni lopultakin todella hyvin, ja vieraat olivat erittäin tyytyväisiä. Nyt upeasta animekonsertista ja muusta parhaudesta on kulunut jo yhdeksän kuukautta. Niin se aika viilettää! Tällä välin olen viettänyt lomaa desuhommista ja keskittynyt opiskelemaan …

15.3.2012 – Desucruise - kulttuuria ja sirkushuveja

Rakas lokikirja ♥ Kaikkien aikojen toinen DesuCruise saapui kotisatamaansa viime lauantaina ja oletettavasti viimeisetkin risteilijät ovat päässeet jo koteihinsa. Maakravuilla oli kuulemma havaittavissa pientä keinumisen tunnetta vielä monta päivää risteilyn jälkeenkin. Edelliseen DesuCruiseen verrattuna nyt tuplattiin lähes kaikki: risteilyn pituus, osallistujamäärä ja ohjelmat. Hienosäätönä mukana oli myös muun muassa ohjatut …

15.3.2012 – Työvoimahaku jälleen auki

Desucon kaipaa jälleen jokavuotiseen tapaan vapaaehtoistyöntekijöitä eli vänkäreitä. Haku on nyt auki ja pysyy avoinna 30.4. asti. Samalla lomakkeella voit hakea myös järjestyksenvalvojaksi tai valokuvaajaksi tapahtumaan. Tänä vuonna Desucon alkaa jo perjantaina, joten haussa suosimme henkilöitä, jotka pystyvät sitoutumaan koko viikonlopun ajaksi. Lisäksi pidentynyt aukiolo tarkoittaa sitä, että yötyöskentelyyn tarvitaan …

13.3.2012 – DesuTalks tulee jälleen ensi syksynä!

Suomen asiallisin animetapahtuma Desutalks järjestetään jälleen! Tapahtumapaikkana toimii aiempien Desutalksien tapaan Helsingin kulttuuriareena Gloria. Tapahtuma järjestetään lauantaina 24. marraskuuta 2012.

12.3.2012 – Runokilpailu on päättynyt

DesuCastin kevätkilpailu päättyi viime viikonloppuna, ja onnetar suosi seuraavia runosieluja: 1. sija: Jasmiina F (Hetalia DVD) 2. sija: KiBi (Desucon-ranneke) 3. sija: Laura S (Desupipo) Kaikille voittajille on ilmoitettu myös henkilökohtaisesti.   DesuCast toivottaa onnea kaikille voittajille!

11.3.2012 – Desutalks tulee taas.

Suomen asiallisin animetapahtuma Desutalks järjestetään jälleen! Tapahtumapaikkana toimii aiempien Desutalksien tapaan Helsingin kulttuuriareena Gloria. Tapahtuma järjestetään lauantaina 24.11.2012.

7.3.2012 – Kevät on paras :DD ja DesuCruise :D

Kevät on täällä! ..tai ainakin melkein. Talven kylmimmät ajat ovat onneksi jo kaukana takana ja edessä häämöttää ihanan raikas kevät sekä lämmin, kaunis kesä. Desuconin vastaavatkin ovat heräilleet Frostbiten jälkeisestä horroksesta ja ryhdyimmekin miettimään ensi kesän koitoksia jo helmikuussa! Kokous meni totuttuun ja "perinteiseen" tapaan, mutta saimme jopa ihan oikeitakin juttuja aikaiseksi! …

2.3.2012 – Taidekujainfoa

Kesän Desuconissa nähdään tuttuun tapaan taidekuja, jossa voit myydä omia piirroksiasi, omakustannesarjakuviasi, pinssejä, paitoja ja muuta omatekemää.  Taidekujailmoittautuminen avataan 6.4.2012 kello 12.00. Kannattaa varautua hyvissä ajoin ilmoittautumiseen, sillä aiempina vuosina taidekujapaikat täytettiin heti. Pöytämaksut ovat 1 päivälle 10 euroa ja 2 päivälle 15 euroa. Tarkemmat tiedot ja kattava infopaketti taidekujavinkeistä löytyy …

1.3.2012 – AMV-kisaan ilmoittautuminen on alkanut

Desucon 2012 AMV-kisaan ilmoittautuminen on alkanut. Ilmoittaudu kisaan täyttämällä ilmoittautumuslomake ja lähettämällä meille kisavideosi ohjeiden mukaisesti. Kisan säännöt löytyvät täältä. AMV-kisassa ei ole tällä kertaa erillisiä kisakategorioita. Sen sijaan palkitsemme kaikista videoista kisan parhaan, yleisön suosikin sekä erikoismaininnat "paras hyvänmielen video" ja "paras vakavan liiketoiminnan video". Kisaan ilmoittautuminen päättyy 1.5.2012 …

Arkistot

Marraskuu 2019
Lokakuu 2019
Syyskuu 2019
Heinäkuu 2019
Kesäkuu 2019
Toukokuu 2019
Huhtikuu 2019
Maaliskuu 2019
Helmikuu 2019
Tammikuu 2019
Joulukuu 2018
Marraskuu 2018
Lokakuu 2018
Syyskuu 2018
Kesäkuu 2018
Toukokuu 2018
Huhtikuu 2018
Maaliskuu 2018
Helmikuu 2018
Tammikuu 2018
Joulukuu 2017
Marraskuu 2017
Lokakuu 2017
Syyskuu 2017
Elokuu 2017
Kesäkuu 2017
Toukokuu 2017
Huhtikuu 2017
Maaliskuu 2017
Helmikuu 2017
Tammikuu 2017
Joulukuu 2016
Marraskuu 2016
Lokakuu 2016
Syyskuu 2016
Heinäkuu 2016
Kesäkuu 2016
Toukokuu 2016
Huhtikuu 2016
Maaliskuu 2016
Helmikuu 2016
Tammikuu 2016
Joulukuu 2015
Marraskuu 2015
Lokakuu 2015
Syyskuu 2015
Elokuu 2015
Heinäkuu 2015
Kesäkuu 2015
Toukokuu 2015
Huhtikuu 2015
Maaliskuu 2015
Helmikuu 2015
Tammikuu 2015
Joulukuu 2014
Marraskuu 2014
Lokakuu 2014
Syyskuu 2014
Heinäkuu 2014
Kesäkuu 2014
Toukokuu 2014
Huhtikuu 2014
Maaliskuu 2014
Helmikuu 2014
Tammikuu 2014
Joulukuu 2013
Marraskuu 2013
Lokakuu 2013
Syyskuu 2013
Elokuu 2013
Heinäkuu 2013
Kesäkuu 2013
Toukokuu 2013
Huhtikuu 2013
Maaliskuu 2013
Helmikuu 2013
Tammikuu 2013
Joulukuu 2012
Marraskuu 2012
Lokakuu 2012
Syyskuu 2012
Heinäkuu 2012
Kesäkuu 2012
Toukokuu 2012
Huhtikuu 2012
Maaliskuu 2012
Helmikuu 2012
Tammikuu 2012
Joulukuu 2011
Marraskuu 2011
Lokakuu 2011
Syyskuu 2011
Elokuu 2011
Heinäkuu 2011
Kesäkuu 2011
Toukokuu 2011
Huhtikuu 2011
Maaliskuu 2011
Helmikuu 2011
Tammikuu 2011
Joulukuu 2010
Marraskuu 2010
Lokakuu 2010
Syyskuu 2010
Heinäkuu 2010
Kesäkuu 2010
Toukokuu 2010
Huhtikuu 2010
Maaliskuu 2010
Helmikuu 2010
Tammikuu 2010
Joulukuu 2009
Marraskuu 2009
Lokakuu 2009
Syyskuu 2009
Heinäkuu 2009
Kesäkuu 2009
Toukokuu 2009
Huhtikuu 2009
Maaliskuu 2009
Helmikuu 2009
Tammikuu 2009
Joulukuu 2008
Marraskuu 2008
Lokakuu 2008
Elokuu 2008
Heinäkuu 2008
Kesäkuu 2008