Desublogi

Arkistot – marraskuu 2013

21.11.2013 – Lipunmyynnin uudistuksista! ~kohta se aukeaa~

Moikka kaikki te, jotka odotatte jo Frostbiten lipunmyynnin aukeamista! Toivottavasti moni on yhtä innoissaan lipunmyynnin aukeamisesta kuin itse olen! Ohjelmakarttahan tuli julki tuossa muutama päivä sitten, taidekujailmoittautuminen aukeaa tulevana sunnuntaina ja uskallan paljastaa, että muistakin jännistä asioista odotellaan julkaisulupaa! Vuoden 2014 Desucon Frostbite alkaa siis pikkuhiljaa tuntua todelta, eikä aikaa tapahtumaan ...

18.11.2013 – Kolme kuukautta

Kun Desucon Frostbiten ikärajapolitiikan muutos elokuun alussa julkaistiin, lupasimme, että ohjelmakartta julkaistaan ennen lipunmyynnin alkua. Nyt Desucon Frostbiteen on melkein tasan kolme kuukautta aikaa (ja lähestyvän joulun vuoksi aika tuntuu kuluvan nopeammin kuin muulloin vuodesta), ja lipunmyynti aloitetaan perjantaina 22.11.2013. Haluamme kuitenkin lunastaa ohjelmalle annetut lupaukset, joten olkaa hyvä: tässä ...

13.11.2013 – Cosplayhistoriaa ECC:ssä ja kohti tulevia kisoja!

Lokakuun lopussa järjestettiin Lontoossa jälleen MCM Expo London Comic Con (nimihirviö tuntuu paisuvan vuosi vuodelta!) ja jo neljättä kertaa Suomen edustaja osallistui Eurocosplayn finaaliin. Kesäkuun Desuconissa Maija "hiroin" Melanen mykisti tuomariston yksityiskohtaisen taidokkaalla Amira-puvullaan ja yhtä lumoutuneita olivat myös Lontoon finaalin tuomarit. Maija teki suomalaista cosplayhistoriaa olemalla ensimmäinen kansainvälisessä cosplaykilpailussa ...

2.11.2013 – Karkki vai ohjelmaa?

Hyvää kekriä kaikille! Jo muinaiset roomsuomalaiset juhlivat Halloweenia, mutta ei nykyisellä tavalla vaan sadonkorjuujuhlien merkeissä. Ja niin teemme me desuconilaisetkin: heitimme haamun kaavut ja ja muovikurpitsat nurkkaan ja korjaamme ohjelmanpitäjien tuottamaa ohjelmakuvaussatoa. Tänä vuonna ohjelmatarjouksia on tullut niin paljon, että karsintaa on pitänyt tehdä melkein yhtä paljon. Saaduista ideoista on ...